Ensimmäinen lapsi

Meillä oli myös sellainen tulee kun tulee. Kesäkuun lopussa jätin pillerit pois ja ajattelin että kehon toipumiseen menee varmasti jokunen kuukausi mutta niin vaan elokuussa testi näytti plussaa. Nyt on vähän sellainen toivotaan parasta ja pelätään pahinta kun kovat alavatsakivut oli ihan alussa vaivana.
 
Ihan täysin yllätys ja vielä suhteeseen joka alkoi vasta vappuna, pelottaa mut olen silti onnesta soikea :)
 
Meillä oli vähän sekä että. Toisaalta oli sen verran suunniteltu juttu, että tietoisesti jätettiin ehkäisy pois siinä vaiheessa kun ajateltiin olevan oikea aika lapselle. Mutta kuitenkin ajatuksena myös "tulee kun tulee", ei edes uskottu heti tärppäävän. No, kolme viikkoa ehkäisyn lopettamisesta ja raskaustesti näytti plussaa. :D
 
Pitäskö sitä tännekin kommentoida, vaikka tainnut tulla muuallakin esille. Eli on todella hartaasti yritetty, toivottu ja suunniteltu lapsi. Ehkäisy jätettiin pois vuosia sitten (myös aiemmissa suhteissani), mutta ilman apua ei tärpännyt kuin pari kertaa näiden vuosien aikana (ja päättyivät keskenmenoon) vaikka miehellä on tutkitusti oikein supersiemenet :D

Tänä vuonna sitten saatiin apua ja nyt ristin käteni joka ilta, että vihdoin saisimme kovasti toivotun lapsen. Varovaista odotusta, reilun viikon päästä selviää vieläkö siellä ollaan mukana :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Me lopetettiin ehkäisy noin vuosi sitten, ja ajateltiin että tulee sitten kun tulee.. vaikka emme yrittäneet mitenkään erityisemmin, välillä tuli tunne että tärppääköhän meillä ikinä..
 
Meillä yli 8 kuukauden yrittämisen jälkeen vasta tärppäsi, vaikka ollaan molemmat terveitä ja vasta 21v.
Odotus johtuikin kai pitkästä (pisimmillään 60 päivää!) ja epäsäännöllisestä kierrosta, kun ei muutakaan lääkärin vastaanotolla löytynyt. Monet itkut ehdin itkeä, mutta eilisessä ultrassa rv11+3 näkyi terve ja tooooooosi vilkas pienokainen :Heartred

Eli paljon on suunniteltu ja toivottu! :)
 
Aika heti onnistui. Ollaan tosi onnellisia ja iloisia tästä. Itsellä ikää 34 niin ei ollut niin varmaa, että tärppäis.
 
Muokattu viimeksi:
Meilläkin oli ajatuksena että kun mies lähtee armeijaan tammikuussa niin sen jälkeen aloitetaan yrittämään, mutta jos on tullakseen ennen sitä niin tervetullut on. Ja niin plussa pärähti testiin elokuussa :) nyt vain aikamoinen suunnittelu kun se armeija tosissaan alkaa tammikuussa..
 
Me päätettiin kihloihin mennessä, että häiden jälkeen jää ehkäisy pois. Ajateltiin koettaa tulee kun on tullakseen menetelmää, mutta hääpäivän jälkeen oltiinkin molemmat heti laskemassa hedelmällisiä päiviä ja mies kyselikin joka päivä, että mites se sun kierto. :grin Olen hyvä tuntemaan ovulaation, joten ekalla kierrolla sitten tärppäsi, en olisi koskaan voinut uskoa!
 
Mulla petti ehkäisy (kuparikierukka) toukokuussa, mutta raskaus päättyi keskenmenoon viikolla kahdeksan. Kierukka oli sillon jo poistettu, ja ajattelimme että saa tulla kun on tullakseen. Tärppäsi ekalla kierroksella. Anoppikin hämillään, että kuin se nyt noin nopeasti onnistui :D Kaverit taas kiusanneet että tämän nyt oli tarkoitus mennä näin.
 
Meillä ollu koko seurustelun ajan vähän sellaista riskipeliä :D kuitenki puhuttiin usein että valmistumisen jälkeen koulusta voisi tärpätä ja vauvakuume oli osa syyllinen tähän :p Noh ei siinä kauaa toukokuun lopusta mennyt kun heinäkuussa plussasin :)
 
Meilläkin ehkäisy jätettiin pois häiden jälkeen ja lapsi on todella odotettu ja suunniteltu :)
 
Meillä oli ajatuksena myös, että tulee kun tulee. Kesäkuun lopussa jätin pillerit pois, sillä aloin vuotamaan epäsäännöllisesti. Ajattelin että kehon toipumiseen menee kuukausia mutta niin vaan syyskuun alussa testi näytti plussaa. Vko plussaamisen jälkeen aloin vuotamaan verta ja ulos tuli limainen hyytymä. Neuvolassa sanotiin että se vaikuttaa alkuraskauden keskenmenolta. Aloin odottamaan seuraavia kuukautisia, joita ei tullut, Tein uuden testin joka näytti plussaa. Tk:ssa otettiin verikoe jossa hcg oli yli 25000 ja lääkäri löysi sydänäänet. Gyne teki raskaudenkeston määrityksen ja totesi että tämä on sama raskaus, joka todettiin keskenmenoksi neuvolassa (ilman tutkimuksia). Nyt vaan odotellaan ensi vkolla olevaa rakenneultraa, toivotaan että kaikki on kunnossa.
 
Takaisin
Top