Erilaisen isän tarina

F

Furaga

Satasella mukana keskusteluissa
Olen monesti aloittanut kirjoittamaan mutta sit motivaatio kadonnut tjsp. Koitetaan nyt taas lyhyemmällä aloituksella.

Musta siis tuli isä marraskuussa 2013. Se oli hiukan yllätys, koska ei ollu parisuhdetta, mitä nyt yhden kaverin lohtusuhteena olin ja siinäkin oli semmonen juttu että kyseinen nainen oli exänsä kanssa yrittänyt vauvaa jo kauan, van ei onnistunut, epäilyksiä hedelmättömyydestä jne.
Vaan eipä sitten ollut. Meidän illanvietoista seurasi se että kerran kun piti mennä taas ottamaan olutta ja "silleen", suunnitelmat meni uusiksi. Kaveri kertoi olevansa raskaana. Vaikka silloin asiasta käytiin keskusteluja, jälkikäteen paljastui ettei abortti ollut kummallekaan mikään vaihtoehto. Silloin tuumattiin että koska kumpikaan ei enää nuoremmaksi muutu, niin pidetään. Mä olen likempänä 40 ja nainenkin yli 30 jo.
Missään välissä ei ole tarvinnut katua asiaa, tyttö on oikea enkeli :Heartred

Välillä vaan iskee hiukan wtf-fiilis. Kas kun siis. Mä en siis ole mikään nuori isä vaikka joskus siltä näytänkin. Saati sit mitenkään tyypillinen isä. Mä olen niin vanha punkkari ettei mun tarvi enää näyttää siltä. Ja kun olen muksun kanssa käynyt esim MLL:n vauvakahvilassa jne, ni ns vertaisten parissa tunnen olevani ihan väärässä paikassa. Ulkoasun puolesta siis. Muut isät on enimmäkseen tuollaisia tavallisia ihmisiä. Jakaus, siisti parta, slipoveri kauluspaita ja suorat housut. Mulla? Maiharit, prätkärotsi, lävistyksiä, rumia tatsoja, hiuksistakaan ei ihan saa selkoa onko ne lyhyet vai pitkät. Tulee sellainen olo että olen ihan väärässä paikassa.

Mutta niin. Oli mulla muutenkin. Vinkiksi kaikille tuleville isille. Unohtakaa ne kauhujutut koliikkivauvoista jne. Älkääkä katsoko muiden vauvoja esimerkkinä omasta, tulevasta vauvasta. Koko raskauden ajan kuulin kauhutarinoita vauvoista. Koliikit, tulehduskierteet ja mitä näitä nyt on. Ulkosalla tuli vastaan vauvoja jotka rääkyivät niin että lasit helisivät eikä vanhemmat enää jaksaneet enää tehdä mitään asialle
Mutta se ei tarkoita että just sun vauva olis sellainen. Mun tytär on niin helppo vauva että välillä tulee melkein huono omatunto. Tietty ihan tavallisia ongelmia, ei aina nuku tai syö kunnolla, väsyneenä kärttyinen jne. Muttei mitään yllättävää.
 
Tätä oli tosi mukava lukea. :) Oletko koskaan kohdannut neuvolassa tms. (tai ihan 'tavallisten' ihmisten) taholta mitään ennakkoluuloja? Tiedän, että joskus esimerkiksi päivähoidon työntekijät saattavat olla hyvinkin ennakkoluuloisia, jos ulkonäkö (tai vaikka seksuaalisuus) poikkeaa massasta. (Olen itse siis ollut tällaisessa päiväkodissa hetken töissä, siksi kysyn)
 
Ei kyllä ole mitään moista ollut, itse asiassa päinvastoin. Kun oon tytön kanssa ulkona, mulle tulee puhumaan sellaiset ihmiset jotka muuten ei katsois kohtikaan. Vain isyydenselvittelyssä tuli edes hiukan kummeksuva katse, ja sekin johtui siitä kun tiedusteltiin että kauanko ollaan seurusteltu. Ku ei olla koskaan seurusteltu, mutta sovittiin että paperiin merkitään tammikuu 2013, tyttö sai alkunsa ilmeisesti ystävänpäivänä 2013.
Pari kertaa sitä olen tuumannut et jos mua ei luultais varatuksi, ni saisin muksun ansiosta naisten puhelinnumeroita enemmän ku soitella ehtisin :D Siksi olenki suunniitellut et teetän tytölle paidat joissa lukee "Isi on sinkku" ja "Äiti on sinkku" käytettäväksi lenkkeillessä :P

