Ajatuksia tulevasta synnytyksestä/synnytysvalmennuksesta

Sophie82, olen onnellinen puolestasi, etta systeemi pelaa noin hyvin! Varmasti helpottaa tuntea etukateen se henkilo, joka on synnytyksessa mukana. Itse en tieda kuka siella synnytyssalissa on minua ja pojua vastassa, mutta luotan siihen, etta ihan ammattilaisten kasissa tulemme olemaan... :)

La MaMa, lohduttavia sanoja uudelleensynnyttajalta! Naita tarvitaan lisaa ainaisten pelotteluiden sijaan! Kiitos ja tsemppia kaikille ! :)
 
Mua kauhistutti ensisynnytys esikoisen kohdalla jossakin raskauden puolivälin kohdalla sekä oikeastaan kaikki mitä siihen liittyi: kipu, repeämiset, leikkaukset sun muut jutut. Lisäksi olen kärsinyt pitkään neulakammosta enkä erityisesti rakasta sairaaloita... mutta sitten, outoa kyllä, mitä lähemmäs synnytyksen aika tuli, sitä levollisempi olo itselleni tuli. Jotenkin vaan sitä ajatteli että ei tästä nyt pääse yli eikä ympäri, ja meni miten meni niin vauva sieltä tulee! Kyllähän sitä aina kuulee kauhutarinoita ja tietää että kaikessa on riskinsä, muttei sille oikein voi mitään, pitää vaan antaa tulevan tulla.

Ei käyty miehen kanssa missään synnytysvalmennuksessa tai profylax-kurssilla, mutta pakollisella kahdella "vanhempainluennolla" Tukholmassa, jossa kätilöt kävivät läpi synnytykseen liittyviä käytännön asioita aina kivunlievityksistä keisarinleikkauksiin ja kaikkea siltä väliltä. Eli fakta rauhoitti kummasti :)

Ja ihan kun La MaMakin sanoi, siitä että tietää vaihtoehtoja kivunlievitykseen ja miettii mikä mahtaa olla itselleen sopivin mahdollinen kivunlievitys, on paljon apua niin itselleen kuin kätilöillekin.
Vaikka omalla kohdallani kävi sitten kuitenkin niin että olin piikkikammostani johtuen ehdottomasti epiduraalia vastaan ja halusin muita vaihtoehtoja, mutta tiukan paikan tullen se piikki selkään olikin ihana pelastus ja tosi pieni paha! Eli en sitten kuitenkaan osannut varautua ollenkaan, vaikka luulin varautuneeni :wink

Ihan kamalan paljon en halunnut lukea tai kuulla muiden synnytyskokemuksista etukäteen, enkä esim. pystynyt katsomaan tositv:n synnytyslaitos-sarjoja vasta kun oma synnytykseni oli ohi.
Ja se synnytys, se meni mukavasti, eikä itselleni jäänyt traumoja. Mieheni kokemus oli varmaan aika hurja sivustakatsojana, ja herkkänä tyyppinä ei halunnut mistään hinnasta leikata napanuoraa, vaikka hyvänä tukena muuten olikin koko synnytyksen ajan.

Tulevaa synnytystä en ole vielä juurikaan miettinyt, vaikka käyhän se välillä mielessä ja toki muistelen millainen se ensimmäinen kokemus oli, ja voisinko jotenkin itse tälläkertaa valmistautua paremmin. Ihan levollinen olo toistaiseksi siis tälläkin kertaa, kävi miten kävi.

Ainut asia mikä mua pikkuisen jännittää on se, löytyykö valitsemaltamme synnytyslaitokselta tilaa kun h-hetki on käsillä! Tukholman kätilöt ovat nimittäin jo pitkään (ja ilmeisesti tuloksetta) protestoineet surkeiden työolosuhteidensa takia, kuulemma yhdellä kätilöllä saattaa olla todella monta synnyttävää äitiä samaan aikaan, eikä laitoksilla ole tilaa. Aargh, ei tunnu kovin turvalliselta...
Esikoisen kohdalla jouduttiin odottelemaan kotona mielestäni tosi pitkään - mä kiljuin puhelimessa että nyt haluun jo tulla, mutta kun ei ollut tilaa niin ei auttanut muu kun odottaa. No, hyvin silti ehdittiin. Onneksi kakkosta synnyttävät ohjataan toiseen synnytyssairaalaan, jos siellä joka on valittu on täyttä. Pahin painajaiseni olisi synnyttää kotona tai tyyliin taksissa.
 
