Aikaisemmat raskausajat ja synnytykset

Minä myös aikaisemmilla kerroilla synnyttänyt kättärillä ja aion sinne mennä myös nytkin. Hyvät kokemukset jäi kummaltakin kerralta :)

Sektiolla edelliset sitten kuitenkin loppujen lopuksi tulleet ja ilmeisesti myös tämä kolmas leikataan. Vaikka taaskin tahtoisin lähteä yrittämään normisynnytystä.
 
Eka raskaus alkoi reilu vuosi sitten ja päätyi nt-ultrassa rv 13 todettuun keskeytyneeseen keskenmenoon. Samalla viikolla sitten sairaalassa koitetttiin eka lääkkeellisellä tyhjennyksellä - supistukset olivat kamalat ja semmosta kipua en oo aikasemmin kokenut, mutta mitään ei tapahtunut. Sitä jatkettiin 1,5 vuorokautta kunnes mua kuunneltiin ja vihdoin pääsin kaavintaan nukutukseen. Se oli niin helpottavaa kun kivut päättyi. Kohtelu oli kyllä ala-arvoista ja siitä olenkin antanut palautetta.

Toinen raskaus alkoi viime elokuussa, ja päätimme aiemman kokemuksen perusteella mennä varhaisultraan yksityiselle. Siellä sitten todettiin keskeytynyt keskenmeno, oli rv9. Oli pikkuinen jäänyt viikoille 6+5. Seuraavalla viikolla sairaalaan taas lääkkeelliseen tyhjennykseen, ja tällä kertaa kaikki sujui paremmin, varmaan kun oli vähemmän viikkoja kasassa, en tiedä. Palvelukin oli parempaa antamani palautteen perusteella.

Sydämestäni toivon että kolmas kerta toden sanoo :Heartred
 
tiiamaria, samantapainen tilanne oli minullakin viime kesänä, nt-ultrassa vk 12 todettiin keskeytyminen viikolla 7... Suunnitelmissa oli lääkkeellinen keskeytys heti viikonlopun jälkeen maanantaina, tiiä sitten johtuiko perjantaina annetusta alotuslääkkeestä, mutta supistukset alkoivat spontaanisti la-su aamuyönä omien polttareitteni jälkeen... :sad001 Mitään vaan ei tapahtunut ja kipu sen kun koveni kovenemistaan kunnes ystäväni lopulta soittivat ambulanssin hakemaan sairaalaan... Lääkäri sai onneksi nopeasti pihdeillä poistettua kohdunsuulla olleen hyytymän joka oli estänyt "raskausmateriaalin" (kamalan kliininen termi...) poistumisen. Supistukset helpottivatkin onneksi heti, en ole minäkään koskaan kokenut vastaavaa kipua! Nyt sitten mennäänkin ar-ultraan vk 7+4. Tokihan senkin jälkeen on vielä monta viikkoa ennen seuraavaa ultraa ja siinäkin voi tapahtua vaikka mitä, mutta toivossa eletään!!
 
Esikoisen raskaus sujui tosi oireettomasti ja muutenkin hyvin. Töistä olin 3 päivää sairaslomalla selkäkivun takia, muuten en muista mitään olleen.

Synnytys käynnistyi vesien menolla ja alle 12h sen jälkeen meille syntyi meidän rakas poika. Synnytys oli helppo ja nopea. Kivunlievityksenä käytin ainoastaan ilokaasua. Voisin synnyttää vaikka heti uudestaan, sen verran mahtava kokemus oli! Toivottavasti tästä jää vähintään yhtä positiivinen mieli :)
 
Mullakin esikoisen raskaus oli helppo. Ensimmäisen kolmanneksen pahoinvointeja lukuunottamatta. Ja vk20 eteenpäin alkoi harjoitus supistukset, jotka kivuttomia ja harmittomia.

