Ensimmäinen Ultra (11+0 -->)

Kaikki meni hyvin ja isoin huoli poissa 🥰🥰🥰 oli varhaisultrassa 4 päivää pienempi kun Menkkojen mukaan ja nyt yhtäkkiä 2 päivää isompi,kaikki näytti hyvältä ja oli niin ihana hetki ❤️ pikkuinen raapi nenää, venytti jalkoja,jumppaili ja sitten simahti,mun piti nousta ravistelemaan lantiota että saatiin taas hereille pieni ❤️ LA muuttui nyt 16.2 🥰
 
Meillä ens viikon tiistaina Ultra, ei jaksaisi odottaa 😅 jos sielä kaikki ok niin kerrotaan vanhemmille ja sisaruksille seuraavana viikonloppuna.
 
Siis neuvolan mukaan la on koko ajan ollut 22.2 Mutta itse oon laskenu ovulaation mukaan, jolloin se olisi 24.2. Mutta eilisen nt-ultran perusteella se la tosiaan on 22.2. :tears:
 
@pienitimantti joo meillä kans pysyi 13.2 vaikka ovulaation ja ultran mukaan on 17.2. No pääsen aiemmin käynnistykseen jos on tarpeen 🤷‍♀️ jotain positiivista. Järjestelmä tekee sen laskun nuin jos alle 5 päivää eroa.
 
Meillä muutettiin kahden päivän eron mukaan, samoin viimeksi. Itselle sinänsä ihan sama mikä se laskettu aika on. Kaikki päätökset kuitenkin tehdään aina yksilöllisesti, esim just käynnistyksen tms suhteen. Tällä kertaa oli vähän pienempi ja viimeksi muistaakseni isompi ja laskettu aikaistu muutamalla päivällä. Vauva syntyi 41+6. Nehän on vain paras arvaus olemassa olevilla tiedoilla 😊
 
Joku mielikuva on et olisin lukenut että vain muutama prosentti vauvoista syntyy laskettuna aikana ylipäätään. 🤔 Et aika paljon heittää kumpaankin suuntaan lopulta tuosta arvauksesta. Tarkempi olis heittää joku viikon parin aikaikkuna, mutta toi on ilmeisestikkin tarkoitukseen sopiva aikamääre.
 
Joo yksilöllisesti ne tehdään mutta ya kontrolli määriteltiin lasketun ajan mukaan niin pääsee hieman aiemmin :) eihän sillä ole väliä, mutta pitkiä on ne viimeiset päivät.
 
Aivan! Enpä sitä ajatellut miten seurataan loppuvaiheessa. Tässä seurannut vain vierestä ja viimeiset päivät todella on pitkiä, monestakin syystä. 😅 Malttamattomana tää koko prosessi on ollut yksi kärsivällisyys harjoitus ja en malttaisi odottaa että itse olen jo noissa pitkissä päivissä!! 😅😂😂😂
 
Meillä olis ollu yliaikaiskontrolli 41+5, mutta käynnistyi aamulla itsekseen samana päivänä. Mutta en usko, että meillä olisi käynnistetty, jos ei olisi vedet jo menny, vauva oli niin korkealla. Oltais varmaan menty vielä pariksi päivää kotiin.
 
Takaisin
Top