BBT - basal body temperature

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja mannikka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@Juliet92 en uskalla sanoa että säästä vaan, sit pinkasee kuitenkin heti ovis 🙈

@lepus timidus meillä kävi niin, että mulla olis ajottunu se munasolujen poiminta (eli punktio) viikolle 42. Lääkäri sanoi että sillä viikolla heillä on alentunut kyky tehdä punktioita, ja kaikki ajat sille viikolle oli jo mennyt kun ilmottauduttiin. Todennäkösesti oli menny siis edellisestä kierrosta alkaneisiin pitkän kaavan hoitoihin ne ajat - yksinkertaistettuna, pitkä kaava kestää kaks kiertoa, lyhyt kaava kestää yhden kierron. Ja tää koskee siis IVF/ICSI hoitoja, muitakin on!

@Emna sullako siis dpo10 nyt? Minkä pitunen luteaali sulla yleensä on? Voisko vaan olla kiinnittymiseen liittyvää vuotoa? Joka tapauksessa, ikävää että vuotelee ja voi kun ei olis menkat 😔
 
@Nurppu tänään on ehkä dpo11. En siis tiedä varmaksi tuota ovulaation ajankohtaa koska en tikuttanut sitä ja tässä kierrossa lämmötkin olleet vähän epämääräiset, joten niistäkään ei voi varmuudella päätellä. Mutta luulen, että luteaali on yleensä ollut noin 12-14 päivää.

Tein testin ja negaa näytti. Aamulämpö jatkaa tasaisena.
 
Liitteet

  • Screenshot_20221012-061353_FF App.jpg
    Screenshot_20221012-061353_FF App.jpg
    208.6 KB · Katsottu: 124
  • 20221012_060136.jpg
    20221012_060136.jpg
    717.6 KB · Katsottu: 119
Voi kurjuus @Emna :disappointed-face: Jospa se oli vaan harmitonta tiputtelua tai sitä parasta, eli kiinnittymisvuotoa:red-heart: Teitkö uuden testin tai alkoiko kunnon vuoto?

@Juliet92 Mulla ainakin pomppaa tuon vahvuisesta viivasta hyvinkin vuorokaudessa plussaksi, en itse uskaltaisi jättää tikuttamatta, Mutta sehän on tosi yksilöllistä, miten viivat kullakin käyttäytyy :Smiling Face With Open Mouth And Closed Eyes:
 
@Nurppu ja @Summerwalk joo testasin sit tänääki, mut samanlaist viivaa näyttää ku eile😁 mul o näyttäny näis kierrois mis testannu, ni monta päivää suht samanlaist viivaa ja sit pompsahtaa yhtäkkii plussaks. Lämmöt jatkaa siksakkia.

Mies kävi tänään antaa talletuksen, tuloksia odotelles. Ens viikon ke olis vissii toinen ellei ovis osu just ikävästi toho.
 
Liitteet

  • Screenshot_20221012-153624_FF App.jpg
    Screenshot_20221012-153624_FF App.jpg
    342.8 KB · Katsottu: 110
  • 20221012_140023.jpg
    20221012_140023.jpg
    1.3 MB · Katsottu: 111
@Nurppu tänään on ehkä dpo11. En siis tiedä varmaksi tuota ovulaation ajankohtaa koska en tikuttanut sitä ja tässä kierrossa lämmötkin olleet vähän epämääräiset, joten niistäkään ei voi varmuudella päätellä. Mutta luulen, että luteaali on yleensä ollut noin 12-14 päivää.

Tein testin ja negaa näytti. Aamulämpö jatkaa tasaisena.
Olisko mahdollista, et olis ovis ollut tossa nd. Toisen nousun kohdalla? Sithän olis viel aikast. Millais vuoto nyt?

Saatiin jo miehen tulokset. Normaali tulos tuli. Siittiöiden määrä 25milj/ml 37% liikkuvia. Näytteentilavuus eli määrä oli vähän normaalia pienempi, mikä vähän pienentää siittiöiden kokonaismäärää. Kolme olkea saatiin pakkaseen. Ens viikolla sitten lisää. Eli ei nyt löytyny siitä sit syytä. Missäköhän vika sitten😔 talletukset osunu kohilleen ja kaikkea ja ovuloin aika varmasti. Eikä ultrassa mitään näkyny. Tuli vähän taas masis fiilis et vika varmaankin sitten tavalla tai toisella mussa.
 