Minä odotan varmaan tällä hetkellä eniten sitä, että päästään käymään perhevalmennuksessa sekä tutustumaan synnärille. Ilmeisesti siellä kerrotaan sitten tarkemmin kivunlievitys-asioista ja synnärin toiminnasta jne. Mielenkiinnolla näin ensisynnyttäjänä sitä odotan. :P
 
Hei kaikki lokakuuta odottavat -
itsellänikin on lokakuussa la ja olen tätä palstaa taustalla hiukan seuraillut. Kolmas lapsi tuloillaan joten tähän synnyttämisasiaan voisi jotain kommentoidakin.

Kuten La Mama tuossa jo viittasikin, niin minustakin tuntuu että kaikki synnytykset ovat erilaisia. Monta muuttujaa ohjaa tilannetta. En laittaisi siksi kovin paljon painoa tai odotuksia ennakkovalmistautumiselle, justiin näille päätöksille tai asenteille koskien kivunhoitoa tai asentoja tai muita. Mistä sitä etukäteen tietää mikä toimii ja mikä ei. Mahdollisuus siihen, että asiat menevät lopulta ihan eri tavalla kuin suunnitteli, on suuri. Avoimin mielin kannattaa ottaa vastaan kätilöiden ehdotukset ja kokeilla eri asioita. Heillä on kuitenkin kokemusta ja tietoa, sellaista mitä synnyttäjällä ei ole.

Ensinnäkin se kipu. Se voi vaihdella ja kipukokemukseen vaikuttaa oma mieliala, kyky rentoutua yms. Jos kipua kovasti kuuntelee ja jännittää, niin kyllähän siitä saa paljon irti. Mutta ei se kipu ala mitenkään yhtäkkiä yleensä, vaan hiljalleen ja antaa mahdollisuuden tottua tuntemuksiin. Niiden välillä on kivutonta aikaa jolloin voi levätä ja miettiä muita asioita. Kivun määrä voi kasvaa, mutta siihen tottuu kyllä. Kivun määrä ei välttämättä ole suurempi käynnistetyssä (oksitosiinitippa) synnytyksessä kuin luomussa, voi olla myös päinvastoin. Mulla oli itsellä ensimmäinen, oksitosiinipumpulla läpiviety urakka helpompi kuin omin hormonein tehty toinen ja odotinkin toisella kerralla helpompaa kokemusta. No, toisin kävi ja silloin ei toiminut myöskään samat kikat mitä edellisellä kerralla olin käyttänyt.

Sanoisin että synnytys on oikein mielenkiintoinen kokemus, johon kannattaa mennä avoimin mielin. Onhan toisaalta mielenkiintoista saada tietää, miltä se oikein tuntuu. Ihan tosi! Ainakin itsellä on ollut aina ihan voittajafiilis jälkeenpäin, vaikka synnytyksen ollessa kesken ei todellakaan ole ollut. Sellainen että vau, selviän ilmeisesti ihan mistä vaan, antaa tulla vaan! Synnytystä ei voi myöskään mitenkään "mokata", se on sen verran alkukantainen asia. Elimistö siinä toimii ja jos ei toimi, sitä avustetaan. Siihen ei voi tahdolla vaikuttaa. Sisua toki vaaditaan, mutta toisaalta kipu ja väsymys on fysiologinen asia sekin eikä niille mitään voi. Kyllä siinä väkisinkin tekee parhaansa :)

Hyvänä valmistautumisena pitäisin lepäämistä, kevyttä liikuntaa ja muutenkin fyysisen kunnon ylläpitämistä mahdollisuuksien mukaan. Se on fyysinen suoritus. Että hyvät yöunet on kalliit siinä raskauden loppupuolella ja sopiva syöminen. Eikä minusta kannata yrittää käynnistellä vaikka himosiivoamalla, se vaan väsyttää ja aiheuttaa kolotuksia.

