Ajatuksia tulevasta synnytyksestä/synnytysvalmennuksesta

Murmeliini90

Murmeliini90

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Ensimmäiseksi: Mulle on iskenyt ahdistus tajutessani synnytyksen lähestyvän. Vajaa 3 kk, mahd jo aiemmin! Etukäteen pelkäsin sitä tooooosi paljon, niin paljon, etten kuvitellutkaan hankkivani lapsia, nyt oon jo enemmän sinut asian kanssa, mutta se on alkanut tulla uniini ja valveuniin. Ahmin netistä ja tutuilta tarinoita ja samalla karttelen niitä. Pelkään paljon kipua ja jonkinlaista epäonnistumista, etten osaa/jaksa/jotain. Kaikki ovat vakuutelleet, että kyllä se jotenkin ulos tulee.. Millaisia ajatuksia teillä muilla ensisynnyttäjillä on? Mikä jännittää/pelottaa/kivaa/jne? Entä konkareilla? Ja: Aikooko puolisonne osallistua synnytykseen? Meinaako joku pyytää doulaa?

Toiseksi: millainen synnytysvalmennus paikkakunnallanne järjestetään ja aiotteko osallistua? Itse olin kuullut niin paljon negatiivista palautetta valmennuksesta, että ajattelin jättää väliin, elämmehän virtuaaliaikakautta, jolloin kaiken tiedon ja kokemukset saa muutamalla klikkauksella, halutessaan pääsee näkemään aitoja synnytysvideoitakin. Viimeksi neuvolassa kuitenkin kuulin, että nykyisellä paikkakunnallani tällä hetkellä on valmennus kertaluontoinen "kurssi" sairaalan tiloissa ja siihen sisältyy kiertokäynti synnytysosastolla. Sen haluaisin nähdä, joten aion mennä. Mieheni ei lupautunut tulemaan valmennukseen, vaikka nyt hiljalleen näyttää oma-alotteisesti vihreää valoa itse synnytykseen osallistumiselle. Aiemmin hän kielsi tulevansa ponnistusvaiheeseen, enkä ole painostanut, mutta ehkä kasvu isyyteen on tehnyt tehtävänsä. :)
 
Mulla on kanssa ollut vähän ongelmaa toi ajankulu, kun tuntuu, että ihan kohta tulee vauva ja kaikkea pitäisi vielä ehtiä ennen sitä. Mutta onneksi toi kolme kuukautta on vielä pitkä aika ja tuleva kesä- ja äitiysloma vähän helpottaa tätä arjen pyöritystä. Mulla yksi normaali synnytys takana ja vielä en ole miettinyt paljoakaan tulevaa synnytystä. Mulle jäi ensimmäisestä synnytyksestä vaivaksi lievä peräsuolen laskeuma, joten siksi mulla synnytystapa-arvio joskus viikolla 36. Sinne asti siis stressittömästi edetään ja katsotaan sitten, onko sektio edessä vai alatiesynnytys. Itse olen kyllä alatiesynnytyksen kannalla monestakin syystä. Mutta ensikertalaisena kannattaa lähteä aikalailla avoimin mielin liikenteeseen. Meille ainakin sattui aivan upea kätilö, joka tsemppasi pitkän synnytyksen loppuun saakka.

Meidän paikkakunnalla ensisynnyttäjille on perhevalmennus ensimmäistä lastaan odottaville, joka alkaa raskausaikana ja tapaamisia on vielä muutama lasten syntymien jälkeenkin. Mitään mullistavaa uutta asiaa ei valmennuksesta saatu, mutta oli kiva tutustua muihin odottajiin. Ollaan jatkettu tapaamisia aina näihin päiviin saakka n. kerran kuukaudessa ja suurin osa meistä on nyt jo "toisella kierroksella" lasten hankinnassa. Näistä perhevalmennuksen tapaamisista yksi kerta oli keskussairaalassa, jossa kävimme katsomassa synnytyssalia ja vuodeosastoa.

Meillä mies tulee synnytykseen, oli sitten sektio tai ei. Oli viimeksikin mukana alusta alkaen.
 
