Eikö teitä pelota?

Laventeli

Oman äänensä löytänyt
Odotan toista lasta viikoin 6+0 ja pitää myöntää, että mietin monta hetkeä plussaamisen jälkeen, uskallanko tulla tännekään kirjoittelemaan mitään. Vaikka olo on melko varma, kun takana ei ole keskenmenoja tmv, vain yksi onnistunut raskaus, hiipii pelko ja paniikki raskauden keskeytymisestä mieleen. Alan näkemään keskenmenoja ja tuulimunaraskauksia joka puolella ja vaikka yritän luottaa tilastoihin ja olla järkevä, en saa päästäni ajatusta, että mitä tahansa voi tapahtua vielä.

Eikö teitä pelota? Vai olenko minä ainoa? Millä te saatte sen tunteen katoamaan?
 
mua ainaki pelottaa, eikä se pelko lopu vaikka se muksu siinä sylissä oliski..
siskon kaveri sai 2 vuotta sitten pojan joka eli 2½viikkoa, ultrissa ja raskaudessa kaikki oli
ok, mutta syntyessä puuttuikin puolet sydämestä..

sitähän sanotaan, että sittenhän stressaaminen alkaa kun lapsi syntyy..
mun eka raskaus oli vaikea, synnytys vielä vaikeampi ja lapsi joutui viikoksi tehohoitoon..
jos tämä muksu syntyy, niin <3, jos ei niin sitten ei auta..
 
Pelottaa ja paljon. Miehelle ei voi niistä asioista puhua kun se heti tyrmää mut että en mä voi sellaista miettiä. Pitää olla vain positiivinen ja iloinen koko ajan. mutta huoli on suuri. Masukki on niin pieni ja haavoittuvainen vielä ja kylla mä ainakin rakasta masukkia jo yhta paljon kuin noita syntyneitä. Pelkään itse eniten tällä hetkellä tuulimunaa koska olen niin oireeton. Mutta kaksi positiivista testia takana ja kuukautiset 3 viikkoa myöhässä niin kai sitä ollaan raskaana. Vielä kaksi viikkoa piinaa ja sitten on eka neuvola. Mullakin takana kaksi ihan normaalia raskautta ja synnytystä eikä keskenmenoja. Mutta silti mielestäni lapset saadaan eikä niitä voi tehdä. Otan joka päivän ilolla vastaan ja toivon että maaliin päästään taas ja terve lapsi meille annetaan.
 
Kyllä mua jännittää ja pelottaa jos jotain meneekin pieleen. Pakko vaan yrittää olla liikaa stressaamatta. Pitäs olla lukematta ikäviä juttuja ja ottaa päivä kerrallaan.
 
Kyllä mulla pelottaa koko ajan. Lupasin itselleni, että jos kaikki on ok seuraavassa ultrassa ni lupaan lopettaa pelkäämisen. En tiedä onnistuuko..
 
Sama täällä eli pelottaa. Syksyllä ICSI-hoidoissa, tuloksena tuulimunaraskaus joka piti lääkkeellisesti lopettaa. Yhtään en siis uskaltanut odottaa että ensimmäinen PAS onnistuisi kun kerran hoitojen logiikalla tuoresiirtohan oli onnistunut. Mutta toisin kävi, ja tänään on 9+0 päivä menossa ja varhaisultrassa näkyi vahvasti sykkivä sydän. <3

Saan pelon pysymään parhaiten poissa huonovointisina päivinä, kun mietin että jos mulla huono olo niin masussa hyvä olla. Toisaalta ei-oksettavina päivinä se pelko aina hiipii esiin.. Onneks (?) on ollut paljon niitä huonovointisia päiviä, niin on pysynyt hermot kasassa. :) Ja tietty sitä seuraavaa ultraa jo kovasti oottaa..
 