Henkisellä puolella auttaa, jos harjoittelee hengittämistekniikan keskittymisen tueksi. Sen oma äitini antoi vinkiksi ekalla kerralla. Kun supistus tulee, on keskityttävä hengittämään syvään ja ääntä voi käyttää myös apuna. Se auttaa vauvaakin - pahahan se on vauvalle jos äiti pidättää hengitystä ja jännittää kovasti. Itse pyrin ajattelemaan että tulkoon ihan mitä vaan nyt, vaikka ämmiä äkeet selässä ja sattukoon kuinka paljon vaan, mulla on tässä silmät kiinni ja hengitän vaan tasaisesti, vaikka maailman tappiin asti. Kun eihän se kipu mitään pahaa aiheuta, synnytyskipu on siinä suhteessa erilaista. Se on vaan positiivista ja vie asiaa eteenpäin. Omat vaistot siinä tietysti yrittää väittää muuta ja sehän se aiheuttaa sitä hämmennystä.

Että kyllähän sitä pärjää ja sitten on naisten saunaillassa itselläkin kertomista :) Avoimin mielin vaan, kokemusta ei saa pilata itseltään miettimällä etukäteen jotain kauheuksia. Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin suurin piirtein ilman mitään suurta dramatiikkaa.
 
Hui... luin tuossa syyskuisten ketjuja ja siellä on jo ensimmäinen syntynyt!!! Miten tämä aika näin nopeasti menee?? Mahanpohjasta kouraisi oikein kunnolla kun tajusin että me ollaan jo seuraava ryhmä jotka lisää ketjun "syntyneet lokakuiset" ja kohta meilläkin alkaa olemaan pieniä kääröjä sylissä! Nyt alkoi jännittämään :excited001
 
Mä kävin myös lukemassa syyskuisten juttuja, siellä jutellaan jo synnytystuntemuksista! Kuukausi vielä töitä jäljellä, joten en edes uskalla ajatella mitään synnytyksen ennusmerkkejä. Tässä pitäisi jaksaa vielä tovi odotella, mutta se tovi menee varmasti nopsaan.
Olen lukenut synnytyksestä, mutta en uskalla liikaa ajatella miten oma synnytys mahtaa mennä. Raskausdiabeteksen takia synnytys ei välttämättä ala itsestään, vaan käynnistetään tai joudun leikkauspöydälle. Teen kovasti päässäni töitä tuon leikkausasian kanssa, toivoisin niin kovasti alatiesynnytystä. Leikkaus on varmasti yhtä hurja kokemus ja tuloksena lapsen syntymä yhtä ihana ja täydellinen lopputulos, mutta silti haaveilen elokuvamaisesta synnytyksestä; vedet menee vesiputouksen lailla keskellä kaupunkia, taksi ajaa renkaat vinkuen ja vauva syntyy juuri kun sairaalan ovista päästään sisään :D
Synnytys ei pelota, vähän jännittää. Toistaiseksi raskaana oleminen on vielä ihanaa, vaikka vaivoja on koko ajan enemmän ja enemmän. Uskon, että kuukauden päästä alan olla jo kypsä odottamisen suhteen. Vauva alkaa tuntua tutulta ja jonkinlaiselta persoonalta, saa nähdä miltä hän tuntuu sitten synnyttyään. Kovasti rakastettu hän on jo nyt ja toivoisin, että synnytys olisi myös hänelle miellyttävä kokemus ja hän olisi valmis siihen kun aika koittaa.
 
Alisa, oon niin samoilla linjoilla sun kanssa noissa synnytys-ajatuksissa. Minullakin tosiaan se RD ja olen niin korviani myöten täynnä terkkarin jankutusta sekä sukulaisten ja tuttujen siitä, että kuinka mulle tulee sokerilapsi ja se on jättiläinen ja valmistauduhan nyt siihen, että joudut leikkauspöydälle (siis tällainen ihana tunne ja kuva minulle on keskusteluista jäänyt, mitäänhän ei voida suoraan sanoa). Toivoisin, että poikamme olisi vain valmis ja sopisuhtainen, että saisin kokea se (minusta) oikean synnytyksen alakautta. :Heartred Viime kädessä sitten lapsen turvallisuuden nimissä turvautuisin siihen leikkaukseen. Kun leikkaus on aina leikkaus ja minusta ainakin se kuulostaa kipeämmältä jälkeen päin kuin itse synnytys alakautta.

