Ajatuksia synnytyksestä

B

beijaflor

Näppärä viestien naputtelija
Maaliskuunmammat 2014
Aloitan nyt uuden keskustelun synnytykseen liittyen ja lisään tuolta Neuvolakäynneiltä omia ajatuksiani tulevast synnytyksestä.

Eli näin: Otan tässä lähipäivinä yhteyttä synnärille ja ilmoittaudun sellaiseen pienryhmään, jossa keskitytään hengitys- ja rentoutusharjoituksiin sekä avautumisvaihetta helpottavien asentojen etsimiseen. Ajatuksena siis tähdätä luonnonmukaiseen synnytykseen.... No joo, en ole kyllä ainoastaan sen vuoksi menossa vaan lähinnä tuon selän jäykistymisen ja kipuilun vuoksi. Jos saisin jotain vinkkejä, että miten tuon selän kanssa tulisi toimia synnytyksen aikana. Tällä hetkellä itse synnytys ei pelota lainkaan vaan ne kivunlievitykset  :) Tiedän, olen hölmö.. Olen kyllä kuullut, että siinä synnytyksen vaiheessa tuollainen pelko kyllä katoaa. Olen siis avoin myös kivunlievitykselle, mitään valmista suunnitelmaa ei siis ole enkä ole sellaista tekemässäkään. Tilanteen mukaan sitten toimitaan.

Oletteko muut jo ehtineet ajatella tulevaa synnytystä?
 
Juu lisäilen tännekin :)

Kiva kuulla et joku muukin on ajatellut luonnonmukaista synnytystä. Täällä kans mennään vähän sillä kannalla :)! Minä myös jollakin tapaa pelkään niitä lääkkeellisiä kivunlievityksiä, tai oikeestaan enemmän niiden lopputulosta. Oon kuullu et esimerkiksi repeämät on yleisempiä makuultaan synnyttävillä ja niillä jotka ovat ottaneet puudutuksen (epäluonnollinen ponnistusasento+tunnottomuus). Eli synnytyksestä toipuminen voi viedä kauemmin aikaa repeytymineen. Vaikeehan se on sanoa et miltä se synnytys sit loppuen lopuks tuntuu, etenkin ensisynnyttäjänä :D. Ja kai neki on niin yksilöllisiä juttuja loppuenlopuks. Kyllä oon myös asennoitunut ottamaan lääkkeellistä kivunlievitystä vastaan jos siltä sit kuitenkin tuntuu. Eniten just ehkä mietityttää oma kunto, et miten jaksaa kun ei oo niin paljoa tullu liikuttua raskausaikana. Se on ihan totta ettei kyllä mitenkään voi synnytystä suunnitella etukäteen. Mutta ihan mielenkiintoista ainakin olla jyvällä erilaisista mahdollisuuksista. Minuu kiinnostaa erityisesti vesisynnytys ja käveleminen/liikkuminen synnytyksen aikana :) Sit on hierontaa varten frantsilan tuotteita ja kauratyyny selkää varten. Ponnistusvaiheessa ajattelin ainakin kokeilla jakkaralta tai konttausasentoa. Jos synnytän Vammalassa, siellä myös on mahdollista synnyttää altaaseen.

Tuollainen pienryhmään osallistuminen vois olla ihan jees. Tampereelta olen lähinnä törmännyt vain ykistyisiin ryhmiin jotka ovat aika kalliita. Pitänee kysyä neuvolassa jos ne tietäis jotai tuollaisista ryhmistä :)! Omatoimisesti oon lähinnä harjoitellut kyykkyasentoa, lantionpohjan lihaksia ja tehnyt joitakin hengitysharjoituksia (aika laiskasti tosin). Lisäks oon juonu vadelmanlehtiteetä (vahvistaa kohtua). Kyykkyasento on ollu yllättävän haastava! Kun miettii et ennen naiset oli paljon kyykyssä ja etukumarassa erilaisissa työtehtävissä, varmaan synnytyskin ollut luontevampaa sillon. Nykyään me vaan istutaan nojatuoleilla ja sohvalla takakenossa ja elämä on paljon fyysisesti passiivisempaa muutenkin.

