Elokuiset esikoisen odottajat

[salo84]

Kakkosen, kolmosen jne odottajilla näyttää olevan hyvin aktiiviset ketjut, joten nyt on korkea aika aloittaa oma ketju meille ensimmäisen odottajille :)

Miten on matka lähtenyt käyntiin? Millaset on fiilikset ja odotukset? Mikä jännittää? Sana on vapaa :)

Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja naimisiin menimme viime keväänä. Vauvasta on puhuttu jo vuosia ja häiden jälkeen tuntui, että nyt voisi olla hyvä aika. En kuitenkaan halunnut olla vielä häämatkalla raskaana, joten hormonikierukka poistettiin vasta lokakuussa häämatkan jälkeen. Yhdet menkat ehti tulla marraskuussa ja joulukuussa jo plussasi. Ollaan todella innoissamme :)

Mulla on ollut aika oireeton alkuraskaus. Turvotus, paine ja ajoittaiset nipistelyt alavatsassa ovat oikeastaan olleet ainoa oire ja niitäkin on koko ajan harvemmin. Olo on todella normaali ja välillä jopa unohdan, että olen raskaana, kun mitään normaalista poikkeavia tuntemuksia ei oikeastaan ole. Mulla on vielä yksi digitesti jäljellä ja ajattelin käyttää sen huomenna, kun viikkojen pitäisi näyttää 3+. Ehkä sitä sitten jaksaa uskoa, että oikeasti on vauva matkalla. Pettymys olisi aivan valtava jos vauvaa ei sitten tulisikaan....

Mulla on ensimmäinen neuvola tammikuun puolivälissä, mikä tuntuu todella pitkältä ajalta. Varhaisultra houkuttelisi, mutta yritän jaksaa odottaa np-ultraan asti. Jos vielä vuoden vaihteessa tuntuu, että en jaksa odottaa niin sitten pitänee vaan varata se varhaisultra

Tekisi myös mieli alkaa jo ostella vauvatavaraa

Mites te muut ensikertalaiset? Tänne vaan kirjottelemaan :)

 

[Ruttu]

Mä oon yllättyny siitä kuinka realistinen ja jalat maassa oon asian kanssa, eipä ihan hirveesti oo tullu mietittyä sen pahemmin koko asiaa vaikkakin en odottanut tärppäävän näin nopeasti :D olin koko ajan asennoitunut että ensi vuoden puolella sitten, vaikkakin miehen kanssa asia puhuttu niin että tulee kun on tullakseen :) Muuten tost ukkelist ei oikee ota selvää mitä se ajattelee asiasta, vaikka ei sitä kuulemma ahista :D on se ainaki lukenu kirjaa odottavalle isälle :D

Neuvolaan jännitti soittaa todella paljon ja veikkaisin et ku siel käyny ekan kerran niin konkretisoituu taas asia vähän enemmän. Meil eka neuvola 29.12. Ja tosiaan oireitakaan ei oo muuta ollu ku hirvee väsymys, rinnat todella kipeät ja sit vuorotellen kylmä ja kuuma. Nyt viime päivinä ruvennu olee päänsärkyjäki, jotka ei houkuta yhtään. Äidilläni oli migreeni mua kun odotti :/ Enemmin vaikka oksentaisin :D

Jännittää myös miten vanhemmat ja töissä nuoret reagoi kun jään pidemmäksi aikaa pois. Hirveä työnarkkis kun olen, oon heittäny miehelke et se voi jäädä kotii ja mä jatkan työn tekoa :D

Et tässä nyt katellaa mitä odotus tuo tullessaan ja toivotaan et kaikki menee hyvin :) Itseni tuntien tulen kokemaan varmasti kaikki tunteet laidasta laitaan mitä lähemmäs elokuuta mennään ja suuri ahdistus että onko musta tähän.

