Esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Santtu88
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
S

Santtu88

Jostain jotain jo tietävä
Ajattelin tehdä meille esikoisten odottajille (ja miksei tietysti muillekin) oman keskustelun tänne! :)

Millä mielellä odotatte? Jännittääkö?
 
Olen täällä odotellu aika ristiriitasissa tunnelmissa esikoista. Lapsi ei ollu suunniteltu, vaik toki oli jätetty ehkäsyt pois. Aivan eka raskaus loppu keskenmenoon, joten tän raskauden kohdalla olen pelänny keskenmenoa ku syntiä. Ensimmäiset kuukaudet meni vaan lähinnä pelon käsittelyssä. Nyt alkaa olla jo turvallisempi olo.

Muuten raskaus on monella tapaa yllättäny. Toki monista oireista on kuullu kaikenmoista, muttei niihin silti osaa ite varautua. En esimerkikis oo tajunnu, miten väsyneeks raskaus voi tehdä. Hiukan on ollu myös henkisesti tiukkaa hyväksyä se, että hyvä fyysinen kunto ennen raskautta ei välttämättä ehkäse kaikkia kremppoja ja kipuja. Aika paljon olen joutunu siis nöyrtymään sen asian edessä, et raskaus tekee mun keholle asioita, joiden takia olen nykysin hitaampi, enkä pysty suorittamaan joitain tehtäviä ilman suunnattomia kipuja.

Koen myös olevani aika yksin ihan ylipäätään. Mulla ei oo oikeestaan yläasteaikojen jälkeen ollu sellasia ystäviä, joiden kanssa olisin voinu jutella mistä vaan (ja niistä ajoista on jo 10 vuotta). Tuun kyl ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa, mut yleensä kukaan ei halua tutustuu muhun sen enempää. Oon enemmänki sellanen "hyvä jätkä", joka on hyvää seuraa sillon, ku heitän vitsiä. Monet on perääntyny, ku olen näyttäny vähääkään herkkää puoltani. Ja nyt vieläpä täs elämäntilanteessa tunnen olevani entistä yksinäisempi, enkä oikeen saa tukea muualta ku mieheltäni.
 
Mulle on kans tuottanut ongelmia se, ettei kroppa ole samassa kunnossa, mitä oli ennen raskautta. Oman kehon kuuntelua täällä siis ainakin opiskeltu hyvinki paljon
Meillä vielä muutto edessä enskuun alussa ja saa nähdä miten tiukkaa tekee, kun joutuu antamaan muiden tehdä asiat mun puolesta. Oon tottunut pärjäämään itekseni ja nyt on vaikea pyytää apuja sillon kun tarvis. Toisaalta kyllä salaa nautin siitä kun mun ei tarvitse tehdä muuta ku pakata ja siirtää oma ahterini paikasta A ,paikkaan B ja muut hoitaa sen inhottavimman kantamisosion


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
täällä myös yksi esikoisen odottaja, olen 20v ja mies 10 vuotta vanhempi. raskaus oli toivottu, enkä millään malttaisi odottaa vauvan syntymään asti. itse synnytys ja vauvan hoito eivät pelota, mutta tieto siitä, että lapsi kasvaa pian isoksi jännittää. pitää hoitaa virallisia juttuja, hoitopaikka, koulu, lapsen pärjääminen yhteiskunnassa... uutta huolta ja vastuuta :grin ahdistaa myös se, että mies tahtoo minun menevän töihin lapsen syntymän jälkeen, enkä yhtään tiedä mitä tekisin. tosiaan asumme japanissa.

koen myös olevani melko yksin raskauden kanssa. omanikäiset ystävät viettävät vielä opiskelijaelämää niin suomessa kuin täälläkin. vanhemmat sisarukseni eivät tunnu olevan kiinnostuneita perheen perustamisesta, eikä ympärillä ole ketään samassa tilanteessa olevaa. tutuilla, joilla on lapsia, niitä onkin sitten jo monia, enkä viitsi häiritä kiireistä perhearkea omilla "iik nyt vauva potkii!!"-uutisillani. olen päivät kotona, illalla kun mies tulee kotiin, häntä tuntuu kiinnostavan enemmän kännykällä pelailu kuin se, kuinka olen lukenut jonkun synnytyksestä forumilla :rolleyes: mies on kyllä ihana ja tukee, mutta ei hän jaksa kaikkea aikaa puhua vain vauva-asioista, varsinkaan nyt kun mitään suurempaa muutosta ei hetkeen ole ollut.
minunkin pitäisi vain keksiä vähän muutakin ajateltavaa, kun nyt päivät menevät lähinnä netissä vauvanvaatteita ja vauvablogeja tuijotellen :oops:
 
