Heippa hei kaikille! Pahoittelut heti alkuun, nyt tulee pitkä tarina.
Päätin pitkän miettimisen jälkeen liittyä joukkoonne. En ole kauheana foorumilla kirjoitellut muihin vauvakuume keskusteluihin, mutta tämä tuntui sopivalta paikalta minulle. Olen jonkun verran lukenut juttujanne ja uskoisin sopivani tänne erinomaisesti.
Eli hieman tarinaa, minä olen 29v ja mies 33v. Aloitimme mieheni kanssa ensimmäisen vauvan yrityksen 08/2014. Vuosi meni ilman yhtäkään plussaa tai mitään. Menkat hyppivät väliltä 28-32 päivää ja kahdessa kierrossa oli jopa 40-45 päivän kierto. Vuoden yrittämisen jälkeen päätin lähteä kunnalliselle lääkärille juttelemaan ja selvittämään mistä johtuu, ettei lasta ole alkanut kuulua. Ensin kävin verikokeissa, jossa kaikki oli ok. Sitten menin lääkärille, joka kyseli perustiedot ja teki gynekologisen tutkimuksen sekä otti PAPA kokeen. Tässä kierrossa tapahtuikin ihme ja raskauduin, tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin 6.10.2015.
Kaikki tuntui menevän hyvin ja raskaus etenevän normaalisti. Oireet olivat aika minimaaliset eikä se minua juuri haitannut. Pelko keskenmenoon tai siihen, että kaikki ei ole ok oli kuitenkin suuri. En käynyt varhaisultrassa vaan päätin odottaa nt-ultraan. Mitä pidemmälle pääsin viikoissa, sitä enemmän aloin jo suunnittelemaan pienokaisen tuloa ja haaveilemaan omasta kesävauvasta. Tiistaina 24.11 (rv 12+0) kävin sitten ensimmäisessä ultrassa ja eihän siellä ollutkaan kaikki kunnossa; sitten pudottiinkin korkealta ja kovaa. Sikiöltä löydettiin päästä paha poikkeama ja jo siinä vaiheessa meille vähän kerrottiin, että mahdollisuuksia ei ole. Kiireellisellä lähetteellä pääsin seuraavana päivänä eli eilen perinnöllisyyspoliklinikalle, jossa ultrattiin uudestaan ja uutiset olivat lohduttomat: sikiöltä puuttuu kalloluu kokonaan eikä mitään ole tehtävissä. Nyt olen sitten ensi viikon tiistaina menossa sairaalaan ottamaan ensimmäisen lääkkeen ja torstaina minut otetaan sairaalaan osastolle, jossa tehdään lääkkeellinen keskeytys.
Lääkäri epäili syyksi keskushermostoputken sulkeutumishäiriötä, joka saattaa johtua liian vähästä foolihaposta (ainakin googletettuna). Foolihappoa kyllä söin yritysaikana ja raskauden aikana, mutta se määrä, jolla tuo häiriö saadaan minimoitua on kymmenkertainen verrattuna apteekin valmisteeseen. Jatkossa minulle tullaan kirjoittamaan resepti 4mg:n vahvuiseen foolihappolisään tukemaan tulevia raskauksia. Tämän uusiutumisen mahdollisuus on onneksi muutaman prosentin luokkaa, joten kyseessä ei onneksi ole periytyvä vika.
Tietenkin nyt pelottaa ihan älyttömästi synnyttää sikiö ulos ja se, että raskaudunko enää uudestaan. Ja jos raskaudun, niin onko se taas yli vuoden tappelu. Kätilö kyllä koitti valaa uskoa meihin, että kun kerran olen luomusti raskautunut, niin se kyllä tapahtuu uudestaankin. Mies on ollut ihan älyttömän isona tukena tässä ja on ollut mukana kaikissa tutkimuksissa. Aikoi myös ensi viikolla tulla kanssani sairaalaan.
Välillä herään epäuskoisena tähän tilanteeseen ja välillä mietin, miksi raskaus ei voinut mennä kesken luonnollisesti, vaan nyt joudun kokemaan kaiken vaikeimman kautta ja synnyttämään itse sikiön. En sano, ettäkö luonnollinen keskenmeno olisi mitenkään helppoa kenellekään, mutta jotenkin tuntuu, että sen olisi osannut käsitellä helpommin.