Kolmas terapeutti olikin hyvä, ollaan nyt käyty kahdesti. Kolmas kerta piti olla huomenna, mutta mies sanoi että tuli joku tärkeä työjuttu ja pitää siirtää. No siirrettiin ens viikolle ja nyt mies sano et pitää ehkä taas siirtää
Paljon olis kyllä vielä läpikäytävää… Viime terapiakerrasta mies puhui/purki omaa pahaa oloaan ja terapeutti joutui pitämään huolen että mäkin sain sanoa jotain, tosin silloinkin mies välillä puhui päälle. Terapian jälkeen pahoitteli viestillä, jos mulle tuli olo että hän jotenkin syyttää mua. Sit hän oli illalla kotona ihan tyytyväisenä ja iloisena kun sai purettua asiat sydämeltään ja mä tietenkin vähän ahdistunut ja suruissani.
Terapeutti sanoi että meidän pitäisi yrittää kotona vaan olla lähekkäin ja jutella asioista, niistä kevyemmistä jutuista. Mä en vaan uskalla kotona oikein avata suuta, kun pelottaa että sieltä tulee vaan hyökkäys/puolustus ja mua ei taaskaan kerran kuulla. Todettiin ton viime terapian jälkeen miehen kanssa että meillä on erilainen lähestymistapa siihen, jos toinen kertoo vaivaavasta asiasta. Mun mielestä toisen tehtävä on kuunnella ja validoida, olla empaattinen. Miehen mielestä on täysin ok alkaa kertomaan omista fiiliksistä ja sanoi että ei hän koskaan sitten muuten tuo niitä esille (ja onko se sit mun vika ja mun pitää sit taas kerran taipua enkä saa ikinä omaa ääntäni kuuluviin?)… Todettiin sit että parempi ottaa aihe puheeksi terapiassa.
Läheisyys… Nyt oli seksiä viikon sisään kolmesti pitkän tauon jälkeen, ja mies kärttäsi yhdenkin kerran jälkeen heti lisää. Kuulemma patoumia eikä itse saa hommaa hoidettua. Tuli painostettu ja syyllistetty olo, ja nyt tuntuu että mies ”kiukuttelee”. Keskusteltiin aiheesta kyllä kun mies kysyi mistä johtuu etten halua, ja koitin sit selittää sitä että ei oo turvallinen olo henkisesti niin vaikea haluta. En tiedä ymmärsinkö, mutta on vähän etäisempi. Koitin myös selittää miksi seksi ilman suurta halua on vaan huono idea jatkon kannalta.
Oon vaan jotenkin niin väsynyt, kun musta tuntuu että mun pitää kannatella tätä suhdetta emotionaalisesti ja koko ajan tuntuu että saa varoa sanomisiaan. Hän tulkitsee herkästi mua väärin ja sit on siitä pahastunut. Mä oon joku miehen henkilökohtainen viihdyttää ja mun vastuulla on hänen henkinen hyvinvointi. Mä oon tehnyt vajaan kuukauden nyt noin tunnin illassa töitä ja vaikka aluksi hän oli kannustava, niin nyt kiukuttelee. Kuukauden jälkeen. Hän itse on viimeiset 3-4v tehnyt hyvinkin usein 1-2h töitä kotona vielä työpäivän jälkeen ja on usein työreissuilla. Tuntuu että mun ainoa velvoite on olla hänen viihdyke ja jos haluan tehdä yhtään mitään itse, niin siitä kiukutellaan ja syyllistetään epäsuorasti, etten halua olla hänen kanssa. Hänellä ei ole mitään harrastuksia tai elämää töiden ja kodin ulkopuolella.
Jotenkin tässä vielä toivoo, että tää suhde tästä selviää, mutta ei tää hyvältä näytä.
Paljon olis kyllä vielä läpikäytävää… Viime terapiakerrasta mies puhui/purki omaa pahaa oloaan ja terapeutti joutui pitämään huolen että mäkin sain sanoa jotain, tosin silloinkin mies välillä puhui päälle. Terapian jälkeen pahoitteli viestillä, jos mulle tuli olo että hän jotenkin syyttää mua. Sit hän oli illalla kotona ihan tyytyväisenä ja iloisena kun sai purettua asiat sydämeltään ja mä tietenkin vähän ahdistunut ja suruissani.