Mä en oo itse tulevaa synnytyskokemusta ehtinyt juurikaan miettimään. Meillä on ollut vähän edes-takas säätöä noiden sairaaloiden kanssa. Ollaan tehty kaikki ultrat ja testit julkisella, ja synnytyssairaala johon meidät on määrätty on Madridin parhaita ja korkeatasoinen, mutta.. Madridin julkinen terveydenhuolto on kärsinyt aika kovaa säästökuuria talouskriisin takia, ja en ole yhtään varman millainen vaje siellä on henkilökunnasta. En yhtään epäile etteikö synnytys sujuisi hyvin ja turvallisesti siellä, mutta.. julkisella puolella ei henkilökunta juurikaan puhu englantia, ja mun espanjan taito on sitä luokkaa etten mielelläni synnyttäisi ilman kunnon kommunikointia, jos tulisi jotain komplikaatioita tai muuta epäselvää. Eli tämän takia siirrymme yksityiselle (mieheni vakuutus kattaa) jossa ollaan käyty jo pari kertaa mukavan englantia puhuvan lääkärin vastaanotolla. Kun tämä päätös oli tehty ja vakuutus oli saatu kattamaan minut ja synnytyksen, niin ilmeni että tämä meidän lääkäri on vaihtanut sairaalaa. Itkuhan siinä tuli, taas, kun vielä viikolla 25 on epäselvää missä lapsi syntyy..

Selvisi sitten onneksemme että lääkäri on toisessa sairaalassa tässä lähellä, ja vakuutus kattaa myös tämän sairaalan. Vakuutusyhtiö näytti meille vihreää valoa, että saamme vaihtaa sinne tutun lääkärin luokse. Eli, huomenna pitäisi varata aika uuteen sairaalaan, tutulle lääkärille ja sitten tiedetään enemmän jos heillä on jonkinlaista synnytysvalmennusta tai tutustumiskäyntejä jne jne. Varmaan sitten sen käynnin jälkeen alkaa jännittämään...

Itse yritän pysyä rauhallisena ja luottavaisena synnytyksen suhteen, meidäthän on luotu synnyttämään ja vauva tulee ulos tavalla tai toisella, ja vaikka kipu tulee olemaan sietämätöntä ja kaikkea mahdollista, niin se ei kestä ikuisesti, ja lopuksi kaikki tämä palkitaan pienellä kääröllä :love017 Varmaan just tyypillistä puhetta tyypiltä joka ei oo synnyttänyt.. hehe.. :smiley-ashamed008 Ohimenevää kipua enemmän mua pelottaa enemmän se että repeän täysin ja saan pitkäaikaisia vaivoja...

Toinen asia mikä on mietityttänyt viime aikoina on se jos vauva mahtuu syntymään alatietä. Äitini kyllä synnytti kaikki kolme normaalisti, mutta siskoni vauva jäi jumiin ja lopuksi leikattiin kiireisellä sektiolla. Myös molemmat veljenpoikani ovat tulleet leikkauspöydän kautta, koska olivat sen verran suuria ja synnytystapa arviossa totesivat etteivät tule mahtumaan alatietä... Eli 0/3 meidän vauvan suomalaisista serkuista ovat tulleet alatietä... Myös mieheni perheessä on ollut useampi jättivauva ja monet ovat tulleet sektiolla, suunnitellulla tai kiireisellä. Pitää puhua tästä lääkärin kanssa jos olisi mahdollista saada se arvio. Voisi sitten vähän rauhallisemmalla mielellä lähteä puskemaan tätä ulos kun tietää että ainakin teoriassa mahtuu :thumleft
 
Ainii.. ja mies on ollut kaikessa mukana tähän asti ja on myös innoissaan tulossa mukaan synnytyksen jokaiseen vaiheeseen. Hän on nähnyt sen verran paljon työssään poliisina, etteivät mun veret, limat, eritteet kuulemma ainakaan ajatuksena tunnu yhtään pahalta. Ja koska emme halua etukäteen tietää sukupuolta niin hän tulee kyllä kannustamaan kovasti että jaksan ponnistaa ja on varmaan naama kiinni alapäässä katsomassa kumpi sieltä tuli :)
 
