Elokuiset esikoisen odottajat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja salo84
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kyllä täällä ainakin. Ja olen yrittänyt miestäkin varoitella, ja vannottanut että vie minut suoraan hoitoon, jos näyttää että ihan menee höpöksi sitten..! :|
 
mua jännittää yleensäkkin tosi kovasti syksy ja talvi pimeet. Uin muutenki syksyn pimeydessä aina melko syvissä vesissä fobioitteni kanssa, ja nyt siihen vielä hormoonit päälle. Mutta tiedostan asian ja kuhan nyt selviää se kuka meille jää ns. "omaksi" neuvolatätiksi niin asiasta hänen kanssaan pitää vielä puhua.. että hekin tarkkailisivat/osaisivat kysellä oikeanlaisia kysymyksiä jos näyttää siltä että olen "masentuneen olonen" tai jtn... Ja onneksi on tuo mies joka tietää kaikki omat huolet ja murheet ja osaa minun käyttäytymistä aika hyvin seurailla ja kysellä ajatuksien perään <3
 
Mä en osaa vielä jännittää synnytyksen jälkeistä aikaa oikein mitenkään. Paitsi ehkä sitä, että osaanko oikeasti hoitaa vauvaa.

Mua jännää nyt vaan et koska tuo tuolta tulee ja kuinka paljon se sattuu ja repeääkö paikat...olis niin kiva jos se sieltä kohta jo tulisi. La tulevana sunnuntaina.
 
Samat fiilikset kun Mamatsonilla. Ens ke mullakin laskettu aika ja on pirullista ja piinallista ku ei voi tietää syntyykö huomenna vai vasta 3vk päästä!

Mites,onko teillä muuten mahanahkat kuinka arvilla? Minä onnistuin mustikkareissulla viime viikolla saamaan arpia aikaseksi,ilmeisesti masuasukki sen verran kovasti jo painoi että mahan roikkuminen oli liikaa nahalle. Kylläkin ovat pieniä,n.5 parin sentin juovaa navan yläpuolella. Joita kannan kyllä ihan ylpeydellä! :)
 
Nahka on edelleen arveton, mutta eiköhän niitä arpia vielä ennätä tähänkin kupuun tulla. Ja Islen tavoin aion ne kyllä ylpeydellä kantaa - onhan ne tullut kuitenkin jostain korvaamattomasta :)

Miten teillä miehet on nyt ottanut loppuodotuksen? Mies oli kesäloman aikana todella malttamaton ja selvästi ihan hurmoksessa tulevasta vauvelista. Nyt kun hän kuitenkin palasi takaisin töihin, jossa kiire painaa, niin mies on alkanut olla kovin mietteliäs omasta jaksamisestaan ja siitä, onko oikeasti valmis isäksi. Olen yrittänyt kuunnella ja olla tukena, mutta enpä itsekään osaa sanoa kuin sen, ettei varmasti kukaan ole 100 % valmis isäksi ja että vastaavat tunteet varmasti helpottavat, kun mies saa ensimmäisen kerran vauvan syliinsä. Tässäkin on oudointa se, että eilen töistä kotiin tullessa mies pusutteli vatsaa ja jutteli vauvelille siitä, kuinka pikkuinen voisi jo kohta tulla. Illalla kuitenkin ähkiessäni harkkareiden aiheuttaman hengenahdistuksen kanssa mies säikähti, että nytkö se tulee. Silloin hän myös ääneen pohti valmiuksiaan isäksi... Toki itsekin mietin jaksamista ja valmiuksiani, mutta pakko myöntää, että nuo miehen pohdinnat kyllä hieman pelottaa. Tiedän, ettei mies ole mihinkään lähdössä, mutta kyllä näin raskaana ollessa kaikki mahdolliset kauhuskenaariot pyörii päässä.
 
Synnytys menee sit niin kuin menee ja siihen ei oikein voi valmistautus mitenkään joten yritän vaan heittäytyä vaikka se vähän jännittääkin. Niin ja mies jäi nyt vasta lomalle. Ei höökätä asiasta vaan tehdään vielä kaikkea mitä ei sit enää ehdi :)

Mä oon kans arveton..

