elaman arvoja...

E

Etanainen

Näppärä viestien naputtelija
Mita tapoja ja elaman arvoja haluatte lapselle opettaa?

Tuli tuossa mieleen, kun kummitytoltani ei ole taaskaan tullut minkaanlaista viestia tai kiitosta joululahjasta, etta itse aion opettaa pojan kiittamaan lahjoista. Jotenkin minusta outoa, etta aitinsa ei millaan tavalla noteeraa lahjoja. Ei olisi iso vaiva, mutta ainakin tietaisin etta on mennyt perille.

Toinen juttu, jonka haluan lapsen tietavan on etta pojan tai miehen on ok itkea ja haleja seka suukkoja ei saastella. Oma aitini ei ole koskaan oma-aloitteisesti halannut ja sita olisin pienena ja isompanakin kaivannut. Nyt suukottelen mina niin kuin miehenikin poikaa jatkuvasti.
 
Muokattu viimeksi:
Varmaankin monia. :) Näin aamuyöllä ensimmäisinä tulevat mieleen suvaitsevaisuus, järkevän kulutuksen periaatteen, pehmeät arvot ja rohkeus. Erilaisuuden sietäminen ja suvaitsevaisuus on minulle äärimmäisen tärkeä arvo - sehän on rikkaus.

Työni kautta olen oppinut tuntemaan lapsia, joille raha on itseisarvo ja jotka mittaavan kaiken rahassa. Haluan myös lapseni arvostavan kestävän kehityksen periaatetta elämäntapana ja ymmärtävän sen, että hän ei tule saamaan kaikkea mitä haluaa, kenenkään arvo ei ole rahasta kiinni ja että kaikkein tärkeimmän asiat ovat ilmaisia. Ja että onnellisuus, perhe ja ystävät ovat elämän suola.

Sekä rohkeutta oikeasti elää omana itsenään ja kehittyä rohkeaksi ihmiseksi ja naiseksi, jolla on hyvä itsetunto ja terve itsekunnioitus - kuten minutkin on kasvatettu. Haluan kasvattaa hänet uskomaan, että hänessä on potentiaalia vaikka mihin, jos hän vain tekee töitä asian eteen. Ja että hän on meille maailman tärkein ihminen, rakastettu ja riittää sellaisena kuin on - tuli mitä tuli.
 
Libra kiteytti aika hyvin mitä minullakin on mielessä. Varsinkin suvaitsevaisuus on minulle tärkeää.

Viikonloppuna anoppini kauhisteli sitä, että poika suosii vasenta puolta. Hän kehoitti minua paniikinomaisesti äkkiä tarjoamaan sitä oikeaa kättä, "ettei pojasta vaan tule vasenkätistä". Täytyy sanoa, että minun piti tehdä aika paljon ajatusrauhoittelutyötä, etten kiihtynyt nollasta sataan siinä samassa sadasosasekunnissa. Useampien kirosanojen sijaan, tyydyin toteamaan, että eihän sillä ole väliä kumpi kätinen on. Miehelleni kyllä asiasta avauduin. Siis jos herrasväki "pelkää" pojan mahdollista vasenkätisyyttä niin entäpä kaikki muut mahdolliset vaihtoehdot mitä poika voi olla? Tarkoitan esimerkiksi seksuaalista suuntautumista, uraa, armeijaa... Siis kaikkea! Minulle on hyvin tärkeää tehdä pojalleni selväksi, että tulipa hänestä mitä tahansa, hän on perheelleen se kaikkein paras ja tärkein juuri sellaisena kuin on. Ja toivon, että hän voi A I N A tulla luokseni murheineen ja iloineen. Mutta toki yritän myös osata päästää irti ja hyväksyä, etten ikuisesti tule olemaan se kuka ensimmäisenä tietää mitä kuuluu.