Synnytys muuten ei ainakaan vielä jännitä sen kummemmin ja suhtaudun asiaan melko avoimesti. Sekä odotan, että päästään mieheni kanssa synnytysvalmennuksiin saamaan (fakta) tietoa enemmän. :) Välillä oon jo alkanut toivomaan, että tämä olisi jo ohi (odottavan aika on AINA pitkä :D ), mutta toisaalta taas haluan terveen ja valmiin lapsen. :3 :Heartred
 
Täällä odotellaan edelleen tietoa synnytystavasta, Ei oo oulusta kuulunut juuta eikä jaata. Pitääkö mun TOSIAAN odottaa viikolle 34 asti? :/
Mutta itse synnytyksestä. Oon ihan innoissaan jos (ja kun) saan sektion, aikasemmin pelotti vähän muttakun tajusin että loppusessaan säästyn aika paljolta (repeämiset jne), saavat luultavasti samalla siistittyä tuota kolarileikkauksesta jäänyttä arpea joka on TODELLA iso ja ruma ja kaiken hyvän lisäksi leikkauksen jälkeinen kipukaan ei hetkauta ajatuksena yhtään kun muistaa, että oli se ihan kestettävissä kun lantio oli luutunut edes hieman (eikä joku sektio VOI olla pahempi kuin lantionmurtuma :DD). Tekisi mieli tanssia ripaskaa. Täpinöissäni oottelen varmaa tietoa leikkauspäivästä ja itse sektiosta :))
Tämä raskaana olo alkaa jo tympäsemään, sanoin miehellekkin yks päivä että tulis jo pihalle, olis sitten meidän kaikkien hoidettavana eikä vaan minun :angry1" Sitä päivää odotellessa että pääsen lösähtämään sänkyyn mahalleni ilman pelkoa siitä, että liiskaan toisen :D Ja sitäkin odotellessa, että päälle mahtuu muutkin vaatteet kun mammafarkut tai verkkarit+ylilöysät hupparit, pystyy taas kävelemään ilman jatkuvia suppareita jajajajaja... TULIS JO! :D
Olipa sekavaa, forgive me :D
 
Tylsä Kyumin ku ei anneta juuta eikä jaata. Eivät ymmärrä varmaan, että tieto tulevasta vähän rauhottais. :)

Meillä on synnytysvalmennus vasta syyskuun lopulla! Ja LA aika 2.10, apuva mahdanko keretä valmennukseen, jos papu päättää tulla aikasemmin. :D

En oo ite viel sen enempää jaksanu stressata synnytystä (esikoinen tulossa). Vaikka on kuullu kaikkia synnytysjuttuja, niin täytyy vaan ajatella että oma synnytys on aina oma ja sen kokee omalla tavalla. Olisihan se kiva keretä sinne synnytysvalmennukseen, jos sais jotain uutta tietoa. Myös kivunlievityksistä ois kiva kuulla, täytyy varmaan neuvolassa kysellä.

Torstaina on neuvola ja siel selvii milloin mulla on synnytystapa-arvio, kuulemma rv 36 joten syyskuun ensimmäisellä viikolla ois sen aika. Vähä jännittää mitä mulle siellä tehdään! :D oon kuullu että siellä tutkitaan lonkan tilavuutta ja häntäluun paikkaa... Pitääkö paikkansa jos joku kokeneempi osaa kertoa? :)

-Sanuliini & papu 32+5-
 
Voi ei, miesparka! :D Nythän se hepulin sai kun erehdyin sanomaan että eka syyskuinen poksahtanu jo, raasu :"D Meillä ku ei tosiaan mikään oo selvillä niin nosti kauhean mekastuksen että nyt kysyt maanantaina neuvolassa että mitä ja millon, enhän mää sille raaskinu sanoa että eipä ne taija mitään osata sanua ku oulussa päättävät :D Kieltämättä itseäkin hirvittää kun kerran oli tuolla tullut jo 33+3 ja meillä oulunkeikka vasta rv34...
 