No itsellä vähän sekava tilanne kun ei tiedä missä synnyttää ja miten... Koitan järjestää sektiota, ja hyvin todennäköisesti sellainen järjestyykin koska lantiossani on parin vuoden takaisen kolarin jäljiltä vielä rautaa joka voi revetä irti synnytyksessä ja aiheuttaa niin massiivisen verenvuodon että henki lähtee. En minä itseni puolesta edes osaa pelätä, mutta vauvan tilanne pelottaa niin perhanasti, entä jos rauta aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen/kohtukuoleman/jotain muita vaarallisia komplikaatioita tai painaa/on tiellä jotenkin ja lapsi syntyy epämuodostuneena. Hittolainen, en antaisi itselleni ikinä anteeksi sitä. Kaiken lisäksi ei yhtään lohduta kun neuvolasta vaan todettiin että no meilläpä ei tällaista tilannetta ole ennen ollut, lääkärit nyt opettelee sitten sulla. Joo kiitos -tusti tästäkin vähästä! :)) Kaiken lisäksi kun ei edes tiedä pystyykö loppuraskaudesta kävelemään juuri tuon lantionmurtuman takia, koko ajan ihan älyttömän kipeä, selkä vetää jumiin jne.. Selkäni kun on ollut aina huono syystä että aloin käymään tallilla jo alle 7-vuotiaana, ja eihän silloin pentuna tullut mieleen että ei ole ehkä fiksu ajatus kantaa satuloita ja työntää omanpainoisia kottikärryjä. Lisäksi nuo morkulat mitä myös rinnoiksi kutsutaan aiheuttaa ihan järkyttävät niska-hartia-yläselkäkivut. Toivottavasti tietävät seuraavalla OYSsinkäynnillä (rv 34) edes jo mitä tehdään ja kuka tekee.. Niin ja supistusten takia vielä ravata jatkuvasti näyttämässä kohdunkaulaa, voi jippiajej :D
Onneksi mies on suurena tukena ollut, rauhoitellut jne pahimpia hätäilyjä ja todellakin haluaa sektioon mukaan..
Synnytysvalmennuksesta en tiedä, enkä olisi menossakaan vaikka tarjottaisiin. Synnärin kierrosta heikko sanoa mitään, kun piru ei edelleenkään tiedä missä synnyttää :"D Ollut muutenkin kauhean sekavaa aikaa tämä alkupätkä, meillä kuitenkin esikoinen tulossa ja muistaakseni rv 20 asti oli joku harjoittelija(!) neuvolatätinä. Kauhean mukava nainen mutta mistään ei osannut sanoa mitään.. Venytteli ekaa neuvolalääkäriäkin tuo yli 20 viikolle.
Noh, jos tänään saataisiin selville vähän niitä kaikenmaailman byrokratialappuja, saataisiin äitiyspakkaus vetämään jne niin vähän helpottaisi.
Anteeksi tämä kauhea avautuminen! :"DD
 
Itse en ole osannut vielä alkaa ajattelemaan tulevaa synnytystä. Kamalasti ihmiset kertoo juttuja ja joskus tuntuu, että niitä väritellään oikein paksulla värikynällä tai muuten vaan halutaan pelotella/järkyttää/päästä edes jotain "jymyjuttua" kertomaan. Eihän tässä juuri muuten voi suhtautua, kuin jättää nuo jutut omaan arvoonsa ja pahemmin olla niille korvaansa lotkauttamatta, mennessä näkee mitä tuleman pitää.
 
Mä olen kauhusta kankeana edes ajatellessani koko synnytystä. En tosiaan pysty edes kuvittelemaan koko synnytystä, kun hirvittää koko asia. Pelkopolille aika ensi kuussa...
 
Heips! Minäkin liityn pohtimaan synnytystä tänne. En ole vielä ennen viime kuun fysioterapia käyntiä suonut ajatustakaan millekään synnytykselle, kunnes siellä kiva nuori hoitaja asiaa kysyi ja sanoi, että kannattaa jo tässä vaiheessa alkaa miettimään mitä synnytykseltään haluaa. Odotan siis esikoistani ja olen kuullut sukulaisnaisteni synnytystarinat moneen kertaa ja tiedän, että synnytys tulee sattumaan. En vaan ainakaan vielä osaa ajatella sitä ollenkaan omalle kohdalle, että kolmen kuukauden päästä sitä ollaan jollain sairaalan sängyllä puuskuttamassa ja kiljumassa kun alapäähän sattuu puskien sitä babyä maailmaan. Pööh, en vissiin ainakaan vielä osaa sitä tilannetta jännittää. :D Eli aikas avoimin mielin itse odottelen sitä synnytystä, tulee mitä on tullakseen kunhan vauva selviää siitä ja on kaikinpuolin terve paketti. :D <3 Ehkä enemmän jännittää se, että miten miehen kanssa pärjätään sitten kotona ensimmäiset viikot vauvan kanssa keskenään kun ei ole ketään keneen voi tukeutua kun tulee ongelmia eteen. Olen aina kyllä lapsia hoitanut ja vauvoja varsinkin, mutta kun on ylitse pääsemätöntä huutoa ja itkua ollut niin äidin syliin ollaan sitten mukula käyty antamassa ja huuto on loppunut siihen. :D Nyt sitä ei enää voi silleen tehdä, vaan pitää selvitä ihan ypöyksin... Toivotaan, että jaksetaan sitten kaikesta väsymyksestä huolimatta olla positiivisia miehen kanssa ja yrittää parhaimmista parhaamme ja jaksaa pähkäillä nekin ongelmat kahdestaan (onneksi on omaa äiti, jolle voi joskus soittaa kun keinot loppuu niin vinkkejä vauvan hoitoon). :) <3
-elwwis&pieni pojan palleroinen rv 26+5<3.-
 