Mie ootan kans TODELLA suunniteltua esikoista, ehkä liianki tarkkaan haarukoitiin "sitä oikeaa aikaa". :D Mut periaatteessa kerrasta onnistuttiin, ja se haarukointi oikeastaan vei ajatukset pois siitä stressistä, että mitäs sitte kun se vauva oikeasti tulee tänne. :) Nyt puolivälissä tunteet on ihan positiiviset, ja on kiva olla raskaana ja tunnustella sen pikkumöykyn liikkeitä. Murehdin yleensä asioita vasta sitte, ko ne on ajankohtasia, eli vielä ei synnytys pelota, tai lapsen hoito jännitä. Joskus kyllä rupean taas miettiin liian tarkkaan, vaikka sitä, mitä meän tarkalleen pitää ottaa mukaan, jos mennään vauvan kans kylään tai miten osaan päivästä toiseen valita sille parhaan ruuan sitte ko sen aika tulee... Tommosta nippelitietoa, joka varmaan lopulta sujuu ihan luonnostaan. :rolleyes:

Sent from my GT-P7500 using Tapatalk 2
 
Täälläki ensimmäistä odotetaan. Ei ollut suunniteltu. Tuntuu, etten tiedä mistään mitään, vaik kavereilla ja sisaruksella on lapsia. Ei sinänsä pelota, mut koko ajan mietin et mite osaan tehdä kaiken "oikein", mitä kaikkea pitää hankkia ja ottaa huomioon kun vauva on tulossa ymsyms. Tätä foorumii lukies mulle on selvinny monta semmost asiaa mist en ois muuten tienny mitään. ja mistä niitä asioita voi edes tietää? :o oon ihan hukassa tän asian kans, vaik tosi hyväl fiiliksel kokoaja :D
se on kans outoo et kotona mies ei ymmärrä auttaa mua asioissa ja sekös ärsyttää, ku saa kaiken tehä ite! mut sit taas töissä ku joku on kokoajan auttamas ja kyselemäs mite jaksan (teen fyysisesti raskasta työtä), niin avun ottaminen vastaan, tuntuu hirveen vaikeelta, oonhan mä ennenki selvinny näistä hommista.. että semmosta :D
 
Meillä vauva on suunniteltu, mun diabeteksen takia, ja aika nopsaan tärppäsi. Ei pelota, eikä oikeastaan jännitäkään, mutta vähän mietityttää miten sen vauvan kanssa pärjään. Vauvoista ei ole yhtään kokemuksia, joskus olen pitänyt kaverin vauvaa sylissä ja siinä se :) täytyy vaan luottaa siihen, että kaikki tulee luonnostaan ja neuvolasta saa apua jos tarvitsee.

Huomaan, että aika monelle täällä on ollut vaikeaa hyväksyä oman ulkomuodon muuttuminen. En osaa edes laskea miten monta kertaa olen itkenyt miehelle, kun maha näyttää ja tuntuu niin vieraalta! Ja otan todella helposti itseeni kaikki "oho, kun olet iso!" -kommentit..

Mulla on vähän sama tilanne tuon yksinäisyyden kanssa. Yksi ystävistäni ei enää puhu minulle. Tuntuu että olen yhtäkkiä jossain siirtymävaiheessa, siirtymässä vanhojen ystävien luota äitiyteen. Siirtymävaiheessa, jossa täytyy oikein kunnolla keskittyä, ettei vaan puhu liikaa vauvasta. En ymmärrä miksi joillekin on niin vaikeaa hyväksyä se, että kavereista tuleekin äitejä.. Eihän kukaan tule äidiksi ilkeyttään. On ollut myös vaikeaa ymmärtää, ettei kukaan muu ole yhtä kiinnostunut tästä vauvasta kuin minä itse. Mies puhuu elektroniikasta ja minä vauvasta :p

Tuo muiden apuun tottuminen on ollut itselle aika vaikeaa. Tuntuu jotenkin väärältä jättää hommia tekemättä vain siksi kun on raskaana. Onneksi mies ymmärtää, eikä pyydä minua kantamaan mitään raskasta.. Äitini petaa aina sänkynsä minulle, että voin ottaa päiväunet sillä aikaa kun muut tekevät vaikka pihahommia. Se on jotenkin niin hellyttävää :)

zousan; minulla on ihan sama tilanne. Tuntuu, että miestä kiinnostaa kotiin tullessaan vaan se tietokone. On ollut vaikeaa löytää yhteistä puhuttavaa kun itsellä pyörii päässä vain vau.fi:n foorumi ja vaunujen sadesuojat :p tosiaan, pitäisi keksiä jotain muutakin ajateltavaa.. Asuuko muuten sinun perheesi suomessa?

