Me ollaan vihdoin saatu olla viikko kotona opettelemassa vauva-arkea. Keskolassa meni ensimmäiset 2,5 viikkoa. Vaikkei pojalla mitään hätää ollut, niin oli se vain aika rankkaa. Kellon kanssa kiirehtimistä kodin ja sairaalan väliä, äitifiiliksen hakemista, suhteen luomista vauvan kanssa sairaalaympäristössä, stressaamista pumpulle herumisesta ja ylipäänsä pumppaamiselle ajan löytämisestä, ahdistusta, kun ei voinut / saanut imettää ja mennä lapsentahtisesti, rästihommien tekemistä kotona silmät ristissä, ikävää, epäonnistumisen fiiliksiä... Muutamat itkut tuli viikkojen aikana itkettyä. Ihmetystä näin jälkikäteen on aiheuttanut, että kukaan ei kertonut meille koko aikana mitään keskosten erityispiirteistä tai miten hoito eroaa täysiaikaisista vauvoista. Minulla meni lähes kaksi viikkoa ylipäätään tajuta, että meidän poika on tosiaan keskonen eikä "normaali" vauva ja vasta sen jälkeen aloin itse etsiä tietoa. Kukaan ei myöskään kysynyt, miten me miehen kanssa jaksetaan. Ei sairaalan puolesta mutta ei myöskään lähipiiristä. Voin vain kuvitella, miten rankkaa niillä on, joiden vauvat syntyvät todella aikaisilla viikoilla ja / tai joilla on jotain vakavaa heti synnyttyä.
Toisaalta taas ei se keskola-aika missään nimessä kokonaan huono asia ollut: poika sai siellä hyvää hoitoa ja me opittiin miehen kanssa hoitamaan häntä, kun koko ajan oli joku hoitajista neuvomassa ja opastamassa. Nähtiin myös monia eri tapoja tehdä eri hoitotoimenpiteet. Ei jännittänyt pojan tuominen kotiin, kun oli varmuus siitä, että osataan kyllä hoitaa häntä. En ole myöskään vuosiin itse nukkunut niin montaa yötä heräämättä kertaakaan kuin silloin, kun poika oli keskolassa. Otti ilmeisesti hieman voimille... Tuona aikana ehti myös itse totutella ajatukseen vauvasta, äitiydestä ja vanhemmuudesta, kun se ei vielä raskausaikana ollutkaan ehtinyt täysin kypsyä ennenaikaisen synnytyksen takia.
Nyt sitten kun ollaan oltu viikko kotona yhdessä perheenä, niin olo on tosi onnellinen ja myös helpottunut. Koko ajan on fiilis, että näinhän tämä on tarkoitettu. Kaikki on mennyt tosi hyvin. :) Poika on leppoisa ja tyytyväinen vauva ilmavaivojen aiheuttamia kipristelyjä lukuunottamatta. Eka viikko piti syöttää 3-4 tunnin välein ja kello oli öisin soimassa. Onneksi poika syö mielellään pumppaamani lisämaidot pullosta ja mies osallistuu mielellään myös yöhoitoihin, joten minä hoidan joka toisen syötön ja mies joka toisen. Saadaan siis molemmat nukkua vähän pidempikin pätkä yöllä. Ihaillaan päivittäin vauvaa useita toveja, kun onhan se niin suloinen ja ihmeellinen luomus.
Toisaalta välillä onnensekaisesti hieman hirvittää vanhemmuuden vastuu; pienihän on aivan täysin riippuvainen meistä, niin viaton, hauras ja hento. Silti samalla niin jäntevä ja voimakas. Tiedän, että me pärjätään hyvin. Ja osataan kyllä nauttia nyt tilanteesta, kun saadaan olla koko perheenä kotona ja kaikki menee jotenkin niin helposti. Vauva on tyytyväinen, syö hyvin, kasvaa, nukkuu useamman tunnin pätkiä sekä yöllä että päivällä ja tykkää seurustella meidän kanssa. Tätä tuskin tulee ikuisesti jatkumaan, joten otamme miehen kanssa tästä nyt ilon irti ja nautimme helposta vauva-ajasta.
Ihana on ollut myös katsoa, miten hyvin ja mielellään mies poikaa käsittelee ja hoitaa. On lukuhetkiä, pierujumppaa, halittelua, ihokontaktia yms. perushoidon lisäksi.
Tänään oli ensimmäinen neuvolatarkastus kotiutumisen jälkeen ja sain huokaista helpotuksesta: painoa oli tullut ensimmäisen kotiviikon aikana 130g lisää ja nyt ollaa ylitetty jo 3 kilon raja. Olin näköjään huomaamatta alitajuisesti hieman stressannut painonnousua, koska en ole ihan mennyt syöttöjen kanssa keskolan ohjeen mukaan...
:angelic: Niin ylpeä olo kuitenkin nyt itsellä, kun paino on noussut eikä olla tarvittu korviketta ollenkaan! Pidin täysimetystä ihan itsestäänselvyytenä ennen synnytystä ja se olisi tavoite edelleen. Ainakin nyt se näyttää mahdolliselta ja jopa todennäköiseltä. Neuvolan th:n mielestä parin, kolmen viikon jälkeen voitanee jättää jo pumpatut lisämaidot ja pullottelutkin pois jos halutaan. Muutenkin tuli kehuja tyytyväisestä vauvasta ja miten hyvin häntä käsitellään. Saatiin myös lupa vaunuttelulle ja ulkoilulle ja käytiinkin heti tänään lyhyellä vaunulenkillä. Tuntui tosi hyvältä saada sellaista palautetta kaiken sen alun epävarmuuden ja epäonnistuneen olon jälkeen. Tuntui myös, että meidän neuvolatäti on ihan oikeasti tukee meitä tekemissämme valinnoissa ja auttaa, mikäli tarvetta tulee. Kyllä tämä tästä. :)