Täällä rv 9+6, ja pahoinvointi alkaa helpottamaan. On ollut kyllä niin pitkät viikot että huh huh. Jatkuva makaaminen on myös vetänyt mielen matalaksi, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.
Käytiin varhaisultrassa viime viikolla. Siellä se pieni sydän sykkiOli helpotus, että masussa oli vain yksi ja kaikki näytti olevan hyvin. Np ultra on muistaakseni vasta viikolla 13+4, jotenkin kauheen pitkällä mun mielestä.
Ultran jälkeen kerrottiin myös miehen vanhemmille. Toiselle veljelle ei kerrottu ja nyt mä kauhuissani odotan sitä milloin se pitäisi tehdä. Heillä monta keskenmenoa ja useampi vuosi yritystä takana, ja nyt sekä mieheni että toinen veli saavat lapsen. Joten ovat varmasti iloisia, mut uutiset tekevät ymmärrettävästi kipeää. Mä en ite saanut vaan suutani auki, vaikka oli tarkoitus kertoa myös heille.
Mun miehen siskolla on kans ollut vaikeeta raskautua uudelleen. Heillä on 8 vuotiaat kaksoset, jonka jälkeen uutta tulokasta ei ole kuulunut. Muutama kuukausi sitten ilmoitti että oli viimeinkin tullut raskaaksi, mutta mennyt kesken. Mua ahdistaa jotenkin kertoa tätä meidän uutista. Tiedän että osaa varmasti myös iloita meidän puolesta, mutta se varmasti tekee myös kipeää. Oon itsekin ollut siinä tilanteessa että raskautta ei ole kuulunut, tai saanut keskenmenot peräkkäin ja kyllä mä voin rehellisesti myöntää että katkeralta se tuntu kun kaikki muut sai lapsia ympärillä.
muistan hyvin toista yrittäessä, kun ei raskautta kuulu ja sitten menee kesken, että kyllä ne muiden uutiset vaan kirpaisee.