Ärsyttää kaikkein eniten tää salailu ja valehtelu ku en ole siinä hyvä ja pääsis paljo helpommalla ku vaa kertois kaikille, niin ei tarvis selitellä mitään :D

 

[omrA]

Aviomies lämpeni vauva-ajatukselle vasta 1,5 vuoden rankutuksen jälkeen ja tärppäskin sitten tosi pian :D Mutta joo, nyt ajankohta onkin vauvalla hyvä, koska opinnot saatu päätökseen ja varma työpaikka. Vaan minkäs sille karmealle vauvakuumeelle voi, ihan hirveetä oli kuulla toisten vauvauutisista ku itekki olis halunnut jo mutta nyt tuli meijän vuoro Mieskin on tosi innoissaan vauvasta (:

Olo on superonnellinen ja kiitollinen tästä suuresta lahjasta. Ei voi edes sanoin kuvailla. Alku on lähtenyt hyvin käyntiin. Alavatsan nippailut on vähentyneet, ja pientä turvotusta havaittavissa. Rinnat on turvonneet ja tosi hellät. Tänään alkoi se pahoinvointi.. aamulla töissä oli vähän tuskaa kyykistellä lehmien välissä ja alko kaikki hajut etomaan.. navetta ei kuitenkaan ole kovin hajuton työympäristö, heh. Ehkä häiritsevin oire on jo viikon kestänyt jäätävä kylmyys. Koko ajan tärisen ja värisen eikä lisävillapaidatkaan auta. Nooh kaikki oireet otan vastaan tästä siunatusta tilasta

Vielä ei olla kenellekään kerrottu, en edes ystävälleni joka on jo hyvinkin raskaana. Hänelle kyllä kerron aiemmin kuin muille.. Ajateltiin kertoa sitten kun siltä tuntuu :D Sukulaiset on kyllä niin uteliaita savolaisia, että kauhulla odotan sitä vouhotusta ja kysymystulvaa..senpä takia halutaan nautiskella tästä salaisuudesta vielä kaksin

Ensimmäinen neuvola vasta 13.1, mutta kärsivällisesti ajattelin odottaa sinne asti. Onneksi aika menee nopeasti kuitenkin joulun ja uudenvuoden aikaan. Neuvolaan pitää olla kyllä aikasemmin yhteydessä kilpirauhaslääkityksen takia. Heti plussan jälkeen soitinkin sinne, ja kysyin miten pitää tehdä lääkityksen kanssa. Lääkitystä oltiinkin juuri nostettu ennen raskautta, joten vuoden vaihteessa kontrolliin ja edetään sitten arvojen mukaan.

Muutenpa on hyvät fiiliset. Rakastan tätä masuasukkia jo nyt niin paljon ja haluaisin jo päästä näkemään pikkuisen ultrasta. Luottavaisin mielin mennään

 

[Ruttu]

Jos mun mies sais päättää niin ei kuulemma kerrottais missään vaiheessa yhtään kenellekään, ei edes vanhemmille :D hieman naureskelin ettei me nyt niin voida tehdä :D

 

[Tiiikeri]

Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 7 vuotta ja pari vuotta sitten mentiin naimisiin. Kovin lapsirakkaita ollaan molemmat ja omastakin haaveiltu jo pitkään, kunnes viime keväänä päätettiin antaa tulokkaalle mahdollisuus. Tärppi kävikin heti ensimmäisestä kierrosta ja me oltiin niin onnellisia! Ehdin kiintyä ajatukseen jo kovasti ja suunnitella mielessäni tulevien kuukausien kulku. Kunnes raskaus meni kesken noin viikolla 7+.

Sen jälkeen uutta yritystä ehti kulua muutama kuukausi, kunnes vihdoin uusi plussa pärähti joulukuun alussa. Tämä uusi kierros on ollut henkisesti ihan älyttömän rankka. Koko ajan pelkää uutta keskenmenoa, eikä mitään uskalla suunnitella päivää pidemmälle. Aina iltaisin voi miettiä, että eipä ainakaan tänään alkanut vuoto. On vaikea olla pelkäämättä sellaista minkä on jo kerran kokenut. Jos tämäkin raskaus menee kesken, niin sitten jätetään tämä projekti tauolle ainakin vähäksi aikaa, koska pää ei enää kestäisi seuraavaa yritystä heti perään.

