Täälläkin edelleen yhdessä kasassa. Harmittaa ihan kauheasti, kun jotenkin nyt tuntuu, että saatetaan joutua käynnistämäänkin.

En ikimaailmassa kuvitellut, että siihen jouduttaisiin, mutta nyt on jotenkin aika luovuttajafiilis. Vaikka onhan tässä vielä aikaa. Eipähän vaan edisty tilanne yhtään mihinkään, ihan sama mitä tekee tai on tekemättä. Eikä mieskään tajua olla yhtään avuksi. Eilenkin koko päivän pelasi veljeni kanssa, vaikka olin pyytänyt, että olisi jotain erilaista tehty, että saisi ajatukset pois tästä asiasta, mutta ei.

Ymmärrän kyllä, että miehenä hän ei varmasti ole yhtä kärsimätön tämän asian suhteen, kun ei hän sitä vauvaa synnytä eikä kärsi näistä vaivoista, mutta voisi edes vähän sympatiaa herua. Tänään on parempi, ettei sama meininki jatku.
Ahdistaa sekin, että veljeni, joka on täällä nyt majaillut sitä varten, että voisi esikoista vahtia, jos lähdetään synnyttämään, joutuu huomenna lähtemään äitini luokse. Sitten varmaan olisi anoppi se, joka esikoista vahtisi. Eikä nyt ole yhtään sellaiset fiilikset, että haluaisin anoppia tänne. Ei siinä, ihan mukava ihminen ja tullaan hyvin juttuun, mutta nyt on kaikki pienetkin erilaiset jutut ärsyttäneet. Anoppi suunnilleen syöttää tytölle ruuat alusta alkaen eikä anna syödä itse, ruuan päälle pitää ihmetuuletukset, joita itse EN halua harrastaa, antaa tytölle sellaisia ruokia esim. aamupalaksi, jotka omasta mielestäni eivät aamupalaruokaa ole. Sitten ei tytölle taas kelpaa ne normaalit aamupalat, joita meillä syödään. Huoh. Omalle äidilleni kehtaan sanoa ihan suoraan, mutta anopille en. Ja mies on niin saamaton, että se ei varmasti sano. Ja jos sanoo, niin ei osaa olla hienotunteinen, vaan möläyttää, että kun "Kellitys on sitä mieltä...". Ja sitä en haluaisi. Että yritäpä tässä sitten olla stressaamatta. Muutenkin tuntuu, että kaikki pikkuasiatkin menevät pieleen. Kuten eilen kaatui iso satsi muroja pöydälle... Ja sehän oli ihan kamalaa!
Tänään joka tapauksessa aion tehdä jotain erilaista, joka saa ajatukset oikeasti muualle. Jos ei muu auta, niin lähdetään kahdestaan tytön kanssa jonnekin. On noilla äijillä täällä sitten toinen auto, jos vaikka en pystyisikään ajamaan takaisin. Eipä taida Pake nimittäin tänäänkään syntyä, ainakaan jos liikkumisesta voi jotain päätellä. Aamulenkilläkään ei saanut supistuksia aikaiseksi, mutta vauva kyllä intoutui kesken lenkin jumppaamaan, mitä ei yleensä harrasta. Pyh ja pöh. Olisi vaan niin kiva saada se kulta pieni jo syliin. Pitää sitten vaan halia tuota esikoista enemmän, jos hänkään moiseen suostuu. :) Ei ehkä malta olla halittavana niin paljon kuin äiti haluaisi.
