En jaksa enää näitä

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Huispaus88
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kaika, Papu ja Lyydia, täällä täysin samoissa tunnelmissa mennään.
Rv 5+2 ja äärimmäisen sekavat ajaukset.
Itse en oo ihan varma, mitä edellisessä km oikein tapahtui vai oliko se tuulimuna... 10+4 kun ekan kerran ultrattiin vuodon säikyttelemänä, niin alkio oli jo poistunut. Luulen kuitenkin, että näin alkion kun se tuli ulos, ja koosta päätellen se olisi kuollut jo viikkoja sitten. Eli en osaa tarkkaa ajankohtaa pelätä (ehkä hyvä niin?), huokaisen ekan kerran sitten marraskuussa, jos sinne 12 viikkoon asti päästään. Toive on kova, tottakai, mutta kyllähän sitä on pakosta vähän pessimistinen. Vaikka nyt olen miettinyt sitäkin, että mitä järkeä siinä pessimistisyydessäkään on? Olevinaan sillä kait suojelee itseään mutta toisaalta, kyllähän se suru on joka tapauksessa taas läpikäytävä, mikäli tämänkin raskauden kanssa huonosti käy... toisaalta harmittaa myös se, että jos onnistuukin tämä raskaus, niin sitten ei ole osannut nauttia ensimmäisestä onnistuneesta raskaudestaan koko ajalta? Minusta ois esimerkiksi niin kiva lueskella joka viikko, miten pikkuinen siellä kasvaa (niinkuin lueskeltiin miehen kanssa edellisen raskauden aikana), mutta en ole vielä uskaltautunut siihenkään... ehkä pitäisi vaan ajatella vähemmän ja antaa elämän viedä. Voi, kun tämä osaakin olla vaikeaa... tulis nyt pian se marraskuu! Kaikkea hyvää teidän raskauksiin, toivottavasti kaikki päästään onnellisesti sinne ekaan sylikontaktiin saakka!
 
celia täällä toivotaan kanssa, että siellä menee kaikki hyvin!
Tuosta pessimistisyydestä.. Ehkä mä siksi ajattelen niin, että sitten ei tule suunniteltua tms etukäteen, jotta pettymys olisi sitten "suurempi". Viimeksi jo alustavasti kattelin kaikkia tarvikkeita vauvalle netistä, vaikka kokoajan mietin km mahdollisuutta kun oltiin niin alussa. Sitä vaan silti hössötti niin paljon, että nyt koitan välttää sitä. Enkä myöskään ole niin kytännyt tuota vauvan kehittymistä viikkojen mukaan, niinkuin et sinäkään. En vain uskalla. Viimeksi myöskin silittelin olematonta mahaa jo jne, nyt en mitään sellaista. Ainostaan yksi asia on "mietitty", masussa on meidän Toivo! Nimi käy niin hyvin tähän meidänlaisiin tilanteisiin mielestäni. Ja älä huoli siitä raskaudesta nauttimisesta! Kyllä me keretään siitä raskaudesta nauttia sitten, jos päästään vähän turvallisimmille vesille! Siinä on vielä pitkästi aikaa! [:)]
 
Heissan tänne,

Keskenmeno- taas. Tällä kertaa vasta viikolla 11+2.
Ja meinasi kohtukin mennä kaavinnassa ja oma henki.
Tuli yllättävä verenvuoto ja menetin verta nopeasti yli puolet verimäärästäni.
Kiitos tammisaaren sairaalan nopean toiminnan ja ambulanssihenkilökunnan, saatiin minut ajoissa naistenklinikalle ja verenvuoto saatiin vähenemään ja sittemmin kohtu ja minut saatiin pelastettua.

Kuukauden päästä selviää, mitkä ovat mahdollisuudet/riskit uudelleen raskautua.

Siihen asti toivutaan shokista ja iloitaan henkiinjäämisestä ja surraan keskenmenoa.
 