Noh, meidän tilanne vaikeutui taas.. juuri kun päätettiin että vaihdetaan sairaalaa että päästään tutun lääkärin luokse niin eka vapaa aika oli 26.8. Jep, eli se siitä ja nyt taas mietitään minkä lääkärin luokse halutaan ja missä sairaalassa vauva syntyy.... tosi stressaavaa... niin ja pitäisi saada myös joku tuttu lääkäri kirjoittaa todistuksen että raskaus on edennyt normaalisti ja että saan lentää elokuussa suomeen :(
 
Voi harmi kun tulee tuollaista ylimääräistä stressiä Sophie82 ja Kyumin...

Omat tuntemukset ovat oikeastaan aika rauhalliset, hirveän vähän on mitään ennakko-odotuksia tai toiveita, sen näkee sitten mitä tuleman pitää. Ulos on mukulan joka tapauksessa tultava tavalla tai toisella :) mieluiten kyllä alatietä, mutta siihen se toivomuslista jääkin. Jännitystä aiheuttaa ehkä eniten se, että meidän suvussa ovat esikoisetkin tulleet välillä aika vauhdilla maailmaan, kun ovat niin päättäneet (sellaisia "ehtivät juuri ja juuri sairaalaan" -tapauksia). Sairaalaan ajaa meiltä sen 45 min, mutta mitä jos lähtö onkin pahimpaan ruuhka-aikaan?

Synnytysvalmennuksiin ajattelimme kyllä mennä, tosin parisuhdetta käsittelevän kerran olisin voinut skipata, lähinnä synnytys- ja vauvanhoitoaiheet kiinnostavat.
 
Mä olen ajatellut lähteä synnytykseen täysin asenteella "soitellen sotaan", eli täysin ilman mitään odotuksia tai vaatimuksia. Synnytys ei pelota, oikeastaan yhtään, mutta ainut asia, joka hiukan stressaa on juuri sairaalaan ehtiminen, kun matkaa kertyy noin tunnin verran. Täytyy toivoa, ettei poitsu ihan raketin lailla sieltä putkahda :)

Olen aina ollut kiinnostunut synnytyksistä ja kaikkeen niihin liittyvästä ja katsellu netistä/telkkarista kaiken synnytyksiin liittyvän, joka on ehkä tuonut jopa enemmänkin varmuutta, kun tietää vähän mitä on odotettavissa. Esimerkiksi Katsomosta voi katsella sarjaa "pieniä ihmeitä", joka seuraa juuri synnytyssairaalan meininkiä ja synnytyksiä niiden kaikessa kauheudessa ja helppoudessa.

Sain noin vuosi sitten keskenmenon suhteellisen pitkälle edenneessä raskaudessa (rv12) ja ne "synnytyssupistukset" ovat lääkärin mukaan hyvin lähellä niitä oikeita supistuksia. Silloin pärjäsin jotenkuten kippuralla ja oksentaen kivusta, mutta uskon, että kipuja pahensi varmastikkin pelko ja ahdistus siitä, että joutuu raskaudesta luopumaan, ilman sitä maailman parasta palkintoa, joten uskon, että nyt kun palkinto oikeasti (toivottavasti!) saapuu on kivutkin helpompi kestää.