Synnytus oli helppo. Alkoi lapsivesien tihkumisella. Kävin sitten synnärillä tarkistuksessa ja tekivät sisätutkimuksen ja varmistivat, että on kyse lapsivedestä. Sain käskyn tulla aamulla uudestaan mutta yöllä alkoi jo supistukset. Tyttö syntyi päivällä 10 min ponnistamisen päätteeksi.
Mulla jäi kanssa erittäin hyvä fiilis synnytyksestä ja olisin voinu synnyttää vaikka heti uudestaan.
Synnytyksen jälkeen en ollut yhtään kipeä tai poikki vaan hyppäsin alkuimetyksen jälkeen suoraan suihkuun ja olo oli mitä mainioin.
Nyt varmaan tilanne on eri, kun fyysinen kunto on huonompi.
 
sanmarie ja emiliin, ihanaa kuulla myös hyviä synnytyskokemuksia! Itselläni ei vielä ole siitä kokemusta, joten yhtään ei tiedä mitä tuleman pitää... Toivotaan että sinne asti edes selvitään!
 
sanmarie ja emiliin, ihanaa kuulla myös hyviä synnytyskokemuksia! Itselläni ei vielä ole siitä kokemusta, joten yhtään ei tiedä mitä tuleman pitää... Toivotaan että sinne asti edes selvitään!
Mun mielestä sitä on turha pelätä etukäteen, kun asiat voi mennä miten vain. Voi olla maailman mahtavin kokemus tai vuorostaan maailman paskin kokemus. Jokaisella se on erilainen joka kerralla.
 
Esikoisen raskaus oli suhteellisen helppo, ainut oli liitoskivut jotka hankaloitti kävelemistä ja jouduin niiden takia jäämään aiemmin töistä pois vajaa kuukausi ennen työsopimuksen loppumista (olin sijaisena ja työsopimus loppui jo ennen äitiyslomaa). Synnytyskin oli positiivinen kokemus. Käynnistyi vesien menolla ja siitä 19h päästö tyttö oli ulkona. Omat supistukset johonkin väliin laantuivat ja laittoivat oksitosiinitipan vissiin että saatais tyttö nopeammin ulos kun lapsivesi oli vihreää. Ponnistusvaihe tais kestää 58 minuuttia ja eppari jouduttiin leikkaamaan.
 
Minä olen yhden ihanan pojan synnyttänyt maailmaan mutta synnytys oli kaikkea muuta kuin ihana. Kävin koko raskausajan pelkopolilla, joka oli ihan hyvä tuki mutta siis minä pelkään kipua! Aiheutui se mistä tahansa.

No, synnytys laskettiin alkavaksi 20.päivä illalla ja 21.päivä aamulla 06.00 sairaalaan, olin vain 2-3cm auki mutta jäin osastolle. Oksensin kivusta, en halunnut tipan kautta laitettavia kipulääkkeitä (=pelkään kipua ja kammoan tippoja), sain vastaavaa suun kautta otettavaa, jumppailin pallolla ja kieriskelin tuskissa iltapäivään klo.16 asti jolloin mies tuli paikalle ja menin ammeeseen kokeilemaan kylpyä kivunlievityksenä. Kieriskelin ammeessa iltakuuteen asti vai olisko ollut jo seittemän... Pari kertaa oksensin. Aammeesta sitten saliin missä olin jo melkein kokonaan auki.... Kokeilin pari hönkäystä ilokaasua- ei ollut mun juttu, menin sekavaksi, en ottanut enää. Menin siis suun kautta annettavilla kipulääkkeillä ja mun mies teki mulle akupainantaa ja kylmä-kuumapusseja vuorotteli alaselkään. Ja paijasi :D Illalla sain epiduraalin joskus viime hetkillä ja nukahdin. Herätessäni kipuihin pyysin toista annosta ja samalla puhkaistiin kalvot kun pyysin, en jaksanut enää, olin yli vuorokauden jo kärvistellyt supistusten kanssa. No, poika syntyi 22.päivä klo.01.01 vain 20minuutissa kylkiasennossa ponnistuksella joka oli synnytyksen "helpoin osuus" vaikka tuntui mahdottomalta. Synnytyksen kestoksi kirjattiin muistaakseni 32tuntia!

Odotusaikaa en selosta sen enempää kuin että oli täysin oppikirjojen mukainen. Kaikki oireet ja vaivat kyllä löytyi.
 
