Alkuraskauden fiilikset

N

Nibbis

Vasta-alkaja
Ajattelin, että voitas perustaa tällainen viestiketju, jossa saa purkaa omia tuntojaan ja ajatuksiaan näin alkuraskauden aikoina :) Mä ainakin kaipaan tällaista kanavaa avautumiseen, koska pää on täynnä kaikenlaista.

Kun sain plussan testiin, niin olin TODELLA yllättynyt, koska en ollut osannut sellaista odottaa. Menin ehkä jopa hieman paniikkiin ja tein putkeen neljä testiä ennen kuin uskalsin luottaa tulokseen. :) Sitten olin muutaman päivän todella onnellinen (ja mies myös), mutta viime päivinä pelko on alkanut jäytää mieltä. 

Pelkään, että tämä raskaus menee kesken. Ehkä olen lukenut liikaa internettiä. Joka tapauksessa minusta tuntuu, etten uskallakaan olla vielä iloinen ja onnellinen ja hössöttää tulevaisuudesta. Vaikka rakastan tätä sisälläni kasvavaa pientä ihmettä, niin samaan aikaan yritän alitajuisesti torjua nuo tunteet, koska pelkään menettäväni sen vaikka jo huomenna. Olen kertonut näistä peloistani miehelleni, joka vain käskee olla ajattelematta moisia. Nyt minusta tuntuu pahalta, etten osaa enää olla täysin iloinen raskaudestani niin kuin minun pitäisi, vaan käytän tahtomattani energiani murehtimiseen. Jopa se, että liityin tähän sivustoon, tuntui minusta huonolta enteeltä :/ 
 
Yritin eilen jo vastata, mutta sivut kaatui juuri sopivasti...

Et ole yksin pelkojesi kanssa! Miulla tosin viime talvena oli tuulimuna ja se on aiheuttanut pelon tässäkin raskaudessa. Ei vielä yhtään tunnu siltä, että odottaisin vauvaa, vaan "jotain" tai "ei mitään". Eilen kun soitin neuvolaan th kertoi, että tuulimunan tuleminen kahdesti peräkkäin on tosi harvinaista, mutta jotenkin sekään ei lohduta tai lievennä pelkoa.

Todelliseksi meille murehtijoille asia tulee varmaan vasta ultrassa, jossa syke näkyy. Siihen asti on vaan yritettävä sinnitellä ja yritettävä ajatella positiivisesti. Mie en ole uskaltanut kertoa vielä kenellekään, enkä varmaan ennen 12. viikkoa kerrokaan. Mies tietenkin tietää!

Miun mies kanssa sanoo, ettei sitä etukäteen kannata murehtia ja on vaan sitten pelattava niillä korteilla mitkä on jaettu. Ja tottahan se on. Meidän on vaan annettava mahdollisimman hyvät lähtökohdat kasvulle ja kehittymiselle ja toivottava, että kaikki menee hyvin.

Osasinpa hienosti kirjoittaa, vielä kun sen osaisi sisäistää itselleenkin. Mie olen ollut aina parempi tukemaan muita kuin itseäni...
 
Mulla on vähän samanlainen olo kun Wiitahepolla. Että mun mahassa kasvaa jotain. Ehkä en vaan ole vielä ehtinyt sulatella asiaa, että olen oikeasti raskaana, tätä lasta kun yritettiin jonkun aikaa ja joutui kuukausi toisensa jälkeen pettymään kun testi näytti negatiivista tai menkat alkoivat. Vaikea uskoa, että nyt tosiaan tärppäsi ja selvinnyt tosi vähillä oireilla tai vaivoilla (vaikka alussahan tässä vasta ollaan). Kaikki mennyt jotenkin liiankin hyvin? :D

Sellanen pieni pelko on tuulimunasta tmv, että joku tässä ei nyt ole niinkuin viime raskaudessa. Olo ei vaan tunnu yhtään siltä, että olisi raskaana. Mutta varmaankin just ultrassa sen viimeistään tajuaa :) Mitenhän sitä jaksais odottaa turhia stressaamatta sinne asti..
 