Minä olen koko raskauden ajan ollut työttömänä. Viime syksyn olin töissä, mutta jouduin lopettamaan työt hirveän narsistipomon kiusaamisen takia. Mies opiskelee, joten raha aiheuttaa meille aika suurta huolta ja stressiä.. Haluaisin jäädä äitiysloman jälkeen vielä kotiin, mutten tiedä onnistuuko se rahallisesti..

Ohhoh, tulipas pitkä tarina! :grin
 
Santtu88: juu, oma perheeni asuu suomessa. eniten juttuseuraa ja tukea tahtoisin (ja saisin) äidistäni, mutta hänpä ei käytä tietokonetta, joten pidämme yhteyttä ainoastaan kirjeitse. tai sitten isän kautta sähköpostilla, mutta terveiset jäävät toisinaan menemättä perille, kun isä on hieman kateellinen tästä äidin ja tyttärien välisestä suhteesta.

itseäni eivät kehon muutokset ole hirveästi haitanneet: tietysti toivoisi mahdollisimman vähän pysyviä vaurioita, mutta itse vatsan kasvu ei harmita. täällä naiset yleensä peittelevät muotojaan, ja toisinaan mies saakin kysyä "aioitko tosiaan lähteä noissa vaatteissa?" kun olen lähdössä ulos iloiten, että minihame ja toppi mahtuivat vielä päälle :grin
tosin kyllä peiliin katsoessa tulee vähän haikea olo, kun sieltä ei enää katsokaan nuori tyttö vaan äiti. mieheni ansiosta osasin ennen olla ylpeä juuri sopivasta vartalostani, mutta nyt alkavat jo miehenkin mielestä sekä tissit että pylly olla liian suuret..:rolleyes: katsotaan, mitkä läpyskät imetys jättää jälkeensä.
 
Meillä on myös ollut samanlainen tilanne miehen kanssa kun parilla muulla, jotka ovat jo asiasta avautuneet. Itse olen päivät kotosalla ja mies oman työpäivänsä jälkeen on vain pelaillut tietokoneella. Koko illan ja viikonloppuisin on voinut pelatessa mennä koko päivä. Pari iltaa sitten minulla kai meni hermot totaalisesti siihen jatkuvaan pelaamiseen ja räjähdin miehelleni kun tässä tuntuu jo olevan kolmas osapuoli koko parisuhteessa ja tuntuu että saa koko ajan kilpailla miehensä huomiosta tietokoneen kanssa ja pelaaminen vaan jatkuu ja jatkuu vaikka olen huomauttanut siitä monta kertaa joskus nätisti ja joskus vähemmän nätisti.
Meillä ainakin tuo miehen sulkeutuneisuus johtui tästä raskaudesta. Ja mieheni sanoi, että häntä pelottaa ja mietityttää kaikki raskauden jälkeiset asiat; taloudellinen tilanne (minulla on vielä ainakin 3 vuotta opiskelua edessä äitiysloman jälkeen), vauvan hoito, isäksi tulo, kaikki mahdollinen stressaa. Mutta pelatessaan hän kuulemma saa vähän taukoa tuolta jatkuvalta stressiltä.

Olen ehkä hieman kateellinen että mies voi noinkin helposti "unohtaa" sen että me ollaan syksyn jälkeen oikeasti vastuussa jonkun elämästä ja kasvatuksesta. Itse kun en pääse niitä stressaavia ajatuksia kovin helposti karkuun kun koko raskaus tapahtuu minussa. Vauvan potkut on aina vaan vahvempina muistuttamassa asioista ja vaatimassa listoja hankinnoista ja pinnasängyn maalaamisista ja kivuista ja kolotuksista ja kaikesta siitä vastuusta.

