Mulla on kokemusta "vain" 7.5 vuoden ajalta. Esikoisella on diagnoosiboksi täynnä määräaikaisia diagnooseja. Pysyvin ja ensimmäinen (kuulonaleneman jälkeen) niistä on ollut puheen tuoton ja ymmärtämisen erityisvaikeus ( -ish, ei mennyt sanasta sanaan noin :D). Nykyään siellä on muutama muukin diagnoosi, add:n piirteet ja autisminkirjon piirteet.
Kuulonalenema on ollut aina, lievän ja keskivaikean rajalla. Siihen vedottiin alkujaan aina, että miksi kehitys on hieman viiveistä.
Kuitenkin itse puhuminen on erittäin vaivatonta ja opettelipa neiti R -kirjaimenkin ennen kuin alkoi puhua enemmän ja selkeämmin 2-vuotiaana. Samoin sen jälkeen kaikki uudet opitut asiat hän on opetellut ns. Valmiiksi, ennen kuin on ottanut taidon aktiiviseen käyttöön. Pettymyksen sietokyky, puheen ymmärtäminen ja avaruudelliset käsitteet ( mennyt aika, tulevaisuus) on läsnä vielä tänäkin päivänä.
Nyt itseasiassa kuukauden sisällä olen kaksi kertaa kuullut neidin suusta lauseen, jossa hän käsittelee tulevaisuuden tapahtumia. Noteerasin sen heti , ja olen erittäin tyytyväinen tästä kehitysaskeleesta!
Esikoinen on myös helposti omaan kuplaan vajoava ja saattaa viihtyä omissa maailmoissaan pitkiäkin aikoja ilman että on kontaktia ympäröivään maailmaan.
Tekstissä on vain pintaraapaisu esikoisesta ja tekemistäni havainnoista. Esikoisen kasvamisen ja kehityksen + tiedon myötä , on oma käsitykseni avartunut esikoisesta ihmisenä ja persoonana - ja näen sen rikkautena ja enemmänkin omana vajavuutena ymmärtää häneen luonnettaan.
Niinkuin moni muukin on sanonut: koulu on se pahin asia. Siellä ei ole tilaa erilaisille lapsille eikä niitä oteta huomioon vaan väkisillä ängetään yleiseen muottiin.
Normieskarin opettaja välillä suorastaan kavahti nähdessään minut, taas sieltä tulee sen ongelmaoppilaan äiti joka kertoo suoraan kuinka vituillaan asiat on. Kertaakaan minulla ei tainnut tosiaan olla hyvää sanottavaa sen esikoulun menetelmistä saati opettajien/avustajien toimintavoista. Onneksi se kärsimys kesti vain puoli vuotta ja saatiin vaihdettua toiseen ( tästä oli jo sopimus tehty kunnan varhaiskasvatuksen johtajan kanssa, että saadaan nopea vaihto tarvittaessa).
Nyt 1. luokan ( ja todennäköisesti toisenkin) paikan sai pienryhmästä, jossa sielläkin hänellä on haasteita mutta siellä on myös resursseja laittaa ja antaa oppilaalle. Vähän karsastan sielläkin yhteiskunnan valitsemaan muottiin vääntöä, mutta parempi tämä kuin normiluokka. 3.luokkalaisille ei ole enää pienryhmää joten siirtyminen isoon luokkaan ja kouluun on väistämätöntä. Koen, että meillä vanhemmilla on iso rooli ja vastuu siinä, että lapsi osaa ja pystyy ja tahtoo pitää kiinni siitä, millainen hän on ja minkä hän kokee itselleen luontevaksi ja hyväksi - ja että hän myös 100% tietää sen että erilaisuus on rikkaus , eikä vika.
Olen luonteeltani hieman kapinallinen enkä usko kaikkea p*skaa mitä ja mihin yhteiskunta meitä tahtoo ajaa , ja toivon että kaikki lapseni kasvavat yhtä vahvoiksi mieleltään eivätkä taivu paineen alla sinne, mihin he eivät koe kuuluvansa. Se on myös oma voimavarani, että jaksan taistella, mutta joskus se menee niin kovin tunteisiin, että menetän taisteluvoimia sitä kautta.
Oah. Ne tuet
-puheterapia 3 vuotta
-neurologian puoli 1-2x vuoteen
-neuropsykologi
-tunnetaitoryhmä
-toimintaterapia (meillä ei jatkunut, ei tarvetta)
-kaksipaikkaisuus päiväkodissa
-kuvakortit , tukiviittomat
- pienryhmä koulussa ( 1. Ja 2. Luokka)
-perheohjaaja
-perhetyöntekijä
-vammaistuki
Unohtuikohan jotain.. :
Oikea halipallero. Tietty omanlaatuisensa, mutta kun kasvaa niin näkee paremmin mihin suuntaan menossa. Tällä hetkellä mennään hänen tahtiinsa kehityksen mukaan, sillä vaikuttaa kovin herkältä muutoksiin.