Pelottaa kyllä. Pelottaa sekä pienen alun fysiikan puolesta, kestääkö matkassa, onko kaikki hyvin ja niin edelleen. Lisäksi pelottaa tulevaisuus muutoksen tuulissa. Koskaan kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Kai sitä vaan pitäisi ottaa optimistijolla käyttöön ja painella pitkin aavaa ulappaa onnellisena, vailla huolia :)
 
Oon kauhian utelias luonne. Siispä oon tietenki kahlannu kaiken maailman tuulimunaraskaudet ja kohdun ulkopuoliset raskaudet...En varsinaisesti pelkää, mutta oon varautunut ettei kaikki välttämättä menekään kuin on suunnitellut. Omalla 1-vuotiaana menehtyneellä pikkuveljelläni oli Downin syndrooma ja serkkunikin sai viime syksynä vakavasti sairaan lapsen, joten kyllä tuonne pääkoppaani on asennettu semmonen "älä nuolase ennenku tipahtaa" -kohta. Jännityksellä siis oottelen ekaa neuvolaa ja ultraa + tulevia seulontoja, vaikka kyllä mää tuon ekan ultran jälkeen jo huokasen helpotuksesta :)
 
Pelottaa ja stressaa!!!
Rasittavinta on kun  neuvolantäti sanoi että ota rennosti.
Ei se käskemällä onnistu!
Itse asiassa tämä muiden kokemukset lohduttaa...on muitakin samassa veneessä. Kollektiivisuus lohduttaa.
Eka raskaus ja kaikki niin uutta. Stressaa jos ei tunnu mitään ja stressaa jos on paha olo.
Minä sain kasan vihkosia neuvolasta ja siellä oli turhankin tarkasti kerrottu mitä kropalle tulee tapahtumaan seuraavan 7kk ajan. Nyt olen ollut aika paniikissa tulevaisuudesta!
Mielikuva on ollut kokoajan niin ruusunpunainen...että olis rauhallinen ja onnellinen olo kun on raskaana. Mutta  olo on ihan vastakkainen.
Eniten infoissa lohdutti se että kaikilla pariskunnilla herää monia tunteita kun kyse on kumminkin niin isosta elämän muutoksesta. Järkeväähän sitä on pelätä ja yrittää hankkia infoa kaikesta mahdollisesta.

Toissa yönä tuli valvottua ja selasin erilaisia vaunumalleja!!!! Tuli itku!! Se on ihan hebreaa ne kaikki vaunujen ominaisuudet! Olo oli etten kykene tähän. Ystävä lohdutti että saan hänen vaunut. Hänkin oppi käyttämään niitä vasta kun vauva oli jo niin iso ettei tarttinut niitä.! Tällaisia kokemuksia kyllä kaipaan teiltä jotka olette jo kokeneet sen. Että kyllä pärjää ja apua saa:)!!!!!!
 
jouluvauva mie olen ajatellu tän raskauden ja edellisenki niin että myö ei voida kovinkaa paljoa vaikuttaa siihen miten elimistö reagoi mihinkäkii. Kaikella on loppujen lopuksi tarkoitus. Eli mulla oli viime raskauden ja vuoden synnytyksen jälkee seksi halut kadoksissa. Hormonit teki kivat tepposet. Raskausaikana ne hävis ennen ku lääkäri sano että älä ole yhdynnässä äläkä nostele mitää painavaa koska vk 24 (muistaaksee) alko kohdunkaula lyhenee ja pehmenee. Eli elimistö kerto sen mulle ennen lääkäriä. Samoin synnytyksen jälkee oli niin iso pelko tulla uudestaa raskaaks ku poika oli vielä niin pieni että halut hävis ja oli osa syy siinä hormoneissaki. Mut poika ku täytti vuoden niin halut palas ku nappia painamalla. ja nyt ennen ku tein positiivisen testin olin ihan törkeän väsyny enkä jaksanu mitää, nukuin pojan kans päikkärit ku ei muuten hermot pitäny. Ja se auttaa ku saa levättyy ja silläki on joku tarkotus. Pahalle ololle en oo keksiny mitää tarkotust, ihmisen kiusaamista se on :D

Ekan raskauden aikana mulla oli tosi vähä oireita ja ekat oireet oli ihan järkyttävä vihlonta mahassa. Se sattu niin paljo et olin varma et jotain on vialla. Mut kaikki oli hyvin. Viikolla 6-8 mulla allko verta tulee ja menin paniikkii, mut se oli jotain vanhaa kuukautisverta. Sitte oli jossain vaihees paha olo ja sitä kesti jonkuu pari viikkoo ja söin vaa mehujäätä. Sitte ei ollu pitkää aikaa mitää ainut mitä kuumassa kesässä oli niin heikko olo eikä muuta. Jossain vaihees oli issias hermo kireällä ja mahaa vihlo ja sit oli sitä kohdunkaulan lyhentymistä ja sairaslomaa. Eli kaikki raskaudet ei ole täynnä oireita vaan jotkut on täysin oireettomia. :)

