Asenneongelmia imetystä kohtaan

[RiikkaTe]

Odotan ensimmäistäni, olen ihan alussa rv 8+0. Ja jos ihan rehellisesti sanon, niin mun mielestä imetys on jo ajatuksena ällöttävä ja epäluonnollinen. Vaikka mikäpä olisi luonnollisempaa kuin imetys.. tykkään katsella kun koira imettää pentujaan ja se on hellyyttävää.. mutta imettävä ihminen on ruma.. ja ajatus siitä, että mun rintoihin koskee kukaan muu kuin minä tai mun mies, tuntuu epämiellyttävältä. Muistan pitäneeni imetystä epämiellyttävän näköisenä aina, mutta tiedän että äitini on imettänyt mut ja kolme sisarustani ihan normaalisti eikä siinä ole ollut mitään ongelmia, joten mitään traumoja lapsuudesta ei ole.
Olen pohtinut, että imetän omaa lasta puolivuotiaaksi, mutta sitten saa riittää kiinteä ja korvikemaidot.. jotenkin ajatus siitä, että lapsi osaisi esim. puhua tai kävellä kun vielä imettää, on todella ällöttävä.
Katsoin hiljattain dokumenttia jossa naiset imettivät ristiin toistensa lapsia ja jotkut äidit imetti vielä lähes kouluikäisiä lapsia. Olin aivan järkyttynyt sitä katsoessani.

Onko muilla vastaavia ongelmia? ja onko tälläisestä päästy eroon? Ymmärrän kyllä järjellä, että imetys on luonnollista ja lapsen/äidin kannalta kaikkein paras ratkaisu.. mutta tunne puoli pitää sitä inhoittavana...

 

[Yumna]

Myönnän, että mullakin oli hieman inhotuksen tunteita imetystä kohtaan vielä raskausaikana, etenkin alkuraskaudessa. Ajatus imetyksestä tuntui jotenkin ahdistavalta, vaikka tiesinkin että aion sitä ainakin yrittää. Sitten kun vauva syntyi, niin pikku hiljaa olo muuttui ja imetyskin alkoi tuntua luonnolliselta. Ihan ensimmäiset kerrat tuntuivat kyllä vähän oudoilta ja jotenkin ehkä ahdistaviltakin, mikä kyllä johtui varmaan suurimmaksi osaksi sairaalassa ympärillä hääräävistä ihmisistä. 

Raskausaikana siskoni imetti vähän alle vuoden ikäistään vielä, ja tuolloin ajattelin itse juuri samoin, että imetän kyllä korkeintaan 6kk ikään saakka. Noh, vauva on nyt 10kk ja edelleen imetän... Nyt oon ajatellut että vuoden iässä lopetellaan jos vauva ei ennen sitä itse hommaan kyllästy. Katsotaan... 

Eli kyllä ne ajatukset voi vielä muuttua vauvan synnyttyä. Ja vaikkei muuttuisikaan, niin voit kokeilla pumppaamista jota itsekin tein paljon alkuaikoina. Ja tokihan korvikkeet on yhtenä vaihtoehtona jos nyt imetys ahdistaa aivan liiaksi.  

 

[röllykkä]

Kuulostaa todella tutulta!! Neuvolassa kun raskausaikana kysyttiin,meinasinko imettää niin menin ihan lukkoon ja änkytin vaan jotain "yritän ainakin" -tyyliin. Miulla oli ihan samoja ajatuksia kuin siulla.
Eipähän sitä sitten osastolla ollu muuta mielessä kun se, et neiti imee tissit rikki :D sattu niin pirusti, mut onneks oli ne kumit käytössä, niin helpotti kummasti. Siitä tulikin sit meijän ihan oma hetki, kun en kyenny istumaan moneen viikkoon niin rauhoituttiin pitkälleen syömishommiin.
Miulla ei vaan maito ihellä riittänyt ja ollaan korvikkeita annettu jo kuukauden päivät. Tyttö tosiaan kolmen kuukauden ikäinen. Ja niinkin koomista, että haikeudella mie aattelen..tässäkö tää nyt oli.

Vaan ei sillä, tuskin olisin kuukausia enää jaksanut. Onhan siinä omat mukavuutensa ja helppoutensa, mut koin olevani aivan totaalisesti liian kiinni. Ja eikä miun mielestä muutenkaan oo mitään järkeä imettää tolkuttoman kauan, kun ei siitä (miun mielestä edelleen) lapselle oo enää ravinnollista hyötyä. Tai siis, että tarvittavat ravinteet ym lapsi pystyy saamaan muustakin ja monessa tapauksessa jopa paremmin kuin rinnasta. Ei miulla kyllä mitään valtuuksia oo luentoa tästä käyä pitämään!! :D

En tuomihe niitä ketkä haluaa ja jaksaa kauan imettää, eikä miun mielestä myöskään oo tuomittavaa se, jos ei imetä. Se on jopa liian yliarvostettua, imetys siis ja joka paikassa siitä hössöttäminen luo paineita niille, ketkä ei siihen pysty syystä tai toisesta.

Mut kehotan RiikkaTe kuitenkin, et kokeile kun lapsi on syntyny. Elä ota sittenkään stressiä ja paineita, jos ei onnistu niin ei onnistu. Varmasti pystyt lapselles rakkautta antamaan muutenkin!!

 

[Suahili90]

Itsellä kävi näin; raskaus aikana olin täysin valmistautunut imettämään, olin ostanut kaiken tarvittavan; imetysliivit, rintakumit, liivinsuojuksia, rintapumpun, imetystyynyn...
Tyttösen synnyttyä, hän joutui melkein heti synnyttyään viikoksi lastenosastolle ja siellä sitten yritin ja yritin kerta toisensa jälkeen imettää. Hommaa hankaloitti se, ettei multa noussut maito kunnolla ja toiseksi, tyttö oli osastolla saanut tuttipulloa, joten kärsivällisyys ei hänellä riittänyt imeä maidotonta rintaa.
 Pikku hiljaa imetys yrittykset kävi mulle vastenmieliseksi ja lopulta koin jo fyysistä pahoinvointia ajatuksesta imettää. 2 viikko mä yritin ja siihen se jäi, tyttö syö korviketta, eikä tunnu rintaa edes kaipaavan.
Minulla ei ongelmaa ollut olla imettämättä, koska maito ei tosiaan koskaan kerinnyt nousta.
Pienen pieniä tippoja tuli mutta ei todellakaan mitään sellaista, että rinnat olis ollut pinkeät ja vuotanut. Eli itse en siihen mitään lääkitystä tarvinnut.

 

[malin]

mulla oli sellane asenne et haluisin imettää ku se olis parempi lapselle ku äidinmaidost sais sitä vastustuskykyä ku ite oon ollu todella kipee lapsena ja paineita imetyksestä tuli jokapuolelta enimmäksee miehelt ja sen suvulta ja ku poika sitte vihdoin synty ni eihän siitä kaikkien paineiden alla tullu yhtää mittää ja se vasta raivostutti ku itku tuli mulla ja pojalla ku yritettii väkisin sitä saada toimimaa ja neuvolantäti oli kokoajan että lopettaa sit ku ei enää jaksa mutta mies sitt painosti ja oli sitte pikkase katkera ku hermot ei enää riittäny siihe yrittämisee... kuukauden yritin ja huudati poikaa...