Musta on nyt alkanut tuntumaan epätodelliselta, että mulleko todellakin tulee vauva? Luulis että ajatukseen ois jo tottunut. Varmaan nää ajatukset ovat nousseet kun olen saanut olla yksin kotona ja tavallaan saanut peilata siihen sinkkuaikaan kun mies ja lapsi ei kuulunut mitenkään ees mun ajatusmaailmaan. Nyt kyllä nautin kun saan "viimeisen kerran" todennäköisesti pitkääääään aikaan olla yksin ja vain maata tai häärätä kotona omia juttujani. :)
Nyt oon oppinut jättämään vauvan rauhaan öisin. Se herättelee mut kuitenkin siinä kuuden ja seitsemän välillä aamulla. Hän on hyvin akktiivinen aamuisin ja iltaisin. Päivisin vähän vaihdellen, mutta vähän kopeloimalla mahaa saa kyllä tämän muksun liikkeelle. Ei taida tilaakaan olla kaverilla enää paljon ollenkaan.