Voi Kaika, sanat ei riitä kertomaan miten pahoillani olen! [:(] En osaa nyt järkytyseltäni sanoa sinulle enempää, kuin että onneksi itse selvisit ja sait kohdunkin säilytettyä! Niin paljon voimia, kun vaan voin täältä lähettää! Toivon todella, että saatte tietää kuukauden päästä vielä raskautumisen olevan mahdollista ja turvallista! Tulethan kertomaan kuulumiset vielä! Käyn joka päivä katsomassa tätä palstaa, josko joku olisi kirjoittanut.
 
Moikka Lyydia,

Juu- todellakin kirjoittelen tänne jatkossakin. Ja käyn lukemassa muiden kuulumisia varmaankin joka päivä.
Ja toivottavasti saan yrittää tulevina kuukausina raskautta taas..Nyt päivä kerrallaan ja paljon keskustelua miehen kanssa.
Onneksi on jo kaksi lasta, jotka huolehtivat siitä, ettei voi jäädä tuleen makaamaan ja muistuttavat myös osaltansa kaikesta siitä, mistä minun on syytä olla kiitollinen.
 
Onneksi teillä on kotona jo kaksi murua, nimenomaan muistuttamassa siitä, mistä saat olla kiitollinen! Se ei kuitenkaan vähennä yhtään surun määrää ja onneksi sinulla on siellä perhe lohtuna!
Jään odottamaan toivolla uutisia teidän jatkosta!
 
Ikävä kyllä minäkin siirryin Kaikan tavoin tuolta huhtimammoista 2010 tänne osastolle.
 
Voimia Kaikalle toivottelen!
 
Itsellä meni kesken hieman vähemmän traagisesti. 3 päivän vatsakipujen takia menin ensiapuun, jossa ultrattiin, että kesken oli menny pari viikkoa sitten (n. vko 10). Sitten kotiin odottelemaan vuotoa. Päätin yrittää ilman lääkkeitä ja kaavintaa, ns. luonnollisesti, vain kipulääkkeillä. Vuoto alkoi kuin ukkonen klo 03, ja päivällä kahdentoista aikaan olin tuskissani ja taju pois, että ambulanssikyyti ja sairaalaan. Siellä morfiinia ja kolme tabua, jotta kohtu tyhjenisi, ja illalla kotiin. Nyt sitten harmittaa, miksi en vaatinut ultraa ennen kotiinlähtöä, sillä tuskat jatkui kotona kipulääkkeistä huolimatta ja neljän päivän jälkeen takaisin ensiapuun ja ultran jälkeen osastolle kolmen tabun kanssa taas tyhjentämään kohtua. Illalla ultrattiin ja lekuri sai vedettyä loput jämät pois ja sitten kotiin vihdoinkin toipumaan. Ja minä kun ajattelin alusta asti, että ei kaavintaa, kun silloin joutuu jäämään osastolle. Olisi varmaan ollut nopeammin ohi, jos olisin sen kaavinnan valinnut.
 
Nyt tuntuu ainakin siltä, että psyykkisesti keskenmeno ei ollutkaan niiin paha paikka, sen saimme miehen kanssa käsiteltyä jo ennen itse kipu- ja vuotorumbaa. Kovin paikka oli nähdä ekalla ensiapukäynnillä ruudulla se toukka, josta ei tullutkaan mitään. Vaan tuo viikon (synnytys)kipu oli se, jota en enää ikinä haluaisi kokea.
 
Nyt alkaa tuntua taas ihmiseltä ja olen palannut takaisin töihinkin, kun voin taas istua ja seistä. Olen miettinyt, että jos tämä toistuu, niin sitten antaa olla. Hattua nostan niille, jotka yrittävät useasti pettymyksistä huolimatta tai jotka yrittävät raskautua hoitojen kautta. Varmasti niin rankkaa, jo fyysisestikin.
 
