Tervetuloa
Jonnuli86! Ja se synnytys voi tosiaan alkaa ihan yhtäkkiä ilman ennakkovaroituksia. Niin miulle kävi viimeksi.

Ei mitään vääriä hälytyksiä aiemmin, edellisenä iltana vielä reippaasti käytiin lenkki koiran kanssa ja illalla ihan normaalisti nukkumaan lukemisen jälkeen. Tunti unta ja sitten heräsin ekaan kipeään supistukseen, jonka olin koskaan tuntenut. Ja noin kahdeksan tunnin päästä oli tyttö maailmassa. Että kyllä niinkin voi käydä. :) Itse toivon samanlaista tälläkin kertaa, eli vaikka nyt on enemmän tuntemuksia ollutkin, ei mitään väärää hälytystä kuitenkaan.
En minäkään mikään pitkä ole, 165 cm, eli tällainen aika lailla keskimittainen, mutta ilmeisesti malliltani jotenkin sellainen tai sitten vauva vaan majaillut koko ajan sen verran alhaalla, ettei ole kovin ylhäällä ahdistanut. Kylkiluihin ei ole potkittu kertaakaan, hengitystä ei ole sen kummemmin ahdistanut tms. Neuvolassakin ovat sanoneet, että hyvin on vielä kylkiluihin matkaa. Toisaalta sf-mittahan ei ole minulla kovin suuri ollut missään vaiheessa esikoisestakaan. Niin, ja voihan kohdun asennollakin olla väliä. Minulla on kuulemma taaksepäin kallistunut kohtu, joten ehkä siksikään ei nouse niin ylös. Helpolla kyllä päässyt, kun ei esim. närästyskään ole kiusannut yhtään.
Olen Paken kanssa keskustellut, että jos meinaa ulostautua tällä viikolla, niin kunhan ei tule torstain aamupäivän ja alkuillan välillä. :D Ja mielellään kiitos ennen ensi viikon keskiviikkoa, ettei tarvitse neuvolaan mennä.

Huvittavaa kyllä, miten jotkut pikkuasiat voi niin jäädä vaivaamaan mieltä. Ei se neuvolantäti edes välttämättä tarkoittanut, että hän on ihan varma, että yli lasketun mennään, itselle jäi vaan sellainen mielikuva. :D Toisaalta, meikäläinen nyt näki myös unta, että Paken synnytyksessä meni yhteensä seitsemän tuntia, ja synnytyksen jälkeen harmittelin kovasti, kun "paransin suoritusta" vain yhdellä tunnilla.

En siis usko, että oikeasti noin suhtautuisin. Olen vain niin suorittajatyyppiä, että olen yrittänyt itselleni toitottaa, ettei kyse ole mistään uusintakokeesta. On tuo sitten päässyt uniinkin. :D Nyt siis kuitenkin olen menossa sitten joskus ihan vain synnyttämään uuden kullanmurun maailmaan, en parantamaan edellistä suoritusta.