Positiivinen synnytyskertomus:

Mulla meni esikoisen raskaus ihan hyvin. Raskauspahoinvointia kyllä oli ja ensimmäisen kolmanneksen oksensin aikalailla kellon tarkalleen iltaisin klo 21-21.30:confused: Supistuksia alkoi tulemaan puolen välin paikkeilta, joten himmasin salitreeniä paljon. Toivon että tässä raskaudessa pystyisin paremmin liikkumaan. Ylimääräisiä kiloja ei ole raskaudesta jäänyt vaikka sitä raskauden aikana tulikin n 20kg, mutta sellainen kiinteys olisi kiva saada joku kaunis päivä takaisin :rolleyes:.

Synnärillä käytiin kääntymässä kahta päivää ennen la:aa kun supistukset oli jo reippaasti kipeitä ja sentin verran olin auki..lähettivät kotiin. Ennen synnytystä kipeitä supistuksia olikin jo n. viikon verran. 40+2 illalla taas järkyt supparit. Mies tuli salilta ja katsoi mua ja sanoi et nyt kyllä lähdetään synnärille. Yritin sanoa etten vielä halua kun lähettävät kuitenkin taas kotiin enkö jaksa sitä käännytystä. Olin kuitenkin sen verran kipeä etten pystynyt suihkuun enkä saunaan enpä joten suostuin lähtemään synnärille.
Olin satavarma et vielä palataan kaksin kotiin, sen verran hyvin kuvittelin vielä pärjääväni kaurapussin avulla.

Käyrillä oltiin hetki ja tutkimuksessa todettiin et 3cm olin auki ja kaulaa 1cm jäljellä enää. Siitä suoraan synnytyssaliin ja mulla tuli paniikki-itku ku oikeesti kuvittelin et ei oo vielä tosi kyseessä. Olisivat laittaneet suoraan epiduraalin jo, mutta halusin ammeeseen vielä ja pärjäsinkin siellä tosi hyvin. Vähän huonosti tarjottiin mitäön muita kivunlievityksiä: itse piti ehdottaa ammettakin ja siellä kulkuun pari tuntia..toimi mulla äärettömän hyvin. Olisin pärjännyt kauemminkin mutta en uskaltanut, kun pelkäsin etten ehdi saamaan empiä sitten. Ammeen jälkeen epi ja siinä se sit menikin odotellessa aika. Täytyy sanoa et vielä tässäkin vaiheessa mietin et onko tämä "näin helppoa". Jossain vaiheessa aloin tuntemaan painetta alakerrassa ja kätilö sanoi et omaan tahtiin voi vähän harjoitella ponnistamista ja öhkinkin siinä sitten kontillaan sängynpäätyä vasten. Vauva laskeutui tässä tosi hyvin ja sit tulikin kätilöiden vuoronvaihto. Olin jo sitä mieltä et vois tsekata missä vaiva tulossa ku tunsin pään hyvin laskeutuneen, mutta kätilöt teki vaihdon ensin. Sitten tuli uusi kätilö, joka huomas et nyt pitää varmaan tilanne tsekata ku olin sanonut haluavani vielä puudutusta myös ponnistusvaiheeseen. Kätilöille tulikin kiire hälyttää lääkäri kun pää oli aivan tulossa. Joutui kolmeen kertaan soittaan lääkärille ja hoputtaa. Tässä kävi vielä hassu sattumus ku kätilö oli tsekannut pään ja huomas et tuli kiire..se viskaa peiton takas mun päälle niin et se lensi aivan mun pään päälle ja peityin sinne kokonaan..vähän naurettiin miehen kanssa. Mulla oli koko synnytyksen ajan tosi hyvä ja turvallinen fiilis..kätilöt oli kokeneita, mutta vähän turhan tympeitä. Puudutuksen (kuten epinkin) laitto sujui hyvin. Aktiivinen ponnistusvaihe kesti 17min. Ponnistin aluksi kyljellään mut pian sanoin etten siinä pysty kunnolla, kokeilin konttausasennossa sängynpäätyä vasten ja tässä homma etenkin paremmin mut ei kätilön mielestä tarpeeksi, sitten muutama supistus ponnattiin seisaaltaan miehen kaulasta kiinni pitäen ja lopulta sängyllä puoli-istuvassa sukista kiinni pitäen ja tässä olikin loppuun asti paras ponnistaa, vaikka olin aina ajatellut että se olisi jotenkin luonnoton asento.