Mutta näillä näkymin odotellaan vuotojen loppumista ja normimenkkoja, ja sitten uusi yritys. Josko se tärppäisi taas, ja tällä kertaa olisi sitten se raskaus ilman pahaa oloa vaikka.. [:)]
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Pahoitteluni Popot, itku tuli täällä.[:(]

Mä vielä menen aikalailla aaltoilevissa tunnelmissa ja olen ihan en ole varma jaksanko mennä kouluun tänään..

Pahinta on ku joku tulee sääli-sympatia pahoittelemaan, koska ite alkaa heti itkemään ja toisaalta ei jaksais jokaisen kanssa jutella asiasta.. Ja haluaisi toisaalta jättää tapahtuneen taakseen, jotta voi keskittyä nykyisyyteen ja tähän hetkeen.

Mutta me varmaan törmäillään tuolla kuumeilijoissa tai Kuumeilijoista Odottajiin, lasketusta ajasta välittämättä :) -palstoilla?
Mä aion olla toiveikas siihen asti kunnes saan tiedon kohtuni tilasta ja että voimmeko yrittää vielä.

Pikaista toipumista sinullekkin Popot!
 
Moi tytöt!

Kauheasti voimia teille traumaattisista kokemuksista ja olen todella pahoillani menetyksestänne..Toivon kauheasti voimia ja positiivista mieltä kaiken tuskan keskellä..

Täällä tilanne vielä toistaiseksi ihan ok. Viikko sitten tuli pyyhkäisyverta, muttei sen jälkeen mitään. Muita oireita ei ole kuin arat nännit. Niitä tuleekin sitten joka päivä monta kertaa kokeiltua, että onkohan ne vielä arat vai ei..Huoh!

celia ja muut uudestaan raskautuneet, kuinka teillä menee?

Valoa näin syksyn keskelle,
toivottelee Papu_
 
Moikka Papu_!
Täällä on tänään 9+6. Kaksi kertaa on pikkunen nähty ultrassa, mutta silti vielä ei uskalla huokaista. Kaksi viikkoa on vielä jännää. Nyt on enää niin vähän tähän kriittiseen rajaan, että osaa olla kohtuu tyynenä. Kohta se selviää suurimalla todennäköisyydellä kuinka käy! Ainahan voi myöhemminkin jotain käydä, mutta sille ei sitten voi mitään. Eihän sille voi nytkään, mutta sitten on pienempi riski. Sitten pitää osata vaan jo vähän huokaista.
Mulla ei kanssa ole muuta oiretta, kun kipeät nännit. Mieskin aina nauraa jos huomaa mun kokeilut.. [:D]
 
Tervehdys, Papu, ja muut kovia kokeneet...

Täällä edetään tuskallisen hitaasti mutta toiveikkaasti sitä täyttä 12 kohti... nyt siis viikkoja laskurin perusteella 8+5, ultraan pääsystä ei vielä toivoakaan..kun miehen kanssa päätettiin, ettei mennä yksityiselle, vaan odotetaan sitä ekaa kunnallista ultraa, joka täälläpäin on np ultra sillon 12 viikon tietämillä. Ekaa neuvolaakaan en ole vielä varannut [:-] Oon tahallani vähän lykännyt sitä, tämän viikon alussa yritin kyllä jo soittaa mutta oma neuvolatäti oli pahimmoilleen syyslomilla niin soittelenpa sitten huomenna. Toivon, että saisin huomenna varattua myös sen ultra-ajan, niin olisi sitten joku päivä jota konkreettisesti odottaa! Se olis sitten ensimmäinen kerta, kun oman lapsensa siellä ultraruudussa näkisi... jos vaan kaikki ois hyvin... en uskalla ees kuvitella sitä hetkeä ja tunnetta, sekoon varmaan ihan totaalisesti... ja toisekseen jännitän sitä ultraan menoa vähintään yhtä totaalisesti! Ja samalla yritän olla mahdollisimman tyyni ja rauhallinen, jotta pikkupippurilla olisi mahdollisimman hyvä olla ja kasvaa...