Tästä raskaudesta kerroin heti yhdelle hyvälle ystävälle, mikä osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Hän tiesi myös edellisestä keskenmenosta, niin on tosi kiva kun on joku ulkopuolinen jolle näistä asioista voi jutella. Toki miehen kanssa keskustellaan myös paljon, mutta se on eri asia, kun hän kokee myös tämän menetyksen ja uuden toiveen hyvin voimakkaasti. Muille kertomista en vielä uskalla edes suunnitellakaan.

Neuvolan eka käynti on jo takana! Aika aikaista, eikö? No tää johtuu siitä, että neuvola laskee viikon aina niistä edellisistä kuukautisista, jolloin oisin jo 8+, mulla on kuitenkin pitkä kierto ja tunnistan aina ovulaationi, joten melko suurella varmuudella tiedän olevani vasta 6+. Neuvolan viikkojen mukaan tuon ajan kuitenkin sain. Käynnistä jäi hyvä mieli. Paljon lippuja ja lappuja luettavaksi lähti mukaan. Ja neuvolakortti. Terkkari oli hyvin mukava, antoi puheillaan toivoa ja uskoa siitä että kaikki menee tällä kertaa hyvin. Siitä tuli hyvä mieli. Mutta toivo on tällä hetkellä pelottava tunne.

Täällä on tosi kiva lukea teidän muiden kokemuksia ja ajatuksia! On kiva kun pääsee jakamaan asioita muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Oon ehkä vähän kadekin kun osaatte olla niin ihanan optimistisia, yritän imeä sitä vähän itseenikin . Paljon tsemppiä kaikille tälle taipaleelle!

 

[Imme]

Ihana ketju!! Heitänpä minäkin lusikan soppaan :) Täällä esikoisen odottaja, kyseessä kuitenkin jo toinen raskaus. Viidennellä yrityskuukaudella onnistuimme, mutta se meni kesken hyvin aikaisin viikolla 4+5. Menetys tuntui todella pahalta, varisnkin, kun olimme jo asennoituneet perheeseen tulevaan lapseen. Keskenmenosta heti seuraavassa kierrossa tulin kuitenkin uudelleen raskaaksi ja nyt elelläänkin viikkoja 5+1. Pidetään peukkuja, että tämä pikkuinen jaksaisi pysyä mukana.

Ensimmäisen positiivisen testin tein 8.12.2014 1-2 päivää ennen odotettujen kuukautisten alkua (olin tikuttanut ovulaation, jonka takia osasin arvioida kuukautisten alun) ja silloin jo pärähti digiin raskaana 1-2. Seuraavan testin tein 12.12.2014 jolloin digissä viikot olivat nousseet 2-3. Tänä aamuna into piukena käytin vielä yhden kaapista löytyneen digin, jossa viikot olivat auvoisat 3+.

Kuten monilla muilla keskenmenon kokeneella, alkuraskaus on mennyt hiukan pelokkaissa tunnelmissa. Vatsassa on ollut ajoittain voimakkaitakin nippaisuja, jonka jälkeen olen juossut vessaan katsomaan, josko jotain olisi alkanut vuotamaan. Muutoin raskausoireet ovat olleet maltilliset. Rintojen arkuus alkoi muutama päivä plussasta. Muita oireita on ollut huippaus, nippailut, väsymys ja ja jatkuva kylmä.

Neuvolaan soitin tällä viikolla, jolloin viikkoja oli 4+6. Ensimmäisen neuvola-ajan sain 8. päivälle tammikuuta. Lisäksi varasin yksityiselle varhaisultran, jossa lääkäri voi katsoa, minkä kokoinen pieni Mavomme mahtaakaan olla. Kerron tarkemmin ultauutisia 30. päivän jälkeen, kun olemme käyneet moikkaamassa pikkuista :)

Nyt jään innolla odottamaan muidenkin juttuja :)

 

[Sumu82]

Kiva, kun laitoit salo84 tän ketjun pystyyn! Meillä on ihan ensimmäinen raskauskin nyt meneillään, joten ensimmäistä kertaa kaikkia näitä ajatuksia tulee pyöriteltyä. Nimimerkistä voikin päätellä, etten ihan nuorimmasta päästä odottajia ole. Jotenkin se ikä ja lähipiirin kokemukset yhdessä saivat meidät melkein varmoiksi siitä, että raskautta saa yrittää kuukausista vuosiin, joten iloisesti yllätyttin, kun heti ensimmäisestä tärppäsi. Nyt varovaisen positiivisina vain odotellaan, mitä tuleman pitää.

