Heippa ihanat! Ja tervetuloa uusille. :) Olen taustapiruillut nyt jo pidemmän aikaa ja koittanut ajatella lapsentekoprojektia sillä ajatusmaailmalla, että kyllä se sieltä sitten tulee, jos on tullakseen. Vaikka tokikin pupuiltu on ahkerasti etenkin ovulaation aikaan. :)
Mulla on edellisestä ovulaatiosta asti ollut rinnat tosi tosi kipeät. Tuntuu myös, että ne kasvaa vaan koko ajan. Kohta saa taas kaivaa kaapista laihdutusprojektin myötä sinne jääneet E-kupin rintsikat esiin.
15. päivä, kun yöllä lähdin koirien kanssa ulos, tuli aivan järkyttävän huono olo. Mieskin siihen heräsi ja lähti mun seuraksi ulos. Yökkisin siellä, mutta ihan ei oksennus tullut kuitenkaan. Päivisinkin on ollut huono olo. Ja päätäkin on särkenyt.
16. päivän aamulla tein sitten testin. Ja sieltä pamahti haamu. :O Tänä aamuna tein sitten jo ihan iloisen punaisella viivalla varustetun testin, vaikka kuvassa salama sitä haalistaakin. Mutta kyllä tuo on livenä jo ihan kauniin punainen. :) Mä en vaan meinaa käsittää tätä. Nyt vaan tarvitsen kaikki maailman hyvät tuurit ja tarrasukat, jotta munkin elämäni suurimmasta haaveesta tulee totta. :')
Onnea jäätävän paljon kaikille muillekin plussanneille ja odottajille ja plussatuulia piinailijoille ja yrittäjille. Sekä mahtavaa juhannusta kaikille. Sober at this midsummer....
-Aeli & Kaiffari ^_^