Suurimmat ongelmathan tässä siis on mun ulkopuolinen olo. Tyttöä ei vähääkään vaivaa mun ulkonäkö, vaan päinvastoin, kovasti ilahtuu aina kun ilmestyn paikalle :) Ja kun me mennä mehlataan kuin ei mitään niin tytölle siitä ei päänvaivaa tulekaan. Ennen ku tajuaa et muiden isät on erilaisia, mutta siihen on vielä vuosia, ja katsoo nyt miltä mä silloin näytän :D

Niin, tyttö on nyt siis 8kk ja edistyy kovaa vauhtia. Nyt kovasti kiinnostunut kaikesta, koska ulkoillaan rattailla. Vaunuista kun ei paljoa nähnyt maisemia. Lähialueella on mm ratsutalli, ulkoilureittien verkosto, tekojärvi ja lampi suihkulähteellä.Nähtävyydeksi tosin kelpaa myös muut lapset, eläimet ja oikeastaan aivan mikä vaan, mutta erityisesti punaiset asiat. Paitsi punaiset mopot. Mopoista ei tykätä koska ääni herättää unilta. Jostain syystä kyl moottoripyörät kyl hyväksytään.
No eipä tarvi pelätä et alkais teininä heilastelemaan mopopoikien kanssa :D

Hauskaa on ollut huomata et muksulla on hiukan samanlainen musiikkimaku ku mulla ja äitillään. Kerran erehdyin laittamaan teletapit youtubesta ja tyttö paukahti poruun johon auttoi vain syli ja Motörheadin video. Lemmy saa tytön aina nauramaan.

Ollaan vaan pohdittu et miten kummassa toi sitten teininä kapinoi. Haluaa sinivihreän irokeesin, renkaan nenään ja tatuoinnin? Ei ongelmaa, mä hoidan irokeesin ja lävistykset, äitinsä värjäyksen ja sit tatuoinnit hoitaa sit yks kaveri joka mun kuvia on amatööriaikoinaan nakuttanut, homma sovittu jo :P
Eihän se voi muuta ku liittyä kokoomusnuoriin jos kapinoida haluaa :D Se olis ainoa mitä en voi järjellä kumota.
 
Hahahhaha :grin Mä oon monesti naureskellut, et jos miun tyttö haluaa äitiään jotenkin järkyttää, se alkaa Jehovan todistajaksi :rolleyes: (En ole isi, mutta samaistun - rastat tosin leikkasin ajat sitten pois, mutta tatuointeja ja omituisia vaatteita on senkin edestä. Tytön mielestä noi tatuoinnit tuntuu olevan vähän sama kuin ois kuvakirja aina mukana, riittää ihmeteltävää.)
 
Mä taas ootan koskas mu esikko teettää ekan tatuoinnin kun mulla eli äipällä niitä on7 joista 2 on mukuloille teetetty.Tai sanoo äiti mäkin haluun tollasen puolikaljun jossa on hiustribaali.
 
Jooh, mun äitinihän on nuorena liikkunut punk-piireissä, itse tosin ehkä enemmän hevari tyyliltään, ja me ollaan käyty yhdessä judas priestin sun muiden konserteissa. :p Oli mun kapinani silti sellasta teinigootti-meininkiä, blackmetallia ja mustat hiukset. Maailmaa vastaan siinä enemmän kapinoi kuin vanhempia (mulla muuten aika hyvät välit ollu aina vanhempiin, ehkä myös juuri siksi, että he eivät ole niin konservatiivisia, vaan jollain tapaa koin olevani samalla aaltopituudella), mutta silti piti valita sellanen musiikki mistä äiti ei pitänyt, sieltä örinäpäästä sitten (ja kaikki satanistiviitteet oli vaan jees silloin). Että kyllä sitä sen oman juttunsa löytää. Ja äiti ei taustansa takia kauhistellut, että kamalaa mitä kuuntelet, vaan sain rauhassa kapinoida maailmaa vastaan. :rolleyes:
 