Musta tuntuu et monet pelkää aika paljon synnytystä, tai ainakin sitä kipua itsessään ja synnytys menee passiivisesti täysin hoitohenkilökunnan varassa. Mennään vaan sänkyyn makuulle, otetaan lääkkeet ja sit pusketaan vauva pihalle. Enkä siis mitenkään halua väheksyä tätä tapaa (kun ei omaa kokemusta edes ole, ja voinhan itsekin päätyä samaan tilanteeseen). Itekkin pelkäsin synnyttämistä jossain vaiheessa. Nyt kun olen lukenut ja kuunnellut mielipiteitä laidasta laitaan ja tutustunu synnytyksen eri vaiheisiin niin ei enää pelota :) ja uskon, että sillä kivullakin on tosiaan merkityksensä ja sillä miten asennoituu. Jotenki enempi odotan sitä sellasena voimakkaana ja luonnollisena kokemuksena. Jos niin moni synnyttäjistä kautta aikain on synnytyksestä selviytynyt niin miksipä ei ite sitten :)? Ja jos jotain häikkää tulee, niin sitten tulee. Kaikkeen varautuen.

Ai niin.. tässä vielä repeytymisiin ja synnytyspelkoon liittyvä linkki minkä löysin äsken:

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=95 (copy+pasteamalla selaimeen aukeaa)

Tällaisia ajatuksia siis synnytyksestä täällä =)! Tulipa avauduttua :D!
 
Minäkin olen paljon miettinyt synnytystä ja yrittänyt asiasta keskustella miehen kanssa. Mietin synnytystä todella paljon varsinkin muutama kuukausi sitten, nyt en enään niin aktiivisesti. Tuolloin aikaisemmin pelkkä synnytyksen ajatteleminenkin sai lievän ahdistuksen tunteen aikaiseksi ja sitä vain mietti, että miten ihmeessä voin selvitä ikinä moisesta koetuksesta. Mies on yrittänyt rauhoitella sillä, että sairaala on täynnä ammatti ihmisiä, jotka hoitavat monia synnytyksiä päivässä. Siellä kuulemma ollaan varmasti hyvissä käsissä ja tehdään niin, kuin käsketään.
Mutta entäs, jos minä en halua tehdä niin kuin käsketään?

Tällä hetkellä synnytyksen ajatteleminen nostaa lähinnä positiivisen jännityksen päälle eikä enään ahdista. Pelkään kyllä kipua ja olen valmis sitä lääketieteellisin keinoin helpottamaan. Kivunlievitysmenetelmistä eniten epäilyksiä herättää ilokaasu. Olen kuullut siitä niin paljon huonoja kokemuksia, että en itse millään tavoin hingu sen kokeilemiseen. Jotenkin tuntuu siltä, että mielummin kokeilisin jotain muuta, mutta voisin jättää koko ilokaasun väliin. Ei kait sitä pakoteta ottamaan, jos itse ei halua?

Haluaisin myös mahdollisuuden päästä liikkumaan ja vaihtamaan asentoa avautumisvaiheessa. Pelottaa sekin, että on sitten kytkettynä koko ajan kaikenmaailman laitteisiin eikä saa nousta sängystä kävelemään ja liikkumaan.

Itse ponnistusvaiheessa haluaisin ainakin kokeilla jakkaraa. Tai ainakin jotain muuta asentoa, kun sitä perinteistä puoli istuvaa. Se jotenkin kammoksuttaa ja mielummin haluaisin kokeilla jotain pystyasentoa tai vaikka konttausasentoa.

Pelottaa myös mahdollinen välillihan leikkaus ja tikkien laittaminen. Ne haluaisin välttää kaikin mahdollisin keinoin. Mutta, jos tulee repeämiä niin pakkohan ne on tikata. Mielummin ottaisin luonnollisia repeämiä, kun välilihan leikkauksen.

