Elämää taaperon kanssa

Huhuilen täällä että millaisia oireita 1-v rokotuksista ja kauanko kestivät? Meillä 2vkoa rokotteista ja edelleen ärhäkkä poika. Mietin vaan että johtuukohan vielä piikeistä vai muusta.:sad001
 
Meille sanoi terkka, että kahden piikin oireet tulevat 2 päivän sisällä ja neidillä nousikin kuume samantien päivän ajaksi. Kolmannen piikin oireet tulevat kuulemma viikon kuluessa, mutta en mitään erityistä huomannut.
 
Meillä pojalle nousi myös kuume pari päivää rokotteista, mutta oli parin viikon päästä myös huonotuulinen sekä päivällä että yöllä. Sen jälkeen taas normaali iloinen ja hyvätuulinen itsensä :)
 
Meillä tuli noin viiden päivän viiveellä flunssaoireita. Sellainen itkuinen ja väsynyt sylipoika oli parin päivän ajan, mutta sittemmin palautui kyllä normaaliksi itsekseen.
 
Hei mä täällä mietin sellasta, kun oon nyt aika runsaasti vähentänyt imetystä, että mikä mahtaa olla tän ikäisellä suositeltu maitomäärä vuorokaudessa? Terkkarin kanssa ei neuvolassa siitä puhuttu... Miten saatte maitomäärän täyteen? :) Meillä nokkamukista maitoa menee ruuan kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Toki puuron teen aina kokonaan maitoon, että siinä tulee sitten muutama desi jo...
 
Mulla ei oo kyllä suosituksista mitään hajua. Mekin tehtiin alkuun puurot maitoon, että tyttö sai varmasti riittävästi sitä maitoo. Nykyään hän juo melkeinpä sen nokkamukillisen (joskus jopa enempi) yhdellä syönnillä, joten oletan, et saa varmasti ihan tarpeeksi maitoa päivässä. Siihen lisäksi saattaa joinakin päivinä mennä maitotuotteita muussa muodossa eli ruuassa tai jogurttina. Eipä tule sitten kauheasti mietittyä enää niitä määriä ja puuroakaan ei tosiaan enää tehdä maitoon, vaan ihan veteen. Alko nimittäin olla toi 3 henkisen perheen maidonkulutus sitä luokkaa, et oli pakko jostain päästä vähentää :grin.
 
Jemppu oot lokakuisissa :) jee, onnea!

Tääl neiti käy rinnalla mutta raskauden myötä sieltä ei taida enää paljon tulla. Vierotusyritys on mulla kova, mut että voi olla vaikeaa tommosen tissitakiaisen kanssa.. varmaan 7-8 kertaa päivässä ainaki vieläkin juo :O

Muuten annan ruuilla maitoa ja muuten vettä, juo kyllä tosi vähän ylipäätään, muutaman kulauksen. Välipalalla viiliä tai jugurttia ja ruokaan usein vähän raejuustoa, mutta nekin määrät on pieniä, kun on aika pieniruokainen tuo. Vaikea kyllä arvioida paljonko saa, mut eikös suomalaiset saantisuositukset ole aika levottoman isot verrattuna koko muuhun maailmaan.. ainakin typy on terveenä ollut. Kasviksista kuten parsastahan saa kanssa hyvin lalsiumia, jota elimistö vielä pystyy hyödyntämään tehokkaammin kuin maidosta.
 
Mä onnistuin tiputtaa eka 5-6 imetyskerrasta kolmeen ja nyt kahteen :) Yllättävän helposti kyllä meni!

Aaria: Joo, lokakuisiin siirryin sieltä syyskuisista sitten :) Keskenmenon jälkeen päätettiin kyllä että pidetään taukoa yrittämisestä, mutta näin siinä sitten yllättäen kävi! Toivotaan, että nyt pikkukaveri pysyy matkassa mukana...
 