Yhdessä ollaan oltu 12 vuotta, mutta pitkään ei kaivattukaan enempää perheenjäseniä. Työt yhdistettyinä uusiin opiskelutavoitteisiin ovat vieneet meidät molemmat mukanaan ja kahdenkeskistä aikaa on arvostettu yli kaiken, vaikka monien muiden kriteereillä sitä on ollut varmaan runsaastikin. Nyt vihdoin aika tuntui kypsältä, vaikka tosiaan ihan näin nopeaan toimintaan ei oikein osattu varautuakaan. Varovaisesti tästä koko ajan iloitsee enemmän ja enemmän ja välillä se varovaisuukin tuppaa unohtumaan.

Muutamat kaverit ovat saaneet tietää uutisesta sitä mukaa, kun olen ollut tilanteissa, joissa olisin muuten joutunut keksimään tekosyitä tmv. Lisäksi äiti ja siskot saivat tietää nopeasti. Tänään meillä alkaa 8. viikko ja ensimmäinen neuvola-aika on 2.1. Toivottavasti sen jälkeen melko pian on sitten jo ensimmäinen ultra. Sen jälkeen tämän uskonee itsekin jo paremmin :) Varhaisultraan en ajatellut mennä, mutta sen dopplerin ostanen viimeistään sitten, kun ultrassa on ensin sykkivä sydän löydetty.

Turvotuksen ja helposti tulevan huonon olon kanssa tästä eteenpäin! Tsempit kaikille täältäkin!

 

[Elovena80]

Kiva ketju meille ensimmäistään odottaville! :)

Itse taidankin olla reippaasti vanhimmasta päästä, mutta mikäs siinä.
Uskaltauduin foorumille vasta nyt, kun tänään aamupäivällä pääsin varhaisraskauden ultraan ja lääkärin mukaan kaikki niin malliikkaasti kun voi olla, viikkoja nyt 7+4.
Ensimmäinen raskauteni todelliin tuulimunaksi syyskuun alussa, joten siitä jäi vähän varovainen olo. Ei ole ihan kovin monelle uskaltanut vielä tästä raskaudesta kertoa, koska ensimmäisen kanssa kuuluttelimme joka paikkaan jo hyvissä ajoin ja sitten siinä oman surun ja pettymyksen keskellä oli vähän tylsää joutua jakamaan ikävätkin uutiset niin monen ihmisen kanssa.

Mieheni ja minun tarina on sellainen, että seurustelimme 2,5 vuotta ennen avioitumista viime keväänä. Yrittämisen aloitimme heinäkuussa ja heti tärppäsi. Sellaista onnea ei meinannut uskoakaan, kun kuitenkin alkaa meikäläisellä olla ne hedelmällisimmät päivät takanapäin, ainakin jos on ikään katsominen. Tuulimunan jälkeen raskauduimme onneksi nopeasti, eli heti niiden ensimmäisten normaalien kuukautisten jälkeen.

Nyt on niin toivoa ja iloa täynnä ja näistä ketjuista kyllä ammentaa vielä lisää positiivisuutta. :)

Raskausoireet ovat olleet selkeitä, mutta melko helppoja. Etomista jonkun verran, mutta mistään kovin suuresta pahoinvoinnista ei voi puhua. Rinnat ovat olleet arat, mutta niidenkin kanssa tuntuisi olo jo helpottavan. Oikein kunnon turvotus iski päälle pari päivää sitten, eli hyvä kun tässä tulee näitä joulupyhiä niin ei tarvitse töissä piilotella pömppömahaa vaatekasojen alla.

Meillä on ensimmäinen neuvola jo ensi maanantaina, mutta ehdin jo ensimmäisen raskauden vuoksi käymään neuvolassa, joten sieltä ei varmaan kovin paljon uutta materiaalia saada. Ihanaa kuitenkin päästä johonkin asiasta puhumaan ja ääneen iloitsemaan.