Tildan, miulla oli tm:n kanssa paljon enemmän oireita kuin nyt, ei tosin pahoinvointia. Neuvolaa edeltävällä viikolla alkoi sitten nekin vähäiset oireet yksi kerrallaan hävitä ja siitä oikeastaan tiesin et kaikki ei ollut kunnossa. Tiedä sitten onko tämä oireettomuuskaan kovin lupaavaa. Mie odotan pahoinvointia tai edes ällötystä, se jotenkin kertois että on tosi kysymyksessä. Tosin ehtiihän se vielä tulla kun miulla viikot nyt 5+0.

Kovasti yritän ajatella, että on siellä pikku-hippo, vaikka vaikeeta onkin...
 
Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla Tildan, en tunne vielä juurikas mitään että kukaan tai mikään asustaisi mahassani ja muostaakseni viimeraskaudessa oli paljon enemmän tuntemuksia. Yritän selitellä sitä sillä että kun on kerran ollut raskaana niin maha ja kohtu ovat sen verran jo kasvaneet/venyneet että seuraavan lapsen alkutaival ei ehkä niin helposti tunnukaan??? en tiedä, mutta on hyvin epäileväinen olo.
Minulle tehtiin leikkaus alapäähän, poistettiin hieman ensimmäisestä synnytyksestä jääneitä venymiä ja repeämiä ja sekään ei nyt auta tilanneta kun mut iskettiin täyteen kipulääkettä. Onneksi kuitenkin leikkaus tehtiin puudutuksella, koska nukutus olisi johtanut sikiön epämuodostumiin.
 
Pahoinvointeja odotan minäkin ! Niin hassulta kun se itsestänikin kuulostaa, mutta tietäisi ainakin olevansa raskaana. Toki olen ilonen, jos selviän raskauden ilman jatkuvaa oksentamista, mutta tää epävarmuus..

Mäkin olen yrittänyt itselleni vakuutella, että kun ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli ihan uutta niin kiinnitti oireisiin enemmän huomiota. Mutta kyllä nyt viimeksi oli jo tässä vaiheessa tissit kipeät kun vähänkin osui, turvotti ja väsytti jatkuvasti. Nyt ei merkkiäkään mistään.

Vaikka niinhän ne kai kaikki raskaudet on omanlaisiaan. Ja onhan niitäkin, jotka ovat vasta jossain puolivälissä raskautta huomanneet edes olevansa raskaana. Jospa ollaan vaan onnekkaita vähäoireisia? (:
 
Onhan se tietysti mukava kun ei aivan kauheita oireita ole, mutta kyllä mie toivoisin edes jotain pientä...

Miun piti aamulla tehdä testi uudelleen, jotenkin varmistellakseni itselle, että on sitä raskaushormonia vielä olemassa, ihan vahvat viivat ilmestyi, että sen puolesta kaiken pitäisi vielä olla ok. Ultra on VASTA kun viikkoja on 7+4 ja nyt mennään 5+1... Tuntuu kaukaiselta, mutta on onneksi ei tartte odotella kauemmin, eihän miulla olis varmaan hiuksia päässä enää 9+ viikolla...

Arkipäivät vaan tuntuu matelevan.
 
Minäkin huokailen vähän väliä miehelle, että onkohan kaikki kunnossa ja onkohan siellä ketään ja mitenkähän se voi. Toinen yrittää kyllä kovasti lohduttaa ja sanoa, että ei kannata käyttää aikaa turhaan huolimiseen ja murehtimiseen, kun ei se mitään auta. Ja tottahan se on, mutta kun omat aivot eivät vaan osaa sitä ymmärtää. :) Aattelen monesta asiasta, että onkohan tämä nyt normaalia ja pitäisikö tältä nyt tuntua, kun ei ole mitään, mihin verrata. Ja kun kaikki raskaudet nyt ilmeisesti ovat omanlaisiaan, niin ei kai pitäisikään vertailla. Mutta kun... haluisin vain jonkun sanomaan, että kaikki on hyvin. :)

Ovatko kaikki muuten menossa jo näin alkuvaiheessa ultraan katsomaan, onko pikkuinen oikealla paikallaan ja kaikki hyvin? Yksityisellekö? Meidän ei ollut tarkoitus aluksi käydä, kun ajateltiin, että jaksetaan sinne ensimmäiseen, tod. näk. heinäkuun loppuun tai elokuun alkuun menevään ultraan, mutta enpä tiedä. Olishan se niin paljon helpottavampaa käydä jo aikaisemmin tarkistamassa, miten asiat etenevät. :)
 
Mie hoksottelin, että tän viikon (5+) aikana pitäis pienen sydämen alkaa pamppailla. Mie kun niin kovasti odotan jotain oiretta, niin voisikohan tuo sydämen toiminta liittyä niihin ja aiheuttaa niitä?

