Elokuun elostukset

winks

Luottohahmo langoilla
Huhtimammat 2016
Käytiin uuden kuukauden kunniaksi neuvolassa. Saatiin rokotteet josta tuli pieni itku. Ja muutaman tunnin kuluttua olikin vielä ikävämpi olo joten neuvolatädin neuvosta annoin ruiskulla buranaa panadolisupon sijaan. Burana siis lievittää paremmin kipua, panadoli on hyvä kuumeeseen. Nyt kujerrellaan taas normaalisti.

Niin ja siis neuvolatäti sanoi että uni maistuisi pikkuiselle paremmin. Ja mitä vielä...ihan normaalisti ollaan hereillä.
 
Meillä tullut Liamille 3kk rokotusten jälkeen sellaisia 10-20min itkukohtauksia päiväunilta herätessä melkein kerran päivässä. Ekan kerran siis rokotukset saatuaan 14.7. Onko muilla outoja oireita vai onkohan vaan kolmikuisen temperamenttia? Nyt ollaan myös jonkinlaisessa rintalakossa...
 
Meillä ei tyttö lakkoile, mutta vaan pitkällään imetys on hänen mieleensä... hankalaa näin reissussa ollessa, mutta onneksi on mummo ja ukki mukana, niillä on retkeilyauto ja siinä sänky. Istualtaan kun koitan imettää, niin imee hetken mutta lopettaa sitten hirmuisen raivarin saattelemana...
 
Lise, meillä oli myös kolmikuisena tuollaisia itkukohtauksia. Varmaan vaan kehitysvaiheeseen liittyvää. Nyt voi vähän itkeskellä, mutta tokenee jo nopeasti ja hymyilee äidille.
 
3kk:tta ja viikko ikää meidän pojalla. Vaatteissa alkaa 62 olemaan pieni. Kädet on suussa ja leluihin tartutaan vaihtelevasti. Kännykän näyttö ja tv kiinnostaa kovasti mm.txt viestien kirjoitus joskus haasteellista Käännytään selältä mahalleen ja toisinpäin, kerran on jopa kierinyt useamman kierroksen putkeen. Ja juttuakin riittää...paljon. Meillä isä osallistuu yhtä paljon lapsen hoitoon,koska molemmat ollaan kotona ja siten molemmilla myös "omaa aikaa " Korviketta syödään melkosen paljon....odotellaan kovasti, että päästäisiin aloittaa soseet.

Rokotteet aiheuttaneet lisääntynyttä pulauttelua ja hiukan vatsan väänteitä....
 
Meillä vauva ei myös halua syödä ns kunnolla muutoin kuin makuuasennossa. Sylissä hörpitään pahimpaan nälkään mutta sitten on tuokion kuluttua taas nälkä.

Itku tai kiukkuitku herätessään tapahtuu silloin kun on herännyt väärässä rytmissä. Muutoin ollaan aika aurinkoisia :)
 
Siis meillä kans toi makuullaan syöminen, erityisesti väsyneenä iltasin! Mistähän ihmeestä johtuu :D ...luulin et tää on meidän pojan joku kumma vaihe. Sylissä syöttäen vaan kääntää päätä pois, ja äiti luulee et maha on täynnä. Sit hetken päästä kitisee nälkää ja yllättäen makuultaan syö vielä ihan kunnon annoksen. Samoin on ollu noita itkukohtauksia, niistä just kirjotin päivärytmi-ketjuun.
 
Kiva kuulla että voisi olla kehitysvaiheeseen liittyvää pähkinä! Tänään parempi päivä imetyksessä. Ehkä se oli joku reaktio kun tultiin just lomalta kotiin...
 
Meillä ei tullut pojalle 3kk rokotuksista mitään, aikaan en mitään ite huomannu :D
Nyt ollaan hiukan päälle 4kk, sosettaki on päästy maisteleen! Porkanalla alotettiin ja sillä ollaan menty nyt viis päivää, mitähän sitä seuraavaks antais..
Poika on nukkunu 2kk ikäsestä asti 6-7 tunnin yöunia putkeen, viime yönä veteli 9tuntia putkeen :woot: Oli muuten tissit räjähtämispisteessä :'D En tiiä nukkusinko sitten "liikaa" kun on väsyttäny tänää normaalia enemmän :D

Meilläki on jotain pientä ongelmaa sylissä syömisessä jos on väsymystä ilmassa. Poika vääntää ittensä niiiiiiiin korkkiruuviin ku saa ja siinä sitten voidaan syödä. Luulis moisen asennon olevan pikkasen epämukava :D
 
Meillä ei tullut pojalle 3kk rokotuksista mitään, aikaan en mitään ite huomannu :D
Nyt ollaan hiukan päälle 4kk, sosettaki on päästy maisteleen! Porkanalla alotettiin ja sillä ollaan menty nyt viis päivää, mitähän sitä seuraavaks antais... :D

Kerro mitä tuli sitten annettua :) vihannes vai hedelmä vai marjoja?
 
Kerro mitä tuli sitten annettua :) vihannes vai hedelmä vai marjoja?