Mulla on edelleenkin aivan epätodelllinen fiilis, että kohta meitä on perheessä kolme! En jotenkin vieläkään ole sisäistänyt tätä tosiasiaa ja siksi koko synnytyskeskustelu tuntuu vieläkin niin kaukaiselta. Vauvan vaatteet, vaunut ja systeemit on hankittu, mutta tuntuu, että joskus sitten joku tarvitsee niitä niin niitä pitää olla olemassa. Jänskättää, että millainen tyyppi sieltä on tulossa. Kaikenlaisia omia veikeitä mielikuvia ja persoonallisuutta siellä mahassa möyrivälle möllykälle on vähän niin kuin itse kehitellyt. Tiedättekö, mitä tarkoitan? Ihan hassu fiilis :)
 
Epätodellista täälläkin - jopa niin paljon, etten oikein saa valmisteluita tehtyä, "onhan tässä vielä aikaa" (vai onko..?).

Mun synnytysmietteet saivat ihan uutta suuntaa pari päivää sitten, kun anoppi kertoi miehen paineen syntyessään 4,6 kg. Siis 4,6 kg!! :schocked028 Miesparka saa todenäköisesti kuulla aiheesta tulikivenkatkuisia säkeitä viimeistään synnytyssalissa...

Eihän se isän paino sitä lapsen painoa yksin tai edes eniten määritä, mutta vähän hirvittää silti, varsinkin, kun yhdistää ajatuksen meidän suvussa yleisiin syöksysynnytyksiin... Argh! Meidän suvut lapset ovat olleet pienikokoisempia, n. 3 kg, mutta toisaalta minusta taas on kasvanut kaikkia sukulaisia päätä pidempi. Hmmm...

Mukavissa uutisissa, eka perhevalmennus on maanantaina ja siellä aiheena nimenomaan synnytys ja kivunlievitys. Nyt kuuntelenkin varmaan erityisen tarkkaan :)
 
Mulla on myös tosi epätodellinen fiilis, meitä on oikeasti kohta kolme!!! Tähän mennessä suurin ns reality check tuli kun näimme vauvan kasvot 4D ultrassa, meinas sydän pysähtyä kun tajus et ei helv... siellähän on ihan oikeesti OIKEA VAUVA :binkybaby Mä varmaan tajuan asian kunnolla vasta sitten kun vauva on punnerrettu ulos ja makaa rinnalla :smiley-ashamed008
 
Mä odotan kanssa kovasti tuota 4D ultraa ensi viikolla, jos se vaikka vähän konkrertisoisi tilannetta :) Aika jänskää nähdä, minkä näköinen tyyppi siellä köllöttelee. Näittekö hyvin, millainen vaaavi on? Tajuaakohan sitä sittenkään vielä, kun se lapsei on siinä sylissä, että se on sun lapsi. Mun äiti on kertonut, että hänellä meni pitkään syntymäni jälkeen ymmärtää asiaa...Ehkä meidän suvulla on jotakin geneettiisiä ymmärtämisvaikeuksia omien jälkeläistensä suhteen...:D
 
Tällainen pallero meillä viikolla 26, eli noin kk sitten :)
 

Liitteet

  • face 2.jpg
    face 2.jpg
    732.4 KB · Katsottu: 24
Pieni paniikki taallakin. Syyskuisilla on jo osalla vauvat sylissa ja meilla kotona edelleenkin KAAOS. Kaikki vauvan vaatteetkin edelleen pahvilaatikossa pesemattomina, ei ole vaippoja, ei tuttipulloja, ei hygieniatuotteita, ei sita eika tota...
Ja jotenkin en edes osaa viela edes kuvitella itseani synnyttamassa... Siis APUA, mihin kaikki aika vain katoaa? :confused004

Tuo 4D olisi aika metka juttu ja alussa sita kovasti suunnittelinkin, mutta nyt nayttaa vahan silta, etta aikapulan takia on vain pakko olla yhta kokemusta koyhempi.
 
Sophie: Ompas huikeen selvä kuva! :) Varmaan upee fiilin nähdä oma lapsi noin selvästi.