Jemppu: Mää kysyin neuvolassa tosta maidonmäärästä ja meille sanottiin että 5-6 desiä pitäis juoda päivässä maitoo :)

Täällähän on paljon raskautuneita, Paljon onnea ja ihanaa odotusaikaa teille! :)

Miten teillä nukutaan yöt? Meillä poika heräilee todella usein n. kerran tunnissa ja pahimpina öinä vielä useammin. Harvoin nukkuu niin että herää vain muutaman kerran, syytä tohon heräilyyn ei olla keksitty. Osa heräilystä johtuu tietysti hampaista ja liikkumisesta jne, mutta ei kai ole ihan normaalia että pitkään heräillään kerran tunnissa :eek: Vinkkejä parempaa yöunta varten otetaan vastaan! :)
 
Meillä auttoi öihin pistäytymisunikoulu ja omaan huoneeseen siirtäminen. Nyt on muutama kuukausi nukuttu jatkettavassa sängyssä, jossa nukkuu kyllä paremmin kuin pinnasängyssä. On itsekin ihana herätä aamulla, kun poika tallustaa meidän huoneeseen herättämään :)
 
Niin ja meillä siis yleensä herätään kerran tai kaksi yössä! Nukahtaa kyllä yleensä heti kun palauttaa omaan sänkyyn :) Illalla kahdeksalta mennään nukkumaan ja aamulla 7-8 noustaan.
 
Meillä on nukuttu kans nyt kuukauden verran omassa huoneessa. Täytyy sanoa, että paljon rauhallisemmin tyttö nukkuu siellä, ei heräile öisin kuin silloin tällöin. Kun nukkui vielä meidän kanssa samassa huoneessa oli ihan vakio, että heräsi vähintään kerran yössä muka tuttia itkemään. Nykyään tuttia ei sit tarvita kuin siihen nukahtamiseen.

Nyt olisi vielä vähän aikaa ennen kuin pitää alkaa opettamaan sit pois pinnasängystä, jotta se vapautuu tälle toiselle tulokkaalle. Jatkettava on kyllä jo odottamassa, mut toistaiseksi tyttö on nukkunut vielä pinnasängyssä. Meillä nukutaan yleensä välillä 20.00-7.00, se on nyt vakiintunut öisin ja päälle vielä 1,5-2 tunnin päiväunet eli ihan hyvin meillä tyttö nukkuu.
 
Meillä on aikamoista heräilyä kans yöt.. Ei ole huonetta lastenhuoneeksi tällä hetkellä (ollaan muuttamassa ja asia toivottavasti korjautuu..) mutta typy on nukkunut pitkään meidän välissä.. yövierotus onnistu kauheella huudolla ja yli viikon unettomuudella kolmannella yrityksellä joskus 10kk vanhana, (jos oikein muistan) mutta heräilyyn siitä ei ollu mitään apua. Typy pomppaa varmaan 5 kertaa yössä itkemään, samoin aina jos mä lähden omasta sängystä niin se on max minuutti (yleensä samalla sekunnilla) kun armoton huuto alkaa vaikka olis näyttänyt numkuvan ihan sikeästi :O
Siirrettiin sitte pinnasänkyyn ku aattelin et pakkohan siihen jossain kohtaa on vaan tottua ja jos ei sitten niin herkästi heräis jokaiseen mun käännähdykseen.. Sitä yritettiin reilu pari viikkoa josta kaikki yöt silkaa huutoa ja pahenevaa mallia. Sit mies alkoi anoa et yritettäis myöhemmin uudelleen, et ei pysy kohta hereillä töissä :P Joten ollaan lähtöpisteessä, piltti vahtii meitä unissaan koko yön ja herää useemman kerran itkemään mut rauhoittuu kuitenkin näin nopeesti takas nukkumaan kun on vieressä. Omassa sängyssä oli niin raivona ettei antanu mitään tassuttaa tms ja koitin sitä pistäytymisunikoulujuttuakin, mutta.. huuto meni vaan ihan hysteeriesksi eikä siitä tullu mitään loppua. Saa nähdä oppisko ennen kouluikää omaan huoneeseen vai nukkuuko vielä poikaystävänkin kans meidän välissä :rolleyes:
 
Oi voi teidän pikkuisia! Voin kyllä niin samaistua, meillä kun herättiin pahimmillaan lähemmäs 20 kertaa yössä... Mutta tsemppiä! Kyllä se jossain kohtaa loppuu... Meillä nyt ainakin menty useampi kuukausi jo hyvillä unilla... Kannattaa vaan sinnikkäästi kokeilla kaikkea mahdollista, kyllä joku keino tepsii. Tai viimeistään sitten se aika...:confused:
 
