Mä olen kierrellyt kirppareita ahkerasti. [:D] Hankintoja olen tehnyt jo "ihan mukavasti", eli vaatteita pienokaiselle alkaa jo olemaan riittävästi ensimmäiseksi puoleksi vuodeksi. Myös yhdistelmävaunut, sitteri ja rintareppu on hankittuna. Myös jotain muuta pientä, kuten pinnasängyn petivaatteita ja pinnasuojaa, harsoja ja muutamia heliseviä/rapisevia leluja on hankittuna. Lisäksi olen ostanut itselleni äitiysvaatteita. Koska kaikki on löytynyt tähän asti käytettynä, niin rahaa on kulunut hankintoihin vasta n. 350e.
Rahallinen satsaus on vasta edessä, kun pitää ostaa turvakaukalo, telakka ja matkarattaat. Turvakaukalo ja telakka tulee meille ihan periaatteestakin uusina, kun kenelläkään tutulla ei ole alle 5v vanhaa, takuulla kolaroimatonta tarjolla. 90-luvun kaukaloita on kyllä tarjottu... [8|] Näihin pitää vielä säästellä rahaa, mutta olen varautunut maksamaan näistä yhteensä n. 600e. Pirjo-Petterin henki ei voi olla satasesta kiinni ja meillä kuitenkin liikutaan autolla melko paljon! Toiseen autoon pitää vielä asentaa isofix-kiinnikkeet, ettei tarvi ostaa kahta erilaista telakkaa, mutta uskoisin siitä asennustyöstä ja osista selviävän satasella.
Pinnasänky ja hoitopöytä pitäis myös tilata, kotimaisia mäntyhuonekaluja. En kylläkään ole kysynyt hintaa. [:D] Vepsäläisellä nuo näyttää maksavan pitkästi yli tonnin, mutta oletan saavani ne tutunkauppana pikkusen edullisemmin. Mullako muka kallis maku?
Mä oon ainakin ajatellu näin, että kun meille on tulossa kuitenkin suvun ensimmäinen pienokainen, että kun ostan laadukkaat tavarat uutena, niin niillä on myös jälleenmyyntiarvo. Ja jos näitä sattuu enemmänkin siunaantumaan, niin sen pinnasängynkin kanssa saatan tehdä läheisempää tuttavuutta seuraavat 10 vuotta. Ja turvallisuusasioista en halua muuten vaan tinkiä, joten autoon tulee kunnon vermeet! Jossain muussa asiassa voin sitten säästää, kuten vaatteissa. Ne on pienellä käytössä niin vähän aikaa, että kirppareilta löytää kyllä siistejä ja ehjiä kohtuulliseen hintaan. Ja niiden jälleenmyyntiarvokin tipahtaa kyllä huikeasti, ne on käytännössä uutena 10e/kpl ja parin kuukauden käytön jälkeen lahjoitetaan tai 1e/kpl, jos niistä eroon haluaa. Ainakin itse olen löytänyt tosi paljon uudenveroisia Tuttan potkareita ja bodyja 1e:lla! Ja tavaraa alkaa tosiaan olla sen verran, että saan jättää löytöjen tekemisen jollekin seuraavalle!
Puhuin itseasiassa vähän läpiä päähäni tuosta rahasatsauksesta, pitihän meidän jo ostaa farmariauto. [:D] Ei se nyt tietenkään mikään ihan täysin pakollinen hankinta ollut, mutta tämä hankinta todistaa miehelle konkreettisesti sen, että siitä on tulossa isä. [:D] Siihen paloi sen verran monta tonnia, että loput hankinnat ei sittenkään taida kirvellä...
Kyllähän se pikkuinen tulee jonkin verran maksamaan, mutta kyllä kaksi töissäkäyvää ihmistä saa yhden nyytin rahoitettua. [:)] Ja meidän ei tarvi erikseen tasailla tilejä näissä raha-asioissa, kun naimisissa ollaan, on yhteinen talolaina ja yhteiset menot, niin meillä on myös molemmilla käyttöoikeudet toisen tileihin. Tässä järjestelyssä ei ole ollut valittamista puolin eikä toisin, mutta meillä onkin rahankäytöstä hyvin samanlaiset käsitykset.