Jostain sivustolta lueskelin keskustelua kuukautisoireiden ja raskausoireiden yhteydestä ja aika monessa vastauksessa oli selkeää yhteneväisyyttä. Jos on ollut oireettomat kuukautiset oli monella myös raskaus vähäoireinen tai oireeton ja taas päinvastoin. Miulla ei kuukautisoireita ollut, joten ei hirveitä raskausoireitakaan ehkä tule. Herkkävatsainen en ole koskaan ollut, joten epäilen ettei minun oksentaa tarvitse, mutta ehkä kuitenkin haluaisin? Outoa jopa miun mielestä...
emoticon

Olen tässä nyt selaillut kaikenlaisia sivustoja ja yrittänyt itseäni saada vakuuttuneeksi, että kaikki on (vielä) hyvin. Oireeton alkuraskaus on täysin normaalia, ja luultua yleisempää. Onneksi kuitenkin pääsen kunnallisen kautta siihen varhaisultraan, kun oli se tm aiemmin, saa sitten mielenrauhan. Tietty, jos saisi etovaa oloa ja muita oireyhtymiä ennen ultraa olisin ikionnellinen.
 
hassua kun mulla taas ollut menkat melko kivuliaat. ainakin yhden tai kahden päivän ajan joka kierrosta.
mutta viime raskaus "oireeton".
Eräs tuttukin sanoi että hänellä molemmat raskaudet olleet oireettomia.
Ja se on kai vaan niin että toiset pääsee vähemmillä oireilla. 
oireettomalla tarkotan nyt siis pahoinvoinnitonta :)
luulenkin että melkein puolet raskauksista on pahoinvoinnittomia. me suomalaiset valitetaan ääneen vaan huonosta olosta mutta jos voi erittäin hyvin niin kukaan ei sano sitä ääneen :)
oon ihan varma et oireeton alkuraskaus on luultua yleisempää.. :)
 
Voi pojat, että mä olen paniikissa. Tai en niin paljon kuin eilen illalla. Itkin yksinäni, kun mies oli töissä. Soitin sille kyllä myöhemmin ja itkin vielä puhelimessa. Lähetin viestejä siskolle (3 lasta, ei yhtään km) ja yhdelle tutulle (1 lapsi, 1 tm).
Olen niin varma, että kesken menee tai ainakin tää on tuulimuna. Takana on kaks keskenmenoa. Ei ihan lähimenneisyydessä, mutta kuitenkin.
Ens viikolla pääsen jo (onneks) käymään äitiyspolilla, mutta en sit tiedä miten mahtaa mennä, kun viikkoja ei ole silloin kuin vasta 4+5. Oon siis diabeetikko, joka kai vaikuttaa tähänkin asiaan, että pääsen sinne jo nyt ekan kerran.
Olis edes töitä, niin ei tulis tätäkään mietittyä niin paljon...
 
3xH, positiivisia ajatuksia sinne! Paniikkia aina välillä pukkaa miullakin, eihän sille voi mitään. Yritetään mennä päivä kerrallaan nyt alkuun. Miekään en töissä nyt ole, niin on kyllä vaikeeta ajatella ihan jotain muuta, kuin tota meidän pikku-hipon vointia. Oireettomana kun on aivan ummikko ja kun vielä ensimmäinen on niin kaikki on niin uutta.

emoticon  Hyvin me vedetään, eiks juu?
 