Meillä poika menee yöunille noin klo 20 ja herää 7-8 välillä. Jännä kun poika osaa ja nukahtaakin itsenäisesti päikkäreille ja yöunille, mutta sitten yöllä herätessään ei enää yleensä nukahda itsekseen :confused: On kokeiltu että odotellaan eikä heti mennä pojan luo ( nukkuu omassa huoneessa ) mutta lopputulos on hysteerinen itku ja pahimmassa tapauksessa herää oikein kunnolla ja siinä sitten valvotaankin pitkään. Onneksi yöllä herätessään nukahtaa helposti takaisin, mutta kun heräilyitä on niin usein niin ei se paljon meitä vanhempia lohduta. Meillä tätä on kestänyt jo reilu 5kk, siitä asti kun poika alkoi liikkumaan enemmän. Meillä poika ei vielä uskalla kävellä kuin pari askelta ilman tukea ja elättelen toiveita että nukkuminen edes vähän parantuisi kun opittaisiin luottamaan omiin valmiuksiin ja lähdettäisiin kävelemään :rolleyes: On nää pikkuset vaan vekkuleita, mutta auta armias kun tulee aika jolloin pitäis kouluun tai muualle herätä niin kyllä niitä sitten nukuttaa :grin
 
Joten ollaan lähtöpisteessä, piltti vahtii meitä unissaan koko yön ja herää useemman kerran itkemään mut rauhoittuu kuitenkin näin nopeesti takas nukkumaan kun on vieressä. Omassa sängyssä oli niin raivona ettei antanu mitään tassuttaa tms ja koitin sitä pistäytymisunikoulujuttuakin, mutta.. huuto meni vaan ihan hysteeriesksi eikä siitä tullu mitään loppua. Saa nähdä oppisko ennen kouluikää omaan huoneeseen vai nukkuuko vielä poikaystävänkin kans meidän välissä :rolleyes:

Meillä oli kans se huutokausi, että kun opetettiin nukahtamaan omaan sänkyyn, niin siitä seurasi aivan hirveää huutoa. Se kuitenkin loppui, kun siihen ei vain reagoitu ja tytön annettiin huutaa sen minkä jaksoi. Lopulta hän sitten aina rauhottui itsekseen ja alkoi nukkumaan. Olihan se IHAN HIRVEÄÄ :sorry: kuunnella sitä huutoa ja mies hakikin pelttorit päähän, kun ei olisi muuten kestänyt. Mut ei siinä mennyt kuin muutama päivä, kun tää huuto loppui kokonaan. Tyttö kai tajusi, ettei se saavuta sillä mitään ja itse tiettiin alusta asti, että hällä ei ole mitään hätää vaiks kuinka huutais, et koittaa vaan hakea huomiota sillä huutamisella. Sitä ennenhän tyttö juoksutti meitä sängyn vierellä monta kertaa illassa ennen nukahtamista ja piti pitää kädellä kiinni ja rauhoitella jne. Minä kyllästyin siihen ja pistin sitten kovan kovaa vastaan ja alettiin koittamaan tuota toista tekniikkaa. Ja todettiin kyllä heti eka iltana, et tyttö oli vaan alkanu pomottaan meitä ja me hypiittiin ihan tyystin lapsen pillin mukaan, eikä oltu edes huomattu sitä.

Kuulostaa ikävä kyllä siltä, et niin se on teilläkin muksu kietonut teidät pikkusormen ympärille ja te meette ihan lapsen pillin mukaan ton nukkumisen kans. Hommatkaa vaan kuule ne kuulosuojaimet tai korvatulpat itselle, ettei tunnu niin pahalta kuunnella ja annatte huutaa, kokeilkaa toimisko toi teillä! Valitkaa aloitusajankohdaksi sellainen hetki, et ei haittaa vaikkei saisi kunnolla unta, esim. vkl (jos ei ole vkl töissä) tai loma, et voi sitten ottaa itsekin päivällä vaikka takaisin niitä univajeita, jos tarvii. Tsemppiä :thumleftja ennen kaikkea PITKÄJÄNTEISYYTTÄ uuteen yritykseen, ei nää helpolla tuu nää muutokset, mutta onnistuessaan palkitsee kyllä vanhemmat, saatte sit itsekin nukuttua paremmin :wink
 
