Ajatuksia peloista ja positiivisuudesta

Chimichanga

Näppärä viestien naputtelija
Huhtikuiset 2022
Ensimmäistä odotan ja todella kärsimättömästi. Viikolla 11+6 saatiin ultrassa varmuus että hän on todellinen ja kunnossa! Mikä helpotus. Takana on akuutti yllättävä kohdun ulkoinen raskaus - leikkaus rumba, joten olin lukenut kaikki uhkakuvat läpi moneen kertaan ja epäillyt vaikka mitä. Onneksi aivan turhaan. En halua lapseni kasvavan stressaavassa kehossa ja haluan keskittyä uskomaan että kaikki varmasti menee hyvin. Kohta "keskenmeno uhka-aika" alkaa olla ohitse. Huomenna alkaa 14 viikko. Stressitasoa vähän häiritsee pissatulehdus joka viimeksi löytyi ja pari kertaa aiemmin vuoden alusta ja toivon että antibiootti purisi jo kunnolla eikä vahingoittaisi vauvaa millään lailla.

Oletteko te kamppailleet negatiivisten ajatusten kanssa? Ensimmäinen raskaus varmasti herättää pahimmat epäilyt. Tuntemukset kohdussa, syönkö oikein, kasvaako vatsa yhtään, milloin ekat vauvan liikkeet jne.

Teen parhaani, jotta vauva saisi kasvaa rauhassa. Mulle tuo turvaa ja tukea usko Jumalaan ja siihen että Hän on elämän luoja. Odottavan aika on pitkä!
 
Ihana tuo loppu :Heartred:angel2

Onhan tässä ollu vaikka ja mitä, ehkä tuolla salasella puolella on enemmän keskustelua näistä kun ei kaikki nää :grin Kovasti tahtoo miettiä että onkohan kaikki varmasti hyvin ja onko sitä paras mahdollinen koti pienelle. Mutta niillä mennään mitä on mahdollisuuksia, terveisin taaskin sängyn pohjalle jäänyt yrjöilijä :wtf:
 
Kiitti kommentista :smiley-bounce013 Mun pitää odotella kuukausi ennen ku pääsee tonne salaiseen ryhmään :smiley-angry003 Kai siellä parempi keskustella näistä jutuista. Tsemppiä sulle !
 
Mulla oli aikaisempi keskenmeno 11/18 ja ajattelin, että olisin ihan hermoraunio ja paniikissa koko tämän raskauden, mutta olenkin ollut melko tyyni ekoja viikkoja lukuunottamatta. Eilen oli nt-ultra ja oltiin sitä ennen pari viikkoa reissussa, jolloin ajattelin raskautta tosi vähän. Jotenkin oli sellainen tunne, että kaikki menee luultavasti hyvin ja jos ei mene, selviän siitä. Tietenkin tässä on vielä aikaa huolestua vaikka mistä, mutta yritän olla stressaamatta.
 
Hyvä asenne! Niinpä kaikesta selviää. Pahin on oma mieli joka keksii kaikenlaista.
 
Takaisin
Top