Ajatuksia synnytyksestä

Kärhö

Kärhö

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mä oon ainakin viime aikoina miettinyt yhä enemmän lähestyvää synnytystä, joten ajattelin että ihan oma ketju olisi ehkä tälle suurelle loppuhuipennukselle paikallaan. [:D] Kaikkea pyörii mielessä, mistä sen sitten varmasti tietää että synnytys alkaa, millainen mun synnytys tulee olemaan, mikä voi mennä vikaan, mitä kivunlievitysmenetelmiä haluan tai en halua, miten mies voi ja osaa tukea synnytyksessä, miltä se oikeasti tuntuu ja miltä tuntuu saada vastasyntynyt oma pieni vauva vihdoin syliin. <3

Pitkään en oikein uskaltanut tai halunnut miettiä koko synnytystä, mutta nyt viime aikoina olen lueskellut netistä ja kirjoista kaikkea synnytykseen liittyvää. Mieskin lainasi kirjastosta kirjan "Isä syntymässä". Itse jotenkin ajattelen nyt niin, että haluan valmistautua synnytykseen hankkimalla mahdollisemman paljon tietoa ja sitten yritän pähkäillä, miten itse toivoisin asioiden menevän. Tällä hetkellä mieliala on synnytyksen suhteen odottava, vähän tietty jännittää mutta enemmän ehkä olen innostunut ajatuksesta, että kohta tämä raskaus on päätöksessä ja saadaan tavata yhdeksän kuukauden jälkeen vihdoin meidän vauva.

Meillä alkaa synnytysvalmennukset ensi viikolla ja koska tuntuvat kovasti vaihtelevan sisällöltään ja laajudeltaan riippuen paikkakunnasta ja synnytyssairaalasta, niin näistäkin olisi kiva kuulla kokemuksia. Itse ainakin kovasti odotan noita valmennuksia, koska ollaan menossa Haikaranpesään ja oon kuullut ihmisten niitä kehuneen. Meillä tuohon valmennukseen kuuluu myös synnytyskeskustelu kätilön kanssa, jossa saa kertoa omia ajatuksiaan, toiveitaan ja pelkojaan synnytykseen liittyen ja sitäkin odotan kovasti.
 
Hei!
Meilä alkoi synnytysvalmennus viime viikolla. Paljon tuli tuttua asiaa, juuri sitä mitä oleen kirjoista lukenut, mutta olipa hyvä että se tuli noin tiiviissä paketissa! Täällä eletään nyt 34 viikkoa, ja paljonkin olen miettinyt välilihan venyttelystä puerperiumiin, mitä kaikkea voi tulla vastaan.
Mammajooga ja näyttelijäntyön tekniikat ovat antaneet, toivon, hyödyksikäyviä työkaluja suureen tapahtumaan.
Olen koettanut välttää liikaa suunnitelmallisuutta, etten sitten, jos kaikki ei menekään niinkuin ajattelin, masennu, tai jää soimaamaan itseäni. Sillä asenteella että alateitse lähdetään synnyttämään, koetetaan myötäelää tapahtumaa niin pitkälle kuin mahdollist, käyttäen sitten vaikka koko kipuarsenaalin. Synnytysasentoja haluaisin pystyä kokeilemaan loppuun asti mieleni mukaan, mutta jos vauvan tila vaatii tai omat voimat uupuu, niin mieluummin kiireellinen sektio kuin viimeisilleen pakerrettu hätäsektio, jos saa ylellisyyden siihen vaikuttaa.
Annan kätilöille vapauden hoitooni, uskon heidän ammattitaitoonsa.
Amme ja suihku, aquarakkulat kuulostivat hyviltä avautumisvaiheen kivunlievityskeinoilta. Pyrin myös ottamaan sitten epiduraalin, ja ilokaasua.
Mies on luvannut olla mukana koko ajan, ja uskon hänestä olevan paljon tukea kun on jo yhden synnytyksen kokenut toisin kuin minä ensikertalainen...
Välilihan leikkausta en tahdo, ellei leikkaava lääkäri arvioi repeämisriskin olevan liian taaja.
 
Mä oon ehkä eniten innoissani! Mutta välillä saattaa iskeä pienoinen pakokauhu.. mut suuriman osan ajasta oon innoissani! Ei malttais millään oottaa millanen mötkylä sieltä tulee ja millasen kauhu kakaran saan kun raskaus on ollut niin helppo.