Jännityksellä kaikkea tulevaa odottaen.

Kovasti tsemppiä teille kaikille odotukseen! :)

 

[salo84]

Ihanaa, että olette näin nopeesti löytänyt tämän ketjun Ruttu, Pinguliini, Tiikeri, Imme, Sumu ja Elovena :) Ihana myös kuulla teidän tarinat :)

Ruttu: Mulla on vähän samat fiilkset työn kanssa. Tykkään myös työstäni enkä oikein ole koti-ihminen. Viihdyn kotona päivän tai pari, mutta aika nopeesti pitää päästä ihmisten ilmoille. Jännitän, että miten jaksan olla kotona vauvan kanssa. Alku varmasti menee, koska on niin paljon uutta ja ihmellistä tulokkaan kanssa, mutta kun rutiinit alkaa luistaa, voi tälle elomammalle tulla kaipuu töihin Tai mistä sitä tietää. Ehkä musta tulee hormonaalinen pirttihirmu, joka haluaakin hankkia niin paljon lapsia, että seuraavat 10 vuotta menee kotona

Mun tekisi niin mieli kertoa kaikille, että meille tulee vauva Koko raskaus vaan tuntuu niin epätodelliselta vielä, että en uskalla sanoa mitään ennen kun kaikki on varmaa. Tai noh, niin varmaa kun raskaus vaan voi olla. Musta myös tuntuu, että moni jo vähän aavistaa. Mulla on maailman huonoin pokerinaama Ja tota turvonnutta mahaa on kans aika vaikee peitellä... Tänään laitoin äitiyssukkikset töihin ja kiskoin hameen sen verran ylös, että peittää turvotuksen. Kiristää silti Me ollaan kuitenkin ihan avoimesti puhuttu vauvahaaveista ystävien kanssa. Saattaa ne jotain aavistella, mutta kohteliaasti ovat jättäneet kommentoimatta :) Mä koitan miettiä, miten kerrotaan tuleville isovanhemmille ja isoisovanhemmille vauvasta. Tiedetään, että kaikki odottaa malttamattomina perheenlisäystä meille. Jotain luovaa pitäisi keksiä :) Ideoita otetaan vastaan :)

Sumu ja Elovena: Mua kans on peloteltu, että yli kolmekympisenä on jo vaikeeta tulla raskaaksi. En yhtään ajatellut, että tämä voisi oikeesti tapahtua näin nopeesti. Mun yksi työkaveri, joka on pitkälti alle 30 menee nyt alkuvuodesta tutkimuksiin, koska ei ole tullut raskaaksi lähes kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Mun kierukanpoistossakin gyne sanoi, että vuoden yrittäminen on ihan normaalia ja sitä ennen ei edes julkisella puolella tutkita. Mä kyllä luulen, että ikää pitää olla siellä 40 kieppeillä ennen kun se alkaa vaikuttaa vauvan saantiin. Tiedän nimittäin enemmän parikymppisiä, joilla on ongelmia kun kolmekymppisiä. Luulen, että syyt on jossain muualla kun iässä suuressa osassa tapauksia.

Pinguliini: Meillä on ekat neuvolat ihan samoihin aikoihin :) Mulla on 14.1. heti aamulla. Loppiaisesta vielä viikko. Äh, siihen on ikuisuus...

 

[Sumu82]

Niin mäkin nyt luulen, että ikä ei kolmikymppisellä ole se ongelma, vaan joku muu syy löytyy, jos ei raskaus onnistu. Tai ainakin tällä palstallakin on jonkin verran näitä lyhyeksi jääneellä yrityksellä raskaaksi tulleita kolmikymppisiä.