Mutta pointti nyt oli lähinnä se, että ehkä se omistautuminen sille tietokoneelle on miehen tapa työstää näitä asioita... Meillä ainakin tuo minun itkupotkuraivaribyyhnyyhkohtaus auttoi ja mieskin ymmärsi että tarvitsen sen tukea enemmän. :)
 
Meillä on nyt remonttihommat kesken ja toivotaan että ehditään saada talo valmiiksi syksyksi... Muuten joudutaan keskustassa (vaasassa) asumaan meidän pienessä vuokra-asunnossa... Ei siinä mitään mutta tämä paikka on aika pieni nyt jo meille kahdelle... Olen opiskelija ja en ole hakenut mitään töitä kesäksi joten meidän raha-tilanne on aika tiukka ja sitä miestä eniten huolestuttaa... miten me sitten pärjätään kun hänellä on lainaa... Muuten me odotetaan niin innokkaasti meidän pientä esikoista ja mies joka päivä juttelee vatsalle ;) Se on niin suloista katsottavaa!
 
sonjis: Meilläkin on aika pieni asunto monin miinuksin. Asutaa kolmannessa (käytännössä neljännessä) kerroksessa, jossa on kierreportaat, ei hissiä. Asunnossa ei ole minkäänlaisia pesukoneliitäntöjä. Lisäks säilytystilat on todella pienet, eikä oo oikeen tilaa laittaa erillisiä kaappejakaan. Nyt tässä pähkäillään, mihin kaikki tavarat oikeen laitetaan, ku lapsen sängyllekään ei meinaa löytyä rakoa. Toki ollaan mietitty uutta asuntoa, mutta kun elämäntilanne on täl hetkellä aika epävakaa. Mies ehkä vaihtaa työpaikkaa, eikä tiedetä, minne päin lähdetään tästä seuraavaksi.
 
Mulle ehkä kaikkein hankalinta on ollut käytännön asioiden miettiminen/hahmottaminen. Eli esim. montako koon 56cm bodya vauvalle pitää ostaa? Montako tuttipulloa pitää olla? Tarvitaanko maidonkorviketta ja pitäisikö sitä ostaa valmiiksi? Äitiyspakkauksen haalari on kokoa 68-74cm, milloin se on sopiva, pitääkö ostaa pienempi alkutalvea varten?

Meilläkin siis esikoinen tulossa :) Vauvan hoitoon suhtaudun luottavaisesti, meillä on aina ollut suvussa pieniä, joita on päässyt hoitamaan, joten tiedän siitä jotain. Mies taas ei ole vauvojen kanssa juurikaan ollut tekemisissä, joten hänen pärjäämisensä vähän mietityttää. Ja varsinkin kun olen luonteeltani sellainen, että jos hän ei jotain tee, teen sen sitten itse. Jossain toisessa ketjussa pohdiskelin, että pitäisiköhön miestä kouluttaa etukäteen..? Sitä olen vähän salakavalasti tehnytkin; lueskelen jotain vauva-opasta ja kun eteen tulee joku uusi/tärkeä asia, huutelen miehelle esim.: "Tiesitkö, että vauva on tottunut mahassa ollessaan nukkumaan, kun äiti on liikkeellä? Sen takia lapsi sylissä liikkuminen rauhoittaa vauvaa." Tai muuta vastaavaa. Toisaalta kyllä uskon, että ne isänvaistot kehittyvät pikkuhiljaa tässä matkan varrella, viimeistään laitoksella, kun saa oman pienokaisen syliin :Heartred
 
Tuo 56-senttisten vaatteiden (ja muidenkin kokojen vaatteiden) määrä riippuu vähän siitä, kuinka "sotkuinen" vauva on. Siis kun jotkut vauvat pulauttelevat enemmän, jolloin vaatekertoja saattaa mennä useampia päivässä. Alkuun pääsee varmasti neljällä tai viidellä bodylla, eikä noita ihan pieniä kokoja kannata hamstrata hullun lailla, koska ne jäävät aika nopeasti pieniksi.

Aika yleistä on, ettö 74-senttiset vaatteet menevät pitkään, mutta sekin on yksilöllistä. Jotkut vauvat kasvavat pikavauhtia käyttämään 86-senttisiä vaatteita ja pysyvät siinä vaatekoossa vuoden verran :D

Tuo äp-pakkauksen haalari on varmasti ihan hyvä, varsinkin kun syksyllä on usein melko leutoa (riippuen tietty missä päin Suomea asut). Ja harvemmin ihan pieni vauva kuitenkaan ulkoilemalla ulkoilee, vaan ulkoilu tapahtuu esim. vaunulenkkien muodossa, jolloin ei kauheasti haittaa, onko haalari vähän väljä vai ei.