Niin tosiaan, unohdin uskonnot! :eek:
No tuosta ollaan juteltu sivumennen, jos tyttö haluaa sit johonkin uskoa niin sen kun, mutta me ei aiota mitään uskontoa tarjota. Mutta toki kerron parhaani mukaan kaikista uskonnoista, myös ns pakanallisista uskonnoista jotka ovat hieman luontevampia mulle. Kas kun nämä valtauskonnot ovat vuosisatojen saatossa kompastuneet nokkeluuteensa uskovaisten toimesta. En nyt ala erittelemään, kun usein tuppaan tahattomastikin loukkaamaan jotakuta.
Hiukan ollaan tästä kyl puhuttu että mites joulupukki jne. Aikanaanhan tyttö kyl hoksaa tietty ettei pukkia jne kenties olekaan. Oliskohan parempi että alusta alkaen kerrotaan totuus? En mä kyllä pahana pitäis sitäkään et antaa tytön uskoa mihin lapset uskovat. Pieni pettymyshän siinä aikanaan tulee mutta se on elämää. Ja mieluummin annan tytön oppia kokemuksen kautta ennen kuin iskee aikuisuus ja havainto että maailma ei olekaan sellainen ku on kuvitellut. Niin kuin nyt ku on oppinut nousemaan istualleen. Tietty siinä välillä tulee pikku kopsauksia, mutta se opettaa. Eikä mulla ole mitään aietta kasvattaa tyttöä pumpulissa. Siitä ei ole tulossa mikään Rrinsessa Ruusunen, siitä tulee Xena prkl. Enkä muuten laske leikkiä,jos muksu vaan hiukankin osoittaa kiinnostusta kamppailulajeihin ni heti menoksi. Jos sattuu kiinnostumaan historiallisesta miekkailusta ni minä kyllä kustannan haarniskan ja miekan. Mutta jos sit haluaakin perehtyä vaikka orkideoihin ja balettiin ni en siinäkään aio olla esteenä, mutta äitinsä saa osallistua niihin sit.
 
Miulle aina sanottiin, että joulupukki on olemassa niin pitkään kun uskoo sen olevan olemassa (ja silloin sekä ne jotka sanoo että se on olemassa sekä ne jotka sanoo ettei ole on kaikki ihan oikeassa). Jotenkin lempeä tapa, iän myötä sen tajus ettei sitä oikeasti ole, mutta siitä sai silti pitää kiinni niin pitkään kuin halusi. :)
 
Meillä tyttö yritti pitkään ottaa tatuoinneista kiinni. :D Nyttemmin tajunnut, ettei saa kouraan niitä, mutta toisinaan kokeilee, ihan vaan varmaan varmistaakseen... :wink

Itse muistan halunneeni tatuoinnin jo ennen ensimmäistä koululuokkaa. :) Tein äidin hulluksi, kun laitoin ihon täyteen niitä purkkapaketeista saatavia leikkitatuointeja. :D

Tosi mahtavaa lukea Furagan juttuja! Jääthän meitä tänne ilahdutamaan pitkäksi aikaa? Houkuttele muita isiä samalla tänne myös... :wink
 
Joulupukki tulee meillä kyllä käymään sen aikaa kun lapsi uskoo siihen, minun mielestä joulu tulee juuri lasten kautta kuinka he ovat kokopäivän innoissaan pukin tulosta ja lahjoista. No meillähän nyt ei pukki vielä ole käynyt eikä tänä joulunakaan vielä käy kun poju on vasta 8kk ni ei sitä taida joulu hössötys paljon vielä kiinnostaa :D
 
Luulen kans et kunhan ikää kertyy sen verran että alkaa tajuamaan näitä juttuja, annetaan asioiden kulkea suht omalla painollaan. Ja loppujen lopuksi, koska tyttö asuu äitinsä kanssa niin pitää sen kanssa jutella asioista että kuinkas tehdään.