Ja nyt tuntuu siltä, että itsellemme oikeaan aikaan tähän perheenperustamiseen alettiin, mutta tulevaisuus tietysti näyttää. Eikä sitä kaikin tavoin "oikeaa" aikaa kai todellisuudessa voi koskaan tietääkään. Tää on varmaan vaikeimpia asioita päättää tällaiselle "järki-ihmiselle", joka haluaisi kaiken suunnitella viimisen päälle ja jonka on vaikea luopua kontrolllista. Jo raskaudessa joutuu ohjaksista hellittämään, saati sitten lapsen syntymän jälkeen, oppia ikä kaikki :)

 

[Angii]

Ihana ketju!
Täällä kanssa esikoista odotellaan hyvin alussa, rv 4+5. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä reilu 2 vuotta ja päätettiin että lokakuussa saa vaavi alkaa tulla jos on tullakseen. Itse oon vähän alle kolmikymppinen ja mies jo yli kolmikymppinen. Meillä tärppäs heti ekasta kierrosta mutta meni kesken rv 4+0, samana päivänä kun olin plussannut. Kyllähän se harmitti mutta päätettiin että heti vaan uutta yritystä ja niinpä taas tärppäsi, lauantaina plussasin! Ollaan kyllä äärettömän kiitollisia siitä että näin helposti tärppäsi.

Itse oon ollut todella yllättynyt miten hyvin tunnen kroppani koska hyvin vahva aavistus tuli raskaudesta jo lähes heti oviksen jälkeen! Oon myös ihmetellyt miten paljon voi oireita jo nyt olla. Ehkä pelottavin oire on menkkajomotukset jotka mulla on todella kovia ( oon syönyt 12v reseptilääkettä menkkakipuun ja nythän sitä ei voi käyttää!) . Onneksi mitään vuotoa ei oo kuitenkaan tullut ja uusiakin oireita tullut eli tuntuu siltä että raskaus etenee. Tänään ekaa kertaa kipeyty rinnat. Vatsaturvotus sivan valtavaa ja sen vuoksi olo todella tukala varsinkin iltaisin. Nytkin sängyssä loikoilen ja tuntuu nimenomaan tukalalta/ turvonneelta vatsassa vaikkei satukaan.

Meillä suvussa paljon kaksosia joten hieman myös mietityttää jos onkin kaksi tulossa
Eka neuvola ja ultra on 9.1, eli sinne asti pitäs jaksaa jännittää!

 

[Katapultti82]

Kiva ketju! :) Yksi yli kolmekymppinen taallakin. Olemme olleet naimisissa 2 vuotta, ja 1,5 vuoden yrityksen jalkeen plussasin ekan kerran 09/14. Mulla on PCOS, joka omalta osaltaan hankaloitti asioita. Kavin yksityisella varhaisultrassa viikolla 6+2, koska epasaannollisten kiertojen takia en tiennyt miten pitkalla ollaan. Ultran jalkeen kerkisin kertoa vahan liian monille raskaudesta, ja se ilo loppuikin sitten lyhyeen, kun 10/14 hakeuduin laakariin tuhruvuotojen takia, ja todettiin keskeytynyt keskenmeno. Jalkikateen uskon etta se oli menehtynyt jo ultrassa, vaikka ultraajatati vaittikin nakevansa sykkeen, mutta turha sita nyt on jalkikateen spekuloida..

Keskenmenon jalkeen yritin tikutella ovista siina onnistumatta, ja menkkojakaan ei vaan kuulunut. Oletin kroppani vaan olevan sekaisin km:n jaljilta, ja lopulta ovistikkuunkin ilmestyi kunnon viivat, mutta nepa eivat haalistuneetkaan, jolloin"huvikseni" tein myos raskaustestin, ja suureksi yllatyksekseni se nayttikin plussaa. Sitten hankin digin, joka naytti siina vaiheessa suoraan 2-3 viikkoa. Ma kun olin varautunut siihen, etta taas saadaan tuhertaa se 1,5 vuotta..

Eka neuvola oli maanantaina, ja sielta sain lahetteen varhaisultraan, jotta paastaan tarkemmin karryille viikoista, Kutsua tassa siis odottelen, toivon etta ehtisi viela ennen joulua. Jos digien tulosten perusteella lasketaan, niin nyt oltaisiin jossain 7+3 - 7+6 paikkeilla. Tasta raskaudesta en ole kertonut kuin yhdelle ystavalle, muille kerrotaan np-ultran jalkeen, jos silloinkaan.