Minun, nyt jo edesmennyt, äitini oli todella kova halailemaan ja suukottelemaan. Ihan ehdottomasti halailun ja läheisyyden haluan pojalleni opettaa. Mieheni perhe on todella läheinen (ydinperhe ja puoli sukua asuu saman tien varrella), mutta he eivät paljon helliä sanoja käytä tai halaile. Minun on todellakin pitänyt tämä miehelleni opettaa. Nyt onkin aivan ihanaa, että mies antaa joka ilta suukon pojalleen. Rouvaansa on onneksi oppinut suukottelemaan enemmänkin :wink Ja kerran puolessa vuodessa sen R-asiankin tunnustaa. Mutta ei useammin, semmoinen jörrikkä hän on. Kuitenkaan hänen rakkauttaan ei ole minun ikinä tarvinnut epäillä. Toivon, että hän opettaa samaa upeaa arkielämän rakkaudenosoitusta, suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä pojalleen.
 
Voi luoja Triina, I feel you! Munkin anoppi vauhkos tosta kätisyydestä ku esikko opetteli ite syömää. Se ain vaihto lusikan toiseen käteen jos se eksy vasempaan ja sano et "meijän pojast ei vasenkätistä tuu". "Meijän"?? Ihan ku sil olis ensinnäkää mitää välii ja siks toiseks ei se ole hänen poikansa eikä oo hänen asias millane siit tulee.

Sit mua raivostuttaa ku mun miehellä on monta sellasta kaveria ku sanoo aina mun vanhemmalle pojalle et "ei pojat tee noin tai näin". Ykski oli ihan kauhuissaan ku mummi oli pistäny pojal yhteen kynteen kynsilakkaa ku se oli halunnu ku mummiki laitto. Sit sanoin täl miehen kaverille et ei sil ole merkitystä myöhemmän elämän kannalta, jos laps kaksvuotiaana jostain on kiinnostunu! Ei siitä tuu välttämättä homoa vaikka se tykkäiski kynsilakasta pienenä. Ja mitä sit vaik tuliskin.

Toivon siis voivani parhaani mukaan opettaa pojille myös sitä suvaitsevaisuutta vaik ympärillä pyöriiki tollasia idiootteja. Myös kohteliaisuutta, naisten (ja tietty muidenki ihmisten) kunnioitusta, ystävällisyyttä ja vastuullisuutta haluaisin heidän kotoa oppivan.
 
Juurikin se että tunteita saa näyttää, hyviä ja huonojakin. Ja vaikka muita ihmisiä tulee kohdella hyvin niin pitää myös muistaa kohdella itseä hyvin eikä jäädä kynnysmatoksi liialla kiltteydellä.
Tuli vaan noista mummoista mieleen kun 3kk vauvalle höpötetään "ootkos ollu kiltisti, ethän oo huutanu". No hitto eihän se vauva v*ttuillakseen huuda. Silloin joku vaivaa häntä..
 
Me ollaan aika paljon tästä teemasta kotona puhuttu. Sekä minä, että pojan isä toivomme, että siitä tulee muita huomioiva tyyppi, joka osaa tarpeen tullen hävetä. Esim. ei pysty istumaan bussissa kun vieressä seisoo vanha ihminen, ei pysty puhumaan rumasti ihmisille tuosta vain jne. Haluamme myös, että hän pystyy arvostamaan muiden mielipiteitä ja perustelemaan omansa sujuvasti. Haluaisin hänen olevan kohtelias ja mm tervehtivän kun saapuu jonnekin kylään (yllättävän moni meidän tuttu lapsi ei sano mitään tai ryntää jopa vaan suoraan leikkimään). Haluamme, että lapsi arvostaa perheen yhteisiä hetkiä arjessa, että sunnuntaina esim tehdään porukalla ruokaa oikein useamman ruokalajin verran ja muutenkin syödään yhdessä. Sitten haluaisin, että poika oppii minun sukuni vähän ydinperhettä laajemman käsityksen siitä, ketkä ovat hänelle todella läheisiä sukulaisia. Tuota materialismia minäkin haluaisin välttää. Vähän mua vaan jännittää entisenä koulukiusattuna, että miten tasapainoilla sen välillä, että pojalla on riittävän kivat vaatteet jne, ettei niiden takia tulisi sanomista, mutta ettei hän määrittäisi itseä ja muita sellaisten ulkoisten juttujen perusteella. Toisaalta ehkä riittää, kun pitää jotain rajoja siinä, ettei kaikkea voi saada ja joutuu valitsemaan, mikä on se kaikkein tärkein juttu hommata, eikä mitään hommata vain siksi, että muillakin on, pitää olla jotain todellista käyttöä.
 