Niin se täytyy vaan mennä: päivä kerrallaan. Tai niinkuin mieskin sanoi: odotellaan. No nimenomaan. :P :D
 
Olen uusi täällä ja nyt menossa rv 5+2. Oireita on vaikka muille jakaa mutta ennen kun tein plussa cb digitalilla ja sain ne 2-3 siihen 4.6 niin mulla oli oviksen jälkeen oireita jotka sitten katosi aikalailla kokonaan, selitin miehelle vielä päivää ennen että en kuitenkaan ol raskaana ku kaikki oireet lähti, on vain normia pahempi pms. Illalla itkin yksin useampaan kertaan että en tul ikinä raskaaks (11/-11km ja 03/-12 varhainen km suppareist ja vuodost päätellen) on jo yks ennestään kuitenkin. No aamuyöllä tein testin unisena ja sitten tulikin alle minuutissa plussa ja odotettiin kuinka pitkällä. Hiljalleen oireet alkoi hiipiä mutta nyt alkaa sit olla ympärivuorokautinen pahoinvointi ilman oksennusta ja vaikka mitä muuta. Marraskuussa oksensin kerran töissä, oli vaikka mitä oireita mutta huonosti kävi. Joten voin sanoa ettei pidä olla huolissaan oireettomuudesta, itsekin olin huolesta sekaisin vielä viime viikon ajan kun ei oikein mitään. Nyt ajattelen että se oireettomuus tuntui kyllä ihanalta viime viikolla kun nyt veden juontikin on jo vaikeaa ku meinaa tulla ylös.
 
Älkää nyt niitä oireita niin paljon toivotko, kyllä niitä useimmille tulee vielä vaikka minkälaisia näissä yli 30 viikossa ja toivotte vielä ettei niitä olis. Tottakai se on alussa kivaa ihan vaan siks että tuntuis todellisemmalta. Jaksatte vaan paremmin ilman.
 
Mä niin toivoisin lisääntyvää huonoa oloa, sais jotain varmuutta että hormoonit nousee. Lievää pahaa oloa on jo (ei kuitenkaan mitään kunnollista). Mahaa vihloo ympäri päivän, varsinkin jos nousee nopeasti. Sitten nännit on arat ja väsyttää! :) Ihanaa tulispa lisää oireita <3 Kyllä minä mielummin näistä kärsin kun yrityksen aikasista hormooni-oireista :) Lupasin jo miehellekkin joskus puoli vuotta sitten etten varmaan valita jos raskaaksi tulen :D
 
Heippa mammat! Onpa kiva, kun täällä saa jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Ekan raskauden aikana en tällaista sivustoa edes hoksannut. Odotan siis toista lastani ja ihan yhtä ihmeelliseltä tuntuu kuin ekallakin kerralla. Onhan se aivan uskomaton ja uskomattoman ihana ajatus, että itsensä sisällä kasvaa uusi pieni ihminen, josta on vastuussa. Mulla ei ole, kuten ei edelliselläkään kerralla mitään raskausoireita. Ensin oli vaikea uskoa ylipäänsä olevansa raskaana, mutta näin se vaan on. Ne, jotka kaipailevat "pahoinvointia" älkää siis huoliko, tuntemuksia ehtii vielä tulemaan runsain mitoin;)Oireettomuus ei kuitenkaan ole ainakaan paha asia;) Itse olen päättänyt olla lukematta webistä liikaa raskauteen liittyvistä asioista. Kunkin raskaus etenee kuitenkin omalla tavallaan ja netti on pullollaan kaikkea turhaa, josta vaan huolestuu. Mä tuun niin helposti vainoharhaiseksi, että olen päättänyt, että parempi näin. Neuvolasta saa kivan pienen kirjan, jossa kerrotaan olennainen. Myös vertaistuki on ihan parasta. Naisen kroppa on ihmeellisen sopeutuvainen ja suunniteltu tähän. Tarkoitettu luomaan uutta elämää, mieletöntä! Hormonit varmaan vaikuttaa jo tähän euforiseen olotilaan;)
 
Et todellakaan Nibbis ole yksin pelkojesi kanssa! Mie oon kans miettiny pääni puhki kestääkö raskaus vai ei..Ylipainoa on jonkin verran ja luin jostain, että se nostaa keskenmenon riskiä jonkin verran..Lisäksi tupakoin (vielä), oon kyl onnistunu puottamaan jo puoleen savukkeiden määrän per pvä ja totta kai lopetan kokonaan mahd. pian. Se vaan ei oo nii helppoo.. :( Kauhee masis tullu ku on ylipäätään alottanu tupakoinnin 11 vuotta sitten! :(