Vertaan ihmisiä nyt eläimiin, nehän ei tiedä mitää raskaudesta tai siitä miten niitä pentuja hoidetaa, ne ei saa tietoa mistää. Mut kummasti ne hoitaa 2-10 pentua loistavasti. Synnyttää ilman kätilöä, ei käy missää neuvolassa. Ei kysy neuvoa keltää, vaan kaikki tulee luonnostaa. Samoin meilläki on, vaikka miehelläni on lapsia entuudestaa, en oo ikinä osannu toisten lasten kanssa oikee olla, mut oman pojan ku sai sylii niin ei siinä kovin paljoa mitää apuja pyydelty vaan kaikki tuli niin luonnostaa. Mikä ihmetytti minuu tosi paljo. En pelänny sitä että meneekö se rikki jos otan siitä kii sillee että se pysyy sylissä. :)

Vaunut ostettii käytettynä, yhdistelmävaunut on ja ei oo mitää ihmeempii, 4 isoo pyörää, vaunukoppa ja eriksee rattaat sitte ku vauva on jo niin iso että istuu niin vaunukoppa pois ja rattaat tilalle. Siinä on sadesuoja eriksee ja ötökkäverkko kans. Muuta ei ole. Ja saa tietty kasattuu että mahtuu autoo. :) Autoo turvakaukalo on sellanen mikä on iha vöillä kiinnitettävä. Ei ole sitä telakkaa vai mikä se oli. Olisha se kätevä ku saa naksauttaa vaa paikoillee, mut ihan hyvin ollaa pärjätty. :)

Maalaisjärjellä ollaa pärjätty parhaiten, ei tarvi tietää/osata kaikkea, ja se ku tulee eteen niin sen tekee omalla tavalla ja jos ei onnistu niin pyytää apua joltain joka osaa. :)

Tulipa pitkä turina. Toivottavasti oli edes pikkusen apuu :)
 
Mulla kanssa samanlaisia kokemuksia eli en ole koskaan osannut olla lasten kanssa. Mutta noiden omien kanssa sitä vaan osaa olla. En vieläkään osaa jutella tytön kavereille, mutta oman lapsen tunnen ja tiedän kuin itseni.

Maalaisjärjellä. Pitää vain kuunnella sitä pientä, niin sitä oppii ymmärtämään. Eikä kuunnella naapuri rouvaa, joka yrittää selittää miten sun pitäisi lastasi hoitaa. Ei se tunne sun lasta.

Lapsesta voi oppia paljon jo mahassa, jos on joskus aikaa pysähtyä ja tutkia niitä liikkeitä. Mun lapset liikkuu yhä samalla lailla nukkumaan mennnessään kuin ne liikkuivat mun mahan sisällä. Se on ihmeellistä. Toinen vääntyilee hitaammin ja toisen on pakko sätkiä joka suuntaan ennen kuin rauhoittuu.

Onko muita, joilla veriryhmä rH-? Mieheni on + ja jokainen raskauteni siinä mielessä riski. Tähän asti lapsilla onneksi ollut mun veri, mutta esim mun miehen äidillä oli rH- ja mun mies on syntynyt 2 kk etuajassa ja sen äiti meinannut kuolla synnytykseen.

Samoin mun täti (ja serkku myös) meinasivat kuolla synnytykseen veriryhmän vuoksi.

Tiedän, ettei se nykyään ole enää niin iso juttu ja lääketiede on kehittynyt. Seurantakin on ihan hyvää (kivat ylimääräiset verikokeet, jee!!) Mutta kun noita kauhutarinoita nyt vain sattuu löytymään niin läheltä, niin kyllä pelottaa.
 
