Esikoista odottavat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Deb
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippa! Minä myös esikoista odottelen. Hyvin varhaista on, 4+0, mutta pyrin olemaan luottavaisin mielin, vaikka edellinen meni kesken. Ottaa ns. ilon irti näistä hetkistä. Oon ollut vauvakuumeinen useita vuosia, mutta käytännön kokemus vauvoista on vähäistä vaikka niitä kavereilla onkin. Jotenkin uskon, että kyllä sitä sitten tottuu ja oppii :D

Sitä oon paljon pohtinut, miksi se lapsenkaipuu on niin suuri, kun elämä olisi paljon helpompaa kaksin miehen kanssa (ja koirien). Mutta minkäs teet...

En osaa sanoa millanen äiti musta tulee, saatan olla ajoittain hysteerinen ja ylihuolehtivainen. Toisaalta taas se väsymys voi tehdä olon myös rennoksi. Saa nähdä. Paljon uutta jännittävää! Voi kumpa kaikki menisi vaan hyvin ja tulisi terve lapsi...
 
Mulla kans ensimmäinen raskaus edessä ja aika samoilla raskausviikoilla kuin sulla Taiga86: kuukautisten perusteella tänään ois rv 4+4, mutta luulen tunnistaneeni ovulaation viime kierrosta, jolloin oltais tänään vasta 4+0 viikoilla :rolleyes:
 
Tänään sain ensimmäiset leffaviivat! Kyllä nämä lämmittää mieltä :) Jos nyt osaisin enemmän iloita tästä raskaudesta kaikesta huolesta huolimatta.
76c7260e1eeaa7fb2c8d102c385c8b4e
 
Esikoinen olisi täälläkin tulossa. Jännäähän se on tietysti :) jotenkin kyllä ajattelen, että kaikki menee omalla painollaan. Lähipiirissä on alkanu tulla aika paljon lapsia, joten se tuntuu "luontevalta" omallakin kohdalla. ostettiin isompi talo vuosi sitten jo jne, eli ei ainakaan sellasia asioita tarvii enää miettiä. Suurin pelko on tuo keskenmeno ja toinen asia mikä jännittää on vielä nuo raskausoireet, kun kuitenkin suht lieviä olleet tähän asti...
 
Samaistun Move88 täysin viestiisi. Vaikka nyt olisikin olosuhteet valmiit vauvaa varten niin mikään ei auta jos tulee keskenmeno tai sitten ihan hirveet raskausoireet. Onneksi alkuraskauden jälkeen todennäköisyys keskenmenoon pienenee, niin silloin osaa ehkä olla luottavaisemmin mielin :)
 
Täälläkin ilmoittautuu esikoisen odottaja! Hassua, kun olen kuumeillut jo vuosia, mutta silti tuntuu ihan, että apua mä oon raskaana!!!! Kääk. Kai se on ihan normaalia :D

Hieman ahdistaa myös meidän asumiskuviot tällä hetkellä. Muutetaan toistaiseksi anoppilaan nyt heinäkuusta alkaen kun nykyinen vuokrasoppari loppuu, koska sopivaa asuntoa ei ole löytynyt. Ja koiran takia ei voi ihan joka kuukausi muuttaa vieraaseen paikkaan, se raukka menee sekaisin.
 
Esikoinen myös täällä tulossa! Mä jotenkin luotan siihen että asiat kyllä menee omalla painollaan, nähny vierestä omien kavereiden kasvavan siihen äitiyteen ja kaiken menevän hyvin :happy:
Eniten ehkä jännittää mitä jos imetys ei sujukaan, se on mulle tosi tärkeä asia.. ja synnytys :nailbiting: ei suurempaa synnyttämisen pelkoa, mutta vielä vähän vaikea totutella ajatukseen että pitäis puskea ihminen ulos itsestään. :oops:
 
Mäkin odotan esikoista ja aika lailla samoija fiiliksiä kuin muillakin. Asun tällä hetkellä Italiassa (vielä viikon) ja noiden ruokarajoitusten kanssa on tässä maassa todellakin helisemässä. Toksoplasmoosin voi saada suunnilleen kaikesta, kun nää sairastaa sen kaikki jo lapsena, niin sillä ei ole näille mitään väliä. Neuvolassa suhtautuivat tosi nuivasti, kun pyysin päästä verikokeisiin oman mielenrauhani takia. Pelottaa, jos olenkin saanut sen ja lapsi sairastuisi sitten siitä johtuen. Mutta eka neuvola on vasta heinäkuun alussa, niin katotaan, josko onnistuisin ruikuttaan ton verikokeen itelleni.

Lisäksi ahdistaa, kuinka pärjään käytännössä yksin koko loppuraskauden ja synnytyksen ja lapsen hoitamisen siihen asti, että se on noin puoli vuotias. Nyt ollaan siis asuttu miehen kanssa yhdessä, mutta viikon päästä mun pitää palata takas Suomeen ja mies jää tänne. Ja hänellä Suomeen paluu edessä vasta vuoden päästä syksyllä, kun työhommat tulee valmiiksi ulkomailla. Onko täällä ketään muita, joiden "täytyy" selvitä ilman kumppania?
 
Täälläkin esikoista odotellaan, vähäisiä ovat vielä oireet olleet, pientä etoilua ja väsymystä vain.. :shy: ensi viikon lääkärissä selvinnee tarkat viikot kuinka pitkällä (tai alussa) sitä ollaan, keskenmenon ja muiden pelkojen pyörien mielessä.. :sorry: vauvakuume on vaivaillut jo pidemmän aikaa, mutta kyllähän se mietityttää millainen äiti sitä itse tulee olemaan:happy:
 
Ahdistaako ketään muuta? Onko mielessä että tuli tehtyä elämän suurin virhe?
Itse en jaksa kuin maata sohvalla (toki myös oksettaa koko ajan muuten) ja mietin että mitä turhaa sitä edes tekee enään mitään kun kohta kaikki loppuu kumminkin!!
 