Mä oon miettinyt baby bluesia, huomaan nyt jo stressaavani ja olevani huolissani erinäisistä asioista.. hormonit myllää ja kaikki jokojo-kyselyt ottaa aivoon :D "ilmottele kun alkaa tapahtumaan!" Joo, kaikille kännykän yhteystiedoissa olevilleko laitan viestin koska lähdetään :'D
Ja Facebookissa siitä ilmottamista en ymmärrä.. meidän vauvapäivitykset jää korkeintaan siihen että kerrotaan näin tapahtuneen.
No ni! Nyt sain taas itseni lietsottua ärsytyskynnykselle :'D eli kyllä, babyblues mietityttää! :D

Tänään olis eräpäivä.. kipeä supistus kerran pari päivässä mutta siinäpä se...
 
Täällä mietityttää lähinnä miten arki alkaa luistaa ja kuinka opin kaikki vauvanhoitoon liittyvät jutut :). En kauheasti ole vauvojen kans ollu tekemisissä. En edes muista koska oisin viimeksi sylissä pitäny :D! Mutta kait se luonnostaan tulee sitten.

Viimeyönä en saanu oikein nukuttua kun alko kunnon menkkamainen mahakipu ja säteili alaselkään oikeen kunnolla. Ehin jo miettiä että se on menoa nyt vaan olin sitten nukahtanu kun sen tunnin ainakin pyörin ja hyörin. Kokoyön heräilin sitten kaikkiin kipuihin jne. Onkohan tämä nyt sitä lopun alkua sitten? Alko kyllä jänskättää oikeen kunnolla! Toki voi olla jotain vaikutusta iltasista petijumpista. Täällä nyt 37+2 ja voisin ihan hyvin masusta jo luopua :) toki vauvalle aina parempi kasvaa mahassa. Alkaa vaan riittään tämän kovan pallon kans liikkuminen ku jokapäivä on yhtä hankalaa ja sattuu liikkua :s..
 
Täällä kans yhtenä kappaleena ja la oli 1.8. :D itse oon jo hermostunut myös niihin jokojoko kysymyksiin ja siks oon sitten sanonut kyselijöille että mä kyllä sitten kerron.. Rasittavaa kun joka päivä miljoona viestiä. Mulla on jo melko komeet arvet :)
 
Kyllä mä mieitn miehen jaksamista sitten vauvan tultua kun hänestä tulee perheen elättäjä ties kuinka moneksi vuodeksi eteenpäin. Se voi olla yksi vuosi, jos mulla kaatuu seinät päälle tai useampi, jos päätetään hankkia lisää lapsia. Täälä ei myöskään ole ihan niin yksiselitteistä laittaa lasta päivähoitoon kuin esim Suomessa. Miehellä on onneksi hyvät unenlahjat, ja meillä vierashuone johon hän voi tarpeen mukaan öisin paeta nukkumaan, mutta valitettavasti hänellä on myös vähän taipumusta masentuneisuuteen, jos on liikaa palloja ilmassa yhtäaikaa. Koitan kuitenkin pysytellä positiivisilla mielin ja ajatella, että yhdessä tässä sopassa sitten ollaan ja toisiamme tuetaan, joten eiköhän me pärjätä.
 
Mulla on maha säästyny ainaki vielä arvilta. Lonkkiin on tullu muutama viiru ja tisseihin. Ehtiihä tuo vielä mahaki saamaan niitä jos on tullakseen :)
 
Mun maha on ollut arvilla jo pari kuukautta. Tästä voisi vaikka peilata itteensä, kun on niin venynyt iho kuultavaksi :D Mulle tulleetkin 15 kg ovat pääasiassa mahassa ja kokonaispainoa tällä hetkellä 60 kg ja sf-mitta yläkäyrän yläpuolella, että ei ihmekään, että mahanahat joutuneet koville.
Tisseissä kans pari viirua ja kyljissä. On varmaan aika hurjan näköstä sitten kun lähtee maha pienenemään.

Voihan odotus sentään. Eilen illalla taas kivulitaita suppareita muutama. Nukkumaan käydessä juili selkää, mutta sitten taas ei mitään. Nyt vähäsen tuntuu taas suppareita. Oiskohan mulla nyt vaavikin jo kiinnittynyt kohilleen, kun painaa niin paljon. Herään yöllä aika tasan tarkkaan kahden tunnin välein pissalle. Huh.
 
Täälläki herätään aikalailla sen 2h välein vessaan :D. Maha aina ihan kivikova.. Ei tuu pissaamisesta juuri mitään öisin... Muutama tippa ja pikku liru hyvällä tuurilla tulee ja on yhtä tuskaa. Päivällä saa sitten ihan ok kuitenki :). Vissiin aika tukevasti vauva painaa tuonne.
 