Todellakin välillä pelottaa, mutta toi toinen puolisko saa kyllä aina miettiin asioita myös siltä paremmalta kantilta :)
Mulla on diabetes ja hypermobiliteettisyndrooma, eli mun nivelet ja nivelkudokset on yliliikkuvat ja näillä molemmilla "sairauksilla" on taipumus hankaloittaa sekä raskausaikaa että synnytystä.
Diabeetikoilla on melkein tuplamahdollisuus saada keskenmeno ja niiden lapset kasvaa usein vatsassa yli-isoiks jollon lapsi yleensä syntyy pari viikkoa etuajassa ja keisarinleikkauksella. Plus tietenkin sokeritasapainon pitää olla TOSI hyvä.
Toi yliliikkuvuus taas tuo jo itsessään kipuja ja kun painoo tulee lisää ja lantion alueen nivelet löystyy lisää raskauden aikana niin ongelmia tulee varmana. Sitten kun on +10kg niin alkaa varmaan polvien nivelet paukkua.
Myös hypermobiileille äideille tehdään yleensä keisarinleikkaus. Ja vauva-aikana ongelmia tuo käden nivelet kun lasta pitää kantaa.
Tää kaikki kuulostaa aika pelottavalta, mutta oon päättänyt olla ajattelematta näitä asioita liikaa. Ja alun jälkeen oon aika hyvin siinä onnistunutkin.
Nyt on viikkoja takana 11+3 ja tänään oli just 1. äitiyspoli käyntti ja ultra, kaikki oli kuulemma aivan täydellisesti. Toistaseks ei siis syytä huoleen.
Tsemppiä kaikille odottajille, huolestuneille tai ei! Kaikkee voi sattua, mutta yrittäkää muistaa pelosta huolimatta ajatella positiivisesti niin vauvallakin on parempi mieli.
 
Nitti, ootpa sä ihanan positiivinen kaikesta huolimatta :) ihailtava asenne, pitäis itekin yrittää olla huolehtimatta liikaa. Ja tosi mahtavaa, että viikkoja jo noin hyvin takana ja ultrassa kaikki oli mainiosti! Pian sitä aletaan olemaankin turvallisemmilla vesillä :)

Itseä pelottaa tässä raskaudessa niin monet asiat, sillä tämä on minulle ensimmäinen. Alussa pelkää keskenmenoa ja lapsen kehitystä, mutta myös tulevakin jo pelottaa. Olen hoitanut kyllä kummipoikaani sekä ystävieni lapsia heidän äitiensä läsnäollessa, mutta tämän oman vauvani kanssa tulen olemaan pääsääntöisesti yksin ja mieheni kanssa. Omat vanhempani ja sukulaiseni asuvat kaikki yli 200-300km päässä meistä, joten mahdollinen apu on hieman kaukana. Täytyy sitten vain luottaa, että kaikki sujuu hyvin ja pärjäämme näin. Tarvittaessa mieheni äiti varmaan sitten auttelee. :)

Ajattelen kuitenkin asian menevän varmasti niin, että oman lapsen kohdalla kaikki alkaa tulemaan luonnostaan. Nyt vain pää tuntuu olevan niin täynnä kaikkea. Vaunuasioissakin olen ihan hukassa, välillä ei meinaa perässä pysyä, että mitkä onkaan nyt sitten ne kuomurattaat ja teleskooppiaisat ja ja ja...huh. Välillä siis tulee hieman panikoitua. Eiköhän tämä ole ihan normaalia, kun on vieläkin niin sekaisin tästä isosta, ihanasta asiasta :)
 
Mua ei oo aikasemmin pelottanut. Nyt on tullut kamala pelko. Mitä lähemmäksi tullaan tiistaita (22.5 uä) ni mä pelkään että kaikki ei oo hyvin. Mulla on kokoajan pahaolo, tai semmoinen kuvottava, niikuin raskaus oireissa on tyypillistä. Alamasussa tuntuu välillä menkkamaisia kipuja. Ei oo verta tullut kertaakaan ja olen ollut tosi rauhallisesti. Onneksi mies rauhoittelee mua "Kulta kaikki on hyvin, älä puhu tommosia". Jouduin ottaa vapaa päivän ultraääni päiväksi, koska jos ei olekkaan kaikki niikuin pitäää. Ehkä tämä tästä. Mä vaan niin toivon että masussa on kaikki hyvin.

Rv 11+0 tänään <3

 
Mulla on sama, maanantaina on ultra. Tähän asti olen ollut aika rauhallinen, mutta nyt alkaa paniikki vyöryä. Toisaalta odotan ihan hirveästi, että saan nähdä mitä siellä on ja toisaalta ei halua yhtään tietää, jos siellä ei olekaan kaikki hyvin. Mullakin on ultrapv ja seuraavakin vapaa. Toivon niin kauheasti, että kaikki olisi hyvin. Mutta kun on kaksi kertaa jo mennyt pieleen, niin pelottaa entistä enemmän ja on epäuskoinen olo, että voiko se nyt muka onnistua. Vaikka tosiaan muuten on ollut ihan varmakin olo, ja olen ollut "vahvemmin raskaana" kuin aiemmin.. Nyt ultran lähestyessä vaan epäilyttää ja pelottaa. Ei kai tässä auta kuin koittaa rauhoittua ja murehtia vasta sitten jos siihen on aihetta. (helpommin sanottu kuin tehty)
 
Ootteko tyttönenn91 ja Elli K. ottaneet vapaapäivät ultran jälkeen, ettei teidän tarvitse kertoa töissä raskaudesta vielä? Itse oon saanut sairauslomaa, kun edellisten keskenmenojen yhteyksissä kaikki ei ollutkaan ollut niin kuin pitää. Tietty asia sit paljastuu esimiehelle... 