Ite oon kahen vaiheilla miettimässä että oisko paras jos en valmentais itteäni mitenkään eli keskittyisin siten kenties parhaiten kuuntelemaan omaa kehoa kun ei olis mitään ennakko odotuksia mihinkään suuntaan vai sitten että yrittäis mahd paljon ottaa selville..enempi ehkä tuo vaihtoehto 1 houkuttelis. Oon niin hyvä maalailee piruja seinille et varmasti luulen et mulla on kaikki eksoottiset synnytys vaikeudet jos niistä luen.

Kivun lievityksessä mä yritän sitä ilokaasua ja lämpötyynyä...ja jos nyt aivan mahdottomaks menee niin sit huudan et "ihan sama mitä mömmöö laitatte kuhan laitatte" [:D] Mut yritän psyykata itteeni kivun kanssa sillei et tää on täysin luonnollista kipua ja ei tarvii pelätä kun tietää mistä kivut johtuvat..

Miehen osuttaa synnytykseen en oo jotenkin osannut aatella mitenkään..kai sen sit siinä tilanteessa huomaa mikä on parasta. Ainut mitä oon sille sanonu et jos se rupee panikoimaan tai muuten ahdistelemaan siinä niin voi lähtee samantien. Että se ei ainakaan auta jos ukko saa jonkun paniikkikohtauksen kesken kaiken. Ja et sen pitää totella mua mutisematta [:D]
 
Musta tuntuu, että synnytys ja siihen liittyvät asiat pyörii nykyään koko ajan mielessä. En tiedä onko tää sitä valmistautumista siihen, mutta ei mene päivääkään etten miettisi jotain juttua tai ettisi jotakin synnytykseen liittyvää tietoa tai ottaisi asiaa miehen kanssa puheeksi. Ehkä mä nyt tasapainotan sitä, kun en alku- ja keskiraskaudessa suostunut edes miettimään sitä, mihin raskaus päättyy. [:D]
 
herranen aika enää 6viikkoa ja 6 päivää laskettuun synnytykseen!!!! alkaapa tosiaan jännittämään... menee vähän nopeeta aika ei voi muuta sanoa... vastahan sitä plussattiin... :D
 
Saa ja kannattaa miettiä synnytystä etukäteen, se on osa henkistä valmistumista.
Synnytystä itsessään ei vaan voi kutenkaan etukäteen suunnitella, kaikki menee jotenkin
itsestään siinä tilantees.

Mulla tulos toinen vaaveli. Mulla pyörii vaan mieles, että minne ihmees me laitetaan esikoinen?
Haluan ehdottomasti miehen mukaan, en mee yksin!
Mieheltä ei kannata odottaa liikoja synnytykses. Mun mies sano, että sillä oli niin avuton olo synnytykses,
olis halunnu auttaa mutta ei osannu. Oon sanonu jälkikäteen, että suurin apu oli
se, että mies oli mukana, en kaivannutkaan muuta, se autto kun piti kädestä kiinni.
Mies yritti kyllä hieroa, mutta olin niin kipee ettei saanu koskea.

Mulla alkoi supistelut iltapäivällä, mutta mä en kyllä sillon tajunnu, että mitä ne oli. Oltiin k-raudassa
ostoksilla kun esnimmäinen alko, ihmettelin vaan, että "mikä ihme tuntemus tuo oli?"
Tajusin vasta 8 aikaan illalla, että oli supistuksia.

Soitin synnytyspäivystykseen, sieltä anoi ohjeita. Sinne kannattaa pitää yhteyttä kun h-hetki alkaa. Ne osaa rauhottaa ja sanoo kyllä oireitten perusteella jäädäkkö kotiin odottaan
vai ei.
Ihmeelliisen rauhallisena itte pysyin, miehellä oli vaikeampaa, ite koin että oli jännittävää ja ihanaa. Loppuvaiheesta mulla on hämäriä muistikuvia.
Pitää vaan luottaa kehoonsa, kyllä se vaaveli ulos tulee [:D]  Miljoonat muutki naiset on synnyttäny, kaikki sen osaa kun on pakko [:D]
 
saakos muuten synnytyksessä ja siellä sairaalassa olla noita sormuksia kädessä ollenkaan kun ei hoitajilla ainakaan saa olla... kun mietin vaan kun eivät lähde pois sormesta vaikka kuinka yritän milläkeinolla tahansa... en kyllä haluis katkastakaan...
 