Tarkoitus olisi kotona jossain vaiheessa aloittaa välilihan venyttäminen ja hierominen öljyn avulla. Jos siitä vaikka pikkuisen olisi apua tuohon repeämien ehkäisyyn. Tuskin siitä ainakaan haittaa on.

Tuossa linkissähän olikin mielenkiintoista juttua
Kiitos Solinar!
 
Mullekin ehdotettiin jo tuon rd:n takia epparia jo nyt, kun eka lapsi oli 4395g ja tää ei ainakaan pienempi tule olemaan.. Kiitos tän raskausdiabeteksen.. =/ 

Itte mielummin kokeilisin ilman epparia ja sitten vasta, jos näyttää että meinaa revetä niin leikattas se. En tiedä repeääkö toinen helpommin uudestaan, kun ensimmäisessäkin tuli toisen asteen repeämä.. Nyt tästä toisesta mulle lupailtiin, että hoidettaisiin enemmän hallitusti ja sen takia tuo eppari tehtäisiin. Toisaalta pelkään sitä, että olen sillon kipeempi kuin repämästä.. Koska viimeksi tullut repeämä ei ollut edes kovinkaan kipeä.  

Muuten synnytys ei juurikaan jännitä.. Samoilla kivunlievityksillä mennään kuin viimeksi, mutta aquarakkulat jätän kyl ottamatta.. Niistä tullut kipu oli pahempi kuin supparit.. Ekasta sain melkein kaikki kivunlievitykset mitä saatavilla oli, mutta en sentään kohdunsuunpuudutusta.. Synnytys kesti tosi pitkään, ehkä senkin takia.. Mutta jäi positiivinen kuva ponnistusvaiheesta, koska en muista siitä mitenkään kauheeta kipua tunteneeni. 

 
Minulla on synnytyksestä tosi positiivinen mieli. Tietenkin jokainen synnytys on erilainen ja mitä vain voi tapahtua, mutta esikoisen synnytyksestä jäi tosi hyvä maku, niin odotan kyllä ihan positiivisena ja innoissani tulevaa.

Esikon kanssa supistukset kesti melkein 3päivää ennen kun lähti kunnolla käyntiin. ja sitten kun lähti käyntiin niin eipä siinä kauaa mennytkään.
Aamulla klo 8.00 olin vain sormelle auki (mitä olin ollut jo sen melkeen kolmepäivää). Sitten sain  jonkun kivunlievitys piikin pakaraan joka voimisti supistuksia oikein toden teolla. 8.30 olinkin sitten jo 4cm auki ja lähettiin synnytyssaliin, jossa klo 9jälkeen kalvot puhki ja epiduraali. Uskottiin että sen jälkeen kestäisi vielä useita tunteja ennen kun mitään tapahtuisi mutta, 11.50 tuli hirveä paineen tunne ja tadaa täydet olin auki. 7min ponnistelun jälkeen poika oli ulkona.

Väliliha mulla leikattiin ja sen lisäksi ei tullut repeämiä ja minä toivuin välilihan leikkauksesta tosi hyvin. pystyin istua heti ihan normaalisti enkä missään vaiheessa tarvinnut sitä istuma rengasta.
tosin tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat olleet välilihan leikkauksen jälkeen todella kipeitä, että kovin yksilöllistä kaikki on.

Mutta siis innolla odotan tulevaa synnytystä, enkä ole sen koommin miettinyt tai ottanut paineita siitä miten haluan homman tapahtuvan, koska eihän noista synnytyksistä koskaan voi tietää mitä tapahtuu.
 