Kaikenkaikkiaan paljon positiivisempi kokemus kun olisin uskonut. Mies oli iso tuki ja kokeneet kätilöt osasi hommansa. Tosin mun mielestä vähän liian rutiinilla vetivät eivätkä ihan osanneet huomioida meitä täysin. Esim. Mistään toiveista synnytykseen liittyen eivät kyselleet, kuten ei ponnistusasennoistakaan. Onneksi olin itse ottanut selvää ja esim se amme olis jääny kokeilematta jos en olis ite ehdottanut. Ja se oli kuitenkin aivan loistava apu mulle.

Me mentiin synnärille ysin jälkeen illalla ja aamulla hieman kahdeksan jälkeen tyttö oli ulkona. Oli kaikenkaikkiaan ihana kokemus. Kävin raskauden loppuvaiheessa synnytysjoogassa, jossa mm. harjoiteltiin hengityksiä, kerrottiin asennoista ja harjoiteltiin mielikuvien avulla. Koen että tuosta oli iso apu omaan synnytykseen.
 
Olen päättänyt että tää raskaus on helpompi. Siis sen on vaan oltava, pakko! En voi olla niin huonossa kunnossa kun viimeksi, onhan tuossa nyt tuo yksi lapsi hoidettavana.

Viime raskaus oli siis rankka. Huutoyrjöämistä vessan lattialle reilusti yli puolenvälin. Sitten oli 2 vkoa ilman kuolemantoivoa, kunnes alkoi migreenit(jotka kuulemma usein helpottavat raskauden ajaksi, pyh sanon minä!) joita seurasi supistelut ja liitoskivut. Sellanen hehkeä raskaus siis :D Paino tippui alussa noin 7kg, ja rahaa säästyi vaikka kuinka paljon kun ei syönyt oikeastaan mitään ja mies eli ainoalla ruoalla mitä osas tehdä, salaatilla.

Mutta, siis tää kakkonen on helpompi! :P
 
Jomsuli, mä oon päättänyt samoin! Mulla ei ollut noin rajua oksentamista, mutta kellon ympäri jatkuvaa lamauttavaa vellovaa pahoinvointia ja yökkimistä, ja oksenteluakin. Loppui onneksi viikolla 12 (pahoinvointia sen jälkeen vain väsyneenä), mutta parin ihanan viikon jälkeen alkoi liitoskivut, jotka vei kävelykyvyn. Mutta ei tällä kertaa! Eihän?
 
Ei todellakaan!
Sitä ei toivo kenellekään, oli se kyl oikeesti kamalaa. Laihdutuskuurina toki tehokas. Ainoa toivo oli että se loppuu joskus. Välillä vknlppna mies seuras ne pari päivää mun syömisiä ja tulos oli 3 mansikkaa, jääpaloja ja vettä. Jotka pysy sisällä ehkä jopa vartin.


Mut koska raskausaika oli niin paska, niin synnytys olikin upea. Siis ihan superia, niin kivaa hommaa! Jos vois vaan synnytellä niin voisin sitä ihan harrastaa!
Esikoinen syntyi rv 40+6, otti lähtövauhdit ku katsoin Supermarjoa. Tais olla liikaa lapsellekin :D
 
Köh, 32 tuntia ilman toiminutta kivunlievitystä, köh. Mut mukula onkin sitten maailman mahtavin, ja myöskin verrattain helppo tapaus!
 
Kävin raskausaikana sekä neuvolan perhevalmennuksen, yksityisen synnytysvalmennuksen että sairaalan synnytysvalmennuksen (joka käytännössä tarkoittaa että kerrotaan koska ja mistä ovesta tullaan sairaalaan).