Toistaiseksi kaikki on menny hyvin, raskausoireet on hieman voimakkaammat kuin edellisessä raskaudessa (lähinnä pahoinvointi on ollu voimakkaampaa, vaikka en silti ole oksentamaan vielä joutunu), ja ainakin nyt rv 8 -> on alkanut tuntumaan kohdun kasvamista tms. turvottelua, jota en muista että edellisessä olisin kokenut. Rinnat on edelleen tosi kipeet (ja isot?!?!), sekin loppui edellisessä raskaudessa jossain vaiheessa ennen sitä km mutta en muista tarkkaan, koska en osannut silloin niin tarkkaan noita oireita/oireettomuuksia seurailla.

Muutoinkin nämä viikot on itselle aika "kriittisiä", koska edellinen km tuli jokseenkin näillä viikoilla, vaikka vuoto alkoikin vasta 10+0. Mutta siitä päätellen, mitä sieltä ulos tuli, niin oli mennyt kesken jo aiemmin. Eli yks tuuletuksen paikka on varmaan sitten sillon kun se 10 saadaan täyteen (eli reilun viikon päästä?!), sitten odotellaan vaan sitä ultraaaaaaaaaaa. En muista, mitä olisin viimeksi elämässäni odottanut yhtä tuskallisen hartaasti! Ja siihen vielä päälle nämä pelonsekaiset tunteet, niin jopas! Mutta toivotaan, että sinne asti päästään, kaikki on hyvin, ja saisin vaihtelun vuoksi itkeä niitä onnen kyyneleitä. Kyllähän se varmaan siitä eteenkipäin vähän jännittää, että meneekö kaikki hyvin raskaudessa mutta kyllä tuo np ultra ja 12 viikon merkkipaalu on tällä hetkellä ne, mihin tähdätään ja sen jälkeen oon antanu itelleni luvan hieman huokaista helpotuksesta. Mieskin sanoi, että jos siellä ultrassa on kaikki hyvin, niin sitten mennään kyllä ultrasta suoraan kauppaan ja ostetaan joku eka vauva-tavara tai vaate. Itku meinasi päästä!
 
Tervehdys teille kaikille!
Ajattelin luoda valoa ja toivoa tälle palstalle oman kokemukseni välityksellä. Itselläni on ollut sellainen tilanne, että miehelläni on 25 prosentin mahdollisuus saada oma lapsi. Alkaessamme seurusteleen hän ilmoitti sen heti ja sanoi, ettei ole koskaan ketään naista raskaaksi onnistunut tekemään. Itselläni oli tuolloin yksi lapsi edellisestä liitostani (Valtsu oli tulloin 8-v.), joten ajattelin, ettei sillä ole väliä, minula on jo lapsi.
Jätin E-pillerit pois, koska raskaaksi tulosta "ei tarvinnut" stressata. Tulin melkein heti raskaaksi. Alkujärkytyksen jälkeen olimme onnemme kukkuloilla ja Valtterikin odotti pikkusisarusta innolla. 11+3 sain sitten keskenmenon, jota oli vaikea käsittää. Onneksi mieheni on keskustelutaitoinen ja yhdessa itkimme menetystämme, hänellekin menetys oli musertava, kun hän vihdoin oli saamassa lapsen. Tietysti Valtteri on hänellekin kuin oma, mutta silti. Ja elämä jatkui. Nyt kuitenkin tajusin todella haluavani vielä lapsen, ikääkin oli jo 33.
Keskenmeno oli toukokuussa 2008, syyskuussa 2008 tulin uudestaan raskaaksi. Nyt keskenmeno tuli kuitenkin jo 7+4, mietin jo , onnistuuko lapsihaaveemme koskaan. Kuukaudet vierivät ja ovulaatiopäivien laskemisesta huolimatta raskautta ei kuulunut.
Jäätyäni kesälomalle kesäkuussa 2009, kuukautiseni olivat myöhässä. Raskaustestissä näkyi heti selkeästi kaksi viivaa, kun edellisissä viivat olivat aluksi heikkoja. Ajattelin , että tämä on hyvä merkki. Ja niin se oli. Toki pelkäsin varsinkin ihan alussa veristä vuotoa koko ajan ja olin hermoraunio ennen ekaa np-ultraa. Sieltä suuntasin suoraan mammavaateostoksille, niin iloinen ja helpottunut olin, kun kaikki oli kunnossa. Sitten neuvolassa 12+4 ei sydänääniä kuultu - lääkäri sanoi, että se on normaalia dopplerin kanssa noilla viikoilla. Arvaa, lohduttiko. Elin paineessa seuraavaan terkkaan 18+3 asti, jossa sydänäänet kuultiin. Itkin onnesta.
Rakenneultrassa 21+0 kaikki oli hyvin ja nyt tunnen potkuja ja liikkeitä päivittäin ja elän onnellisen odotuksen aikaa. Ainakin osaan arvostaa tätä raskautta ja nauttia kasvavasta vatsasta ja kaikesta, mikä raskauteen liittyy.
Sydämeni pohjasta toivon teille jokaiselle samanlaista onnen tunnetta oman lapsen odottamisesta! Voimia ja aurinkoa jokaisen elämään![:)]
 