Muokattu viimeksi:
@lepus timidus meillä kävi niin, että mulla olis ajottunu se munasolujen poiminta (eli punktio) viikolle 42. Lääkäri sanoi että sillä viikolla heillä on alentunut kyky tehdä punktioita, ja kaikki ajat sille viikolle oli jo mennyt kun ilmottauduttiin. Todennäkösesti oli menny siis edellisestä kierrosta alkaneisiin pitkän kaavan hoitoihin ne ajat - yksinkertaistettuna, pitkä kaava kestää kaks kiertoa, lyhyt kaava kestää yhden kierron. Ja tää koskee siis IVF/ICSI hoitoja, muitakin on!
Okei, kiitos tiedosta! Onko tuossa hoitomuodossa siis vain maks. kaksi kertaa ja sitten joku toinen hoito ja miksi näin? Vai onko siinä joku ajallinen juttu, että sit mahdollisimman nopsaan järeimpiin keinoihin tms. jos ei tuota tulosta tuo punktio? Kuulostaa aikamoiselle suunnittelulle, ja sit jos on ruuhkaa sairaaloiden aikatauluissa ja jos meinaa haluta käyttää hyväksi joka kierron tavalla tai toisella niin vielä suuremmalla syyllä tosi ikävää, jos ei mahdu mukaan vaan joutuu odottaa vielä lisöö :/ te taisitte olla kunnallisella jos oikein muistan? Yksityisellä ei varmaan sit ehkä ihan niin ruuhkaa, mut voin vaan kuvitella kuinka paljon mammonaa maksaa per käynti yksityisellä..

@Emna voi harmitus, mut tosiaan jos oviksen paikka ei oo varma, voihan olla kiinnittymisvuotoakin! Vai vuotaako enemmän?

@Juliet92 miehen tuloksesta tietysti positiiviset tunteet, mut voin tosi hyvin samaistua noihin fiiliksiin et entä jos on vikaa ja se onkin itsessä. Mä kans alkanut miettimään välillä synkimpinä hetkinä, että mussahan se vika olisi, jos ei tahdo sikiöt kestää loppuun saakka kohdussa vaan aina tulee pois ennen aikojaan. Ja sit kun mulla on takana abortti nuorena, että voiko se vaikuttaa tai sit typeräst ja vähän naiivisti ajatellen voiko olla kosto sen teosta, että nyt ei sit kestä loppuun asti. Toki keskenmenojen välillä on 12 vuotta, että ei niillä välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa vaan vain huonoa tuuria, mut onhan näitä aatteita et entä jos onkin joku vikana ja se vika olisi niin iso, että saisi heittää lapsitoiveet roskiin saman tien. 😔

No joo, jos tähän väliin vähän iloisempiin uutisiin omalta kohdalta, mä oon ryystänyt verigreippimehua ihan olan takaa ja onpa mahtaavaa limailla kunnolla! 🤩 Tänää tein ekan ovistestin ip ja oli aika haalee, eli vielä ei oo lähellä, mut sitä odotellessa 🥳
 
Tää IVF/ICSI on periaatteessa "järein" keino/hedelmöityshoito mitä on. Tähän yleensä päädytään jos "kevyemmillä" hoidoilla ei tuu tulosta (tai jos niitä ei jostain syystä kannata edes kokeilla). Kevyempää on esim inssi/inseminaatio eli se, että miehen siemenneste "pestään" ja ruikkastaan kohtuun oikeaan aikaan kuusta. Tällöin varmistetaan että laatu on priimaa ja osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. :) Tätä meillä yritettiin siis keväällä ilman tuloksia. Tässä IVF/ICSI hoidossa sit otetaan ne munasolut ulos naisesta ja hedelmöitetään ne maljassa, varmistetaan siis että ne solut löytää toisensa. IVF:ssä munasolun päälle pistetään kasa siittiöitä ja toivotaan että ne löytää perille. ICSI:ssä sit biologi nappaa yhen siittiön kii ja tunkee sen sinne munasolun sisään. Yleensä riippuu siemennesteen määrästä ja laadusta että kumpi näistä tehdään! Ja sit kun niitä soluja yleensä hedelmöittyy useampi, niin laitetaan pakkaseen odottamaan ylimääräset, ja yleensä yks niistä siirretään tuoreena (eli parin päivän päästä punktiosta). Jos tuoresiirto ei tuota tulosta, ni sieltä pakkasesta niitä sit siirrellään yks kerrallaan ja kattellaan tuleeko tulosta. (Siis yks per kierto!)