Meillä mies oli esikoisen aikaan tosi arka hoitamaan vauvaa. Mä en esim. päässyt saunaan ennen kuin vauva oli useamman viikon ikäinen, kun miestä jännitti jäädä lapsen kanssa kahdestaan. Parastahan olisi, jos antaisi miehen itse oppia kantapään kautta, mikä toimii ja mikä ei. Äidillä vaan harvemmin hermo kestää, kun tuntuu olevan helpompaa mennä väliin sanomaan, että ei ei ei, näin se kuuluu tehdä :D
 
RvD: Niinpä, ei ole niin helppoa tietää miten pitäisi suunnitella tulevaa. Kyllähän ne lasten tavarat ottavat paljon tilaa, ja varsinkin pienessä asunnossa sen huomaa helposti! Toivottavasti keksitte jonkinlaisen hyvän ratkaisun asumiseen! Meillä on nyt keskikokoinen yksiö joten se että talo valmistuu on kyllä tärkeää. Nyt meillä on saunan ja kylpyhuoneen remontti menossa. Vaatehuone on myös kohta valmis ja siellä suunniteltiin asuvamme ensin. Keittiö meidän pitää vain purkaa ja sitten remontoida uudestaan... Niin paljon tekemistä. Mulla loppu nyt koulu joten nyt mulla on "äitiyslomaa" kun mulla ei ole töitä kesäksi...
 
Mä laitoin miehen alusta asti hoitamaan vauvaa. Hänellä ei ollut mitään kokemusta vauvoista tai lapsista yleensäkään ja ajattelin että parasta opetella heti ettei kynnys kasva liian suureksi. Alusta alkaen vaihteli vaippoja ja osallistui myös syöttämiseen, meidän poika kun oli pullovauva lähes alusta asti. Aika nopeasti aloin myös ottaa pieniä "irtiottoja" kotoa esim.kauppareissun muodossa ja jätin isin ja pojan kahdestaan. Hyvin aina pärjäsivät eikä mies juuri soitellut perään. Tää olis siis mun mielestä hyvä vinkki esikoista odottaville. Mun mies on aika ujo ja vähän arkakin mutta hyvin on kaikki mennyt kun alusta saakka osallistui.
 
Tuo oli, Aamu, hyvä vinkki! Pitänee tehä samoin, koska olen myös vähän sellanen tyyppi, että jos ei toinen ymmärrä tehä jotain asiaa, niin teen ite. Helposti varmaan kävis, että hoitaisin vauvan kokonaan eikä mies oppis tekeen sen kans mitään. Olen vähän huolestunu myös sen omasta käsityksestä isyydestä; ainaki miehen omien sanojen mukaan sen isä oli etäinen ja hiljanen, ja yleensä kielsi lapsilta rahapulassa kaiken, jollon äiti joskus vähän anto periks. En nyt ole ollenkaan varma, että vitsaileeko tuo, kun sanoo aikovansa samanlaiseksi. :confused: Olen kyllä jutellu, että miten vauvanki kans voi leikkiä ja oleilla, vaikka se voi vaikuttaakki vastasyntyneenä "poissaolevalta", mutta enpä tiä, suostuuko se kokeileen. Minusta ainaki omassa lapsuudessa oli kiva, kun isä touhus meidän lasten kans joskus, enkä haluais, että isä jäis lapselleen vieraaksi.

Meilläkin on ollu omat murheet tän kämpän kanssa, kun kaksiossa asutaan. Tilaa sinänsä ois, varsinki, ko tavaraa heittäs pois tai myis, mutta tuolla miehellä on hankaluuksia luopua yhtään mistään! Sillä on esim teiniaikojen lastulevynen koulupöytä makkarissa, ja se toimii lähinnä säilytyspaikkana (puolet siitä on siis ihan tyhjää lattiatilaa). Sain viimein ongittua siltä luvan heittää samanikäsen koulupöydän tuolin meneen, koska se oli ihan hemppuva ja yks pyöräki oli irronnu, mut se melkein suuttu silti, ko kuuli että olin sen parin vuoden varastossa olon jälkeen heivannu. Olis kuulemma voinu vielä korjata... :eek: Parvekkeella on kolmen istuttava sohva tilan viejänä, ja vaikka mies valitti siitä, että ei voi istua siinä, niin sitä ei silti saa myydä - ainakaan ilman sen kahden istuttavaa paria! Ilmeisesti mies ois valmis kuitekki polttaan ne, etteivät joudu "huonoihin käsiin"... Sit erilaisia roinalaatikoita on varasto täynnä, ja olkkarin puolellekki ne on jo ruvennu kertyyn. Niissä on sen kotona säästettyjä tavaroita, mikä sinänsä on ihan kiva ajatus, mutta sitte ko niitä alkaa olla se kymmenen laatikollista, ja osa on tyyliin tyhjiä limsatölkkejä ties miltä laivareissuilta muistona, niin... Plääh! Sit mulle tulee huono omatunto, ko pyydän sitä kattoon niistä sen tuhansista piirrustuksista tai vhs-elokuvista ees osan poisheitettäväks. :( On sille koittanu muutki sanoa, että lapsen/lasten tultua täytyy omia tavaroita heitellä pois, mut kai se haaveilee joskus niin isosta talosta, että ne kaikki mahtuu sit sinne. -___-