Heissan,
 
sain keskenmenon perjantaina viikolla 5+5. Minulla on kaksi lasta ennestään eikä tällaisesta mitään kokemusta. Aloin vuotaa jo tiistaina, tuli vähän hyytymääkin ja olin aivan varma että kesken meni. Vuotoa tuli kuitenkin aika vähän. Menin keskiviikkona ultraan jossa ei näkynyt sikiötä, mutta lääkäri sanoi ettei välttämättä näykään viikolla 5+3 kun ei ollut hedelmöittymisajankohdasta täyttä varmuutta.
Vuotoa ei ke ja to tullut. Perjantaina lounaan aikaan alkoi menkkamaiset kivut ja sitten tulikin jo kunnon vuotoa ja klimppejä. Sitä jatkui iltaan asti enenevässä määrin. Nyt sitten eilen ei vuotoa juuri ole tullut eikä tänään. Mietin että näinköhän se on kohtu kunnolla tyhjentynyt yhdessä päivässä vai tarttisko mennä lääkäriin? Kuinka pitkään te olette vuotaneet?
 
Menetys oli suuri, tämä olisi ollut mieheni ja minun ensimmäinen yhteinen lapsi, kummallakin on edellisestä liitostaan 2 lasta. Mutta yritys ei tule jäämään tähän ja uskon vahvasti että meille suodaan vielä se yhteinenkin pikkuinen.
 
Tatjuska jutskaillaan vielä täälläkin. Eli mullakin pikkusen kehitys on aika samoilla päivillä, vaikka viikkoja olikin sitten enemmän millon lähti vasta menemään kesken. Eli voisin rinnastaa meidän "tilanteen" samaan fyysisesti. Mulla se vuoto kesti tosiaan noin viikon. Ja alkoi pienellä vuodolla, seuraavana iltana tuli jo mielestäni eniten hyytymiä ja verta ja sitten napeilla sitä seuraavana vielä lisää. Mutta tosiaan tuntuu et kaikista eniten tuli hyytymiä tokana iltana. Ja mulla on normaalisti tosi runsaat kuukautiset, joten vuoto määrältään ei ollut runsaampaa kun vuoto runsaampana aikana kuukautisissa! Hyytymiä ei tullut myöskään mitenkään ihan hirveästi!
En tiedä auttoiko tämä sinua yhtään, toivon kyllä.

Täällä jännätään palaudunko minäkin kuumeilijoihin. Ainoa raskausoire nännikipu on hävinnyt oikeastaan kokonaan, ihan tän illan aikana melkein.. Onneksi aamulla on ultra, näkee tilanteen.
 