Tässä on pistänyt silmään tämmöinen viime aikoina kuin tuon muksun rauhallisuus. Toki välillä pääsee parku, esim jos säikähtää tai iskee pahamieli. Ja kun tuolla ulkoillessa tulee välillä vastaan lapsia jotka rääkyvät niin että kitalaki paistaa ni oma muksu oikein kurottautuu katsomaan silleen "mikä tota nyt riepoo?" Ei tee muuta kuin katsoo, ja kun ollaan menty ohi, ottaa mukavamman asennon taas ja jatkaa puuhiaan. Tuollaisina hetkinä on erittäin helpottunut olo että oma muksu on niin leppoisa,
 
Tässä viime postauksen jälkeen tyttö on oppinut paljon. Ryömiminen oli jo aiemmin hallussa, nyt on nopeuskin noussut, ja välillä peppukin nousee siihen malliin että kohta konttaa.
Erikoisempaa on tälläinen että ilmeisesti typy tietää milloin olen tulossa. Oli meinaan tuossa yks päivä ryöminyt asianmukaiseen aikaan eteiseen odottelemaan, harmitti pahuksesti että myöhästyin parikymmentä minuuttia ni olikyllästynyt ja möyrinyt takas olkkariin. Mutta samat riemunkiljahdukset sieltä sit kuului taas kun tulin :grin
Uutena on myös se että kun laittaa jotain mieluisaa musiikkia, alkaa lyömään tahtia, ja tykkää myös tanssahdella. jos musiikki miellyttää. Puhetta ei vielä ole tullut mutta äänteitä harjoittelee kovasti. Jos koitan maanitella että sano isi, ni tää alkaa vaan kihertämään. Ilmeisesti yhdistää isi-sanan johonkin tosi hauskaan. Varmaan siksi että aina ku äitinsä kertoo että isi tulee, niin silloin pääsee leikkimään, lenkille ja jos keli sallii niin sitten käydään keinumassakin. Niin ja avainketju. Kovalla vauhdilla kiipeää syliin kun lattialla istun, ja hakeutuu mun avainketjua kiskomaan, se on ilmeisesti hauska juttu.

Tuo syliinkiipeäminen on kans uusi juttu, jonkin aikaa jo osannut pyytää syliin. Ja lattialla oleva tyynykään ei este ole, mutta välillä menee etupainoiseksi ja muksahtaa otsa mattoon josta pieni poru tuleekin, mutta syli parantaa kaiken :)

Niin ja hampaitakin kertynyt taas yksi lisää.

Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen. Olin tuossa kaveria jeesaamassa muutossa, koska sen epäkelpo ukko ei takuulla laita tikkua ristiin asian suhteen, nainen ku on muuttamassa pois juuri yleisen hunsvottiuden takia. Ja kaveri on siis viimeisillään raskaana. No mä olen netin kautta koittanut olla mahdollisuuksien mukaan tukena. Ollaan muksun äidin kanssa toimitetu mm vaatteita jne tavaraa tulokkaalle.
Samainen kaveri kans on hieman erilainen tommonen punkkarin/gootin oloinen. Ja oli sit synnytysvalmennuksessa käynyt. Meinas kyl ettei toiste mene, koska siellä oli muut tuijottaneet pahasti. Mä kyl oletan että kaveri hiukan ylireagoi, muutenki raskauden takia tunteet pinnassa ja sit vielä tuo parisuhdemurhe.
Mua ei oikeastaan tuijotettu, ei ainakaan silleen et mä huomaisin, mulla toi oli enempikin omaa oloa että olen väärässä paikassa. Jos joku olis toljottanut ni mä olisin laskenu housut ja antanut jotain katsomisen aihetta.... :rolleyes:

Huomenna muinaistekniikan päiville, nyt unta palloon. Raportoin taas kun joudan ja asiaa ilmestyy.
 