ALKUPERÄINEN: lucky87

saakos muuten synnytyksessä ja siellä sairaalassa olla noita sormuksia kädessä ollenkaan kun ei hoitajilla ainakaan saa olla... kun mietin vaan kun eivät lähde pois sormesta vaikka kuinka yritän milläkeinolla tahansa... en kyllä haluis katkastakaan...


Heips! Täällä yksi vieraisiinpöytiin huutelija. Mulla ei ainakaan synnärille mennessä, tai missään vaiheessa käsketty ottamaan sormusta pois (kihlasormus vain). Ainoastaan vastasyntyneiden teholle mennessä täytyi ottaa sormus pois ja desifioida kätöset.
Meidän tammivauvasta tulikin helmivauva, reippaasti yliaikaisena. LA oli 18.1, ja kuinkas ollakkaan kun tyttö viihtyi aina 5.2 asti masussa [:D] (RV 42+4, ilman käynnistystä). Olihan siinä jos jonkinmoista tohinaa kun tyttö oli hörpännyt kakkaista lapsivettä, ja solisluukin oli murtunut [&o] Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin [:)]

Oikein antoisaa loppuraskautta kaikille mammoille! [:)]
 
ALKUPERÄINEN: lucky87

saakos muuten synnytyksessä ja siellä sairaalassa olla noita sormuksia kädessä ollenkaan kun ei hoitajilla ainakaan saa olla... kun mietin vaan kun eivät lähde pois sormesta vaikka kuinka yritän milläkeinolla tahansa... en kyllä haluis katkastakaan...


Multa ne otti sormukset pois synnärillä. En tiedä sitte alkaako ne kiskoa sormuksia sormesta jos ne ei lähe irti.[:D] Luulis että olis muuta ajateltavaa ku sormukset.
 
Saattaa kai ne niitä metalli koruja irrotella jos on pientäkään riskiä että joutuis leikattavaks. Sillon ne ainakin ottaa ne pois [8|] Ite just mietin et kun on kaulakoruja ja korvikset aina et jättäskö suosiolla kotiin ku jos jostain syystä niitä joutuu poistamaan niin en taho et ne hukkuu..joskin ihan 100%rihkama koruja mutta tunne arvoltaan tärkeitä. Mut niissä on myös pientä onnen amuletti fiilistä niin raaskis senkään takia kotia jättää..

Mietin myös että jos vaan muistan/kerkeen/kykenen niin pitää laittaa piilarit päähän ku lähtee synnyttää. Itellä on tosi huono näkö ja vaikee kuvitella että jaksan laseja päässä pitää ku tuskan hiki valuu otsalta. Täti puhu että kun mietti tyttönsä syntymistä jälkeenpäin niin ihmetteli miksei muista miltä se ihan eka näytti niin johtu just siitä että ei ollu laseja päässä eikä nähny sitä vauvaa kunnolla. Mä kyl haluun nähän mun vauvan ku se sieltä putkahtaa!

Luin tota luonnollinen lapsuus kirjaa (en vielä ihan osaa päättää onko se hyvä vai vähän paatoksellista mut ihan mielenkiinnolla sitä jo melkein 100 sivua aamun aikana luin.) ja se kyllä alleviivasi ainakin sen että en noita lääkkeitä kehooni synnytyksessä laita! Vähän tarkemmin ottanut tuo kirjoittaja selville niitä haittavaikutuksia yms että ei kiitos. Synnytyskipuihin tuskin on kukaan koskaan kuollut niin en anna niitten kyllä itteeni mitään tunkee. Ja kerrottiin myös aika selkeesti että miksi ei kannata niitä luonnollisia tuntemuksia puudutteilla poistaa.. Pitää varmaan synnytykseen ottaa kirja mukaan niin voi sit lukee et mites se menikään ku alkaa usko hiipua.
 