JaneDoe85, nostit hyvän pointin. Minustakin juuri se, että joutuu valitsemaan ja sitten isompana näkemään vaivaa hankintojen eteen opettaa arvostamaankin niitä hankintoja. Minusta on ihan käsittämätöntä, miten huonosti jotkut oppilaani käsittelevät esim. satojen eurojen arvoisia tietokoneitaan. Siis heille sillä ei ole mitään arvoa, koska kaiken haluamansa saa helposti. Tämä asenne, että ansaitsee kaiken tekemättä mitään tai minimaalisella yrityksellä, saa minut näkemään punaista. Urani aikana olen lukemattomille oppilailleni perustellut, että se että heidän isänsä on rikas tai äiti CEO, ei ole edellytys saada kymppiä todistukseen. Että se arviointi koskee heitä itseään, ei isää eikä äitiä. Että jos parempaa arvosanaa mielii, sopii ihan itse ruveta hommiin ja näyttää mihin pystyy. :)
 
Muokattu viimeksi:
Emmie14 toi on kans yks ärsytyksen aihe ku mainitsit tost vauvojen kiltteydest! Sillon ku esikoinen oli pieni vauva (anteeks et jauhan nyt esikoisesta mut hänen elämäs aikan on ehtiny jo tapahtuu enemmä ko kuopuksen:D) ni mun kaverilla oli melko samanikänen tyttö. Meijän pojalla oli masuvaivoja ja myös kärsi siitä et oli niin jäykkä vauva, joten hän itki paljon. No heidän kullannuppu taas ei kärsiny mistää vaivoista eikä siis paljon itkeskelly. Tää mun kaveri sit jakso ain mainita et "meidän tyttö ei turhia itke". Voi vee, vauvat ei ikinä itke turhaan!! Mä siitä hänelle sanoinki.. No nyt sit ku ne on isompia ja osaavat jo oikeesti itkeä turhasta ni meijän poika ei pahemmin itkeskele ja tää tyttö huutaa ku palosireeni aina ku joku ei mee hänen mieles mukaa tai muute vaa. Nii et kukas se turhaan kiukutteleekaa..... :D
 
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe. :nicethread

Mulla on tosi paljonkin varmaan yksittäisiä asoita, mitä haluaisin omalle lapselle elämänarvoista opettaa ja siirtää, mutta yhtenä isona ja tärkeimpää asiana terveen itsetunnon ja minäkuvan. Sen että hän on arvokas ja rakastettu juuri sellaisenaan kuin on. sen myötä uskon, että tulee myös toisten arvostaminen ja kunnioittaminen.
 
Omena, my point exactly! Eli samaa mieltä.

Ja heinukka ja emmie, arvatkaapas kuinka paljon meidän huutopussin itkuja on kommentoitu?! Siis voi jösses. Just toi, että "meidän Risto-Liisa ei kyllä turhia itke! Vain jos on nälkä tai väsy". Voi v*ttu. Ja monet näiden kilttien ja helppojen vauvojen vanhemmista eivät kertakaikkiaan tajua millaista elämä on jos vauva itkee koko ajan. Meille on todella monesti annettu ymmärtää, että me emme vaan osaa tai jotenkin kestä tätä vauva-arkea...
 
Triina mitä helvettiä?! Olisi mulla kyllä saattanut mennä välit aika hyvinkin tuollaisten kommenttien laukojiin! Jos itselle on käynyt niin onnellisesti, ettei vauva oo itkenyt juuri ollenkaan, niin tarviiko sitä vielä mainostaa sellaiselle äidille, jonka vauva ei ole sellainen..?! Kyllä minä niin taas mieleni pahoitin...
 