Sent from my GT-P7500 using Tapatalk 2
 
Noista ystävistä vielä: olen myös tosi huono muodostaan ystävyyssuhteita, ja vanhat on jääny aika taka-alalle, ko kaikki kaveripiiristä on muuttanu kotipaikkakunnalta ympäriinsä. Onneks kuitekki yks vanha ystävä otti taas yhteyttä oikein kirjeellä, ja oli tosi hellyyttävää kuulla, että hän on aatellu mua paljon raskaudestani kuultuaan. :) <3 Ajattelin, että tähän ne ystävyyssuhteet sitte varmaan katkeaa lopullisesti, ja tältä ystävältä erityisesti ootin erilaista reaktiota, koska hän on kova harrastaan liikuntaa ja huolehtiin ittestään, ja alottanu just uudelleen sinkkuelämän. Mut ei! Nyt koitan pidätellä itteäni, etten kirjota sille jotain satasivusta vastausta... :D

Sent from my GT-P7500 using Tapatalk 2
 
Totta. Miehen on niin helppo paeta sinne tietokonemaailmaan, kun taas nainen kasvattaa vauvaa sisällään eikä pääse sitä pakoon. Mieheni ei ainakaan myönnä, että vauvan tulo mitenkään jännittäisi. Ärsyynnyn usein siihen "ei mua jännitä, ai mikä vauva, miksi jännittäisi?" -asenteeseen kun itse koittaa kaikin keinoin valmistautua isoon elämänmuutokseen.. :)

Ollaan kuitenkin sovittu, että vauva on alusta asti yhdessä tehty ja vauvaa myös hoidetaan yhdessä alusta asti. Olen luonteeltani sellainen ärsyttävä, etten aina luota siihen että mieheni osaa. Mieluummin tiskaan itse, koska mies jättää tiskatessaan raitoja juomalaseihin :p nyt olen joutunut opettelemaan siitä kontrollipakosta irti.. Ja luotan siihen, että isä on ihan yhtä hyvä hoitamaan vauvaa kuin äitikin :)
Oma isäni on alkoholisti ja vanhempani erosivat kun olin vauva. Isäpuoleni oli myös alkoholisti seurustellessaan äitini kanssa. En oikein osaa "nähdä" miestä hoitamassa lapsia. Annan omalle miehelleni mahdollisuuden, sillä uskon että hänestä tulee hyvä isä :) olen huomannut, että helposti omin koko vauvan ja raskauden itselleni. Nyt olenkin puhunut meidän vauvasta ja antanut miehen osallistua päätöksiin ja tarvikehankintoihin. Kamala, miten ärsyttävältä puolisolta kuulostan :grin

On tosiaan hankala tietää miten monta tuttipulloa ostaa, tarvitseeko vauva oikeasti sinkkivoidetta, tuleeko vaunuissa kylmä jos äitiyspakkauksen haalari onkin liian iso..

Elisabet90; ihana tuo kirje-juttu! :)
 
Mulla on ollu ongelmana kans toi liika kontrolloiminen ja vieläkin teen sitä jossain määrin. Yritän opetella päästämään siitä irti jotta mies saisi olla isä omalla tavallaan. Miehet on niin paljon suurpiirteisempiä (poikkeuksiakin toki löytyy) kun naiset ja joskus on vaikea olla sotkeentumatta asioihin. Mies myös "nojautuu" muhun aika paljon ja kyselee mitä pitää tehdä kun voisi käyttää omia aivojaan. Mutta kyllä niitä päätöksiä on vaan itse tehtävä, en mä aina ole paikalla neuvomassa enkä aina edes tiedä ratkaisua mahdolliseen ongelmaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top