Eikö teitä pelota?

Keskustelun 'Laskettu aika joulukuu 2012' aloitti Laventeli, 2 touko 2012.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Maddela Peruskäyttäjä

    Hei, päästiin etusivun artikkeliksi ;)
  2. Mansikkamaa Peruskäyttäjä

    Päästiin joo. Oli hassua lukea omaa tekstiä artikkelista...


    Kuinka moni miettii jo synnytystä? Olen päättänyt, että hyppään sen vaiheen yli. Olen onnellisesti raskaana ja seuraavassa hetkessä pitelen vauvaa sylissä, mutta en synnytä. Sanoin miehellenikin, että on hänen vuoronsa.
  3. emile78 Aloittelija

    Pelottaa. Kovasti. Minulla on 11 vuotias tyttö, jonka sain hieman yli 20 vuotiaana. Ei silloin osannut pelätä oikein muuta kun kohtukuolemaa. Tyttö syntyi ja voi edelleen hyvin. On reipas koululainen. Tämän vuoden tammikuussa meille syntyi pieni poika. Raskausaikana oltiin käyty istukkabiopsiassa, josta saatiin kuitenkin normaalit kromosomit- vastaus. Tuolloin, vielä sinisilmäisenä siitä, että kaikki menee hyvin ja meille kerrotaan jos on jotain ongelmaa.. Rakenneultrassa selvisi, että pojalla on erittäin suurella todennäköisyydellä leikkausta vaativa sydänvika. Tämä vahvistui syntymän jälkeen. Lisäksi tuli pitkä lista kaikkea muutakin ongelmaa ja vaivaa. Munuaisvika ja epäilys mahdollisesta syndroomasta. (Kromothan siis oli jo kertaalleen otettu, niissä ei ollut mitään vikaa ja olivat pojan, joten eivät siis olleet minun kromosomejani) Poikamme siirrettiin Helsinkiin, "pahamaineiselle" K9 osastolle. Siellä ollessa jouduttiin 13 päivän ikäisenä aloittamaan dialyysihoito munuaisen (sen ainoan, kun toinen puuttui kokonaan) petettyä. Helsingissä ollessa saimme vastaukset LAPS SUOMEN-aineenvaihduntatesteistä, ne näyttivät negatiivistä. Ei siis aineenvaihduntasairautta. Sen jälkeen jäimme odottamaan molekyylikaryotyyppitestien tuloksia, (jopa terveistäkin ihmisistä löytyy sairauksia näissä) ja ne kun tulivat, kaikki lääkäreitä myöten yllättyivät siitä, että molekyylitkin olivat aivan normaalit. Pojastamme ei siis löytynyt yhtään mitään vikaa. Silti se vaivojen ja muiden lista olisi niin pitkä, että en edes viitsi kaikkea tähän kirjoittaa.. Sydänleikkaukseen pääsy törmäsi kuin seinään ja poikamme tehohoito lopetettiin hänen ollessa 18 päivän ikäinen. 6 tuntia ja 21 minuuttia tehohoidosta normaalihoitoon siirtymisen jälkeen meidän pieni poikamme henkäisi viimeisen kerran isän ja äidin syliin. Kaiken tämän jälkeen, odotamme nyt kolmatta lasta, viikkoja on tänään 12+0 ja kaksi ultraa takana. Mitään turvotuksia tai poikkeavaa ei ole löytynyt, silti pelottaa että mikään ei taaskaan mene niin kuin pitäisi. Pelottaa, että vaikka sanotaan kaiken olevan hyvin, niin ei sitten loppuviimein olekkaan. Pelottaa että jotain jää jälleen näkemättä ultrissa ym. ja jos nähdään siitä jälleen kerran unohdetaan meille kertoa.  Suru pienestä rakkaasta on edelleen niin tuore, että iloa uudesta tulokkaasta on vaikea tuntea. 
  4. Mansikkamaa Peruskäyttäjä

    Tällä hetkellä tuntuu kuin eläisin sellaisessa pelkosumussa. Pelko on kaikkialla ja näen vain epävarmuutta ja mahdollisuuksia mennä pieleen kaikkialla. Vaikea yksilöidä, mutta ne ei ehkä enää tässä vaiheessa raskautta (19+6) ole niin siihen raskauteen liittyviä vaan enemmänkin synnytykseen ja aikaan raskauden jälkeen.

    En mä tule pärjäämään. En vaikka mulla olisi kaikki maailman apu käytettävissä. Näen vain itseni huutavana, itkuisena, sekopäisenä akkana kaaoksen keskellä, kun ajattelen tulevaisuutta.
  5. Anna K. Peruskäyttäjä

    Mä olen ollut aika rauhallinen mutta nyt on taas paniikki iskenyt. Töissä on tullut paikat niin kipeäksi ja vaikka olen yrittänyt ottaa rauhallisesti, on se silti ollut todella raskasta. Selkä sattuu paljon. Lääkäri sanoi, että johtuu liitosten löystymisestä, mutta silti jännittää, että mitä jos se onkin jotain pahempaa, kyllä kipu aina huolestuttaa. Mahastakin vihloo enemmän. Nyt pelkään joka vihlaisua ja tuntemusta. Tuntuu että olen ajatellut liian varmasti, että kaikki meneekin hyvin. Mahakin on jo niin iso (tosi iso), että kaikki kommentoivat ja huomioivat sitä, jotenkin sekin vaan lisää sitä pelkoa että jos kaikki nyt ei menekään hyvin kun se maha on niin julkinen. Ja tuo raskas työ lisää pelkoa eniten, vaikka luulen että en siellä selän vuoksi paljon voi enää ollakaan. Nyt on saikkua ja täytyy koittaa vähän rauhoittua, levätä ja olla stressaamatta. Vauva ainakin potkii tosi paljon. 

    Mä en uskalla vielä pelätä aikaa raskauden jälkeen. Ehkä sitten kun ollaan vauvan kannalta turvallisemmilla viikoilla niin alan pelätä miten pärjään sen itse vauvan kanssa.

Jaa tämä sivu