Mulla on vähän sellainen hassu ongelma (jota tuo Luonnollinen lapsuus kirja ei yhtään oo helpottanut), että mua hirvittää noi lääkkeelliset kivunlievitykset. Aluksi jostain syystä kauhistelin niitä haittavaikutuksia, mitä itselle voi tulla (esim. pahoinvointi, päänsärky) ja nyt mua on alkanut yhä enemmän huolettaa nuo vauvaan liittyvät jutut. Meille synnytysvalmennuksessakin sanottiin, että kaikki lääkkeelliset kivunlievitysmenetelmät on kyllä turvallisia, mutta että kyllä ne myös vaikuttaa vauvaan ja turha sitä on yrittää kieltää. Toisaalta en kyllä mitenkään luota itseeni, että kestäisin sitä kipua hyvin. Jos päästään Haikaranpesään asti, niin siellä tosin ovat tietoisia monista ei-lääkkeellisistä kivunlievitysmenetelmistä ja niitä aktiivisesti tarjoavat, mutta silti en tiedä, riittääkö ne. Oonkin ajatellut, että en tee päätöstä puoleen tai toiseen etukäteen vaan katson sitten siinä itse tilanteessa. Mutta jos vaan pystyn, niin en minkään varmuuden vuoksi ota epiduraalia tms.
 
mulla on onneks aika korkee kipukynnys että uskoisin selviäväni ilman lääkkeitä synnytyksestä.. En nyt varmaan ihan totaalisesti sitä itseltäni kiellä jos oikeesti tuntuu että keho räjähtää, mutta yritän kovasti ainakin psyykata itteeni aatellen just noita vaikutuksia siihen vauvaan ja itteeni ja sitä mitä hyötyä siitä kivusta on. Ja myös se et kuinka kauan noita kivunlievittäjiä on ollut..et ei se oo mitenkään välttämätöntä että jos munkin äitin ikäisistä (n. 54v) kaikki joitten kanssa oon puhunu on synnyttänyt ilman puudutteita saatika ku miettii äitinäitin ikäsiä niin niillä tuskin on ollut ees tarjolla mitään lääkkeitä. Kuitenkin toisellä mummolla 3lasta toisella 5 lasta niin eiköhän siihen nykyihminenkin pysty.

Ootko suze tykänny siitä kirjasta? musta se on kyl ihan mielenkiintonen. ei nyt vielä oo oikeestaan mitään uutta ilmenny mut on vaan hyvin selitetty että miksi esim imetys on hyväksi jne.. Oli vähän hassu se kohta missä kerrottiin epiduraalin haitta vaikutuksista niin siitä oli joku 2,5 sivua juttua ja lopussa vaan yhellä lauseella sanottiin jotenkin niin että se on todistettu että se helpottaa isän ahdistuneisuuteen ja synnytyksen miellyttävyyteen.. Sillei hyvä..sithän se kannattaa ottaa [:D] Eiköhän se ois isukille kaikkein mieluisinta lyyä äipältä taju kankaalle niin ei voi huutaa ja räyhätä ihan koko aikaa [:D]
 
Kyllä tässä pyörii tosiaan monta asiaa mielessä.
Itselläni lähinnä "pelko" siitä, että missä vaiheessa oikeasti sitten sinne sairaalaan pitää lähteä...meillä kun ei millään varmuudella ole tiedossa auto kyytiä ( omaa autoa ei ole), taksiinkaan ei tällähetkellä ole rahaa joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi se hemmetin ambulanssi..mitä en jostain syystä millään haluaisi =/
Sitä vaan mietin, että kauankohan sitä uskaltaa olla kotona sitten supistusten alkaessa kun ei voi tietää kauan sillä ambulanssilla sitten kestää kun sen sitten vihdoin joutuu soittamaan paikalle...pieni ahdistus alkaa taas tulla vaikka pahimmasta synnytyspelosta oonkin jo päässyt eroon...mut nyt noi "pienet" asiat alkaa mietityttää ja stressaamaan =S
 
Alkaa tässä vähän itseänikin jännittää kun h-hetki vaan lähestyy. Miten pitkään sitä ihan oikeasti uskaltaa olla kotona..? Olen kuullut juttuja että esikoisia odottavat ovat synnyttäneet omalle eteisen matolle kun ovat kuunnelleet niin tarkkaan niitä supistusväliohjeita. Meilläkin on matkaa sairaalaan reipas puoli tuntia. Sitten jos sattuu vielä olee ruuhka-aika niin kuka tietää miten pitkään menee. Entäs jos olen yksin kotona ja mies töissä. Miehellä menee puoli tuntia kotimatkaan ja siitä sitten vielä matka sairaalaan eli pitkälti yli tunti.
Pitää vaan toivoa että täälläkin se supparit alkais yöllä niin ei olisi turhaa stressiä asiasta. Vähän meinaa kyllä tulla hulluksi näiden ajatustensa kanssa. Ei pitäisi stressata mut minkäs teet kun olen stressi-erkki.
 