Raskaus varmistui verikokeesta kun menin lääkäriin todella kovien kramppien takia viime viikolla (kyseessä siis todella tuore tieto!) ja lääkäritäti kehotti menemään ultraan jotta näkis että alkio on oikeessa kohdassa. Arveli siis, että krampit johtuu kohdun ulkopuolisesta raskaudesta...**HUI**

Wiitahepo, mulla on kans samanlainen fiilis, että ei oikein usko sitä, että mahassa jotain oikeesti kasvaa..Jospa se sitten kun käy siellä ultrassa kolahtaa otsikkoon, että siellä OIKEESTI on pieni ihminen kasvamassa! :)
 
itellä on useampi km takana joten oireista ei oikei voi päätellä mitään ja ite pelosekaisin tuntein odotan päivä kerrallaan mitä tuleman pitää. ei helpota kun isäntä kyselee "ootko raskaana, onko ihan varma?" ärsyttää tosi paljon. onneks välillä on nippailuja ja etomista, tajuton väsy jne eli hormonit ne nousee, mut sit ku on hetkiä ettei oireit oikei ole ni alkaa huolestuu, pääsispä kattomaan piakkoin ultraan et mikä on tilanne.
 
Minä kohtasin jo ensimmäisen pelkotilani tän vauvan puolesta tossa muutama päivä sitten. Mulla oli kurkku niin kipee, et menin yleislääkärille, ku esikoisen odottajana en oikein tiennyt, et miten kaikkia sairauksia voi parannella kotona ja milloin pitää mennä lääkäriin. No, lääkäri määräs lääkettä ja sit vaan kysäsin, et mitenkä on, ku meillä on kissa, joka asuu ulkona ja syö hiiriä elääkseen. Lääkäri alko minusta ihan ylireagoimaan (silloin se vaan tuntu siltä, et minulta vedetään jalkojen alta matto). Kissa kuulemma olis pitäny antaa pois raskauden ajaksi ja en saa lainkaan siihen koskea. Sit se anto lippulapun, jossa oli siitä kissan kantamasta taudista juttua ja paniikissa kysäisin, et ei kai minulla nyt tuo ole. Lääkäri meni hiljaiseksi ja ei oikein tiennyt mitä sanoa. Rupes vaan selittää, et nyt meet sit siihen vasta-ainetestiin. Minua siinä itkevänä hädissään olevana heiteltiin huoneesta toiseen ja välillä odotushuoneeseenkin yksin eikä kukaan oikein osannut minua lohduttaa. Lääkärikin vain sanoi, et jos se tauti sillä vauvalla on, niin se voi mennä kesken ja sinä ehdit saada uusia lapsia!!!!! Olin tyrmistyny. Lopulta minä ku pääsin sieltä pois, niin mieski oikein tuohtu, ku kuuli, mitä oli lääkärireissussa tapahtunu. Se puhu mulle järkee, et olinhan minä varonut sitä tautia siitä hetkestä lähtien, ku raskaudesta tiesin. Oloa helpotti myös se, ku soitin kaverille, jolla jo lapsi ennestään ja kissa kotona (sisäkissa tosin). Sen tapauksen jälkeen minulle tuli sellainen olo, et sanokoon se lääkäri mitä vaan, niin minä ja vauva ollaan kunnossa ja minä en suostu huolehtii tästä asiasta sen enempää. Ens viikolla tulee siis tulokset niistä vasta-aineista. Luinkin netistä, et joillakin raskaana olijoilla voi tulla sellaisia "voittamattomia" ajatuksia. Et tuntee pärjäävänsä hyvin. Siinä hetkessä tunnistin sen tunteen itsessäni. Ja tunnen edelleen. En siis ajattele, ettei meille voi tapahtua mitään, mutten suostu uskomaan juuri tuohon tautiin. Vauvalla on kuitenkin aina parempi, kun äiti voi hyvin. Niin ja neuvolaan sain yhteyden seuraavana päivänä. Meillä on kyllä tosi kiva neuvolantäti. Ystävällinen ja sillä on aikaa vastata kysymyksiin, joista kaikki on sen mielestä arvokkaita.  Mut kyllä tunsin itseni yksinäiseksi silloin siellä lääkärissä ja ku en saanu yhteyttä sinne neuvolaan kunnolla vuorokauteen :/
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top