No kyllä välillä käy mielessä, että tätäkö oikeasti haluan ja miten elämä jatkossa järjestyy. Olin kolmekymppiseks vankasti lapsettomuuden kannalla ja nyt on mieli varovaisen muuttunut. Ja sit tärppäs lähes heti. Väsyttää kans aivan sairaasti, ihan normaaleista asioista selviytyminen ei meinaa onnistua
 
Meillä kans tärppäs heti vaikka molemmat +30. Ei tätä asiaa edes ehtinyt odottaa ja toivoa.
 
Joo, ei ehtinyt vauvakuume tulla ja nyt vaan kauhistuttaa onko kaikki kunnossa. Ei pysty kyl tässä vaiheessa nauttimaan yhtään ja onnen tunne on jossain kauhun takana
 
Hei! Liityn teidän joukkoonne minäkin. Meillä lapsettomuutta takana 10 vuotta ja yksi keskenmeno 1,5v sitten. Maanantaina ultraan katsomaan, josko nyt kaikki olisi hyvin.. Jännittää!

Hoitoja taustalla, tuskaisia hetkiä, välillä asian syrjään jättämistä.. Pitkä taival on ollut mutta nyt näyttää taas valoisammalta. Rv 6+5 menossa nyt :happy:
 
Itsekin mietityttää miten elämä alkaa rullaamaan vauvan kanssa. Kun tietenkin se on rankempaa kun nyt lapsettomana. Mutta en haluaisi olla lapsettomana loppuelämää, niin en ole liikaa tuota murehtinut.

Tuntuu että olen itse negatiivisuus täällä foorumilla, kun koko ajan vaan odotan pahinta raskauteeni liittyen. Menossa rv 5+3 eli ihan vielä ei varhaisultraankaan pääse.

Onnittelut Toukanäiti! Tunne on varmasti mieletön kun pitkä taival on nyt tuottanut odotetun raskauden! Ei voi nyt muuta kun toivoa että ultrassa olisi kaikki mallillaan :) Pidetään peukkuja!
 
Kotikisu, jaan saman tunteen. Myös kotona, en uskalla innostua ja fiilistellä vielä yhtään. Jokaisen pohdinnan aloitan sanalla JOS.
 
Sama täällä, minkäänlaista onnen ja ilon tunnetta ei oikein ole. Itse en niinkään pelkää että jotain sattuu vaan sitä kuinka suuri virhe tämä saattoikaan olla.
 
Neiti82 ehkä raskauden edetessä alkaa tulla niitä odottavia ja positiivisiakin tunteita..? Jos fyysisesti voi huonosti raskausaikana niin ei varmasti ole mikään ihme että mielikin on maassa. Onko esim. miehestäsi apua tsemppaamaan ja miettimään tulevan lapsiperhearjen niitä mukavia puolia?
 
Mä väittäisin, että jossain määrin kuuluu asiaankin kyseenalaistaa onko koko perheen perustamisessa järkeä ja itsensä kyky olla vanhempana. Minusta se on jopa tervettä, että pohtii asioita kriittisemmin eikä vaan leijaile jossain epärealistisessa kuplassa, joka vaiheena toki sekin on ihan normaalia. Mutta onhan lapsen saanti todennäköisesti koko elämän isoin yksittäinen mullistus, niin tottakai sitä kipuilee! Nekin, jotka on halunnu lasta kauan, saattaa ollakin lapsen ilmoitettua tulostaan aivan kauhusta kankeina ja epäillä, oliko tää sittenkään oikee päätös. Mutta ihmisillä on kuitenkin ihmeellinen ja monessa kohti armollinen kyky sopeutua uusiin tilanteisiin ja oppia uusia rooleja. Kun tätä ajatustyötä ja erilaisia tunteita lasta kohtaan käy läpi easkausaikana, niin se valmistaa emotionaalisesti tosi paljon vanhemmuuteen.

Antakaa siis lupa ittellenne niihin negatiivisiinkin tunteisiin ja prosessoikaa niitä! Voin kertoa, että samoja kipuiluja käyn itekin vielä kolmannenkin kohdalla läpi, vaikka tässä kohti jo paremmin hahmottaakin mitä se vauva-arki tarkottaa. Silti kun se lapsi on oikeesti tulossa, niin asiat muuttuu konkreettisemmiksi ja näitä asioita pohtii taas uuden lapsen kohdalta.

Jos kuitenkin käy niin, että jää viikkokausiksi siihen tunteeseen, että tää olikin vurhe tai olo tuntuu muutoin masentuneelta tms, niin kertokaa siitä rohkeesti neuvolassa ja pyytäkää päästä tarvittaessa neuvolapsykologille. Ei kannata jäädä liian hallitsevien negatiivisten fiilisten kanssa yksin raskausaikana, koska ei niiden käsitteleminen ainakaan helpommaksi muutu, jos odottaa siiheksi, kun lapsi on jo syntynyt.

Tsemppiä! <3
 
Heii!
Luulin jo tänne kirjoittaneeni mutta en sitten kai ollutkaan :D eli meilläkin esikoista odotellaan avomiehen kanssa, molemmille eka lapsi ja eka odotus. Tällä hetkellä 6+2 ja kylläpä on kaikenlaista myllerrystä :D viikon päästä eka neuvola 7+3 ♡
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top