Olin mielestäni aika hyvin valmistautunut synnytykseen, tiesin vaihtoehtoisista kivunlievityksistä ja synnytystoivelistaani myös kunnioitettiin. Kuitenkin täällä päin on tapana ottaa äiti heti osastolle kun vedet menee. Kaksi vuorokautta siis odoteltiin synnytyksen käynnistymistä. Uskon että kotioloissa olisi käynnistynyt nopeammin, vaikka toki se oli koko sairaalassaolon valmisteluvaiheessa. Näytillä käydessä olin 1 cm auki ja käynnistyspäätöstä tehdessä olin jo 4 cm auki 2 vrk päästä. Uskon että synnytys olisi jo itsestäänkin lähtenyt käyntiin, mutta annoin luvan käynnistää oksitosiinilla lääkärin suosituksesta. Cytotecin olin kieltänyt. Synnytys kesti alle 4 h. Olisin halunnut käynnistyksen akupunktiolla, jos olisin tiennyt että se olisi voinut olla vaihtoehto. Eikä se ilmeisesti ns. virallinen vaihtoehto olekaan. Itse painelin akupisteitä kyllä paljon ja sain aikaiseksi supistuksia, mutta synnytystä en saanut käyntiin kunnolla.

Olisin halunnut ammeeseen, mutta tilanteen vuoksi se ei ollut mahdollista. Sain istua jumppapallolla koko avautumisvaiheen ja oli oma meditointimusiikki mukana. Mutta harmillisesti siihen ei ollut kauko-ohjainta, koska välillä kätilön säätämät volumet ei ollu hyvät. Kivunlievityksinä oli kauratyyny, akupunktio ja lopulta siellä 8-9 cm kohdilla kun se tyypillinen epätoivo iskee, pyysin "jotain" ja ehdotettiin ilokaasua. Sitä! Se vei hyvin ne kivut supistushuipuissa, kun suppareita tuli jo niin tiheästi että niistä "palautuminen" ei enää onnistunut niiden välissä. Käynnistetyssä synnytyksessä usein supistukset tuntuvat paljon terävämpinä kuin luonnolliset supistukset.

Olin ajatellut että haluaisin ponnistaa sängyssä puolipolviseisonnassa nojaten sängyn päätyyn, mutta tätä asentoa ei tarkistettu etukäteen vaan alettiin säätämään vasta kun ponnistutti. Sänkyä ei saatu niin että asento ois tuntunut luontevalta. Yritettiin sitten ponnistusta kyljellään ja siitä kätilö ohjasi perinteiseen puoli-istuvaan asentoon. Eli just siihen mitä mä en ois halunnut. Synnytysjakkaraakin ois ehkä ollu syytä kokeilla etukäteen. Myös TENS-laitetta olisin halunnut kokeilla, mutta en muistanut sitä eikä kukaan tarjonnut sitä. Ensi kerralla vuokraan oman etukäteen.

Mies ehti olla synnytyksessä alle tunnin (on yrittäjä ja käynnistettiin arkiaamuna) ja siinä kohtaa mies ei saanu muhun enää koskea, ärsytti vaan kaikenlainen näpelöinti. Oltiin siis valmennuksessa harjoiteltu, miten isä voi helpottaa äidin oloa supistusten aikana. Ponnistusvaihe kesti reilu 20 minuuttia, koska napanuora oli 3 kertaa vauvan kaulan ympärillä ja aina kun lopetin ponnistuksen, vauva sujahti takaisin sisään. Prytkäytin sen sitten väkisin ulos ja sit käskettiinkin olemaan ponnistamatta, että saatiin napanuora auki. Annettiin sykkiä loppuun asti ennen napanuoran leikkausta. Pieniä repeytymiä tuli. Synnytyksen jälkeen armoton tärinä alkoi. Miehen mielestä huvittavaa. Ei ollut pelottavaa mutta tuli yllätyksenä kun en muistanut että kukaan olisi sellaisesta etukäteen kertonut.