Terapeutti sanoi että meidän pitäisi yrittää kotona vaan olla lähekkäin ja jutella asioista, niistä kevyemmistä jutuista. Mä en vaan uskalla kotona oikein avata suuta, kun pelottaa että sieltä tulee vaan hyökkäys/puolustus ja mua ei taaskaan kerran kuulla. Todettiin ton viime terapian jälkeen miehen kanssa että meillä on erilainen lähestymistapa siihen, jos toinen kertoo vaivaavasta asiasta. Mun mielestä toisen tehtävä on kuunnella ja validoida, olla empaattinen. Miehen mielestä on täysin ok alkaa kertomaan omista fiiliksistä ja sanoi että ei hän koskaan sitten muuten tuo niitä esille (ja onko se sit mun vika ja mun pitää sit taas kerran taipua enkä saa ikinä omaa ääntäni kuuluviin?)… Todettiin sit että parempi ottaa aihe puheeksi terapiassa.
Läheisyys… Nyt oli seksiä viikon sisään kolmesti pitkän tauon jälkeen, ja mies kärttäsi yhdenkin kerran jälkeen heti lisää. Kuulemma patoumia eikä itse saa hommaa hoidettua. Tuli painostettu ja syyllistetty olo, ja nyt tuntuu että mies ”kiukuttelee”. Keskusteltiin aiheesta kyllä kun mies kysyi mistä johtuu etten halua, ja koitin sit selittää sitä että ei oo turvallinen olo henkisesti niin vaikea haluta. En tiedä ymmärsinkö, mutta on vähän etäisempi. Koitin myös selittää miksi seksi ilman suurta halua on vaan huono idea jatkon kannalta.
Oon vaan jotenkin niin väsynyt, kun musta tuntuu että mun pitää kannatella tätä suhdetta emotionaalisesti ja koko ajan tuntuu että saa varoa sanomisiaan. Hän tulkitsee herkästi mua väärin ja sit on siitä pahastunut. Mä oon joku miehen henkilökohtainen viihdyttää ja mun vastuulla on hänen henkinen hyvinvointi. Mä oon tehnyt vajaan kuukauden nyt noin tunnin illassa töitä ja vaikka aluksi hän oli kannustava, niin nyt kiukuttelee. Kuukauden jälkeen. Hän itse on viimeiset 3-4v tehnyt hyvinkin usein 1-2h töitä kotona vielä työpäivän jälkeen ja on usein työreissuilla. Tuntuu että mun ainoa velvoite on olla hänen viihdyke ja jos haluan tehdä yhtään mitään itse, niin siitä kiukutellaan ja syyllistetään epäsuorasti, etten halua olla hänen kanssa. Hänellä ei ole mitään harrastuksia tai elämää töiden ja kodin ulkopuolella.
Jotenkin tässä vielä toivoo, että tää suhde tästä selviää, mutta ei tää hyvältä näytä.

otat yksi päivä kerrallaan ja katsot tuleeko muutoksia jotka eivät liity siihen että toinen on halailu tuulella tai ei. Se että kaikki on hyvin yksi päivä viikosta ei pitäisi riittää. Kyllä siellä on paljon asioita mitkä pitää muuttua tämän tekstin perusteella että tuntisit itseäsi turvalliseksi ja että sinun toiveitasi kuullaan. Mullakin on kokemusta tällaisesta "siilestä" eli jos jokin ei mennyt kuten toinen halusi tai jos minä kerroin toiselle miten haluan että minulle kommunikoidaan niin toiselle nousi "piikit" ylös ja puolustautui. Vasta kolmen vuoden päästä hän itsekin tajusi että puolustus tuli siitä että häntä hävetti, koska olin oikeassa. Se suhde päättyi siihen että tulevaisuus ei ollut hänen silmissä hyvä meille, hän e nähnyt muutosta hänen käytökseen. Silloin olin eri mieltä koska rakkaus, mutta nykyään katson asiaa hyvin kiitollisena. Joskusei vaan kommunikaatio tai läheisyyden kaipuuole samalla tasolla, mutta hän ei halunnut tehdä yhtään kompromissia hänen elämässä jotta saataisiin se toimimaan. Suhde on täynnä kompromisseja molemminpuolin.