Mä sitten käväisin tänään vielä uudelleen ultrassa ja tuulimunaraskaus todettiin. Eli nyt ultrassa näkyi munapussi mutta tyhjä oli. Harmillista on, että ei ole vuotanut vielä pois ja mun pitää vielä mennä ensi viikolla ultraan jollei kunnon vuotoa tule koska munapussi ei ole tullut ulos. Niin toivoin että tilanne olisi jo perääntynyt viime viikon ultrasta mutta olikin mennyt vielä hetken eteenpäin. Mulla on kauhean matalat trombosyytit luonnostaan jotka voi aiheuttaa vuototaipumusta ja siksi mua mahdollinen kaavinta vähän pelottaa että aiheutuuko siitä lisäharmia. Tulehdusriski etenkin pelottaa. Nyt varpaatkin ristissä että ennen ensi viikon keskiviikkoa tulee loputkin pois. Siis vuotoa kyllä tulee koko ajan hyytymien kera mutta nähtävästi ei ainakaan vielä tarpeeksi. Lääkäri kirjoitti seuraavaan lääkäriin asti sairaslomaa ja hyvä niin että saan olla kotona näiden vuotojen kanssa.
 
Päivitystä tilanteeseeni. Eli vuotoa jatkui ja jatkui kunnes reilun parin viikon jälkeen yltyi niin että en uskaltanut olla kotona. Minut otettiin osastolle sairaalaan lääkkeelliseen tyhjennykseen. Pääsin seuraavana päivänä kotiin mutta mutta... eivät pyynöistäni huolimatta ultranneet ennen kotiin lähtöä. Ja tietty vuotoa jatkui kunnes 3pv päästä alkoi tulla holisemalla. Eikun takaisin sairaalaan ja sitten ottivat osastolle ja kaavintaan. Jännitin sitä ihan hirveästi, mutta lopulta se olikin tosi helppo ja nopea toimenpide ja pääsin seuraavana aamuna kotiin ja vuotokin rauhoittui heti ja loppui kokonaan parin päivän päästä siitä. Että mullekin toi kaavinta ihan heti ois ollu paras ratkaisu, nyt vuosin kolmisen viikkoa ja hemppa ehti laskea yli 30:llä.

Nyt odottelen ekoja kuukautisia alkavaksi. Oviksen olin pongaavinani reilu viikko sitten eli kaksi viikkoa kaavinnasta, näin ollen ens torstaihin mennessä pitäisi alkaa kuukautiset. Katsotaan nyt. Aika hyvin olen päässyt tästä jo yli ja odotan innolla että päästään yrittämään uudestaan. Tosin pelottaa että tämä toistuu mutta jos niin kävisikin vaatisin heti kaavinnan.
 
Kiitos tästä ketjusta. Itsellä takana kolme alkuraskauden keskenmenoa, joista kaksi viimeisen vuoden sisällä. Raskaaksi tulen helposti, ja taas mennään: huomenna 9 viikkoa täynnä, mutta koko ajan on mielessä, liekö kohdussa enää ketään elossa. Raskasta on. Tämä raskaus. Halaukset kaikille kohtalotovereille ja sisarille surussa ja huolessa.
 
Heippa kaikki

Eilen ei enää jaksanut  "SimoSanteri" pitää kiinni vaan tuli pois. Alkuraskauden keskenmeno, mutta niin tuskallinen kestää. Iso onni muuttui suruksi. Itkettää kovasti. Olen jo 40+ ja tämä raskaus oli iloinen onnellinen yllätys, kun oltiin jo vähän luovutettu, että lasta meille ei tulisi ja suotaisi. Sitä riemun ja onnen määrää kun testitikussa oli kaksi viivaa. Takaraivossa kuitenkin jylläsi pelko ja toivoin kovasti että alkukuukaudet menisi nopeasti. Niin ei vaan käynyt. Tästä toivutaan ja katsotaan eteenpäin toiveikkaana.
 