Minä aikanaan esikoiselle kerroin ettei joulupukkia ole, mutta hänpä ei uskonut :) Kiven kovaa väitti vastaan joka joulu että kyllä se on olemassa :) No josain vaiheessa kun tyttö oli jo isompi ja hällekkin pikkuhiljaa totuus valkeni, niin ei ollut niin kamalaa että äiti olikin ollut oikeassa :)
 
Satsa sanoi:
Furaga Sun pitäis pitää blogia!Täällä ainakin olis yks innokas lukija :)
Click to expand...

No kirjoittelen tänne, piisatkoot se :)

Niin, käytiin siellä muinaistekniikan päivillä si. Eipä muksua paljoa kiinnostanut käsityönäytökset mutta kanteleen soitto ja lampaat hiukan jo kiinnostikin. Siinä kierrellessä huomasin omenapuun ja tuumattiin että tyttö osaa jo jo pitää pallosta kiinni ni kokeillaan omenaa. Kävin pihistämässä yhden omenan, huuhdeltiin vedellä ja annettiin. Hetken siinä kesti tajuta mitä sillä tehdä kunnes onnistui puremaan palasen. Ja ai että sitä ihmetystä kun se onkin syötävää. Aika moisen määrän sitä söi kunnes heitti lampaalle loput ja mietteliäänä katseli sitä.
Muksun äidin kanssa käytiin kans pihlajanmarjoja keräämässä. Siinä sitten näytin muksulle pihlajanmarjaterttua ni eikös tää haukannu. Odotin että reagoi happamiin marjoihin vähintään irvistämällä mutta ei. Rauhassa pureskeli ja nieli. Enempää ei halunnut kyllä. Samalla reissulla sit poikettiin läheisellä ratsutallilla ihmettelemässä eläimiä :)
Tyttö kovasti on kiinnostunut mokomista, eikä pelkää edes räksyttäviä koiria. Reagoi kuten itkeviin vauvoihin, kääntyy katsomaan että mikä hätänä. Chilli muksu.
 
Furaga sanoi:
... Ja kun tuolla ulkoillessa tulee välillä vastaan lapsia jotka rääkyvät niin että kitalaki paistaa ni oma muksu oikein kurottautuu katsomaan silleen "mikä tota nyt riepoo?" Ei tee muuta kuin katsoo, ja kun ollaan menty ohi, ottaa mukavamman asennon taas ja jatkaa puuhiaan...
Click to expand...

Meidän poika rupee nauramaan, jos joku vauva itkee. Jäpikällä ikää nyt vuosi ja kuukausi. :grin:oops:
 
Typykkä on taas oppinut uutta. Alkanut aktiivisesti tulemaan syliin ja halaamaan oma-aloitteisesti. Konttaaminen sujuu kuin vettä vaan, alkanut nousemaan huonekaluja vasten polvilleen seisomaan. Liukkaalla lattialla siirtyy kyl ryömintään :D Ettei lähde sivuluisuun tiukissa mutkissa, luulen.
Sen verran lujaa kulkee.

Kauheeta vauhtii kyl kasvaa. Nyt pituutta siinä 80cm, painoa 9kg. Istuessaan ilman paitaa näyttää ihan minibuddhalta :D Ei ole siis nälissään päässy olemaan :p En kyl ihmettelekään, aina jotain suussa. Kotona yleensä lelu, jokin sormi jollei koko nyrkki, tai sitten muu esine, mutta ulos mennessä sit omena, tai jos osuu kohdalle ni pihlajanmarjaterttu. Luumut kans ollu suosiossa nyt. Mutta vain keltaiset. Taannoin käytiin torilla ja ostin sit euron pussin keltaisia luumuja. Sitten myöhemmin kuulin et muksu oli luultavasti nielaissut luumunkiven. Mä olin jo lähdössä ryöstämään Irvetaa maksaakseni Peeweegai-intiaanien poppamiehelle mut sit tuumasin et jos hiukan rauhoittuis, googlailin hetken ja tuumasin et ei ole ihan niin hätä.