Kokonaisuutena koen siis synnytyksen onnistuneen hyvin, vaikka se ei toki mennyt ihan niin kuin olin toivonut. Jos sinne synnärille asti päästään, niin edelleen täytän synnytystoivelistan. Toivon taas vesisynnytystä ja hankin tens-laitteen etukäteen vuokralle. Luultavasti hankin myös doulan, koska koen että olisin ehkä tarvinnut sitä tukihenkilöä siellä synnytyksessä toteuttamaan muita vaihtoehtoisia kivunlievityskeinoja kuten esim. rebozotekniikkaa. Ja olis sit painelemassa sitä lantiota silloin kun mies on siellä töissä. Ja muistaisi ne asiat, joita itse en muista.

Vuodeosastoaika esikoisen kanssa ei mennyt putkeen ja koen että uusintakierroksella mä tulen olemaan se hankala äiti, koska nyt mä tiedän mitä mä haluan ja osaan vaatia sitä. Ensimmäisellä kierroksella tyydyin siihen mitä mulle sanottiin. Sain rintapumpun käyttööni vasta vuorokausi synnytyksestä (lasta ei hänen sairautensa vuoksi voinut imettää) vaikka pyysin pumppua jo heti synnytyssalissa kun sairaus todettiin. Ja kun sain pumpun, en saanut kunnollista perehdytystä sen käyttöön. Mulle lätkästiin tyypillisesti myös rintakumi, että kokeile tolla, mutta ei opastettu sen oikeaoppisessa pukemisessa. Annoin vauvan hoitajille yhtenä yönä kun se vaan itki selkä kaarella. Nyt tiedän miten pystyn välttämään tuon itkun. Muutenkin tiedän niin paljon enemmän, miten toimisin eri tavalla jos vastaava tilanne tulisi taas vastaan. Ihokontaktia ei ohjattu, rintojen lypsämistä ei ohjattu (jokainen synnyttävä äiti tulisi perehdyttää käsinlypsytekniikkaan ennen kotiutusta, sen kuuluisi olla normi, mutta ei käytännössä toteudu ainakaan meidän sairaalassa) jne.
 
Muokattu viimeksi:
Mukava oli lukea teidän synnytyksistä. Miten erilaisia kokemuksia meillä kaikilla on. :)

Mulla eka raskaus meni hyvin ja synnytys oli kaunis, mutta pitkä 20h. Parast kivunlievitys oli kuumapussit ja oma hengitya. Silloin kannatin lääkkeellisiä kivunlievityksiä, joten otin epiduraalin lopulta, kun olin jo pari yötä valvonut epäsäännöllisten supistusten vuoksi. Tytär syntyi käsi poskella, joten repesin jonkun verran. Sen jälkeen aloin sitten vuotaan hurjasti verta. Pienenä ihmisenä romahdin kyllä lähes tajuttomaksi ja kymmeniä ihmisiä pyöri ympärillä. Mies hoiti onneksi vauvaa menetin 1,5 litraa verta. Aika paljon, kun oon 148cm pitkä ja painoakin useamman kilon alle 50kg..
Pikku hiljaa siitä toivuin, kun tiputtivat seuraavana päivänä verta, kun hb oli vain 60. Toipuminen oli hidasta, mutta omaa ihanaa vauvaa oli niin ihana nuuskutella ja hoitaa.

Toinen synnytys oli ihan päinvastainen. Aivan huikaisevan upea kokemus ja niin voimaannuttava. Olin päättänyt, etten halua enää mitään lääkkeellistä tai muutakaan puuttumista synnytyksen kulkuun. Kotona alkoi supistella aamuyöllä. Käytin lämpöpulloa ja olin suihkussa ja keskityin vain liikkumaan ja hengittämään rauhassa. Sitten tuntui ettei enää kestä kotona, että vauva syntyy kohta. Aattelin silti vielä silloin, ettei oo kiire, kun edellinenki synnytys oli pitkä. Olin 5 tuntia supistellut kotona. Sitten lähdettiin heittää aamulla esikoinen hoitoon ja mies ajoi 160 mittarissa sairaalaan, kun sanoin, että tää vauva vaan nyt syntyy. Kerettiin sairaalaan. Kerkes tehä sukututkimuksen hoitaja ja sano, että oot täysin auki, nyt heti saliin ja veet meni siinä. Poika syntyi yhdellä kehon omalla ponnistuksella eli en itse ponnistanut vaan pidätin ja samalla kun lauloin synnytyslaulua. Eli ponnistusvaihe oli 1minuutin. Kerettiin olla sairaalassa 9minuuttia, kun poika oli jo syntymyt. Mieletön fiilis ja niin ihana ja luonnollinen tapahtuma oli tuo. Täysin erilainen kokemus kuin eka. Pää pysyi koko ajan mukana ja tunsin niin, miten kehoni työskenteli juuri siten, miten sen on tarkoitettukin luonnostaan. Toivuin tosi nopeaa synnytyksestä ja jäi niin ihana fiilis, ihan mieletön.