Joo Vastavirrassa, kyllä on tehny mieli vähän avautua välillä. Mutta mun mies on saanut mut hyvin ymmärtämään, että ne kommentit johtuvat tietämättömyydestä. Jos kaikki sujuu, on todella vaikea käsittää että vauva olisikin tyytymätön. Se tietämättömyys jotenkin saa aikaan sellaisen ajatusmallin, että ihan kuin itkuisten vauvojen vanhemmat eivät tekisi kaikkea mahdollista...
 
Meillä on varmaan sellainen jota monet kutsuvat "helpoksi ja sopeutuvaksi vauvaksi". Hän on luonteelta hyvin tasainen ja rauhallinen seurailijatyyppi (kuten isänsä) ja lisäksi hän on säästynyt (maha)vaivoilta - minun vanhemmuudella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, koska vauva on ollut tällainen ensiminuutista lähtien. Mutta siitä huolimatta olen valvonut yön huutavan vauvan kanssa ja syy itkuun oli tuntematon. Se hätä, väsymys ja voimattomuuden tunne oli jotain, mitä en erityisemmin halua uudelleen kokea. En siis väitä tietäväni, mitä se on jos vauva on itkuinen ja itkusta ei tule loppua, mutta voin vain arvailla, että vanhemman hätä on potenssiin tuhat, jos lohdutuskeinoa ei löydy ja että sitä kokeilee vaikka päälläseisomista, jos se vaikka auttaisi. Minulla on pohjatonta ihailua vaativien vauvojen vanhempia kohtaan. Itseasiassa he ovat varmaankin paljon parempia vanhempia kuin minä, koska en ole joutunut laajentamaan taitorepertuaariani, VIELÄ. Kyllä sekin aika vielä koittaa... :wink
 
Triina: Olen myös oppinut prosessoimaan mitä sanon ulos, kun anoppini tai äitini tai joku muu on töksäytellyt jotain älytöntä. Se vaatii kyllä pitkää pinnaa.. Nuo äiti ja anoppi nyt sattuu olemaan sellaisia ihmisiä joiden kanssa on pakko yrittää tulla toimeen. Tuli sieltä sitten töksäytyksiä tai ei. Toki täytyy heille takaisin sanoa, mutta korrektimmin kuin haluaisi välillä. :wink

Libra: Huomaat, että lapsi kasvattaa sinua enemmän kuin sinä lasta.
Tai näin olen minä ainakin huomannut tuon taitorepertuaarin kanssa. :wink

Omaa: Hyviä arvoja olittekin jo listanneet. Meidän pojille haluan kasvatuksessa erityisesti opettaa: empaattisuutta, suvaitsevaisuutta, toisten huomioon ottamista, avarakatseisuutta, rehellisyyttä, rakkautta ja itsestään huolehtimista (niin fyysistä kuin psyykkistäkin). Eli ei jäädä kynnysmatoksi mielipiteineen, muttei pidä olla röyhkeäkään. Terveelliset elämäntavat on hyvä myös oppia jo lapsena: terveellinen ruokavalio ja riittävä liikunta siis.
Nyt tuolla juniori tarvitsee minua, palaan asiaan kun kerkiän.. :D
 
Mä oon kyl sen verran armoton tollasten typeryyksien laukojien suhteen, et toivon, et heidän lapsensa viel opettaisivat mitä on ku laps itkee oikeesti turhaan, vain kiukutellakseen.

Muoks. Tarkoitan siis niitä, jotka kehuvat etteivät heidän vauvat itke turhia. Se on vaan ihanaa, kun jotkut vauvat eivät kärsi midtään vaivoista ja ovat tyytyväisiä ja onnellisia :) Mut jos vanhemmat alkaa vittuilla itkevien vauvojen vanhemmille niin silloin saisi pilkka osua omasn nilkkaan, kun lapset on isompia
 
Emmy', todellakin! Noinhan se menee. Minä tässä yritän jotain vanhempana räpeltää, mutta vauvahan se vanhemman tekee ja opettaa tavoille. :)
 
Heinukka: Näin on: olen samaa mieltä. On todella typerää lähteä kommentoimaan tuota vauvan itkua hänen vanhemmilleen ja vielä älyttömämpää on vertailla kahta lasta. Minun verenpainettani on nostanut pari mammaa, jotka vertailevat vauvojen kehittymistä ja "kilpailevat" sillä kenen vauva kehittyy nopeimmin. Minkäs sille teet jos lapsi ei kävele yksi vuotiaana tai puhu kaksi vuotiaana. Sitten kauhistellaan "eikö teidän poika vieläkään osaa sitä tai tätä?" Aaaaarrrggghh! Vertailu on siis ihan kivaa jos se tehdään positiivisessa hengessä. Semmoinen "hauskaan" kilpailuun verhoiltu vit***lu on kamalaa.
 
