Apua närästykseen!

Jos närästysvaivasi on sietämätön, kannattaa kuitenkin soitella neuvolaan ja pyytää lääkärille vaikka soittoaika, niin saat nopeammin helpotusta tilanteeseen. Tuosta uudesta en osaa sanoa mitään mutta kuten jo aiemmin kirjoitin, noihin rennieihin ja gavisconeihin verrattuna omeprazolin teho on ylivertainen. Närästystä ei ollut minulla ollenkaan kun sen aloitin.
 
Mua kanssa alkanut vaivaamaan närästys ja ällötys, paha olo... :/ Yök!
Varsinkin iltaisin, ja viime yönä valvoin liki puoltoista tuntii ko oli niin ältsö olo..
Tosin oli kyllä tullut syötyy rasvanen iltapala.
Aattelin koittaa ainakin siirtyyn iltapuuroihin, jos saisin siitä vaikka avun tähän.
Lääkkeellisiä juttuja vältän niin viimoseen saakka.
 
Minullekin on tuttuja omeprazol ja losec edellisessä raskaudessa. Silloin loppuajasta närästys oli niin kovaa, että jouduin useamman kerran hakemaan sairaalasta litalginia piikillä lihakseen. Kukaan niistä hoitajista ei ollut ikinä nähnyt niin kovia närästyskipuja; jouduin kokoajan olemaan kaksinkerroin eikä paikalleen voinut jäädä. Niistä happamista röyhtäyksistä kärsi myös kaikki ympärillä olevat. Mieheni sanoi, ettäne haisi ihan rikissä pyöritetyille mädille kananmunille. Uskon kyllä, eine minustakaan hyvälle maistunut tai haissut. :D

Tämän kakkosen odotus alkoi samanlaisilla närästysoireilla ja yksi viikonloppu menikin sairaalassa litalgin-tipassa. Silloin oli vielä liian aikaista nähdä plussaa edes testissä, mutta me tiedettiin varmasti. :wink minulla ei ole näitä paria kertaa lukuunottamatta ikinä närästänyt. Toivottavasti tässä raskaudessa nuo pahimmat huiput on nyt koettu ja loppu mennään korkeintaan renniellä. Jos tästä alkaa tulemaan samanlaisia oireita, olen kyllä melko kärkkäästi vaatimassa käynnistystä (37-viikon jälkeen tietysti).
 
Takaisin
Top