Niin, oli tässä mainittavana tapahtumana sekin että... Kuten kerroin aiemmin, lapseni äiti ei ole koskaan ollu mitenkään parisuhde... Lukekaa edelliset viestit jos epäselvää. Nyt sitten sen exällä kenties alkanut ns vanha suola janottamaan. Eikä siinä mitään, ihan jees tyyppi se on. Sitä mä vaan että kun. Ne koitti aikanaan lasta. Eikä onnistunut. Nyt mä steppasin eron jälkeen kuvioon, ja ba-dum-dshh, ilman yritystä, tarkoitusta tai ees aietta, nyt on semmonen kymmenkuinen muksu
Ei sillä, mä olen tarjoutunut hoitamaan muksua jos ne haluaa mennä vaikka leffaan jne. Ja kun olen muksun nähnyt tän sällin läsnäollessa, ni se olis ollu hyvä isä.
Ikävä kyllä sen kannalta niin ei vaan käynyt.
Mä sen sijaan olen onnellinen. Lapsi oli ainoa mitä oikeasti halusin. Ja siksi ymmärrän tuon sällin fiilikset aika hyvin. Se haluis olla isä.

Hiukan huvittavaksi tän tekee se että mulla on pari kertaa menny suhde pieleen koska nainen on ilmoittanut jo alkuun ettei sit halua lasta, joskus jopa siksi että mä olisin huono isä. Kysyin yhdeltä jolle tilanne on tuttu et mites on, olenko huono isä, ni suuttu ja poisti mut kavereistaan fb:ssä :P Mä saatan olla, ja todennäköisesti olen parisuhteellisesti perseestä, mutta lapsen kanssa tilanne on aivan toinen. SE on yksi niistä asioista joista voin olla ylpeä. Mä olen hyvä isä.
 
Muokattu viimeksi:
Hiukan taas asiat edenneet. Tyttö oppis vaivihkaa nousemaan seisaalleen tukea vasten.Leikittiin lattialla ja luulin et koitaa syliin könytä mutta höpsis, ponnisti itsensä seisaallen :D Sitten siirreltiinkin tavarat hiukan korkeammalle, koska ne ovat jotenkin kummassa mielenkiintoisempia leluja kuin ne jotka ovat oikeasti leluja :P

Aikuistenkin maailmassa on kaikenlaista liikehdintää. Tytön äiti palasi yhteen exänsä kanssa. Tää nyt ei sinänsä yllättänyt, kun itse tarjoutusin lapsenvahdiksi jos haluavat kahden käydä vaikka syömässä tai jotain. Asia ei myöskään huolestuta, koska tää sälli on paras mahdollinen isäpuoli. Tulee tytön kanssa hyvin toimeen ja sitä rataa. Hiukan kiusallinen olo tosin tulee ku tavataan, alkupostaus selittää syyn.
Toisaalta. Kieltämättä hiukan erikoinen olo. Mustasukkainen jopa. En tuosta naisesta kuitenkaan. Lapsesta. Tiedän kyllä että mulla ja typyllä on sen verran voimakas side jo nyt ettei mun isyys ole uhattuna millään muotoa. Silti vaan semmonen kumma fiilis.
 
Tänään sit harjoiteltiin kävelyä. Äitinsä ilmoitti taannoin et nyt tyttö kävelee kovaa vauhtia ku pitää käsistä kiinni, ja niin tuo teki :)
Erityistä iloa tuli ku kokeiltiin nousta esteiden päälle. Se oli kova juttu. Ja siitä riemu repes ku pääsi alaskin.

Nyt kyl alkanut hiukan vierastamaan ihmisiä. Tytön kummasetä poikkes taannoin ni meni melkein puoli tuntia et suostui poistumaan äidin sylistä. Mun syli ei kelvannut sit alkuunkaan silloin.
Tänään kylässä ollessa rauhoittui kyl nopeammin ku mentiin eri huoneeseen rauhoittumaan sylissä. Mutta talouden kissa kyl kiinnosti :) Ihan normaalia käytöstähän tuo on reilun vuoden ikäiselle, käsittääkseni.
 
Takaisin
Top