Mä oon yölläkin niin janoinen, että puoli lasillista vettä menee joka heräyksellä. Ja tämähän vaan vaikeuttaa kaikkea. Rakko täynnä, vaavi painaa ja sängystä ei meinaa päästä millään ylös ilman kipuja, taivaallista.. :D
 
Imme sanoi:
Nahka on edelleen arveton, mutta eiköhän niitä arpia vielä ennätä tähänkin kupuun tulla. Ja Islen tavoin aion ne kyllä ylpeydellä kantaa - onhan ne tullut kuitenkin jostain korvaamattomasta :)

Miten teillä miehet on nyt ottanut loppuodotuksen? Mies oli kesäloman aikana todella malttamaton ja selvästi ihan hurmoksessa tulevasta vauvelista. Nyt kun hän kuitenkin palasi takaisin töihin, jossa kiire painaa, niin mies on alkanut olla kovin mietteliäs omasta jaksamisestaan ja siitä, onko oikeasti valmis isäksi. Olen yrittänyt kuunnella ja olla tukena, mutta enpä itsekään osaa sanoa kuin sen, ettei varmasti kukaan ole 100 % valmis isäksi ja että vastaavat tunteet varmasti helpottavat, kun mies saa ensimmäisen kerran vauvan syliinsä. Tässäkin on oudointa se, että eilen töistä kotiin tullessa mies pusutteli vatsaa ja jutteli vauvelille siitä, kuinka pikkuinen voisi jo kohta tulla. Illalla kuitenkin ähkiessäni harkkareiden aiheuttaman hengenahdistuksen kanssa mies säikähti, että nytkö se tulee. Silloin hän myös ääneen pohti valmiuksiaan isäksi... Toki itsekin mietin jaksamista ja valmiuksiani, mutta pakko myöntää, että nuo miehen pohdinnat kyllä hieman pelottaa. Tiedän, ettei mies ole mihinkään lähdössä, mutta kyllä näin raskaana ollessa kaikki mahdolliset kauhuskenaariot pyörii päässä.
Click to expand...
Imme uskoisin, että nuo miehesi viimeaikaiset mietteet ovat aivan luonnollisia tässä elämäntilanteessa ja kertovat osaltaan siitä, että hän suhtautuu muutokseen sen vaatimalla vakavuudella. Vaikka uuden elämän ihme on ihana ja voimakkaasti positiivinen asia, niin samalla sen mukanaan tuoma muutos on myös voimakas stressitekijä. Nyt kun työn tuoman stressin lisäksi tulee tämä iloinen joskin jännittävä "stressitekijä" niin ei ole mikään ihme, jos mieltä askarruttaa monenlaiset ajatukset ja tuntemukset. Niihin suhtautuisin kuitenkin rauhallisesti ja positiivisin mielin - ehkäpä se on juuri miehesi tapa valmistautua tulevaan :)

Samalla tavalla olen yrittänyt itseänikin rauhoitella välillä mielessä pyörivien ajatusten ja tunteiden ristiaallokossa. Ne valmistavat varmaankin vain tulevia koitoksia varten, joten olen yrittänyt kaikkien ajatusten ja tunteiden antaa tulla ja mennä :)

Täällä ei vielä yhtään raitaa ole ilmestynyt, mutta siskonikin ovat "säilyneet" arvetta, joten nähtäväksi jää ilmaantuukokaan noita. Enpä niistä kyllä kovin ole stressannutkaan :)

Nyt illalla on tainnut tulla kyllä ensimmäisiä "oikeita" supistuksia, kun on maha kovettunut ja alakerrassa tuntunut kunnon painetta ja kipua. Huh! Saapa nähdä millon liikkuu ;)
 
Mullakaan ei vielä ole arpia ilmestynyt, mutta en vielä uskalla huokasta, tulee varmasti päivää ennen synnytystä.:D mut jos tulee, niin en usko että mua haittaisi, luulen että ylpeydellä kantaisin minäkin. Muutenkin tällä hetkellä fiilis, et vaikka kroppa muuttuukin, niin kaikki ne muutokset on tullut juurikin jostain niin korvaamattomasta, että ei haittaa. Mut katotaan mitä ajattelen sit synnytyksen jälkeen, eipä sitä tiedä.:)

Mä varasin itselleni huomiseksi hierojalle ajan. On selkä ja jalat ollu niin koetuksella, et ihana päästä rentoutumaan. Ja jos se hieroja vielä hierois joitain akupunktiopisteitä, niin jos vaikka alkas kuulua supistuksia ja pääsis joskus synnyttämään.:D en tiiä, ainakin yhdellä mun tutulla oli hierojalla käynti aiheuttanut loppuraskaudessa supisuksia, ei nyt kyllä kuitenkaan ollut synnytystä saanut käynnistymään. :)
 
Niin minäkin luulin säästyneeni arvilta. Vaan nyt kun neiti on jo ulkoistettu niin niitä arpia alkaa tulemaan. Alamahalla, kyljissä ja reisissä on pikkuruisia arpia.
 
