Autismikirjon häiriöt

[SuperTaateli]

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä autismitietoisuuden viikkoa. Sen kunniaksi mm Yle julkaisi eilen Kirjolla-nimisen ohjelman, jossa seurataan neljää aikuista kirjolla olevaa suomalaista. Löytyy Areenasta, suosittelen ihan kaikille

Tätä olin kans tulossa huuteleen tänne eka jakso katottu

 

[SuperTaateli]

Päivittelen: Tyttö 1.v 6kk ottaa jo kontaktia enemmän ja on paljon enemmän menossa mukana. Suurin osa kanssakäymisestä on kuitenkin niihin omiin juttuihin keskittymistä, vaikka katsekontaktia ottaa. Leikit on järjestelyä, pudottelua ja niitä omia mielenkiinnon kohteita.

Tällä hetkellä tuttipullosta luopuminen aiheuttaa hirveän kohtauksen ja tyttö ahdistuu ihan hirveästi joten pullo vielä käytössä. Ei ole kiinnostunut syömään itse niinkuin esikoinen.

Vertaan ehkä liikaa esikoiseen joka leikki jo tuon ikäisenä siivousleikkejä, kokkausleikkejä yms.. ja söi ja joi jo itse. Hymypoika joka läpätti taukoamatta.

Mutta ihana tyttö tämä nuorempi on. Oikea halipallero. Tietty omanlaatuisensa, mutta kun kasvaa niin näkee paremmin mihin suuntaan menossa. Tällä hetkellä mennään hänen tahtiinsa kehityksen mukaan, sillä vaikuttaa kovin herkältä muutoksiin.

Tähän voisin kommentoida , että oma asd-tyyppinen , nykyään 7vee tytär oli hyvin samanlainen pienenä itse syöminen ei kiinnostanut, ei ollut ikätasoisiaan leikkejä (jos tosiaan vertaa vaikka pikkusiskonsa vauva/taaperoaikaan) eikä alkanut kunnolla kommunikoimaan puhumalla ennen kuin oli harjoitellut R-kirjaimen (oppi reilu 2-vuotiaana) äänteitä kyllä tuli, mm. Kimeää lintumaista kiljuntaa, vaikka iso ääni olikin niin kuulosti todella kauniilta muutokset ja kiireen tuntu saa tytön pään yhä melko sekaisin tai jumiin, kiireen tuntu enemmän.
Meillä neiti on ottanut ihan hullun kehitysharppauksen nyt ihan alle vuoden sisään, sanavarasto, muisti ja kertova puhuminen on välillä jo ikätasoaan vastaavaa! Aivan huikea muutos - ja aivan huikea persoona tuo tyttö ja ei missään nimessä mahdu "muottiin" vaan on omanlaisensa upea ihmisen taimi

 

[Pingviiniemo]

Neiti toi tänään ekaa kertaa ikinä täysin tarkoituksellisesti mulle pallon. Halusi että heitän sen.

 

[Felidae]

Moi! Mukava kun löysin tällaisen ketjun. Ymmärsin, että täällä olisi myös vanhempia, joilla on itsellään näitä haasteita ja kaipaisin vähän kokemuksia ja näkökulmia.

Mulla on ollut nuoresta asti monenlaista mielialaongelmaa ja asiat vähän solmussa moneen suuntaan. Opin lopulta pärjäämään itseni kanssa, vietin n. 10 hyvää ja melko vakaata vuotta, valmistuin ammattiin ja löysin kumppanin. Sitten saimme lapsen, ylikuormituin ja masennuin. Vauvavuosi oli todella vaikea mulle vaikka lapsen kanssa ei mitään erityisiä ongelmia ollut ja isimies teki osansa ja enemmänkin. Tutkimusten päätteeksi sain juuri diagnoosiksi ADD ja Asperger. Nimet ja termit ovat kai muutoksessa ja opettelen vielä näitä asioita. Juuri nyt elämä on taas valoisaa. Lapsi on kohta 2-vuotias ja viihtyy päiväkodissa, parisuhde ei vaikuta kärsineen isoja kolhuja. Työnantajani on ollut hyvin joustava ja olen aloittamassa terapiaa ja kokeilen lääkitystä joka tuntuu sopivan.

Olemme pohtineet, että "uskallammeko" vielä yrittää toista lasta. Ikää on molemmilla jo 38, joten ei tunnu hyvältä odotella enää kovin kauaa, vaikka toisaalta kaipaisimme vielä vähän aikaa toipua. Mahtaisiko toinen vauvavuosi olla yhtä raskas tai vielä raskaampi, kun esikoinenkin tarvitsee osansa? Osaisinko suhtautua eri tavalla, kun vauvan tulo ei olisi samanlainen kulttuurishokki kuin ensimmäisen kanssa, tiedän että ajan kanssa helpottaa, ja tiedän mistä omat ongelmani pohjimmiltaan johtuvat? Selviämmekö arjesta kahden lapsen kanssa, kun toisella vanhemmista on vaikeuksia sietää mölyä, kiukkua, sotkua ja unen puutetta? Miten te olette asian kokeneet?