Mäkään en pelkää synnytystä. Tiedän et sattuu niin paljon et sitä ei voi etukäteen kuvailla eikä kenellekkään kertoa miltä se tuntuu. Tiedän jo että en osaa olla hiljaa vaikka haluaisinkin. Ainoa toivomus mitä mulla on et tulis yhtä nopiaa ku edellinenkin. Eli kunnolla kipeiden supistusten alusta vain 3 tunti synnytykseen. Ja vain vika tunti kunnolla säännöllisiä supistuksia. Vikassa puolessa tunnissa aukesin 3cm-> 10 cm ja vauva ihan alhaalla tulossa. Silti poinnistusvaihe kesti 13min vaikka toinen synnytys. Eka yritettiin kyljellään ku en olis makuulleen halunnut. Mut sit ku oon tarpeeks kipee en osaa puhua enkä liikkua. Huutaa vaan . Ja sit menikin selällään tää toinenkin synnytys.

Nyt aionkin sanoa jo heti sisälle mennessä et ei selälleen. Ei missään nimessä. Kyykkyssä tai jakkaralla tai vedessä ihan mitä vaan muuta ponnistusvaihe.

Kivun lievityksestä sen verran. Jos vaan kerkiän saamaan niin todellakin haluan puudutusta kohdu kaulalle. Ekassa sain epiduraalin jäi toispuoleiseksi ja kaikki kipu tuntui toisella puolella. Se hyvä puoli oli, et puudutti kuitenkin alapään eikä sen lapsen ulostulo sieltä tuntunu missään. Mut toisessa kun meni täysin luomuna ku mitään en kerinny saamaan niin se paine ja kipu mikä tuli lapsen pään venyttäessä tuota värkkiä niin oli järkyttävää. Enkä ollu osannu siihen varautua ollenkaan. Siitäkin syystä tuli vähän pidemmäksi tuo ponnistusvaihe. Ku tuli itellee sellanen olo et ok tää loppu nyt tähän mä heitän hanskat naulaan en halua enää synnyttää . Nyt pitää yrittää muistaa keksittyä siihen et antaa sen vaan tulla ku sit menee nopeammin ohi se vaihe.

Epparin leikkaamisesta: Mulla leikattiin ekassa ja toivoisin nyt et ei olis leikattu. Oli nimittäin tosi kiva kuunnella ku kätilöt kirosivat ääneen tässä toisessa synnytyksessä kuinka se epparihaava kiristää, eikä anna yhtään periksi. Se vanha eppari arpi oli syynä pieneen pinnaliseen 1 asteen repeämään minkä sain. (Se ei tosin jälkeenpäinkään kovin pieneltä tuntunut).

Kaikkee voi tosiaan suunnitella ja miettiä mut se mikä on tosiasia on se, että se synnytys menee just niinku se menee. Mä en ainakaan kummallakkan kertaa ole ollu millään lailla asian ja homman emäntänä. Parasta vaan opetella siihen ajatukseen , et ottaa vastaan mitä on tullakseen. Synnytyksiä tehdään monta päivässä ja kaikki muutkin niistä ovat selvinneet. Niin te kaikki selviätte myös.

Ainoa todellakin varma asia on se, että tulette ihan varmasti muistamaan synnytyksen hautaanne asti. Vaikka kuinka on hönössä tai vajoaa johonkin transsiin niin kaiken muistaa. Se onki aika kummalista kun sitä ajattelee. Mut niin se vaan on.
 
Synnyttäneillä naisilla vähän sama homma kuin armeijan käynneillä miehillä. Molemmat palaa aiheeseen silloin tällöin iästä riippumatta.. 

Mä odottelen kauhulla tota sektiota. En ole vielä päättänyt että tehdäänkö se nukutuksessa vai epiduraalissa. Lopullinen päätös tulee luultavimmin tehtyä vasta viimemetreillä juteltuani leikkaavan lääkärin kanssa. 
 
Sektiota odotellen myös täällä, mutta ihan rauhallisin mielin (toivottavasti vaan ei ala syntymään etuajassa!!).

2 synnytystä takana riittää mulle, kiitos. Tuolloin lapset oli yli 4,2 gr ja n.4 kg ja itse olin semmoinen 50 kiloinen rimppakinttu, pituutta mulla reilu 160 cm. Tuon kokoiset vauvat kun tulee tuon kokoisesta kropasta niin jättää jälkensä, eli nyt ois sektion vuoro.
 
