Hurjasti voimia Keijulille käynnistykseen ja LilMinnille ja muille yliaikaisille.
Täällä sitten odotetaan maanantaiaamun sektiota. Tänään oli ns. sektiohaastattelu, jossa meille kerrottiin, mitä tuleman pitää, eli kerrattiin kaikki inhottavat virtsakatetrit sydänlätkät piikit sun muut, ei kyllä voisi enää enempää inhottaa tuo sektio. Puudutus on nykyisin spinaali, toivon vain että sen laitto olisi hitusen helpompaa kuin epiduraalin kymmenen vuotta sitten. Ei sinne selkään pitäisi kymmeniä kertoja joutua tökkimään, kahdesti vain, ja toivon tosiaan että sujuisi.
Olipa tosi "lohdullista", kun uusimmassa Vauva-lehdessäkin kätilö ilmoitti toivoneensa itselleen kaikkea muuta kuin sektiota, kun tietää miltä se näyttää ja tietää riskit... Todella inhoan ajatusta leikkauksesta, johon Suomessakin kuolee naisia, ja niiiin harmittaa, etten pääse taaskaan eli koskaan synnyttämään oikeasti. Kipukynnyskin on sellainen, että hiihdin 500 km molempien polvien nivelsiteet revenneinä ennen kuin viitsin mennä lääkäriin, yleensä tunnen kivun ennemmin väsymyksenä.
No joo, tuli taas valitusvirsi vanhasta asiasta, lopputulos on tietysti tärkein! Perhe odottaa kovasti, minusta tuntuu lähinnä epätodelliselta. Tälläkin viikolla olen ihan normaalisti kärrännyt kiviä, kantanut lautoja, vienyt 20 l laidunvesiä ja juossut lenkkejä - palkinnoksi tietysti toivoisi nopeaa toipumistakin. Ja salaa olen tietysti toivonut kunnon suppareia tai vesien menoa tai jotain muuta synnytykseen kuuluvaa... :)