Julkisella ollaan joo! Näissä ei pitäis periaatteessa olla selvää rajaa mun ymmärtääkseni että montako kertaa tehdään, niitä jatketaan jos julkisen lääkäri kokee että vois vielä tulla tulosta. Olikohan toi mun selitys pitkästä ja lyhyestä vähän epäselvä :D ne on siis kaks eri hoitotapaa, millä IVF/ICSI toteutetaan. Pitkä kaava kestää kaks kiertoa. Ekassa kierrossa vedetään oma hormonituotanto alas, ja sen jälkeen sit tokassa kierrossa aletaan oikeanlaisilla lääkkeillä herättää sitä että kehittyy mahollisimman monta munasolua. Lyhyessä kaavassa taas ei oo tota vaihetta missä vedetään oma hormonituotanto alas, vaan kuukautisten alkaessa aletaan heti kasvattaa niitä munasoluja.

Ja mitä oon ymmärtäny, niin helposti yksityisellä menee joku 10000€ siihen että tehdään yksi kierros IVF/ICSIä ja siirretään pakkasesta niitä alkioita...! Ja siinä on joku 50% mahis että ekasta hoidosta onnistuu. Eli sit vaan seuraava 10000€ pöytään ku ekasta ei vielä tärpänny. Eli niin kauan ku vaan saa julkisen kautta nää niin kannattaa kyllä yrittää sietää näitä viivytyksiä 😬
 
@Summerwalk @Juliet92 @lepus timidus Tosiaan, voishan tämä olla kiinnittymisvuotoa, jos ovis ois sittenkin ollut tuon kp15:n jälkeen. Vuotoa tulee edelleen, pyyhkiessä hyvin vaalean punaista ja pikkuhousunsuojaan on kertynyt tuhrua. Aamulle ei ole testiä, mutta käyn huomenna ostamassa uuden paketin. Eli varmaankin ylihuomenna testaan seuraavan kerran, jollei tässä ehdi alkamaan jotain massiivista vuotoa. (Eli tosiasiassa varmaankin huomenna illalla teen hätähousuna testin jonkun tunnin pidätyksen jälkeen, kunhan oon sen paketin ostanut 🙈)

Ps. Greipit on muuten herkullisia! Mä en ole löytänyt greippimehua, niin olen vaan syönyt greippejä sellasinaan.
 
Okei, kiitos tiedosta! Onko tuossa hoitomuodossa siis vain maks. kaksi kertaa ja sitten joku toinen hoito ja miksi näin? Vai onko siinä joku ajallinen juttu, että sit mahdollisimman nopsaan järeimpiin keinoihin tms. jos ei tuota tulosta tuo punktio? Kuulostaa aikamoiselle suunnittelulle, ja sit jos on ruuhkaa sairaaloiden aikatauluissa ja jos meinaa haluta käyttää hyväksi joka kierron tavalla tai toisella niin vielä suuremmalla syyllä tosi ikävää, jos ei mahdu mukaan vaan joutuu odottaa vielä lisöö :/ te taisitte olla kunnallisella jos oikein muistan? Yksityisellä ei varmaan sit ehkä ihan niin ruuhkaa, mut voin vaan kuvitella kuinka paljon mammonaa maksaa per käynti yksityisellä..

@Emna voi harmitus, mut tosiaan jos oviksen paikka ei oo varma, voihan olla kiinnittymisvuotoakin! Vai vuotaako enemmän?

@Juliet92 miehen tuloksesta tietysti positiiviset tunteet, mut voin tosi hyvin samaistua noihin fiiliksiin et entä jos on vikaa ja se onkin itsessä. Mä kans alkanut miettimään välillä synkimpinä hetkinä, että mussahan se vika olisi, jos ei tahdo sikiöt kestää loppuun saakka kohdussa vaan aina tulee pois ennen aikojaan. Ja sit kun mulla on takana abortti nuorena, että voiko se vaikuttaa tai sit typeräst ja vähän naiivisti ajatellen voiko olla kosto sen teosta, että nyt ei sit kestä loppuun asti. Toki keskenmenojen välillä on 12 vuotta, että ei niillä välttämättä ole tekemistä toistensa kanssa vaan vain huonoa tuuria, mut onhan näitä aatteita et entä jos onkin joku vikana ja se vika olisi niin iso, että saisi heittää lapsitoiveet roskiin saman tien. 😔

