Miulle ainakin neuvolantäti sanoi keskiviikkona, että jos tämä nyt ei tosiaan synny omia aikojaan, niin yliaikakontrolli on 41+5, ja jos silloin istukka vielä toimii hyvin, niin ei vielä käynnistellä. SItten käynnistys olisi vasta 42+2. Eli kyllä se istukka voi vielä 42. viikollakin toimia hyvin! Eiväthän ne vauvatkaan edes yliaikaisia ole, ennen kuin on 42 viikkoa täynnä. :)
Jonnuli jaksaa siellä sitten kyllä esimerkillisesti. :) Itsellä tosiaan meinaa pää levitä jo siitä, että edellisen neuvolan mukaan laskettu aika ohitettiin jo. Tuntuu oikeasti meikäläisen luonteella ihan käsittämättömältä, etten esikoista odottaessa ollut yhtään malttamaton. :D Voisi melkein luulla kuvitelleensa koko jutun. Ja IceCream, tiedän niin tuon aamuisen tunteen, vaikka minulla vähemmän päiviä onkin takana. Taas tänä aamuna herättyä tuli ajatelleeksi, että ei vielä tänäkään yönä. Vaikka supisteli kyllä ja välillä teki jo melkein kipeää. Mutta aamulla raahauduin taas koiran kanssa lenkille, vaikka aluksi ajattelin sen käyttää vaan nopeasti pissalla. Oli kuitenkin niin mukava tuolla kävellä, että käytiinkin sitten lenkillä ihan. Tuli heti vähän parempi fiilis. :) Vähän on noita supistuksia taas tullut, mutta ei ne oikein kipeitä oo.
Ja tervetuloa Keijulille! Meillä on koiran lisäksi viisi kissaa, kaikki pitkäkarvaista versiota, niin voitte uskoa, että karvaa riittää. Oman mielenterveyden takia on imuroitava kaksi kertaa viikossa. Ja silti sitä karvaa riittää! Silti väittäisin, että tyttö täällä sotkee eniten. Ainakin olohuone on hyvin nopeasti kaaoksen vallassa, kun neiti levittää lelut ja värikynät lattialle. Onneksi niiden raivaaminen on aika nopeaa puuhaa.
Eli vielä täällä vaan odotellaan. Tiskattua jo sain, siitä sai taas selän kipeäksi. Nyt aion ottaa ihan rennosti ja löhötä lähinnä sohvalla. Ainakin vähän aikaa. Viime yö meni vähän heikosti nukkuessa, kun nyt on joutunut käymään kahdesti yössä vessassa, kun vielä joitakin päiviä sitten riitti yksi yöllinen visiitti. Niitä supistuksia välillä tosiaan tuli ja ihan napakoita olivat, joten nekin valvottivat. Ja sitten siihen päälle vielä jatkuva jalkojen pakotus, lonkasta reisiin, niin nukkuminen oli vähän heikkoa. Mutta ihan kohtalaisesti levätty silti. :)