Kaikkein ihanteellisin synnytystilanne olisi, että sairaalan mentäessä olisin n.4-5cm auki ja pääsisin lillumaan siihen kuumaan ammeseen pilkkopimeään huoneeseen, miehen tukiessa vieressä. Siinä sitten saisin uiskennella ponnistusvaiheeseen asti ja lopulta kaikki päättyisi onnistuneeseen alatiesynnytykseen. Mutta niinkuin sanottu, ei mulla ole sen kummepia odotuksia. Vo tosin hyvini olla, että vaadin epiduraalit ja kaikki muutkin tripit heti synnytyksen alkuun ja kiroan ammeen alimpaan *elvettiin, mutta se olkoot sen ajan murhe :D
 
Sophie82 sanoi:
Noh, meidän tilanne vaikeutui taas.. juuri kun päätettiin että vaihdetaan sairaalaa että päästään tutun lääkärin luokse niin eka vapaa aika oli 26.8. Jep, eli se siitä ja nyt taas mietitään minkä lääkärin luokse halutaan ja missä sairaalassa vauva syntyy.... tosi stressaavaa... niin ja pitäisi saada myös joku tuttu lääkäri kirjoittaa todistuksen että raskaus on edennyt normaalisti ja että saan lentää elokuussa suomeen :(
Click to expand...


Sophie82, miten olet saanut asian jarjestykseen? Onko siella priva-puolella niin, etta se sama laakari, joka on ollut raskauden seurannassa mukana tulee myos itse synnytykseen???
 
Totta kai pelottaa. En tassa vaiheessa osaa edes kovin hyvin eritella mika siina pelottaa. Suurinpiirtein KAIKKI. Ensisynnyttaja olen itsekin...

Jos alkaisin jakaa kaikki pelkoni ja fiilikseni synnytyksen suhteen, niin siita tulisi liian pitka tarina.

Puoliso tulee synnytykseen. En edes voi kuvitella synnytysta ilman puolisoa.

En ole varma osallistunko paikallisen terveyskeskuksen synnytysvalmennukseen. Seuraava ryhma alkaisi heti syyskuun alussa (heinakuun ryhmaan en ehtinyt ja elokuu kun on taalla lomakuukausi ja silloin ei ole mitaan). En ole siis varma menenko. Tunteja olisi 4 kpl. Yksi synnyttanyt tuttu sanoi, ettei siita ole mitaan hyotya, silla kaikki hienot hengitysharjoitukset sun muu varmasti unohtuu siina vaiheessa kun on tosi tilanne ja kauheat kivut niskassa. Toinen sanoi, etta kavi kerran, mutta se oli kamala pettymys. Eka tunti oli katsottu joku video ja toka tunti keskusteltu siita.

Videoita voi katsella ja tarinoita lueskella itsekin netista. Ehka mieluummin katsonkin ne kotona yksin tai puolison kanssa kaikessa rauhassa...

***
Synnytystapa-arvio? Miten se tehdaan? Minulla on seuraava ultra-aika varattu rv:32. Toivottavasti sen yhteydessa
saa jotain informaatiota.

***
Jotenkin tassa koko raskaudessa on sellaiset fiilikset, etta aika on seka paras kaverini etta pahin viholliseni. Mita enemman aikaa kuluu, sita paremmat selviytymismahdollisuudet vauvalla on... Toisaalta aika menee taas liian nopeasti ja en ehdi valmistautua henkisesti vauvan tuloon. Vain reippaat kolme kuukautta, my god...
 
Littlered sanoi:
Sophie82, miten olet saanut asian jarjestykseen? Onko siella priva-puolella niin, etta se sama laakari, joka on ollut raskauden seurannassa mukana tulee myos itse synnytykseen???
Click to expand...

Tänään kaikki asiat loksahti paikoilleen! Mentiin eilen yksityiselle ja sanottiin et tarvis ajan, ei me voida odottaa elokuun loppuun. Virkailija vilkas mun mahaa ja tokas että joo ja mahdollisimman pian! Ja aika saatiin heti aamuksi taas uudelle lääkärille :)

Kattelin sitä uutta lääkäriä kun se ramppas siinä edestakas, ja pientä ennakkoluuloa hiipi mieleen.. nuori mies joka näytti ihan lääkärilehden kansipojalta. Noh, ennakkoluulot hävisi heti kun hän avasi suunsa: täydellistä englantia ja ihan todella mukava. Sanoi heti alkuunsa että onneksi olette päivän viimeinen potilas niin meillä on aikaa vaikka koko päivä :) Käytiin sitten mun raskaus läpi ihan alusta lähtien, ja hän katsoi kaikki aikaisemmat tulokset ja selitti ne selkeästi. Ja sitten käytiin läpi sen sairaalan käytännöt ja miten asiat siellä hoituu. Selitti kaikki seuraavat käynnit ja mitä niissä tehdään ja miksi. Sitten kysyi jos on ollut jotain vaivoja ja sanoin että on ollut kipuja alavatsassa, asia selvä ja samantien katsottiin ultralla että paikat ovat kiinni ja sitä mitä niiden pitäisikin olla.