 

[Perimeter]

Sillon on taottava, kun rauta on kuuma. Ja vaikeudet on tehty on voitettaviksi. Tukea on kuitenkin yhteiskunnaltakin saatavilla, jos omat tukiverkot puuttuu tai on jo kuormittuneet. Sikäli tukea arkeen, jaksamiseen, älämölöön ja muuhun on olemassa ainakin jossain muodossa. Ottakaa vaikka selvää, mitä kunnalla/kaupungilla on tarjota, niin tiedätte, onko mahdollisesti tarvittava tuki riittävä. (Ja muistakaa, että aina sitä oikeaa ja sopivaa tukea ei edes tiedä itse, vaan ne tukevat tahot voi oikeasti tietää paremmin, jos ovat tilanteen tasalla.)

Tsemppiä!

 

[Yölento]

Moi! Mukava kun löysin tällaisen ketjun. Ymmärsin, että täällä olisi myös vanhempia, joilla on itsellään näitä haasteita ja kaipaisin vähän kokemuksia ja näkökulmia.

Mulla on ollut nuoresta asti monenlaista mielialaongelmaa ja asiat vähän solmussa moneen suuntaan. Opin lopulta pärjäämään itseni kanssa, vietin n. 10 hyvää ja melko vakaata vuotta, valmistuin ammattiin ja löysin kumppanin. Sitten saimme lapsen, ylikuormituin ja masennuin. Vauvavuosi oli todella vaikea mulle vaikka lapsen kanssa ei mitään erityisiä ongelmia ollut ja isimies teki osansa ja enemmänkin. Tutkimusten päätteeksi sain juuri diagnoosiksi ADD ja Asperger. Nimet ja termit ovat kai muutoksessa ja opettelen vielä näitä asioita. Juuri nyt elämä on taas valoisaa. Lapsi on kohta 2-vuotias ja viihtyy päiväkodissa, parisuhde ei vaikuta kärsineen isoja kolhuja. Työnantajani on ollut hyvin joustava ja olen aloittamassa terapiaa ja kokeilen lääkitystä joka tuntuu sopivan.

Olemme pohtineet, että "uskallammeko" vielä yrittää toista lasta. Ikää on molemmilla jo 38, joten ei tunnu hyvältä odotella enää kovin kauaa, vaikka toisaalta kaipaisimme vielä vähän aikaa toipua. Mahtaisiko toinen vauvavuosi olla yhtä raskas tai vielä raskaampi, kun esikoinenkin tarvitsee osansa? Osaisinko suhtautua eri tavalla, kun vauvan tulo ei olisi samanlainen kulttuurishokki kuin ensimmäisen kanssa, tiedän että ajan kanssa helpottaa, ja tiedän mistä omat ongelmani pohjimmiltaan johtuvat? Selviämmekö arjesta kahden lapsen kanssa, kun toisella vanhemmista on vaikeuksia sietää mölyä, kiukkua, sotkua ja unen puutetta? Miten te olette asian kokeneet?

Minä olen autisminkirjolla ja minulla on kolme lasta, lasten vuoksi ei ole ollut hankalaa. Esikoinen on minulle ollut ”harjoituskappale”, hän on joutunut opettamaan minulle monenlaista joustamista. Kahden seuraavan kohdalla en ole ollut niin pihalla ja elämä on rennompaa ja helpompaa. Oman erilaisuuden ymmärtäminen on ollut hyödyllistä, vaikka en ole pyrkinyt muutoksiin tai teeskentelemään nenttiä.

Minulle on sopivaa sama päivärytmi ja rutiinit kuin lapsille. Ilman lapsia unohdan syödä, juoda ja nukkua. Lasten kanssa minulla ei ole omassakaan päivärytmissä ongelmia. Jos lapset ovat poissa kotoa, en muista syödä enkä malta nukkua.

Varmaksi en tietenkään voi sanoa, miten teidän perheelle sopii, mutta autismi ei ole este perheenlisäykselle eikä välttämättä muuta mitään hankalammaksi kuin muissakaan perheissä.

 

[Bella Swan]

Odotan kyllä syksyä ja seuraavaa lastenneuron aikaa. Olisi kiva saada joku diagnoosi kolmevuotiaalle ja joku päätös kun hakemus tehty asioista vammaistukipalveluihin. Meillä on puheterapiaa ja päiväkodissa tehostettu tuki, siinä se. Arki on kiireistä, välillä asiat hankalia, mut ollaan opittu pärjäämään. Onneksi lapsi on vielä nuori, niin toisaalta ehtii asiat rullata esim. ennenkuin eskari alkaa.
Esikoisella taas alkaa eskari elokuussa ja ollaan vissiin saamassa ainakin adhd-diagnoosi, kun vaan saadaan aika sovittua neuvolalääkärille. Onneksi eskari on tutussa paikassa tuossa meidän vuoropäiväkodissa, niin pehmeämpi alku.