Elokuun jutut

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja vappu
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Astuin nyt uutena käyttäjänä kehiin, vaikka jonkun aikaa oon jo näitä keskusteluja täällä seuraillut. Mä oon huomannu melkein heti jo alkuraskaudesta että musta on tullu ihan höppänä muistin kanssa. Saatan laittaa tavaroita hyvään talteen ja sitten hetken päästä ei oo hajuakaan niitten sijainista. Ja väsymystäkin on liikkeellä.
 
Elokuun puoliväliä jo mennään. Pahoin vointi on loppunut! JES JES JES! Ja vihdoin sain kerrottua pomollekin töissä. Tai otin ja kerroin siis kuitenkin varmuuden vuoksi asiasta osastopalaverissa, jossa koko työporukka kuuli samalla. Ei joutunut kaksin pomon kanssa hiillostavaan tilanteeseen.Sai yön yli miettiä asiaa (ja olikin tosiaan miettinyt) niin oli helpompi sitten eilen jo keskustella päivämääristä ja uuden palkkauksesta ja perehdytyksistä. Nyt on hyvä olo! :)
 
Huomasin tossa äsken peilistä itseäni katottua, että mun maha on jo kauheen iso ja mä olen nyt semmonen tasasesti paksu makkara :grin Tosi kiva! Voin vaan kuvitella, miltä näytän talvipakkasilla paksussa talvitakissa. Huh huh! Töissä ihmiset on jo kyselly, että uskaltaako mua jo onnitella, että kai se vähän vauvamahaltakin näyttää. Itestä maha näyttää semmoselta, että olen vetäny koko kesän lavoittain kaljaa ja paketittain makkaraa.
 
Yhdyn Hansuun. Täällä toinen makkara. Vähän arempaa asiaa ajattelin teiltä kysäistä, että oletteko pystyneet normaaliin petihommiin? Eilen hommien jälkeen alamaha kipeytyi todella pahasti. Nauraminen/yskiminen sattui ihan kamalasti ja piti olla paikallaan makuulla, ettei koskenut. Kesti tunteja. Ei ole noin kipeytynyt aikaisemmin :(

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Mulla varmaan viimeksi alko ehkä supistella.. tai en tiiä mitä se oli, mutta vatsa tuntu kireältä ja oli hieman kipeä. Mä otin puolen tunnin unet vaan niin meni ohi :)

Sent from my GT-I8190 using Vau Foorumi mobile app
 
Päivää vaan kaikille

Elokuulle kuuluu aika vaihtelevaa. Tällä viikolla palasin töihin kuukauden loman jälkeen ja nyt jo odottaa, et pääsis takasin lomalle. Tuntuu, että töissä ei jaksa mitään. Pitää istuskella vähän väliä ja lepuutella jalkoja. Ja sit tuntuu, et asiakkaat kattoo pahalla, ku myyjä vaan hengailee tiskin takana jalat hyllyllä. Mulla ei vielä mahakaan näy (sen enempää ku normaalisti :), rv18+0 ), ni vähän noloa vaan notkua. Mut minkäs teet, ku ei jaksa, ni jaksa. :oops:
Kotonakin on ollu jotenkin rauhaton ja vetämätön olo, mikään ei oikee kiinnosta... :confused013 Jotain stressin poikasta kai...
Täytyy vaan kai oottaa itteään niskasta kii ja yrittää. :)
 
Ailahtelevat mielialat on seurannut meidän parisuhdetta viimeisimmät viikot. Mies on saanut kokea paljon nalkutusta ja valitusta pienimmistäkin asioista (vaikka ne oiskin omaa syytä...). Tänään kävikin hänen tätinsä kylässä ja kun mies palasi tädin lähtiessä, minulla oli yliväsymystä ja nauroin hervottomasti sohvalla johon mies vaan tokaisi että antoiki täti jotakin minulle. Piti vaan todeta, että heti jos en kuulosta vihaiselta tai nalkuta, en ole vetänyt mitään vaan olen iloinen :grin
 