No joo, jos tähän väliin vähän iloisempiin uutisiin omalta kohdalta, mä oon ryystänyt verigreippimehua ihan olan takaa ja onpa mahtaavaa limailla kunnolla! 🤩 Tänää tein ekan ovistestin ip ja oli aika haalee, eli vielä ei oo lähellä, mut sitä odotellessa 🥳
Ei ny vissii mitään 10+ kamaa kuitenkaan tuo miehenkään tulos, mutta ilmeisesti normaalin rajoissa eikä mainintaa mistään alentuneesta hedelmöityskyvystä tms. Kai ihan jeesh varsinkin tohon miehen tilaan ja tilanteeseen nähden. Mielenkiintoista nähdä onko toisen talletuksen tuloksissa eroa.

Mennyttä ja tehtyjä asioita ei liikaa kannata murehtia ja niistä soimata itseään. Uskon, että olet tehnyt sinulle oikean ratkaisun siinä tilanteessa❤ ymmärrän kuitenkin, että kaikkea tulee mietittyä ja pohdittua vaikutuksia jne. Jaksan uskoa, että teille vielä suodaan se oma pieni❤

Täällä kans superlimailut🤣 en muista millon olis kunnon limat housuihin asti holahtanu. On kyl viel semmost vissiin enempi waterya ja valkosta seas et ei mitään tyylipuhdas eggistä viel. Mul limailut kyl tuntuu alkavan tosi nopee. Ja varmaankin greippi niitä lisää😁 nyt useemman kierron putkee juonu ja limaillu extra paljon. Voisko loppukierronkin limailu liittyä tohon ku ihmettelen niit luteliaalin limoja🤔 äääh keho huutaa jo miestä, mut ehkä tänään turha talletel ainakaan tärppitarkotukses ku viiva viel ovistikus nii olematon ja mies ei oikee lämmenny ehdotuksille. Huomisesta sitten joka toinen päivä taktiikal. Ovis+ päivänä kyk ehkä ne varmistelut😁

@Emna joku muuki tykkää kirpsakadt😁 toivottavasti olis vaa kiinnittymisest johtuvaa ja hanat ei aukeis!
 
Tää foorumi tarttis sellaisen "oho/yllättynyt" reaktion. Niinkuin tämmösen: 😯. Ja tuo reaktio menee @Nurppu 'n infopläjäykselle ja eritoten tuolle hintalapulle.
Hinnoista... Jos yksityisellä tehdään muutamalle alkiolle alkiodiaknoosit niin toi 10k ei edes riitä. Vastaavasti siinä vältytään turhilta siirroilta. Hoitoalkuiselle lapselle ei etukäteen tietää hintaa tai edes arvella syntymävuotta!
Hinnastot on julkisia, niistä voi alkaa laskemaan paljonko €säästyy, mikäli julkinen voi auttaa! Itse kauhulla niitä jo talvella katselin, onneksi ei edes julkisen apua tarvittu!
 
@Nurppu Ahaa no nyt tajusin! Olipa hyvä ytimekäs infopläjäys! Mä en osaa aina ihan sisäistää lukemaani kun luen puhelimella, tarvitsen siihen tietokoneen ja ison näytön, joten kun vaihtaa systeemin millä lukee niin menee tieto paremmin perille eli vika ei ollut selittäjässä :rolling: mä oonkin tietämättäni katsellut videoitakin ICSI:stä, en tiedä miten eksyin siittiöiden maailmaan yks pvä ja sit olinkin jo youtubessa katselemassa, kuinka valkataan maljalta paras siittiö toimintaan:Relieved Face:

Ja huh nuo hinnat! Saa olla talous tosiaan kunnossa :Weary Cat Face:

@Juliet92 ♥ Uskon myös greippimehuun, tai siis eka olin skeptinen mut onhan tää ihan selkee ero normaaliin mulla ainakin, että jäänee kyllä käyttöön. Minä kans ajattelin josko ottaisi joka toinen pvä taktiikan tällä kertaa talletteluihin vaihtelun vuoks! :D
 
@Emna Toivotaan että se seuraava tämän ketjun ”oho” reaktio liittyy sun testitikkuun :Winking Face:

