Aikaisemmat raskaudet

heinukka sanoi:
Minkä kokoisia teidän lapset on muuten ollut syntyessään? :) Emmiliaa:_ tuohon jo kirjoittelikin niin siitä tuli mieleeni kysäistä.

Meillä pojat olivat täsmälleen saman kokoisia (tarkkaa työtä, tarkkaa työtä :wink) 53cm ja 4430g.
Click to expand...
San kokoinen siis kun meidän poika :D
 
Viestitulvaa... meillä siis ensimmäinen raskaus alkoi lähes 2vuotta sitten. Olimme niin onnellisia plussasta. Koko raskauden mua varjosti pelko siitä ettei kaikki tule menemään hyvin. Vaikka ultrattiin niin silti olin hermona jo parissa päivässä. Ennen rakenneultraa mulla oli pää kipeä monta viikkoa kun stressasin. Katselin mahaa peilistä ja kyselin mieheltä miksi se ei jo kasva ja miksen jo tuntisi liikkeitä. Halusin uskoa kuitenkin että pelkoni olisi turha, juurihan 14+5 olin kuullut neuvolassa sydänäänet. Rakenneultra pli 23.1.2015 klo 16, perjantaina. Ultraaja kysyi ensin haluammeko kuulla sukupuolen ja sanoin vaa että jop vaikka teki mieli sanoo että katptaan nyt sinne ensin. Ultraaja laski ultran mahalle ja sanoi. Voi ei, tämä on kuollut. Pelko kävi toteen ja koko vastasi noin 15 viikkoa. Seuraavana maanantaina mentiin tyhjennykseen ja saatiin nähdä vauva kaarimaljassa.. jäi niin harmittamaan kun siitä jäi niin hailu kuva. Kumpa olisin ottanut kuvan muistoksi, ensimmäisestä lapsestani, ketä ei vielä edes lapseksi lasketa.. Patologin lausunto kuultiin 6vk myöhemmin jossa istukassa oli ollut yli 40% verenpurkaamaa. Liekö siinä syy.. tiedä sit.
 
Susannne, mulla oli samantyyppinen synnytys. Ei ollu pienokainen laskeutunut, joten ponnistusvaihe kesti kolme tuntia! Hieman meinasi usko loppua välissä. Ulos tuli kuin tulikin lopulta, ja sain toisen asteen repeämät ja alapää oli niin kipeä monta viikkoa, että en osannu ees kuvitella sellaista kipua. En pystyny istumaan moneen viikkoon ilman pehmustetta. Onneksi pystyi imettämään kyljellään... Se kipu oli kyl pahempaa kuin itse synnytys, ei paljoa kyl vessareissut naurattanu. Jospa tällä kertaa selvittäis helpommalla :)
 
Mun esikoisen odotus sujui hyvin, kuin elokuvissa. Ei mitään vaivoja, olin elämäni kunnossa, enkä osannut mitään pelätä. Sain kuitenkin radi-diagnoosin jossain vaiheessa, ja paino nousi todella reilusti, mutta tarkalla ruokavaliolla sekin pysyi hanskassa loppuajan.
Synnytyksestä jäi hyvät muistot, vaikka osastolle mennessä kovaan ääneen hoitaja huuteli, että isokokoinen synnyttäjä on sitten tää! Onneks vuoron vaihduttua seuraava hoitaja huoneeseen tullessaan sanoi, että mitä ne höpisi, ihan normaalinkokoinenhan sinä olet. Avautumisvaihe kesti ja kesti, ja ajattelin jo, ettei tästä mitään tuu. Ponnistusvaihe olikin jo rivakampi. Alkuun ilokaasulla mentiin, mutta salissa pyysin epiduraalia, jota en ehtinyt saamaan koska lääkäri oli kiinni toisessa synnytyksessä ja tullessaan sanoi, ettei ehdi enää, mutta onneksi sain spinaalipuudutuksen, koska en olis muuten jaksanut. Siitä eteenpäin kaikki menikin helposti, kun ei kipuja ollut yhtään! Vähän ärsyttikin, kun piti mittarista katsella supistuksia, että milloin ponnistaa, olin siis ihan turta ja homma sujui kuin tanssi. Tyttö syntyi ja imetyskin alkoi sujumaan heti. Muistan vieläkin, kun kätilö sanoi, että olin hänen lempisynnyttäjänsä ikinä. Tyttö oli 51cm, 3480g.
 
