kiitos rock^peijpe ja meemi :)
meemi: jos mulle ois joku vaikka vaan 5 vuotta sitten sanonu, että tuun olemaan tämmösessä tilanteessa joskus, niin olisin nauranu päin naamaa. Siis mä oon aina ollu tosi itsenäinen ja muutenki pitäny omat puoleni asioissa.
Meillä oli suhde melko vuoristorataista jo ennen Oliviaa, mutta aina selvittiin ja mä jaksoin uskoa, että kyllä tää vielä tästä. Olin jo kauan sanonu, että muutetaan yhteen asumaan, jotta saadaan testata tää yhdessäelo ennen lasten hankkimista, mutta kun tässä nyt sit sattu käymään näin, että olin raskaana jo ennen ku muutettiin yhteen. Nyt sit yritetään opetella yhdessä asumista ja samalla perheenä elämistä ja lapsen hoitoa ja kaikkea. On tässä koeteltu kyllä... Niin siis kaiken tämän uutuuden takia, koitan vielä venyä ja jotenki saada tän elämän johonki rutiiniin. Sit voidaan alkaa uudelleenjärjestelemään jotain asioita. Kun mä nyt en vaan kertakaikkiaan jaksa joka ainoa päivä tapella tyhjästä, mulla on muutenki jo tarpeeks väsy.
Ja mieshän ei oo suomalainen, eli kulttuurierojakin on. Tosin sanaa "kulttuuri" ei kannata miehelle mainita, kun se on vakaasti sitä mieltä, että sillä ei oo mitään vaikutusta mihinkään asiaan (vaikka iteki aina välillä puhuu "how do you people do that" -tyylisesti).
Siis mies aina jaksaa muistuttaa, että hänen äitinsä on hoitanut 7 lasta (en muista niitten ikäeroja, mutta ehkä jotain parin-3 vuoden välein ovat tulleet). En tiedä, mutta epäilen ERITTÄIN vahvasti, että äitinsä ei todellakaan ole YKSIN hoitanut niitä lapsia, vaan siellä on vähän niinku "kylä kasvattaa lapset" mentaliteetilla toimittu, eli on varmasti ollut siskoja ja tätejä ja setiä ja mummoja yms yms auttamassa. Muistaa myös aina mainita, että hänen äitinsä on pessyt pyykit käsin ja se että mulla on pyykkikone, niin silloinhan pyykkien hoitaminen ei ole mikään työ. Sitä paitsi muutenkin on pikkusen eri meininki Afrikassa ku täällä Suomessa... Rock^peijpe: luulenpa, että siellä on siis jotain syytä tähän...
Ja joo, kun mä teen ruokaa, niin teen niinku paketin ohjeen mukaan noin 4-6 hengen annoksen. Mä syön siitä yhden annoksen ja mies syö sit loput. Siis yhdellä kertaa. Eli se 4-6 hengen ruoka menee yhdellä kertaa kaikki. Joskus jää vähän, jolloin mä sit kaavin ne loput pakkaseen ja syön ite seuraavana päivänä tai myöhemmin. Ja joka päivä mä en vaan pysty kokkaamaan, kun tosiaan Olivia ei anna, ja mies on puhelimessa tai nukkumassa, eli ei voi viihdyttää Oliviaa sillä aikaa (okei, TOSI harvoin joo).
Elättelen pienen pientä toivon kipinää, kun mulla on tulevana tiistaina työhaastattelu mun työpaikalla (siis että saanko sen vakituisen työn, kun olen ollut siellä sijaisena, pitäkää peukkuja), että mies jäis oikeasti Olivian kanssa kahdestaan kotiin ja mä voisin käydä siellä haastattelussa yksin. Näkis sit vähän, mimmosta tuon lapsukaisen kanssa on olla, edes pari tuntia! Mut saattaa olla, että sillon tiistaiaamuna viimeistään mies keksii, että hän lähtee mukaan ja vahtii Oliviaa vain sen itse haastattelun ajan... hohhoijaa...
Mut nyt meen taas nukkuun. Mies onneks huomenna aamulla menee töistä suoraan treeneihin ja sit vielä jonnekki, eli saan rauhassa nukkua Olivian päikkäriajat täällä, kun ollaan kahdestaan, eikä tarvi pingottaa minkään pyykkien tms kanssa. :) Ja saan maata sängyllä Olivian kanssa, eikä tarvi yrittää istua huonossa asennossa lattialla, kun siellä meidän sängyssä ei siis oo kukaan nukkumassa päivällä! :) Pienistä asioista voi iloita. Ja kävin kaupassa tänään ja ostin valmista pinaattikeittopakastetta, eli lounaski tulee ihan vaan mikrossa minuuteissa. :)