Joo siis koitettiin sellasta myös että ei reagoida mitenkään, käytännön pakosta niin että tyttö oli omassa sängyssä meidän huoneessa ja me "nukuttiin". Mut vika on siinä et neiti on niin sitkeä, huusi 4 yötä ihan läpeensä, välillä kuukahti ihan seisovilleen uneen väsymyksestä ja muutaman kerran makuuasentoon mut ponkas minuutin parin päästä ylös jatkamaan rääyntää. Ei edes nukkunut pidempiä päiväunia tms vaan oli sitten tosi itkuinen ja väsyny päivät. Kun neljässä yössä ei tapahtunu alkeellisintakaan edistystä ni alko itellä jo puhti loppua kun raskauskin väsyttää. Mies on kans vaativissa töissä ja tekee pitkää päivää ja sano ettei jaksa enää, ni päätettiin pitää tauko :) Luulen että jossain kohtaa onnistuu ja itse asiassa aattelin et pitäis varmaan saada keinolla millä hyvänsä vierotettua nyt alkuun ihan kokonaan ni ehkä noi yötkin alkais sitte mennä. On kyllä myös aikamoinen rajojen kokeilun kausi alkanu tytöllä et varmasti osin siitä kyse.
 
Hei, täällähän olikin paljon juttua sitten viime piipahduksen. :happy: Kovasti onnea Jempulle uudesta yrityksestä.

Ja Aaria: Teidän tytöllä taitaa olla kyllä poikkeuksellisen voimakas oma tahto, jos muistelee niitä syömisjuttujakin.

Jotenkin nolottaa kertoa näitä juttuja, kun meillä taitaa tuo lapsi olla aika helposta päästä. Poika on aina ollut tosi hyvä syömään ja edelleen popsii melkeimpä kaiken eteen laitettavan ruuan hyvällä ruokahalulla. Lisäksi poika rakastaa rasvatonta maitoa yli kaiken, joten tuntuu, että sitä saa selkä vääränä kantaa kotiin verrattuna entiseen. Me kun miehen kanssa ei oikein kumpikaan olla suuria maidonjuojia.

Meilläkin muuton myötä poika siirtyi nukkumaan omaan huoneeseen ja hyvin onneksi nukkuukin. Tosin nukkui kohtalaisen hyvin sitä ennenkin ja on aina nukkunut omassa sängyssä, joten siirto-ongelmaakaan ei tullut. Nukkumaan menee noin kasin aikaan illalla ja aamulla heräilee seiskan aikaan. Yleensä nukkuu putkeen koko yön, mutta pari kertaa viikossa saa hipsaista rauhoittamaan tutilla tai peitolla. Päivällä nukkuu parin tunnin päikkärit.

Seuravaana projektina olisi tutista vieroittaminen ja siirto lastensänkyyn ennen kuopuksen tuloa. Mitenköhän tuo karkailija pysyy matalalaitaisessa sängyssä? :rolleyes:

Ai niin, ja meille selvisi rakenneultrassa, että pikkuveli tulossa. :dummy: Ei tullut kyllä itselle yllätyksenä, kun ovat olleet niin samasta puusta väännettyjä. Vieläkin lentää oksu silloin tällöin. :meh:
 
Mininen: Musta on ainakin helpottavaa kuulla noita tarinoita kun kaikki on sujunut hyvin :) Antaa toivoa että ehkä meilläkin se seuraava päästäisi vähän helpommalla!

Meillä jatkettavaan sänkyyn siirtyminen tehtiin niin että ensin nukuttiin päiväunet siinä ja yöunet pinniksessä, ja sitten kun tottui sänkyyn niin laitettiin yöksikin :) Ensin ei kyllä meinannut millään suostua jäämään sinne. Tuli aina perässä toiseen huoneeseen... Alkuun sitten pötkötettiin vieressä kunnes nukahti, sitten istuttiin sängyn laidalla, seisottiin huoneen ovella ja lopuksi oven toisella puolen. Nyt jää sinne ihan itsekseen nätisti kun väsyneenä vie :)
 
Takaisin
Top