Mutta onhan nuo aika tähtitieteellisiä hintoja mitä yksityisellä saa hoidoista maksaa. Meillekiin lääkäri puhui kymppitonnista, mikä jäi tietenkin miehen korviin kaikumaan ja saattaa olla että jotain olennaisempaa meni ohi. Mutta itse ajattelen että kaikki on suhteellista ja tässä projektissa, jos lopputulos on vauva syliin, on tuo summa aika mitätön ja menee elömössä niin moneen turhempaankin. Mutta ymmärrän tietenkin että jollekin se voi olla kuitenkin omassa elämäntilanteessaan liikaa ja hoidot ja haaveet jää toteutumatta :sad-face:

@lepus timidus @Juliet92 Greipit on hyviä!! Onneksi satun niistä minäkin oikeasti tykkäämään. Mulla ainakin näyttää vaikuttavan estrogeenitasoihin, kun en oo muutamassa kierrossa saanut CB dual hormone digitestillä lainkaan vilkkuva hymyä mutta viime kierrosta kun taas söin greippejä päivittäin, tuli vilkkuhymy oikeaoppisesti kaksi päivää ennen pysyvää hymynaamaa. Tämän empiirisen ihmiskokeen perusteella julistan greipin toimivalsi oviksen buustaajaksi:Victory Hand:
 
Apua minkä hintasta yksityisellä. 😳 Meillä ei ois varmaan yhtäkään lasta, jos tollasia summia pitäis maksaa. 🙈

@lepus timidus , mulla tekee samanlailla dipin aina n. viikko ennen ovista. 😁

Mä palaan tänne aina tuijottelemaan teidän käyriä, kun alkaa olla jännät paikat itellä. 😅

Mietityttää noi lämmöt, kun noin hitaasti nousi, eikä edes kovin korkealle. Tänään dpo 8, ja pakko oli testata jo. 🙈
 
Liitteet

  • Screenshot_2022-10-13-11-38-43-024-edit_com.tamtris.fertilityfriend.jpg
    Screenshot_2022-10-13-11-38-43-024-edit_com.tamtris.fertilityfriend.jpg
    259.3 KB · Katsottu: 145
  • IMG_20221013_111109.jpg
    IMG_20221013_111109.jpg
    4.1 MB · Katsottu: 153
Apua minkä hintasta yksityisellä. 😳 Meillä ei ois varmaan yhtäkään lasta, jos tollasia summia pitäis maksaa. 🙈

@lepus timidus , mulla tekee samanlailla dipin aina n. viikko ennen ovista. 😁

Mä palaan tänne aina tuijottelemaan teidän käyriä, kun alkaa olla jännät paikat itellä. 😅

Mietityttää noi lämmöt, kun noin hitaasti nousi, eikä edes kovin korkealle. Tänään dpo 8, ja pakko oli testata jo. 🙈
Siellähän jotain haamuilee!!! 😍
 
Mäkin oon näkevinäni tässä jotain haamulaista😍 ja harvemmin nään semmosia
 
Täällä kp10 ja rupee vähän vahvistuu ovistesti. Lämmöt veti suht matalal, mut mittasin tuntii aikasemminkin niin en täysin tohon luota ja tehny noita dippejä jo enne ovista muissaki kierrois. Voi kun plussa pärähtäis la tai su niin olis oikein bueno👌
 
Liitteet

  • Screenshot_20221013-133458_FF App.jpg
    Screenshot_20221013-133458_FF App.jpg
    341.3 KB · Katsottu: 98
  • 20221013_133056.jpg
    20221013_133056.jpg
    1.4 MB · Katsottu: 97
Apua minkä hintasta yksityisellä. 😳 Meillä ei ois varmaan yhtäkään lasta, jos tollasia summia pitäis maksaa. 🙈

@lepus timidus , mulla tekee samanlailla dipin aina n. viikko ennen ovista. 😁

Mä palaan tänne aina tuijottelemaan teidän käyriä, kun alkaa olla jännät paikat itellä. 😅

Mietityttää noi lämmöt, kun noin hitaasti nousi, eikä edes kovin korkealle. Tänään dpo 8, ja pakko oli testata jo. 🙈
No kyllähän tuossa jotain haamua näkyy! :Eyes:

@Harmi89 :llakin kyllä lämmöt ainakin näyttää hyvälle vielä! :folded:

Mulla ovistesti edelleen haalea vaikka himoja ja limoja on, saa nähdä koska suostuu tulemaan, lämmöistäkään ei pysty yhtään vielä ennustamaan mitään :rolling:

oct-02-2022.jpg
 
Takaisin
Top