Edellisella kierroksella ehdin ostamaan kaverilta yhdistelmavaunut, sopoja pikku vaatteita ostelin jo pitkaan ennen raskautumista, ja dopplerinkin ehdin hommaamaan. Nyt oon sitten ollut varovaisempi, mutta itselleni hommasin jo muutaman aitiysvaatteen, kun taa turvotus on jotain ihan jarkyttavaa..

Tunnistan hyvin tuon muidenkin mainitseman pelon uudesta keskenmenosta, varsinkin ihan alussa se oli pahimmillaan, nyt sanoisin etta se on jo hieman helpottanut. Tsemppia!

 

[salo84]

Angii ja Katapultti: ihanaa, että liityitte seuraan :)

Mä pissin tänään viimeiset digitestini ja viikot oli noussut 3+ Kai se on pakko kohta uskoa, että joku on tehnyt sinne pienen pesän ja kasvaa hyvää vauhtia .

 

[Minniliini]

Kiva kun meillä esikoista odottavillekin on nyt omat löpinät.

Me ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 2,5 vuotta ja vuosi sitten mentiin naimisiin, jonka jälkeen aloitettiin yritys. Eilisessä varhaisultrassa kaikki oli niin hyvin kuin vain voi olla, mutta silti syksyinen tm ajoittain vaivaa mieltä, enkä vielä uskalla täysin riemuita. Miehellä on edellisestä liitosta kaksi lasta, mutta nyt siis ensimmäinen yhteinen vaavi tuloillaan.

Oli kyllä ihanaa nähdä eilen pieni vaavin alku varhaisultrassa, kun itsekin sieltä selvästi papin erotti

Kiva muuten huomata, että täällä on omankin ikäistä (=meitä "kypsempiä") esikoisen odottajia

 

[Lee]

Täällä kans odotellaan esikoista. Ensimmäinen neuvolakäynti takana ja viikkoja 7+2. :)
Oireita on myös ollut ihan kiitettävästi... Järkyttävää pahoinvointia, rinnat kipeänä ja välillä nauretaan ja hetkessä taas itketään hah :D Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä 5vuotta, kovasti se on koittanut huolehtia ja olla mukana niin paljon kun tässä vaiheessa vielä pystyy olemaan.

Mä olen niin onnellinen :)

 

[bluebell89]

Minä myös ensimmäistä odottelen hyvin jännittyneenä :) Ollaan mieheni kanssa oltu yhdessä nyt 9 vuotta ja naimisiin mentiin vuosi sitten. Kesän lopulla päätettiin alkaa yrittää omaa pikkuista. Nyt olisi 4+4 kaiketi mittarissa. Ensimmäinen neuvola olisi 19 tammikuuta.
Tuntuu vielä hyvin epätodelliselta tää kaikki, mutta silti niin ihanalta Kovat huimaukset on ollu suurin oire tässä vaiheessa.

Kiva kyllä lukea muiden tarinoita täällä :) ja en kyllä jaksais kans odottaa, että pääsee kertomaan läheisille :)

 

[jemppo]

Täällä odotellaan myös ekaa. :) Mie just 24v ja miehen kohta 29v kanssa ollaan oltu vajaa neljä vuotta yhdessä, virallisesti saman katon alla vuosi. Ei varsinaisesti suunniteltu tähän kohtaan lasta, miehen työkuviot kun on aika epävakaat, eikä oikein tällä hetkellä viikkoa pidemmälle tiedä. Toivotaan, että selkenee pian. Itse oon kovin innoissani silti, mies ei ehkä oikein vielä osaa suhtautua koko asiaan. Ehkäpä se tulee todellisemmaksi hänellekin, kun on eka neuvola ja ultra takana? :)

Ite sain vakituisen työpaikan vuosi sitten, joten ihan senkin takia jännittää kertoa töissä pomolle, en yhtään tiedä kuinka suhtautuu. Viikkoja on nyt omien laskujen mukaan 7+1, ja pian olis kehityskeskustelu töissä, missä käydään läpi tämä vuosi ja ensi vuoden tavotteet, joten varmaan täytyis sillon viimestään hänelle kertoa?