Mullakin toivottavasti on edessä muutamia iloisia päiviä ja seuraa kanssa. Oon näillä näkymin saamassa evakkoasukkaan useemmaksi päiväksi. Epäilys on, että kaikki ne sotkut mitä en saa siivottua ennen "vierailua", siivoutuu vieraan toimesta. Nyt vaan arvon itsekseni, että kuinka törkyiseen kotiin viittin evakkolaisen ottaa. Eli pesiskö ton olohuoneen ikkunan, muita en kyllä viitti, kun sälekaihtimet peittää liat, puunanko hyllyistä pölyt, miten paljon raivaan työhuoneen ompeluksia ja muita sekasotkuja jne., pesenkö lattiat vai en, imuroin kyllä ainakin, pari mattoakin pitäisi pesettää ennen vauvan tuloa.

Tarkoituksena on myös miettiä yhteistuumin, että miten siirrellään kalusteet, että saan kaikki vauvavermeet järkevästi. Kovin montaa vaihtoehtoa ei tosin oo, mutta on silti mukavaa, että on joku toinen apuna.

Niin ja sitten myös saattaapi saada valmista ruokaa, leipomuksia, ja muitakin herkkuja valmiina nenän eteen. Vähänkö luxusta!!!!
 
Juu mä yhdyn kanssa noihin makkarakerholaisiin samoin kuin vetämättömiin. Vaikka tässä loppu viikosta olenkin yrittänyt olla oikein reipas ja ahkera.
 
Mulla hajuaisti parani ennen ku raskaustestiä ehdin tehdä ja samalla jotkin hajut alko vaan ärsyttään/ällöttään tms. ja sitä on jatkunut ja jatkuu! :D
 
Laiska ja vetämätön kuvaa hyvin. Maha kasvaa ja paino nousee. Napaki alkaa hävitä, kun se viimeksi hävis vasta ihan raskauden loppupuolella, mutta on tuo mahan kokoki jotain aivan eri luokkaa jo. Närästää aika ajoin. Sekin vaiva, joka viimeksi alkoi ihan loppuvaiheessa. Yrittäny muka jumppailla niin alamahaa vihloo ja se vie intoa kyllä entisestään. Yritän nyt tsempata edes kävelyn suhteen. Alaselkä puutuu ja kipeytyy joskus niin, ettei tahdo päästä ylös.
 
Täällä vaivaa kunnon kuume ja flunssa. inhottavaa sairastaa ku ei voi dropata itseään. onko muilla ollut flunssaa? Miten olette auttaneet oloanne?
 
Heinäkuussa oli hirvee flunssa. Sarvikuono -nenäkannulla koitin pitää röörejä auki. Se ja apteekin suolanenäsuihke autto vähän. Panadolia otin jonkun verran ja perus mynthoneilla koitin pitää yskän ja kurkkukivun kurissa. Lämmin hunajavesi on myös aika jees. Voimia flunssaan, toivottavasti hellittää pian!
 
Mä innostuin raivaamaan omaa vaatekaappiani tuossa vapaalla ja sain lajilteltua liian pienet vaatteet varastoon oottamaan kevyempiä aikoja :) Johtuu varmaan jostain hormooneista tääkin, kun yleensä en oo mikään kovin innokas kaappien siistijä ollu. Seuraavaks on vuorossa pojan kaapit ja sit seuraavana raivaan yhden kaapin tyhjäksi uudelle tulokkaalle. Sen jälkeen sinne voikin pestä valmiiksi ne pikkuvaatteet, jotka oon jo hankkinu ja osan olin säilöny itelläni jo aiemmin.
 
Mun pitäis kans raivata oma ja pojan vaatekaappi. Muuten kanssa mielessä muutamiakin siivousprojekteja ja kovasti tekis mieli sisustaa. Sieltä se pesänrakennusvietti heräilee. :) Nyt pääsee siitä nauttimaan, esikkoa oottaessa muutettiin viikko ennen syntymää, ni ei ehtiny rauhassa. Pian on siitäkin vuosi.
 
