Ekologisuus ja ilmastonmuutoksen huomiointi lapsiarjessa

Meillä pyritään kanssa pitämään ruokahävikki mahdollisimman pienenä, kierrätetään ja koitetaan välttää turhaa ostelua. Tosin joudun myös tunnustamaan, että olen vähän materialisti, joka vähän joskus hankaloittaa tilannetta.:smiley-ashamed008

Lihaa syödään melko vähän. Lisäksi pyritään säästämään vettä ja sähköä ja taloon asennettiin aurinkopaneelit. Kosmetiikassa ja pesuaineissa valitsen mahdollisimman ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja koitan välttää ns. turhia tuotteita.

Olen aikamoinen hygieniafriikki ja pelkään, että en taida pystyä kestovaippailuun, mutta pyritään hankkimaan vauvalle tarvikkeita käytettynä sekä välttämään turhia hankintoja.

Paljon enemmänkin voisi varmaan tehdä (meillä esim. kaksi autoa tällä hetkellä), mutta pikkuhiljaa parempaan suuntaan :thumleft
 
Meillä osakestoillaan. Liivinsuojat on myös kestoina. Käytän pesupähkinöitä pyykinpesussa, joskus jotain muutakin mutta sellasia millä kestoja voi pestä. Lastenvaatteista suurin osa on saatuja tai kirppikseltä ostettuja. Ollaa saatu tutuilta varsinkin pojille niin paljon vaatetta, että osaa ei vaan ehditä millään käyttämään. Tarkotus jossakin välissä lajitella ja antaa eteenpäin. Ei omatunto salli myydä sitä minkä on ilmaseksi saanut. En käytä meikkiä, suosin palasaippuoita. Meillä ei ole autoa. Kierrättää voisi varmasti paremminkin, mutta taloyhtiön pihalla seisoo sekajäte, energiajäte, lehtikeräys ja biojäte, joista viimeisin saatu tänä vuonna. Kaikki muu pitäisi kiikuttaa pitemmälle kauppojen pihoihin. Meillä syödään kyllä liikaa lihaa, pitäisi sitä vähentää.
 
Me varmaan vauvan kanssa osakestoillaan. Niin tehtiin nykyisen kuopuksenkin kanssa.

Me vaihdettiin auto 2.0l dieselkoneesta 1.8l itselataavaan Toyota auris hybridiin. Jos ei muuta niin ainakin kulutus pieneni huomattavasti ja taajama-ajot päästään melkein kaikki sähköllä. Tossa hyvää on se että se lataa sähköä myös kevyessä jarrutuksessa ja kun päästää auton rullaamaan eli ei pelkästään ajon aikana. Plus että verot on pienemmät. Ja toki kulutuksen kautta polttoainekustannukset.

Kierrätän vaatteita lapselta toiselle ja suosin käytettyjä. No nyt ei tuleva varmaan paljon tarvitsekaan. Lähinnä turvakaukalon ja pikkuvauvakelpoisen kantoliinan. Kantoliina ainakin tulee käytettynä. Itselle kantotakki sitten niin pärjätään syysviimassakin. Varmaan jos tyttö tulee niin jotain omaa vaatetta lapselle ostan mutta todennäköisesti ne ostan käytettynä.

Mua itseäni ahdistaa tavaran ja vaatteiden paljous. Ja tiedän että anoppi on höyrähtänyt ompelemiseen ja sieltä tulisi paitoja niin paljon kuin pyytää ja liikaa pyytämättäkin. Harmittaa paljon kun ei ole ihan oman tyylistä mutta ei voi olla käyttämättäkään. Nämä kyllä lähtevät nopeiten kiertoon eteenpäin. Ja nimenomaan kiertoon, ei roskiin.
 
Meillä suositaan käytettyjä vaatteita mahdollisimman paljon. Edellisiltä on laitettu säästöön kaikki paremmat ja kirppareita kierrän ahkerasti.
Turvakaukalo saadaan lainaan kaverilta ekoiksi kuukausiksi ja seuraava turvaistuin on jo olemassa kun pojalle joudutaan kohta ostamaan isompi, niin vanha menee sitten vauvalle.
Kestovaippailuun minusta ei ole. Kierrätetään kaikki mikä on mahdollista, poltettavat, muovi, lasi, metalli ja pahvit.
Autoja meillä on kaksi eikä niistä pystytä luopumaan. Molemmilla työmatkaa plus 100km ja aivan eri suuntiin. Sähköauto ei tule pitkien työmatkojen takia kysymyksiin, eikä itselataava hybridi samasta syystä paljoa vähentäisi polttoaine kuluja kun autoilla ajetaan lähinnä pitkiä matka-ajoja. Mun auto menee vaihtoon tässä vielä ennen kevättä että saadaan enemmän tilaa ja istumapaikkoja.
 
Mekään ei pärjätä ilman autoa, mutta onneks nykyään voi tankata uusiutuvaa dieseliä mikä on paljon parempi kuin fossiilinen.
 
Takaisin
Top