Sitten oli itse ultran vuoro. Hän oli aivan loistava kun kerroin että meidän rakenneultrassa ei saanut kysyä mitään ja meille ei selitetty mitään. Hän sitten sanoi että nyt käydään kunnolla läpi, ja kysyi onko MEILLÄ kiire!? Ja kun tiesi että olen sairaalassa töissä niin kertoi ihan lääketieteellisillä termeillä kaiken aivojen osista aortan virtauksiin. Oli aivan loistavaa. Puolisen tuntia katseltiin vauvaa, ja laskettiin jopa sormet! Kasvojakin katsottiin mutta vauvalla oli molemmat kädet nyrkissä naaman edessä niin piti vähän heilutella, että nähtiin kasvot kunnolla. Siellä vauva liikkui niin kovin että välillä oli vaikeaa saada otettua mittoja :dance011Pää alaspäin, jalkaterät mun kylkiluissa riehuttiin :dance018

Verrattiin kokoa rakenneultraan joka oli kk sitten, paino on tuplaantunut (nyt 800g)! Aika hurjaa... vauvan koko on jo viikon suurempi kun keskiarvo ja ylärajoilla mennään, mutta koska me ollaan molemmat pidempiä kun keskiverto espanjalainen, sanoi että ihan normaalin kokoinen meidän vauvaksi :D

Mitä muuta.. Littlered, kyseinen lääkäri kertoi että heidän yksikössä on 7 lääkäriä ja jokaisella on 24h päivystys kerran viikossa. Mutta, aina kun oma potilas synnyttää he tulevat paikalle jos eivät satu ole matkoilla tai muuten oikeasti estyneitä. Helpotti aivan huimasti kuulla että hän tulee todnäk olemaan paikalla ja siten pystyn puhumaan englantia synnytyksessä :gen014

Elokuussa on muuten treffit anestesialääkärin kanssa joka arvioi mitä lääkitystä voin saada synnytyksessä. Vähän jännittää koska mulla on tatuointi alaselässä... :confused3

Mutta vihdoin meidän asiat järjestyi ja nyt voin rauhallisin mielin alkaa jännittämään synnytystä ;)
 
Oi, hyvä juttu Sophie82! Helpottaa varmasti kun saa asiat järjestymään eikä tartte jännittää enään :))
Meillä ei edellisellä neuvolakäynnillä osattu oikeen sanoa taaskaan juuta eikä jaata, ihmetteli vain kun oyssissa eivät olleet papaa ottaneet ettei ole tulehduksia.. Käski otattaa seuraavalla lääkärikäynnillä.
Supistukset vaan kiusaa ja kiusaa, eilen illalla oli taas sellaisia puolikipeitä ja välillä tuntuu niinkuin joku painaisi alavatsaa ulospäin+lantiossa tuntuu melko kovaakin kipua.. En vain osaa lähteä soittelemaan mihinkään äippäpolille ku näitä on ollut aina välillä ja kun ei tiedä mikä kuuluu asiaan ja mikä ei. Eikä osaa oikeen olla paikallakaan, poden kauhean huonoa omatuntoa jos pistän miehen lenkittämään koiran ja suostuin isosiskollekkin lastenhoitajaksi kolmeksi päiväksi.. Saapa nähdä tuleeko siitäkään mitään muutaku sanomista.
Ja valitan täällä kun en kehtaa miestäkään ressata :D
 
Kyumin, mua stressasi myös kivut alavatsassa ja nyt kun tietää että paikat ovat kiinni ja kaikki hyvin niin ei haittaa vaikka välillä tuntuukin ikävältä :) Ihan rohkeasti soitat jonnekkin ja pyydät ajan tutkimukseen, ja vaikka todnäk on väärä hälytys niin voit olla rauhallisin mielin. Ei siinä ainakaan ole mitään hävittävää!
 