Täällä tuo maha säilynyt raskausarvitta mutta rinnoissa kyllä niitä on ihan reippaasti tätä nykyä,vaikka olen niitäkin yritellyt öljytä iltaisin. Mutta yhdyn edellisiin, kunnialla nuo arvet kantaa :)

Mäkin oon yrittänyt hierojalla käymällä tässä häätää tuota kaveria yksiöstään, mutta ei ole vielä onnistunut. Hyvä ystäväni on hieroja ja viimeksi maanantaina hieroi minut kunnolla ja illalla joitain supistuksia oli, muttei sen kummempaa. Hyväähän tuo hieronta toki tekee aina ja itsellä tuo selkä aika kireänä, joten siihen olen apua saanut. Täytyy taas ensi viikolla käydä hierottavana jos ei kaveri sitä ennen päätä tulla ulos. :)

Me käytiin käyrillä maanantai-aamuna ,kun vauva oli ollut vaisumpi mielestäni koko viikonlopun. Sinne päästyämme alkoi kuitenkin liikkumaan ja liikkuikin sitten ihan kiitettävästi käyrillä ja muutenkin kaikki ok. Sain samalla kokoarvioin ultralla, 3330g oli tän hetkinen painoarvio, pitkä ja hoikka poika kuulemma. Painunut jo tosi alas, kohdunkaulaa jäljellä 1,5cm ja edelleen olen kiinni. Eli toisinsanoen, periaatteessa voi alkaa syntymään milloin vain, tai sitten saattaa antaa odotella itseään ylikin lasketun ajan.. Koonsa puolesta tietokone näytti pojalle edelleen samaa laskettua aikaa eli viikko eräpäivään :) Nyt vaan odotellaan! :)
 
Huikkaan vain tähän väliin lämpimät kiitokset Luo1988 sanoista! Jotekin, kun näkee sanasi kirjoitettuna eikä vain pohdi miehen epävarmuusasioita omassa päässään, niin omakin olo huojenee. Eilen tosiaan keskustelimme asiasta vielä kunnolla ja mies sanoi silloin olleen heikko hetki, kun pitkä työpäivä painoi takana eikä uni meinannut tulla, jolloin jäljelle jääneet yöunet jäivät alle viiteen tuntiin. Onneksi meillä mammoilla on tämä paikka, jonne voi purkaa omia huoliaan ja ajatuksiaan (toki voisivathan miehetkin liittyä forumille, jos vain haluaisivat) :)

Te, joille arpia ei ole vielä tullut. Oletteko käyttäneet jotain rasvaa iholla? Itse aina silloin tällöin yritän rasvailla vatsan ja kylkien seutua, mutta en muista tehdä sitä päivittäin. Oma äitini on säästynyt arvilta aikoinaan joten nyt en voi kuin toivoa, että äitini geenit olisivat siirtyneet myös minulle tuossa asiassa.
 
Mulla on mahassa arpia tullut rasvailusta huolimatta. Välillä ne kyllä harmittaa kun tulee joku herkkä heikko hetki mutta muuten kyllä kannan niitä ylpeydellä :) onhan ne ikuinen muisto siitä että mun keho on pystynyt luomaan uutta elämää mutta on se naisen keho ja mieli ihmeellinen raskaus aikana :D alan olemaan aika kärsimätön jo ja haluan vauvan syliin :) yleensä iltaisin musta tulee todella levoton ja saatan olla kiukkuinen mutta onneksi muutun taas nopeasti omaksi itsekseni :) ääh odottavan aika on pitkä RV 39+2
Huomaan myös että koko ajan etsin merkkejä alkaisiko synnytys :D
 
Mä oon rasvannu mahaani aamuin illoin jostain huhtikuulta alkaen ja vielä ei oo arpia tullut.

Mäkin odotan koko ajan että synnytys alkaisi, mutta valitettavasti mitään merkkejä siihen suuntaan ei ole :( rv39+4
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top