Pientä etovaa oloa ollut muutamina aamuina, ja paristi joutunu varuiks hakeutumaan pöntön läheisyyteen, joten ihan senkin takia varmastihyvä kertoa jos tulee pahempana vielä pahat olot ja joutuu olemaan töistä pois.
Menkkamaiset kivut on lähes jokapäiväisiä, toisinaan lähes olemattomia, mutta pahimmillaan tuntuu että nivusista lähtee tunto. Onko muilla niin kovia kipuja? Tulee välillä kävellessä, usein kuitenkin makuulla, ja alaselkä kipeytyy helposti pitkään jaloilla ollessa.

Yksi ystäväpariskunta tietää pikkuisesta, sekä mies kertoi yhdelle hyvälle ystävälleen. Vanhemmille meinattiin kertoa joulun aikaan, mutta katsotaan nyt vielä odotetaanko ekaan ultraan. :)

 

[Liinuska82]

Täällä 32 vuotias tytsy ja esikoista odotetaan. Muakin niin moni pelotteli iällä ja kuinka nyt kiiruusti pitäisi ruveta niitä lapsia tekemään, jos niitä haluaa. Ja ekastahan se sit tärppäsi :)

Maanantaina olisi varhaisultra (silloin pitäisi olla n 7 + 2) ja johan sitä on odotettukin. Mulla on ollut aivan järkyttävän pahaa pahoinvointia nyt reilun kahden viikon ajan Oon joutunut olla pari päivää poissa töistäkin ja en ole päässyt salille enkä lenkille. Odotan niin kovin, kun tää pahoinvointi edes vähän helpottaisi! Mutta ei se auta, kun päivä kerrallaan mennä eteenpäin. Mulla kestää tuo pahoinvointi siis ihan aamusta iltaan ja jopa yölläkin, jos herää.

 

[salo84]

Tervetuloa ketjuun Minniliini, Lee, Bluebell, jemppo ja Liinuska :) Kiva, että meitä ensikertalaisia on näin paljon jo matkassa :)

Mun on kohta pakko alkaa ostaa äitiysvaatteeita... Housut ei vaan sovi enää. Olin tänään lempifarkuissani 5 tuntia ja ne puristi tosi pahasti vatsan kohdalta. Tosi tukala olo. En ois ikinä kuvitellut, että näin varhasessa vaiheessa omat housut ei mahtuisi päälle Töissä siirryin jo hameeseen, jonka saan kiskottua mahan yli. Sekään ei kyllä kauaa sovi. On tosi tiukka. Paino ei kuitenkaan oo noussut (vielä). Maha on vaan ihan ihan järkky turvonnut. Multa alkaa usko loppua, että tää turvotus lähtisi pois ennen kun varsinainen vauvamaha alkaa kasvaa. Hieman tukala paikka pienikokoiselle ihmiselle Lieneekö sitten kaikki veri pakkautunut kohtuun? Mulla nimittäin on alavatsan iho huomattavasti lämpimämpi kun iho muualla. Oletteko huomannut samaa? Myös kaksosten mahdollisuus pyörii mielessä, kuten sulla Angii Jännät paikat ennen kun pääsee ultraan :)

 

[Sumu82]

Tsemppiä jemppo ja Liinuska olojen kanssa! Mulla on kanssa noita "menkkakipuja", mutta ei enää ihan niin usein kuin vielä viikko sitten. Jotain oudompiakin tuntemuksia välillä menee ja sellasta huonoa oloa aaltoilee lyhyesti aina joskus. Heti sitä on kyllä miettimässä, että mitäs nyt tapahtuu. Vaikka kai se vähän tuntuu, kun toinen siellä jalkoja ja käsiä ja ties mitä muuta jo hiljalleen rakentelee

Tuota alavatsan lämpimyyttä en oo salo vielä ainakaan rekisteröinyt, mutta saman vatsan turvotuksen kyllä. Housut meni jo vaihtoon. Niitä varsinaisia äitiyspöksyjä vatsan päälle tulevalla joustinkankaalla en oo vielä julkisesti pitänyt, kun ne kyllä paljastaa tilanteen, jos se vyötärönseutu vilahtaa. Onneksi löytyi muitakin tarpeeksi venyviä housuja, jotka ei purista ikävästi. Paino täälläkin väittää olevansa aivan sama kuin ennenkin, vaikka peili kertoo muuta :)