Eväsvinkit

VäriSointu

Supliikin supersankari
Kesä on eväiden kulta-aikaa kun ollaan paljon ulkona ja reissun päällä. Eväitä tarvitaan kuitenkin monessa tilanteessa ja monenlaisille syöjille. Tänne kaikki hyvät vinkit toimiviin eväisiin aikuisille, lapsille, automatkalle, hotelli-iltapalalle ym.

Hyvä eväs voi olla monesta syystä hyvä: kätevä ja helppo, maistuva, halpa, helppo tehdä itse, siisti syödä autossa, hyvin säilyvä, ravinteikas tvs. Kaikki otetaan huomioon, oli se sitten kaupasta valmiina ostettu tai kotona itse tehty.

Meillä toimivia ovat olleet ainakin: vesi-/voirinkilät (on ollut kaupan versioita ja mummon tekemiä), rusinat ja muut kuivatut hedelmät, juotavat jogurtit. Muitakin on, mutta nuo nyt tuli ensimmäisinä mieleen.

Itse kaipaan vinkkejä aikuisen lounaaksi. Opiskelen paljon kirjastolla, eikä minulla ole ruuanlämmitysmahdollisuutta. Ja toki automatkaeväisiin uusia vinkkejä otetaan aina vastaan.

Tänne voi kirjoittaa vinkkejä myös ruoka-ainerajoitteisille.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla pyörii näin kesällä mielessä lähinnä retkieväät. Sellaisina toimii hyvin ainakin hedelmät. Banaani varsinkin on helppo eväs, jolla jaksaa eteenpäin. Paistopisteeltä ollaan myös haettu evästä kuten karjalanpiirakkaa tai kinkkutmspyörteitä. Ihan perinteiset eväsleivätkin toimii. 😊 Otan kyllä mielelläni vastaan uusia ideoita retkieväiksi.

Lounaseväiksi tulee ensimmäiseksi mieleen ruokaisat salaatit.
 
Noi paistopistetuotteet on aika näppäriä. Niitä saa hyvin tuunattua ruokaisempia ostamalla esim. karjalanpiirakoita, pienen leikkelepaketin + kirsikkatomaattia oheen. Sitten tykkään varata myslipatukoita tai vastaavia välipalakeksejä myös mukaan.
 
Kinkkujuusto-croissantti, banaani ja smoothie/ juotava jogurtti. Siinä mun luottoeväät. Banaanin syön yleensä ekana. Energiajuoma jos on kofeiinin tarvetta. Just mies haki meille evästä ku mennään jonnekin istuskelemaan vauvan kanssa.
 
Ruokatermos on kätevä, jos haluaa ns. kunnon ruokaa ottaa mukaan eikä ole lämmitysmahdollisuutta. Sinne voi lämmittää valmiiksi lounaan (täytyy vaan lämmittää tosi kuumaksi, että pysyy lämpimänä pidempään) ja ottaa mukaan. Esim. makaronilaatikko on ollut meillä vakkarieväänä, jos mennään vähän kauemmaksi puistoilemaan tai retkeilemään ja lounasaika saattaa pukata päälle kesken kaiken.
 
Ruokatermos on kätevä, jos haluaa ns. kunnon ruokaa ottaa mukaan eikä ole lämmitysmahdollisuutta. Sinne voi lämmittää valmiiksi lounaan (täytyy vaan lämmittää tosi kuumaksi, että pysyy lämpimänä pidempään) ja ottaa mukaan. Esim. makaronilaatikko on ollut meillä vakkarieväänä, jos mennään vähän kauemmaksi puistoilemaan tai retkeilemään ja lounasaika saattaa pukata päälle kesken kaiken.
Kiitos! Meillä saattaakin yksi löytyä, ei ole se tullut mieleen. 👍
 
Takaisin
Top