Kolmas synnytys kesti neljä tuntia. Siinä menin samalla kaavalla eli mies piti selässä lämpöpusseja ja ite mahassa aina supistusten ajan ja tietysti keskityin koko ajan hengitykseen. Synnytys eteni luonnollisesti omaan tahtiin, vesien menon vuoksi, mun piti vaan mennä aika ajoissa sairaalaan. Se harmitti. Kotona pystyy oleen ihan eri rentona. Synnytyslaulua myös käytin tässä synnytyksessä ja suihkua kaksi viimeistä supistusta. Tytär syntyikin juuri samalla tavalla kuin veljensä, eli keho ponnisti itse vauvan ulos 2minuutissa ja minä lauloin matalaa aaaa- synnytyslaulua. Ei tullut repeämiä tai mitään. Ihan mielettömän kaunis hetki, niin käsittämätön koko synnytys jälleen. Niin voimaannuttava. ❤ toivuin tosi nopeasti ja tämä synnytys sai mut entistä enemmän pohtimaan ja tutkimaan kotisynnytystä.

Tulevaa synnytystä lokakuussa odotan niin innolla. Synnytys on vaan niin jotain kaunista ja ihanaa, että oon niin onnellinen kun saan sen taas kokea pienen ihmeen kanssa. Hänen ensimmäinen matkansa. Olen tosissani harkinnut kotisynnytystä, sen kallis hinta on vaan niin suolainen, että voi olla se liikaa meille. Edelleeb harkinnadsa on.

Edellisiä lapsia en ole kerennyt veteen synnyttämään, kun niin nopeasti mennyt loppu. Tämän tulevan ajattelin synnyttää veteen synnytimpä sitten kotona tai sairaalassa.

Olis huippua kuulla, jos täällä on muitakin luomu synnytyksestä kiinnostuneita tai innostuneita. ja etenkin kotisynnytyksestä. Tulipas pitkä stoori, vaikka niin lyhyesti koitin synnytyksistä kirjoittaa.
 
Esikoinen syntyi painoarviota seuraavana päivänä painaen lähes 4300g viikoilla 37+6. Olisivat käynnistäneet jos ei olisi itse päättänyt tulla.
Itse raskaus oli fyysisesti helppo, ilman pahoinvointia, vaikka sainkin radi-diagnoosin ja vaikka down-seulan takia stressi oli korkealla ja punktiossakin käytiin.
Oma paino ei noussut, eikä vauvallakaan ollut sokereissa eikä kromosomeissa häikkää.
Synnytys alkoi yöllä lievillä supistuksilla ja voimistuen.
Kertaalleen lähettivät sairaalasta kotiin aamulla, vain palataksemme sinne tunnin päästä kun vedet menivät. Itse synnytys oli nopea, 4,5h vesien menosta. Epiduraalin johdosta ei tuntunut alkutuskan jälkeen missään mutta ponnistusvaihe pitkittyi ja meinasivat auttaa imukupilla vauvaa maailmaan. Ilman se sieltä tuli viimein, vaan sellaisella rytinällä että äiti sai 3. asteen repeämän jota paikattiin varmaan tunti.
Tämän tulokkaan kanssa synnytys vähän jännittää, jos sitä repeääkin vielä pahemmin ja uudelleen...Painoarviota odotellessa.:nailbiting:
 
Mulla kaikki ollut helppoja raskauksia Ensimmäisen raskaus sujui ongelmitta pientä etomista ihan alussa ja jossain kohtaa selkä oli vähän kipua mutta tuella meni sekin ohi.tokan kohdalla oli aluksi enemmän pahoinvointia mutta en joutunut oksentamaan. Nelosen kohdalla oli puolen välin jälkeen kauhiat liitoskivut mutta neki katos. Kävin koulun loppuun vielä kun olin jo äippälomalla. Mulla on kaikki mennyt LA.n yli.