Sama juttu myös täällä. Kokoajan toivoo, että kun ne supparit sitten alkaa niin se olis tosiaan yöllä. Poikakaverilla kestää kuitenkin yli puolituntia tulla töistä kotiin ja yksin sitä ei haluaisi tietenkään matkaan lähteä =/
Enkä tiiä missä vaiheessa hällekkään sitten sinne töihin soittaa...jos vaikka tulee supistuksia mutta ei vielä tapahdukkaan mitään..
 
Harvinaista on että vauva tulisi ihan niin nopsaan ettei sairaalaan ehdi kauempaakin :) Kannattaa ihan rohkeasti ottaa ja soittaa synnärille kun alkaa siltä tuntumaan. Minäkin otin paineita tuosta ja kun supparit ei sitten tulleet mitenkään säännöllisen kellontarkasti vaan tuntui enemmänkin kestosupistukselta, soitin ja sanoivat että kun 10 minuutin välein tulee niin sitten voi tulla tai kun vedet menee tai kun ei vaan enää pysty olemaan. Tuosta puhelusta meni 1,5 tuntia että meni vedet, supistukset ei muuttuneet ennen kuin matkalla autossa tuli 6 minuutin välein. Sairaalaan päästyä olin 1 cm auki ja tuosta vesien menosta meni 13 tuntia siihen että vauva oli maailmassa :) 

Ei siis kannata panikoida, soittakaa synnärille kun alkaa huolettaa. Tiedän että se etukäteen ja vielä homman alettuakin mietityttää että olenko nyt liian ajoissa/myöhässä mutta yleensä kaikki ehtivät ihan ilman hätäilyjä sinne sairaalaan. 

Tsemppiä, hyvin se menee :) 
 
Ehkä sen tietää kun lähtö koittaa... Mie en taida osata jännittää...vieläkään,se menee sitten miten menee ja tulee miten tuleeemoticon
Meille annettiin neuvo, että jos ei "hengenhätää" ole niin omalla autolla tai taksilla mennään. Meilä on noin tunnin matka sairaalaan. 
Salla88 mietti tuota sairaalaan menoa. Kannattaa kysyä neuvolasta, voivatko kirjoittaa etukäteen taksi lapun..kai siihen voi myöhemmin lisätä päivämäärän. Tuolla lapulla taksi tulee maksamaan noin kymmenen euroa, ainakin täältä ja matkaa n.100km. Tuosta on suoraan vähennetty kelan matkakorvaus. Jostain kuulin, että ambulanssi katsoo itse tarpeellisuuden ja laskuttaa sen mukaan. Viimevuonna korvausten jälkeen summa jäi hieman alle kympin, ja luultavasti aika kallis ilman kelan korvausta.  (tiedä pitääkö stten paikkaansa, voiko ne noin tehdä?!)emoticon
Ensisynnyttäjällähän ylensä kestää hieman pitempään tuo synnytys, ja parempi on aina käydä "ottamassa vauhtia" synnärillä, kuin jäädä ihmettelemään supistuksia.
Kiitos rozie rohkaisevista sanoistaemoticon
 
Samat pohdituttaneet myös, täälläkin yksi stressi-erkki.

Miehen työpaikalta on kahden tunnin ajomatka tänne. Ja jos oikein pahimmoilleen sattuis, niin hän olisi juuri hypännyt aamujunaan, olisi vasta reilun tunnin päästä perillä (missä hyppäisi autoon) ja sieltä sitten suoraa päätä takas Ouluun, 2h ajomatka. Sovittu on että soitan joka tapauksessa heti, kun jotain tuntuu oikeesti tapahtuvan, vaikka ei olis mikään kiirekään, niin katotaan sitten mitä tehään. Onneksi tosiaan harvoin on mikään kova kiire. Henkinen paniikki kuitenkin tulee helposti, johon kaipaisi sen oman miehen läsnäoloa.

Mietitty on sitäkin että olisipa se hirvittävän "noloa" jos mies lähtis kesken päivän töistä ja se oliskin ihan väärä hälytys... kyllä kai ne ihmiset ymmärtäis kuitenkin :)
 
 Nirsku kiitos taksilappu vinkistä. Pitääpä kysyä heti huomenna nevolassa asiasta =)
Ja kiitos tosiaan rozie tsemppaamisesta =))
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top