Uskotaan ja toivotaan, että teillä kaikki on hyvin. Pelko ja epäilys kuuluu asiaan, mut ei anneta sille ylivaltaa. Iloa ja onnea ultraan!
 
Hei Pajupilli.

Mulla on ihan sattumalta seuraava päivä vapaa, oon vuorotöissä ja vapaita on yleensä viikolla ainakin yksi. Ultrapäivän pyysin vapaaksi, koska menen ultran jälkeen vielä verikokeeseen ja täytyy mennä päivystyslabraan, oletan että siellä joutuu odottamaan jonkun aikaa. Ja muutenkin on kiva ettei sitten tarvitse mennä töihin samana päivänä:) Ajattelin kyllä sitten kertoa raskaudesta ensi viikolla jos kaikki on kuin pitää.

Kiitos onnentoivotuksista, voi olla että huomenna vähän jalat tutisevat :)
 
Pajupilli

En ole ottanut seuraavaa päivää vapaaksi, koska meillä on koultusta. Mä en halua ajatella negatiivista nyt, koska mieleni on suht rauhallinen. Minulle pitäisi tulla huomenna koti doppleri ni saan yrittää sillä kuunella jos sydän äänet löytyisivät. En kuitenkaan masennu jos en löydä, koska oon sen verran "blondi" että en yhtään ihmettelis vaikka en osaisi käyttää kyseistä laitetta. Saas nähdä.

Kiitos paljon tsempistä :)

Elli K.

Minäkin olen ajatellut ainakin omalle pomolleni kertoa ultran jälkeen. Teen sen verran raskasta työtä, enkä halua ottaa mitään riskejä. Vaikka toisaalta mua alkaa varmana harmittamaan jos minut (olen yksi nuorimmista työpaikallani) laitetaan tekemään "helpompia" tehtäviä ja vanhemmat ihmiset rankempia. Mutta minä olen raskaana ja tiedän että työpaikallani varsinkin minua tuettaisiin :) Meille on esikoinen tulossa, nii tää on aika jännittävää. Monesko lapsi teillä tulossa? (en löytänyt sinua tuolta joulukuiset odottajat listalta)
 
Esikoista mekin odotamme:) Mäkin ajattelin, että pomolle kerron ja muut saavat sitten huomata itse (elleivät ole jo hoksanneet mahan pullotuksesta) tai kerron tilanteen mukaan. En kuuluta siis kaikille, mutta ei ole enää salaisuus. En olekaan siellä listalla, katsotaan huomenna että ilmoittautuisinko sinne.. Kyllä mä ainakin ihan hyvällä omallatunnolla kieltäydyn raskaimmista hommista, vaikka se vähän inhottavaa onkin, en tykkää tehdä itsestäni isoa numeroa. Mutta mäkään en halua ottaa riskejä.

Onnea sunkin ultraan :) 
 

Tässä ihan uutena tämmösillä vauva-palstoilla, en edes kuumeilu- yms. foorumeilla ole ikinä pyöriny.:) Tässä nyt ihka eka postaus ja jotenkin tuntu sopivalta laittaa se tänne..

Mullakin siis LA on joulukuussa, taino ainakin laskujen mukaan. Viikon päästä eka neuvola-aika ja sit sen ultra-ajan sitte sais äkkiä siihen perään, niin sais varmuuden kaikesta.

Ihan pölönä pelottaa. Eka raskaus, ei ainakaan tiettävästi keskenmenoja ennestään. Tääkin raskaus tuli vähän yllätyksenä, kai jonkunlaista tjottailua sitte ollu. Itehän en siis uskonu sikiäväni ikinä.:) Ja nyt pelottaa se, että menee kesken. En ois ikimaailmassa osannu kuvitellakkaan, kuin paljon se oikeasti pelottaa. Mut kai se täytyy koittaa pysyä positiivisena, kun raskausoireitaki on ihan tarpeeks yms..

 
Takaisin
Top