Meiläkin on hirvee kaaos ja vielä on auki muutetaanko tästä nykyisestä asunnosta pian uuteen vai ollaanko nykyisessä, kun vaavi tulee. Ei viitsi hirveesti järjestellä mitään, joten meillä kaikki vauvan kamat laatikoissa ja muovipusseissa pitkin kämpää...nyt rupes vähän ahdistaa, kun oikeen ajattelen asiaa. Täällä monilla on suunitteen huone valmiina ja verhot ommeltu lasten huoneeseen valmiiksi :)
 
Tänään oli sitten se synnytysvalmennus sairaalalla (hauskaa, jos joku lukija tunnistaa sieltä!) olin hirmu väsynyt ja silmissä pimeni kun mikään vielä ollut pysynyt sisällä siihen mennessä. :sad001 Jos kerta oon yks ensimmäisiä, niin muutamalla sanalla voin kertoa, miten TÄÄLLÄ. Eroaa siis suuresti paikkakunnittain käytäntö ja sisältö. Mukaan sain omaan sairaalaan räätälöidyn käytännön ohjeistuksia sisältävän vihkosen sekä lapun, jossa oli liikunnasta. Opin, että synnytykset ei mee kuten jenkkileffoissa miltään osin.. :) Sitten synnytyksen alkumerkeistä tuli paljon asiaa ja toteamus, että jos kaikki ok, niin koti on paras paikka odottaa synnytyksen etenemistä, ensisynnyttäjät tulevat usein turhan aikasin sairaalaan. Täällä suosittelevat, että soitetaan ensin ja neuvotellaan ennenku rynnätään paikalle, mutta ketään ei kuitenkaan käännytetä ovelta. Kivunlievityksestä oli jonkin verran, lähinnä kannustusta ottaa itse selville etukäteen ja ennakkoluulottomasti kokeilla, eikä uskoa kaikkien tutun tuttujen varoituksia, ku on niin yksilöllistä. Ja asenteen perään kuulutettiin, että avoimin mielin suunnittelematta liikaa ja olemaan pettymättä, ellei kaikki meekään suunnitelmien mukaan. Ja jos ei saa epiduraalia, ei tarkoita, että synnytys olis pilalla. Eli semmosia eväitä. Ei varsinaisesti uutta. Se odotettu osuus oli synnytyssaliin & osastoihin tutustuminen ja käytännön ohjeistusta. Hyvä kuva jäi niistä ja selkiytti. Yks varsin tuore tapaus nähtiin tai varsinkin kuultiin, ihan pian mekin..! :') Se oli muuten aika hauskaa, ekaa krt raskauden aikana sulauduin joukkoon, kun kaikilla 9 mammalla oli suunnilleen saman kokoinen masu. Lauma massuja, oli varmaan näky siä käytävillä. Lol!
 
Minäkin odotan käyntiä sairaalalla, pääsee vähän tietoiseksi millainen käytäntö siellä on toimia. Kaikki sairaalatkin tuntuvat toimivan niin eri tavalla. :D Ja sitten odotan taas ensiviikon tulevaa perhevalmennusta, jossa pääsee jutskailemaan muiden mammojen kanssa. :)

Nyt ehkä hiukan on alkanut jännittämään synnytys-ajatus tuolla takaraivossa, kun mies eilen moneen kertaan puheli milloin kenellekin, että siihen meidän vauvan tuloon voi olla oikeasti enään puolitoista kuukautta. o_O' Vaiks! Kun alkaa miettimään miten nopeasti sekin aika menee ja kuinka paljon on vielä tekemättä, kuten pinnasängyn hiominen ja maalaaminen. :S Nooh, mutta panikoida ei ainakaan kannata vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä tekemättömät tehtävät vielä kun siihen yksin kykenee. Nimittäin on jo asioita mitä ei kykene enää itse oikein tekemään. :D
 
Niin kateellisena tääl luen niiden tekstejä, ketkä pääsevät synnärille tutustumaan. :/ meillä on tyksistä lopetettu noi tutustumiskäynnit. :sad001 tosi tylsää.. Ois ollu ihan kiva mennä tutustumaan sinne, ois paljon mukavampi sit lähtee synnyttää ku tietäisi miltä siellä näyttää.

Meillä on perhe/synnytysvalmennukset 16, 20 ja 23. Päivä, toivotaan että vielä yhtenä kappaleena olisin sillon. :)

-Sanuliini & papu 33+5-
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top