Minut on kuitenkin kasvatettu niin, että toisten ihmisten mielipiteitä arvostetaan. Siksi pistin tuohon, että täytyy korrektisti vastata ärsyttäviinkin kommenteihin. Haluan tämän myös tämän pojilleni opettaa.

Positiivisuus: Se on tärkeää. Elämässä, kun yrittää nähdä sen positiivisen, niin pääsee helpommalla ja jos hymyilee niin vastaan tulijalin hymyilee: kokeilkaapa vaikka! :wink Ei tieten aina voi olla kaikki vain positiivista. Mutta positiivisuus on hyvä voimavara vastoin käymisissä. Olen sen itse elävässä elämässäni monesti huomannut.
 
Emmy tottakai pitää osata olla korrekti! Mä oon aika rauhallinen persoona (vaikkei välttämättä mun kommenteista aina huomaakaan..:wink) ja useimmiten en vain jaksa olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat mielipahaa. Jos näin siis käy, en välttämättä sano mitään vastaan, mutten kyllä pidä hirveemmin yhteyttäkään, jos on toistuvaa.
 
Pakko meilkein alleviivata tuo Emmyn kommentti "Huomaat, että lapsi kasvattaa sinua enemmän kuin sinä lasta." Se on niin totta. Hyvä topic muutenkin. Aika paljon samoja juttuja on itselläkin mielessä kuin teillä, etenkin Emmyn kirjoitus kuulostaa lähes omalta.

Aika paljon varsinkin esikoisen aikaan tuli mietittyä omaakin lapsuutta, se kun ei aina ollut kovin onnellista aikaa ja siellä oli paljon juttuja, joita ei omille lapsille halua koskaan mutta toisaalta joitain juttuja, jotka varmasti omista vanhemmista/isovanhemmista tuntui tosi pieniltä mutta itselle merkkasi ihan älyttömästi silloin, vieläkin lämmöllä muistelen ihan vaan jotain metsäretkee isoisän kanssa tms. Yhteiseen aikaan mä haluankin panostaa ja ihan pieniinkin juttuihin, ei lasten kanssa kaiken tarvitse olla tähtisadetta ja ilotulitusta. Facebookissa oli kaverilla jokin aika sitten hyvä mietelausekuva tms. " Se sun rasittava arkes on sun lapses lapsuus". Mun mielestä tuo on niin osuvasti sanottu. Ei viitsi sitten itsekään aina valittaa..varsinkin kun vanhempi lapsista jo jotain tajuaa.

Lapsen itkusta myös sen verran, että itseä on siunattu kahdella suhteellisen helpolla vauvalla. En osaa edes kuvitella, kuinka raskasta varmasti on ollut teillä, joiden vauvat itkee paljon. On meilläkin itketty, välillä enemmän, välillä vähemmän ja silti se on raskasta. Toki sitä on onnellinen tästä tilanteesta, että kumpikin on koliikilta säästynyt mutta silti se oman lapsen itku on jotain niin raskasta kuultavaa vaikka sitä ei koko aikaa olisikaan, eikä silloin tule valitettavasti ajatelleeksi, että asiat voisi olla huonomminkin. Ihminenhän on vähän kuitenkin taipuvainen katsomaan lähinnä omaan napaan.. Äh, olipa kiireessä kirjoitettu kökköteksti, jonka helposti väärin ymmärtää.. Siis Triina ja koliikki tai muista vaivoista kärsivien äidit. Te ootte jotain ihan superia ja mä nostan teille hattua nääääin korkeelle. Sitä siis yritin omalla kököllä tavallani sanoa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top