Täällä kans viikonlopun aikana alkoi oman kaapin läpikäynti, on tosin vaiheessa, kun en ihan jaksanut laatikko laatikolta käydä läpi. Ehkä yhden tai kaks saisin tyhjäksi jos yhdistäisin muihin, mutta helpompi käydä vajaita läpi, kun tuppasen täysiä. SItä on sit tiedä että mitä teen liinavaatekaapille, kun se pursuilee yli. Ostin joku aika takaperin uusia pyyhkeitä vauvaakin ajatellen, ja sitten kun pesun jälkeen koitin tunkea niitä kaappiin niin ahdasta oli. Tarttee keksiä jotain uusia järjestelyjä.

Hiukan aattelin, että taidan sittenkin ottaa hoitopöydän, vaikka ahdasta makkarin tuleekin. Muuallekaan hoitopöytää ei järkevästi saa. Siihen saa sitten aika paljon pistettyä vauvan vaatteita laatikoihin.
 
Mä romahdin eilen ihan totaalisesti. Esikko kiukutteli, ei suostunut syömään aamupalaa. Hermostuin sille, sit aloin itkeä kun tuli niin idioottiolo. Sit tajusin miten paljon mua ahdistaa jäädä taas kotiin. Mä nautin kotona olemisesta, enkä missään nimessä halua laittaa 11 kk ikäistä hoitoon. Mutta kun 8 viikkoa sai tehdä töitä, sitä missä on hyvä ja ennenkaikkea sai olla muutakin kuin äiti. Kestää se taas vähän totutella tähän kotiäitihommaan, kun päivän suurin päätös on se mitä ruuaks. ;) Ja ennen ku lähdin töihin, pojalla oli kauhee kiukkuaika meneillään, ja se purki sen kaiken tietyssti muhun. No oloa helpotti tietenkin, kun puhui näistä tuntemuksista miehelle. Nyt eka kotiäitiaamu ja fiilis hyvä. Kyllä se tästä taas. Ja syyskuussa pääsen viideks päiväks töihin lepuuttamaan hermoja. ;)
 
Kyllä se kotona olo pahoista päivistä huolimatta on parasta. Toki varmaan kaipaa aikuista seuraa, mut siinä on sitten hyvä syy lähteä lasten kanssa liikkeelle. Yhden kanssa varmaan helpompaa kuin kahden mutta kuitenkin.

Mullakin on etukäteen ollut ajatuksissa se pelko, että tylsistyn kotona ihan tyystin, kun tähän asti olen ollut se ylitöitä tekevä sinkku ilman omaa elämää. Toisaalta tiedän, että olen vauvan tultua ihan myyty, ja seuraan kehitystä silmätarkkana. Kai me sitten tarvittaessa haetaan sitä aikuista seuraa, ja jos mennään välillä oleilemaan maalle porukoiden luo, niin sieltä ei tekemiset yleensä lopu kesken. Töihinkin on tarvetta käydä ajoittain, kun parit isot hommat alkaa sitten, kun vaavi on noin 4 kk.
 
Nyt kyllä harmittaa, ärsyttää ja ihmetyttää. Me käytiin eilen ostamassa besafe isofix telakka ja emmaljungan turvakaukalo, joka on 10kk ollut käytössä. Laitettiin telakka autoon ja turvakaukalo siihen kiinni ja what!? Kaukalo ei enää lähteny irti siitä! Se oli ihan totaalisen jumissa! Kävin sit myyjältä kysymässä että mitenkähän te ootte saanu tän irti tästä ja ihmettelivät nekin että miten se voi juntata noin kiinni. Noh ei muutakun se meille myynyt nainen ottaa yhteyttä sinne liikkeeseen, mistä se oli ne ostanut (kun takuuta jäljellä) niin katotaan mitäpä ne siihen sanoo..
Jos se ei lähe irti ni mitäköhä sitte. Myyään auto tälläsella liaävarusteella?? Ärh..

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top