Synnytys taas, käytiin yliaikais kontrollissa ja oltais suoraa alettu käynnistää mutta salit täynnä ja sovittiin seuraavalle aamulle käynnistys mutta yöllä lähtikin itestään käyntiin. Mentiin aika aikaisin olikohan kello n.2 yölläJa salit täynnä niitä jouduttiin käytävällä oottamaan siinä sitä nähtiin sukulainen jotka laitettiin käytävälle pukkunyytin kanssa. Ja 8 aikaan pääsin saliin ja sain epin ja nukuin 2 tuntia jonka aikana kalvot puhkesi ja pääsin suoraan synnyttään. 12min ponnistusvaihe ja tyttö ulkona.

Toisesta käskettiin heti sairaalaan jos veet menee kun oli niin alhaalla. No 11 aikaan aamulla herättiin kun vettä alko tihkuu. Mentiin n. 1-2 aikaan sairaalaan ei tullut suppareita vielä mutta toteltiin neukkutätiä. Päästiin saliin ja siitä syömään ja oottelee supistuksia jotka sitä hiljalleen alko 5 aikaan illasta epäsäännöllisinä. Joskus n.6 aikaan kysyttiin haluanko kivunlievitystä en halunnut kun en juuri ollut kipua mutta vartti myöhemmin olin ja pyysin epiä mutta sisätutkimuksen jälkeen sanottiin ettei se kerkiä vaikuttaa tää syntyy kohta sain kuiten spinaalin ja voi taivas poika vaan valui ulos. (Kipeitä suppareita ei kerinnyt olla kun se puoli tuntia)

Kolmas taas. Poika herätti 5 jälkeen ulinallaan mut ja en saanut enää unta vessa reissulla tuli vähän verta ja arvasin et lähtö on kohta.. Puol 6 alko hiljalleen supistelee ei kipeästi mutta herätin miehen et keritään viiä lapset hoitoon ja ajella sairaalaan. 6 aikaan lähettiin kotoa ja silloin iski oikiat supparit hyvä et jalat kanto. Piättelemällä ja roikkumalla sairaalaan veet meni sairaalan käytävällä jolloin lähti multa jalatki alta. Päästiin synnärin ovelle ja vastaanotto huoneessa pojan pää oli jo puoliksi ulkona. Vaatteet pois ja minuutti niin poika ulkona.

Neljäs heräsin 1 jälkeen vessaan ja huomasin et verta tulee joten tajusin et nyt se on menoa. Mies oli vielä hereillä ja alettiin pakkaa sairaalakassia ja lapsenlikalle soitto et lapset tulee. Pelko edellisistä nopeista synnytyksestä laittoi liikkeelle tällä kertaa halusin saada kivunlievitystä. Synnärille kirjauduttiin 2:15 ja ei mulla ollut vieläkään kun "harkka suppareita " eli ei kipeitä mutta selitin kätilölle tilanteen. Laittoi käyrille ja kätilö tuli n. 10 min päästä takas. Vähä naureskellen hyvä ettei pihalle ollut meitä heittämässä ni tokas et katotaanpa kohdunsuu ja mennään osastolle oottaa kunnon supistuksia vaikka kyllä niitä vähä näytti tulevankin. No kohdunsuu 8cm auki ja kätilön ilme olikin sen näkönen. Matkalla saliin alko jatkuvat supparit ja 2:40 tyttö oli maailmassa. Kätilö pyysi lopuksi vielä käytöstään anteeksi ja pahoitteli ettei ollut kerinnyt kunnolla lukia edellisiä synnytyksiä.
 
Takaisin
Top