Bataattisosetta tein :)
Lähikaupasta ei löytyny ku uusia perunoita, en ollu iha varma voiks niistä tehdä sosetta :eek:
Varmaa bataatin jälkee vois kokeilla mangoa (menin jo ostamaan..:D), iski vaa sormi suuhun et pitääkse keittää ku meinasin pakkaseen tehä :D
 
Bataattisosetta tein :)
Lähikaupasta ei löytyny ku uusia perunoita, en ollu iha varma voiks niistä tehdä sosetta :eek:
Varmaa bataatin jälkee vois kokeilla mangoa (menin jo ostamaan..:D), iski vaa sormi suuhun et pitääkse keittää ku meinasin pakkaseen tehä :D
Ainakaan niitä ihan pikkusia uusiapottuja ei saa antaa vauvalle koska niissä on sitä perunan luontaista myrkkyä liikaa (samaa mitä vihertävissä perunoissa). Perunasoseesta oon kuullut että rakenne menee huonoksi pakastaessa.... Bataatti kuulostaa hyvälle! :) Mangosta ei ikävä kyllä mitään tietoa....
Mä mietin että avokadoa ois kiva kokeilla (raakana siis) ja keitettynä kukkakaalta... Ei olla siis vielä aloitettu kiinteitä, mutta vadelmia olen jo säilöny vauvaa varten pakkaseen maisteluita oottamaan!
 
Ainakaan niitä ihan pikkusia uusiapottuja ei saa antaa vauvalle koska niissä on sitä perunan luontaista myrkkyä liikaa (samaa mitä vihertävissä perunoissa). Perunasoseesta oon kuullut että rakenne menee huonoksi pakastaessa.... Bataatti kuulostaa hyvälle! :) Mangosta ei ikävä kyllä mitään tietoa....
Mä mietin että avokadoa ois kiva kokeilla (raakana siis) ja keitettynä kukkakaalta... Ei olla siis vielä aloitettu kiinteitä, mutta vadelmia olen jo säilöny vauvaa varten pakkaseen maisteluita oottamaan!


Joo mäki oon kuullu sen ettei peruna kestä pakastusta, ellei sotke sitte jotain muuta joukkoon. Lueskelin jostain et jotkut olis ostanu valmista pakestemuussia (olikoha se oolannin tai jotain sinne päin..) ja antanu siitä sitten. Kaupassa sitä kattelinki ja pussis kyl luki et olis täyttä perunaa, mut tiedä siitäki :D Jäi ihan senki takia kauppaan, kun mun "lähikauppaan" ajaa 20min nii olis muussit sulanu liikkuvassa saunassa :"D

Vadelmasose kyl kuulostais tosi hyvältä! Luultavasti jos tekisin ite sitä nii lapsel ei varmaan jäis mitään...;D

Pirullinen se mango ku ota yhtään selkoa mitä sille pitäis tehdä, toisaalla lukee keitä ja jossain älä keitä.. Argh :D
 
Miksi mangoa pitäisi keittää?

Bataatti kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Mä ajattelin kokeilla ensimmäisten maisteluiden joukossa luumua...on sitten jotain antaa jos suoli menee lukkoon...

Noi pakasteperunahiutaleet ovat todella jees (ja löytyy kans luomuna). Helppo, nopea ja voi tehdä vain vähän ts vaikka ruokalusikallisen.
 
Miksi mangoa pitäisi keittää?

Bataatti kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Mä ajattelin kokeilla ensimmäisten maisteluiden joukossa luumua...on sitten jotain antaa jos suoli menee lukkoon...

Noi pakasteperunahiutaleet ovat todella jees (ja löytyy kans luomuna). Helppo, nopea ja voi tehdä vain vähän ts vaikka ruokalusikallisen.

Jossain oli et mango pitäis ensin keittää, jossain taas et ei keitettäis, oon vähä hukassa sen kans.. En ikinä käsitelly mangoa nii muksu vie iha uusiin kokemuksiin :laughing002

Pojalla oli kyl alussa ku maistelu alotettiin kakka hukassa puoltoist vuorokaut, ilmaa vaa tuli senki edestä laughing7 Aattelin ittekki kokeilla luumua, ens kuussa tosin vasta lun sitä saa sitten omalta takapihalta :)

Täytyyki muistaa ottaa seuraavaks semmone pakastemuusi kaupasta! Pääseepähä astetta helpommalla ettei tartte jokapäivä erikseen muusata yhtä pottua ;D
 
Mä kyllä tein pottua pakkaseen eikä se musta mikskään menny ja sit tein peruna-porkkana sosetta kun pottu oli tuttua :)
 
Mun yks ystävä teki pottusosetta pakkaseen mutta ei kelvannu vauvalle. En tiedä tuleeko rakenteesta rakeisempi vai mikä siinä on? Oon itse joskus huomannu jos esim sopan tähteitä oon pakastanu että perunan rakenne on vähän huonompi pakastuksen jälkeen. Mutta tuskin se mitään haittaa... eikö se hyväkin ole ettei ole liian sileää ruokaa?
 
Meillä meni perunasoseet pakkasen kautta eikä haitannut mitään.
 
Meillä meni perunasoseet pakkasen kautta eikä haitannut mitään.
Muksu ei vielä tiedä paremmasta :)
Nojoo, rakenne siinä vähän muuttuu, ei se siis vaarallista ole. Ja mö itse ihmettelen miksi peruna hiutale voi pakastaa (onko se pakastusprosessi eri) mutta keitetty peruna ei ole ihan sitä parasta mun makuun. Kyllä sitä syö just esim sopassa hmmm perunamuusi hmmm. Se maistuu taas paremmalta (siis ite valmistettu ja sit pakkaseen) kun keitetty peruna. Hmm jotain miten tärkkelys muuttaa muotoaan?
 
Jee. Muksu haluaa nukkua päikkärit vaunuissa!!! Koko kesän on ollut eri mieltä asiasta, mutta nyt tällä viikolla on huutanut sisällä kun yrittänyt nukuttaa. Ja kun laitan koppaan ja ulos, niin alkaa kuulua tyytyväinen uikutus joka muuttuu tuhinaksi. Ihanaa, kiitos viileä elokuu. (tai sitten tämä on vain joku vaihe...)
 
Takaisin
Top