Odotan esikoista, enkä siis tiedä synnytyksestä vielä yhtään mitään :) mutta mitä pidemmälle tää raskaus kaikkine pikku epämukavuuksineen etenee niin alan ajatella, että 10-20h kipua ei vedä vertoja tälle 9kk odotukselle!

Aquarakkulaa kehiin, epiduraalit selkärankaan ja selälleen ähistämään, bring it on! Ja tietty sen verran ilokaasua että ees naurattaa koko touhu! :D
En osaa/halua pelätä koko asiaa enkä myöskään halua opiskella montaa tuntia eri tekniikoita: kyllä ne ammattilaiset sen homman hoitaa :) :) tavalla tai toisella. 
 
Muakin pelottaa jotenkin epiduraalin laittaminen, vaikka siinä vaiheessa kivut on varmaan kuitenkin niin kovat, että se epiduraalin laitto on pientä siihen verrattuna :D
Olisin myös kiinnostunut muista synnytysasennoista kuin selällään makaamisesta. En tiedä onko mun lantion löystyminen ihan normaalia vai normaalia enemmän, mutta jos se jotenkin vaikuttaa, niin haluaisin tietää vaihtoehtoja jo etukäteen
 
Itte haluisin nimenomaan alateitse synnytyksen, koska siitä toipuu nopeammin ja komplikaatioiden riski on pienempi, kuin sektiossa. Tässäkin asiassa kaiketi tieto lisää tuskaa.. Mutta todellakin toivon, että vauvan kasvu saadaan mulla hallintaan ja pääsen synnyttämään tämän toisenkin normaalisti alateitse.. Jos selviis ilman epparia ois vielä kivempi, mutta kaitpa se on otettava, jos muuten on vaarana repeäminen.. Sekään ei ollut kivaa.. 

Muistamisesta sen verran, että vaikka viihdyin sairaalassa ennen esikoisen syntymää suppareiden kanssa torstai illasta noin klo: 23:sta lauantai aamuyöhön.. En muista tuolta väliltä likikään kaikkia tapahtumia, etenkin ajankäsitys on hämärtynyt ja suurimman osan ekasta synnytyksestä olen lukenut sairaalasta saaduista papereista. 
 
Eka tulossa ja aion ainaki yrittää luonnolista synnytystä, mahdollisesti altaassa, vaikka kaikki kaverit, jotka on jo synnyttäny sanoo vaan että turha ees yrittää ilman lääkkeitä. No ihtehän oon sen vertä jääräpää ku sille päälle satun että ainakin yritän, saanpahan miestä juoksuttaa kauratyynyjen yms kanssa.
 Oon kyl valmistautunu että sitten jos ei kertakaikkiaan paikat kestä nii sitte ilokaasulla ja lääkkeillä, mut yrittänyttä ei laiteta, eihä siin kuitenkaan mitää hengenhätää oo ja onhan ennenki synnytetty ilman lääkkeitä. Voihan se toki olla että kun ei aikaisempaa kokemusta oo nii ku synnytys alkaa, asiat kääntyy aivan päälaelleen.
Jännityksellä siis odotellaan, enkä osaa oikein pelätä etukäteen, vaikka kuin ois tutut koittanu kauhukuvia hahmotella mulle, jos rupiaa niitä uskomaan nii järkihän täs menis jo ennen synnytystä.
 
Minä aion ottaa kaikki mahdolliset kipuavut vastaan, mitä vaan saa
Oon muutenkin menossa sillä asenteella synnyttämään, etten sieltä hengissä selviä. Varaudun siis ihan hirvittävään kipuun ja tuskaan (ja todennäköisesti se on vielä paljon tuskaisempaa :) ).
 
Se on tosiaan niin, et kaikki kokee sen synnytyksen ja kivut ja kaiken siinä ihan omalla tavallaan. Vaikka kuinka siitä lukisi ja kuulisi juttuja miten toisilla on mennyt niin sen näkee oikeasti kunnolla vasta sitten kun itse siellä on näkemässä ja tuntemassa. Ihanan avoimia mieliä monella ja se onkin mun mielestä paras ratkaisu ja vaihtoehto synnytykseen valmistautumiseen.
 