Osanotto Tiazza. Mulla myös ikää yli 40, yksi yli kymmenvuotias lapsi minulla jo on. Voin vain kuvitella miten epätoivoisia oloja voisi olla, jos vasta ensimmäistä toivoisi tässä iässä.

Sen tiedän kokemuksesta (eka keskenmeno erittäin toivotusta raskaudesta oli jo kaksi ja puoli vuotta sitten), että suru kyllä helpottaa ihan konkreettisesti, eikä tunnu jatkuvana tuskana. Mutta sitten kun ottaa hetken ja ajattelee asioita, se on aivan tuoreena mielessä ja pettymys on synkkää.
 
Mulla todettiin ensimmäinen keskenmeno kun olin viikolla 12+2 ja pvm oli:13.1.2010..Sikio oli menehtynyt jo joulukuussa 2009..Kun sain tietää saaneeni kesken niin olin ihan maassa,en mitään muuta osannut tehdäkään kun itkeä vain ja välillä olin hymyssä suin kun sain mielestäni vähäksi ajaksi sen ajatuksen poissa että sisällä kehittyvä lapseni oli menehtynyt kunnes taas itku minut valloitti ja kamala suru ja tuntu että sydämestäni oli viety iso pala pois.Jotenkin sitä vain tunsi niin paljon surua kun ei ole aikasemmin keskenmenoa tullut..Otin muistoksi ultrakuvan ja kirjoitin pienen tarinan muistoksi johon liitän ultra kuvankin.Vaikka keskenmenosta on 1kk ja 3pv niin vieläkin saatan itkeä ja muistella kuinka onnellinen toinen raskaus minulla oli.Esikoiseni syntyi ihan terveenä eikä ollut pelkoa silloin keskenmenosta..Kirjoitin tarinan pienessä surutilassa..En tiedä miltä tämä kuulostaa mutta laitan silti näytille mitä olen kirjoittanut silloin keskenmenon jälkeen..

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Rakas syntymätön lapsemme.

Milloin tuska loppuu?
milloin suru hälvenee?

Viimeisenä päivänäni sen tiedän.


Susta yksi kuva vain muistoissa on jota katselen aina vain itkien,
en vieläkään voi ymmärtää että olet mennyt pois ja kuolit liian aikaisessa vaiheessa.
Sinulla olisi ollut vielä kaunis elämä elättävänä,mutta päätit lähteä taivaaseen muiden
enkeleiden joukkoon.Me niin sinua kaipaamaan jäimme kun et jaksanut elää ja kasvaa enään.
Ehkä joskus vielä onnistun tulemaan raskaaksi uudelleen ja toivon että silloin kaikki menisi hyvin.
Olin suunnitellut ja miettinyt jo kaikkea ihanaa mitä pääsisin taas jälleen ostamaan kun uusi vauva tulisi meidän perheeseen.Kun sain tietää että olit menehtynyt niin päästyäni sairaalasta purskahdin autossa itkuun ja se tuntui niin loputtomalta kuin kuvitella saattaa.Olin niin onnellinen kun odotin sinua ja tuntui etten jaksanut odottaa syntymääsi kunnes kaikki kaatui päälle ja sydämeni murtui ja iso kivi vierähti sydämeeni ja menetin sisälläni kasvavan ihmisen alun,meidän lapsemme.Jos olisit selvinnyt loppuun asti,sinua olisi ollut odottamassa ihana isosisko joka olisi pitänyt sinusta hyvää huolta.Lepää rauhassa pienokainen,elät muistoissamme aina,mikään ei koskaan unohdu.Yritän jaksaa eteenpäin mennä päivä kerrallaan,niinkuin tähänkin asti.Muistamme sinut pieni enkelimme ikuisesti,muistomme eivät katoa koskaan,meillä on niin ikävä sinua<333[:(]Keskenmeno rv12+2 vastasi 7+0 sikiöllä :(

----------------------------------------------------------------------------------------------------
 
Takaisin
Top