ELOKUUN ELOHIIRET

Hei 

Mäkin olen joutunut yhdet äitiysfarkut ostamaan. Vanhat oli jo niin kuluneet ja ehdin ostamaan marraskuussa jo uudet farkut, mitkä eivät tietenkään enää mahdu =(
Rintaliivitkin alkavat tekemään tiukkaa. Töissä en voi pitää kuin yhdenlaisia rintaliivejä, kun melkein kakissa muissa olkaimet tippuvat koko ajan ja ovat epämukvat. Mies kommentoi täs yhtenä päivänä, että nehän ovat jo reilusti kasvaneet, eivät sovi enää häneen kouraansa. Ihana kohteliasuus.emoticon

Yölliset vessa käynnit ovat selvästi vähentyneet. Päivällä sit saakin vessassa juosta, kun koko ajan on kamala jano. Väsymystä vaan on. 

Oltiin viime viikonloppuna viihteellä, ja en syöny mitään 5 tuntiin niin vatsa alkoi jo olla aivan kipeä, et kun kotti ehti niin sai saman tien tehdä pari voileipää. Pitää varmaan joku banaani piilottaa kassiin kaiken varalta. parin kolmen tunnin välein saa syödä jotain. Onneksi ei mitkään karkit,sipsit,limsat ja roskaruoka  tunnu kelpaavan. Hedelmät ja jugurtti ovat kyl parasta ja sit ite tehty jälkiruoka. 

Onko ihmisillä tullu painoa ? Kävin eilen vaa'alla ja se näytti ihan samaa kuin tein plussan näyttäneen testin. kyl se on siinä välillä vaihdellukkin kolmen kilon sisällä. Nyt siis viikkoja 13+5. Vatsa on hieman alkanut tulla esiin. Enemmän se kyl vielä näyttää että olisin vain lihonnut. Pari pelustusrengasta vain.emoticon  Olishan se mukvaa jos näyttäis siltä että olis oikeasti raskaana eikä vain lihonnut. 

Mies halusi kertoa vanhemmilleen vauvasta, joten se skannasi np-ultran kuvan paperille ja laittoi postiin molemmille. Huomista sit odotellaan,että tuleeko sieltä jonkinlaista soittoa tänne päin. *kauhusta kankiana odottaa huomista* 

Tervetuloa kaikille uusille

 
Tervetuloa sirpukalle.

Ja on täälä vielä djh heppaihmisiä. Muakin harmittaa kun joutuu taas jättämään ratsastuksen tauolle. Eli tällä viikolla on sitten vipa tunti ja viikkoja on sitten 14. Mulle ratsastus ei oo tuottanut mitään vaivaa, mutta tunnin jälkeen voisin nukkua koko loppuillan. Se väsyttää todella paljon nykyään. Mun on jo nyt ikävä hevosia ja ratsastusta, mutta sitten taas syksyllä uudestaan. Jotenkin sitä on jo muutaman viikon vähän pelännyt, jos vaikka tippuisi ja jotain sattuisi. Joten hyvä se on jättää tauolle.

Mulle ei oo kanssa tullut yhtään painoa. Ja muistaakseni mulle alko tuleen painoa vasta puolen välin jälkeen, muutamaa kiloa lukuunottamatta. Ja pitää myöntää, että osa siitä painosta oli kyllä täysin itse suklaalla aiheutettu.

Täälä on olo ok. Eka ultra takana ja torstaina olisi sitten lääkäri. Ainut vaiva väsyn lisäksi on toivottoman kipeä suonikohju. Joka saapui esikoisen loppu odotus aikana ja nyt se vaivaa todella paljon.
Me ollaan parin viikon päästä lähdössä kanarialle ja jännittää mitä se tuumaa 6h lennosta. Pitää kysyä siitä neuvolassa.

Hyvät ystävänpäivät!
 
Heissan.. täällä uusi mami ilmottautuu:) LA 12.8<3 ja on ihan eka pikkunen tulossa.. parii epäonnistumista lukuun ottamatta..
 
Tervetuloa Muhlitar!
Tää foorumi on niin hiljentynyt, että taitaa kaikki jutustella vain facebookissa. :(
 
Ihanaa kevät päivää kaikille!

Joo, tämä palsta ei oikein toimi, tai siis on todella hiljainen. Harmi.