Kertokaapas te kokeneemmat mammat, kuinka kauan synnytyksestä menee siihen, että se normaali olo tulee takaisin vai tuleeko sitä enään? En nyt tarkoita tällä mitään mahan palautumisia tai mahdollisten repeämien parantumista, vaan ihan sitä olotilaa, joka oli ennen raskautta. Itsellä ainakin on koko ajan ollut erilainen olo, vaikkakin ihan hyvä... jos ei lukuun oteta näitä kaikenmaaliman kremppoja, mitä kropassa on alkanut ilmenemään.

Loppuuko esim. närästykset ja ummetukset yms. kuinka pian synnytyksen jälkeen?

Täällä odotellaan jo sitä normaalia oloa ja aikaa, kun jaksaa joskus jotain tehdäkin... mikäli vaan vauva sen sallii
 
Närästys ja ummetus yms. loppuu kyllä about synnytyssaliin.. Itte oksensin viimeraskaudessa kerran ja senkin heti synnytyksen jälkeen.. Mutta mä olin elämäni voimissani heti synnytyksen jälkeen. 

Mutta kuten kaikki raskauteen ja synnytykseen liittyvät vaivat ovat yksilöllisiä ja niistä palautuminen yksilöllistä, mutta sen nyt vaan voi kuvitella miten paljon parempi olo on kun on se muutama kilo vauvaa ja istukkaa ja ne istukanhormoonit pois mahasta. =)

Itselläni oli ekat pari viikkoa olo kuin keijukaisella.. Todella kevyt. =)
 
Joo mulla oli myöskin hyvin normaali olo todella pian. Pystys taas liikkumaan ja taipumaan. Vaikka tikkejä olikin niin ei ne kipeitä ollu että sekään olis ollu kiusana.

Ja synnytyksestä muuten: odotan itseasiassa aika innolla sitä nyt kun tietää mitä se on. Ilokaasuun en koske, tuli hirveä olo siitä. Mut epiduraali todellakin jos mahdollisuutta, se ei ollu ku pieni nipistys. Ja selällään aion ponnistaa, mielestäni oli hyvä asento. Viime kerralla koitettiin myös seisten ja kontallaan mut todella oudon olosta. Ite en osannu niin olla. Ainoa mitä kovasti haluan on että synnytys käynnistyy itsestään.
 
Ajantaju hävisi kyllä minullakin synnytyssalissa ja en aina edes tiennyt mikä vrk:n aika on (synnytys kesti n.12 tuntia, alkoi säännöllisillä supistuksilla aamuyöllä). Sen kyllä muistan, että kun lapsivesi meni spontaanisti melkein heti sairaalaan päästyämme, niin sen jälkeen kivut kyllä koveni ihan älyttömästi ja enää ei mitkään lämpimät suihkuttelut riittäneet! Mitään kivun lievitystä en ollut ottanut/saanut ennen synnytyssaliin siirtymistä. Ilokaasua tarjosivat sitten heti salissa, mutta en tykännyt siitä yhtään. Tuntui, että tuli kahta kamalampi olo. Kivut säilyi ja lisäksi pää meni sekaisin ja oksetti. Mutta epiduraalin saatuani, voih, taivas miten hyvä olo! Sain sen kahdesti ja vauva syntyi lopulta nätisti muutamalla ponnistuksella ja ilman minkäänlaisia kipuja. Itseasiassa ponnistusvaihe eteni niin mukavasti, että musta tuntui et just kun vasta alettiin ponnisteleen, niin aviomies toteaa, että "Hyvä kulta, vauvan pää näkyy jo!" :D Ja se ei ole kyllä mikään legenda, että vauvan synnyttyä kaikki kivut ja pahat olot häviää samantien. Mulla oli ainakin niin euforinen olo, kun sain vauvan rinnoille, et kaikki muu unohtui. <3>
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top