Täälläkin alkaa jo hiemaan mietityttää synnytys. Eniten pelottaa se kipu, kun mulla on todella matala kipukynnys. Ehkä vähän ristiriitaista, mutta en mielellään halua mitään puudutuksia sunmuita. Oon aina kammoksunu piikkejäkin, ja kuullu muutamia kauhutarinoitakin jälkiseuraamuksista, tiedä sitten liekkö totta. Jos synnytyksestä selviän niin selviän mistä vaan, se on varppi :)
 
Sophie82 sanoi:
Kyumin, mua stressasi myös kivut alavatsassa ja nyt kun tietää että paikat ovat kiinni ja kaikki hyvin niin ei haittaa vaikka välillä tuntuukin ikävältä :) Ihan rohkeasti soitat jonnekkin ja pyydät ajan tutkimukseen, ja vaikka todnäk on väärä hälytys niin voit olla rauhallisin mielin. Ei siinä ainakaan ole mitään hävittävää!
Click to expand...

Kiinni ovat onneksi tähän mennessä olleetkin eivätkä luojan kiitos ihan päivässä aukeakkaan :"D Parin viikon päästä ois taas kontrollia, jos sitä jaksais sinne ootella ja samalla pyytäis ottaan papan VIELÄ kerran ettei varmasti ole tulehdusta, itsellä kyllä hienoinen aavistus testin tuloksesta. Hyppäyttävät parin-kolmen viikon välein vähintään näytillä kun nuita suppareita on ja ovat välillä kipeitäkin.. Tosin epäilen että osasyynä voi olla tuo rauta, tuskin ainakaan tilannetta helpottaa...
 
Perhevalmennus oli ainakin meillä neuvolassa esikkoa odottaessa kiva! :) Ei tehty hengitysharjoituksia, (meillä noi liikkeet ja muut harjoitukset kuului siihen fysikaaliseen valmennukseen, mikä oli minusta aika turha) vaan juteltiin vauvan perushoidosta, arjesta, käytiin tietty synnytys läpi lievitysmahdollisuuksineen, kateltiin ja tutkittiin omin käsin esim. rintapumppuja, kantoliinoja, kantoreppuja, rintakumeja...minusta mielenkiintoista ja ekaa lasta odottavalle tosi hyvä! Tietty voi olla neuvolakohtaisia erojakin noissa, mutta mä suosittelisin kyllä. :)
Synnytys jännittää juu, ekalla kertaa ei kaikki mennyt ihan putkeen ja nyt oliskin aika pelkopolilla edessä. Mutta avoimin mielin, se on tosiaan hyvä mennä. Ja omalta osaltani voin sanoa, että yllätyin positiivisesti kivunlievityksistä, jopa parjatusta ilokaasusta oli mulle apua. :)
 
Ensimmäistä lasta odottaessa olin kuullut KAIKKI mikä voi mennä synnytyksessä pieleen (opintojeni takia). En silti jostain syystä stressannut.. Monet vaihtoehdot saivat lähinnä ymmärtämään, että jokainen synnytys on erillainen, joten sitä on turha stressata/suunnitella liikaa. Suomessa myös on todella hyvät kätilöt ja valmiudet hoitaa tilanteet jos jotain yllättävää synnytyksessä tulisikin eteen.
Nyt toisen kohdalla on sama tilanne, en jännitä synnytystä oikeastaan lainkaan. Oli viimekin kerralla sen verran "helppoa", että ei pelota nytkään. Toki taas olen tietoinen siitä, että se riski on aina olemassa, että nyt ei kaikki menekään niin hyvin kuin viimeksi. Olen huom erittäin kipuherkkä, mutta lääkkeillä kipu ei tuntunut ylitsepääsemättömältä missäin vaiheessa. Plus melko nopeastihan tuo aika siinä tuntui menevän! Enkä kyllä mitään synnytysmaratonia vetänytkään, vaan homma oli ohi 9 tunnissa.
Ainoa mitä kehottaisin tekemään valmiiksi, on lukemaan etukäteen käytössä olevista kivunlievityskeinoista. Kätilöiden on paljon helpompi toimia, kun on valmiiksi samalla sivulla äidin kanssa.
Eniten itseä jännittää se synnytyksen jälkeinen aika! Viimeksi olin hormooneista aaaivan sekaisin ja sairastuinkin jonkin asteiseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Imetys oli myös täyttä tuskaa aluksi, vaikka siihenkin sitten tottui melko nopeasti. Saas nähdä nyt sitten kun on tuo 2v apulainenkin mukana kuvioissa, ehkäpä poju pitää äidin paremmin arjessa kiinni ! :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top