Aivan ihana päivä taas aurinko paistaa ja on lämpöasteita.

Itestä tuntuu, että maha otti jonkun kasvu spurtin viikonlopun aikana. Se vaan pullahti esiin oikein kunnolla. Aikasemmin aamusta se oli vielä sellanen pieni ja siro. Mutta nyt on jo aamusta kunnon kokonen.

Pieni harmistuksen paikkakin tuli tänään. Posti toi kirjeen äitipolilta. Siinä ilmotettiin, että henkilökunnan työaikajärjestelyjen takia mun ultra aikaa on vaihdettu, toki vaan kellonaikaa. Alkuperäinen aika oli 16.30 ja uus aika jo aamupäivällä. No, eihän siinä muuta, mutta mistähän me saadaan tuolle pikku neidille hoitaja. Tympeetä on. Ja mun äiti on kolmivuoro työssä ja sillä ei vielä oo listaa tuolle ajalle. Niin, ei voi vaihtaakkaan sitä aikaa vielä ja saako sitä aikaa sitten kuinka. Ja anoppi on nähny lapsen lapsensa viimeks jouluna, joten ei huvita sitä edes pyytää. Toki ei ole koskaan edes tarjoutunut hoitamaan. No kaikki järjestyy joten kuten.

Kertoilkaa nyt muutkin mammat kuulumisianne. Vai lukeeko kukaan enää tätä palstaa??
 
Voi olla sekin ongelma, että ainakin tämä "yleisissä aiheissa" liikkunut Elokuun elohiiret viestiketju on niin pitkä, että uudetkin viestit jotenkin hukkuu tänne. Ehkä vois huhtikuun kunniaksi taas perustaa uuden kuukausi-ketjun, jospa sinne tulisi helpommin kirjoiteltua. :)

Ja FB:ssa on kyllä aika aktiivista keskustelua, joten ehkä kahteen paikkaan ei riitä tekstiä...

Täällä pahoinvointien kanssa otettu takapakkia, tällä viikolla useampanakin aamuna tulleet aamupalat samointein takaisin. Ehdin jo toivoa, että tämä olisi ohi, mutta ei näköjään. Rakenneultraa kovasti odotellaan, pari viikkoa pitäisi vielä malttaa...

Kirmiina: toivottavasti saatte lastenhoidon järjestymään! Hankalia tilanteita, jos ei ole just vaikka isovanhemmat helposti käytettävissä :(

Ihania keväisiä päiviä kaikille!
 
Tehään uus ketju huhtikuulle tonne ja lisätään sinne kaikki uudet viestit koska mä oon ite ainaki ihan pihalla minne kukakin on mitäki viimeksi kirjottanu täälä ku jotkut kirjottaa tähän alle ja jotkut helmikuuhun ja jotkut jonneki muualle :) eli laitetaan toi uus ja siirretään sinne kaikki keskustelu mitä täälä on :)

Huh, täälä alkaa olemaan aika supisteluherkkää.. Tosin kivuttomia vielä mutta kuitenki.. Ja sit sitä paineentunnetta tuola alakerras... :/ Kunhan ny saisin pysymään tän duden tonne loppuun asti sitte kuitenki. Kipeinä ei oo tullu vielä ollenkaa..

Muuta omasta olosta, maha kasvaa ja perse leviää :) Tai no, eipä täs oo tullu alusta asti ku joku 4kg? vissiin muistaakseni. Olo on ollu ihan kiva, jaksanu touhuta kotona ja ton tytön kans täs. Joka päivä pitää käydä pihalla leikkimäs ja tutkimas vähä ja kovaa odottelen että neiti alkais omin jaloin kävelemään ilman tukea ku toi nostelu alkaa vähä olemaan kivuliasta. Mut siis joo, selkäkipuja mulla on ihan jumalattomia välillä, nyt on tän viikon ollu aika jees, mut siihen riittiki helvetinmoinen räkätauti ettei välttämättä huomannu edes koko selkäkipua ku niistäminen vei voimat ja toi lapsi. 
 
Facebook ryhmään pääsee kun lisäät minut kaveriksi siellä niin minä lisään sut siihen ryhmään. Ryhmä on salainen joten sinne ei pääse ilman että on jonkun ryhmäläisen kaveri :) Laitan sulle viestillä nimeni =)
 
Takaisin
Top