mul ensimmäinen synty 19+5 ja nukku pois samantien. sie esikko 40+5 4396g 53,5cm, sit 5km/kkm putkeen vuosien varrel joisa yks meinas viedä minutki mukanaa kiitos komplikaatioiden eli vuosin verta ku häränkurkku n. 3kk putkeen kaavinnan jälkeen, sit saatii tuos n. 3v sit tuomio ettei luomust tule lapsia mut toisin kävi alhamdulillah ja tyttö sai alkunsa synty sektiol ku kroppa liian väsy pelatakseen rv 40+0 mut sairaalas kattoivat 41+5 sillo koska he laskivat 28pvä kierron mukaan keston oli käynnistelty monta päivää mut ei auttan ees oksitosiini ja kalvojen puhkasukaan, tyttö syntyessää 49cm ja 3120g mikäli oikein muistan painon tarkalleen. nyt sit rv 7+0 menossa alhamdulillah ja inshaAllah toukokuus saadaa pienokainen syliin terveenä.
 
Ihana ketju:) täältä nyt tulee sit neljän raskauden sepustus, yritän kirjoittaa lyhyesti :p
Eli #1 oli ylläriraskaus, vaikka ei ehkäisyä käytettykään tuli vähän puskista... Silleen iloisesti:) raskaus meni ihan ok, alussa oli ihan jäätävä väsymys sinne rv 12 asti, muita oireita ei ollu... Siinä joskus 20-23 viikoilla jäin pois töistä kun supisteli niin kamalasti:sad001 levossa ei supistellut joten kotona sit maattiin monta kuukautta:) synnytys käynnistyi spontaanisti rv 39+6 aamulla vesien menolla, siinä sit kärvisteltiin kotona klo 12 asti supistuksien kanssa kunnes kipu alko olla todella kovat niin tuli tunne et mut oli parempi mennä synnärille. Jorviin kun päästiin niin siinä sitten selvisi että tyttö olikin perätilassa, siitä sitten magneetti kuvaan ja ultraan selvittämään saadaan synnytää alakautta vai onko meno leikkuriin... Lääkäri tutkittuaan ilmoitti että lantiossa on hyvin tilaa ja syntyvä lapsi sen verran pieni että jos haluan saan synnyttää alakautta, halusinkin minä. Synnytys kesti kaikenkaikiaan 14h ja pikkasen vajaa klo 20 pieni tyttäremme syntyi napanuora tiukasti kaulan ympärillä, sen takia tyttö vietiin hapetukseen ja yöksi tarkkailuun... Seuraavan päivänä saimme hänet sitten luoksemme ja pääsimme tutustumaan.
Mitat oli 2.9kg/47cm.
#2 oli raskauksista helpoin joten siitä ei oikein ole mitään kommentoitavaa, kaikki meni kuin käsikirjoituksessa kuuluukin:) synnytys käynnistyi rv 39+5 illalla vesien menolla, ja aamu yöllä lähdettiin synnärille kun esikolle hoitajat tulivat. Synnytys kesti 7h ja aamulla klo 5 saimme toisen tyttäremme syliimme. Mitat oli 3.6kg/46cm
#3 raskaus meni muuten hyvin paitsi että sain raskaisdiabeteksen joka onneksi saatiin pidettyä kurissa ruokavaliolla! Lopummalla alko jäätävät liitoa kivut, hyvä kun kävelemään pystyi:/ synnytys käynnistyi rv 37 supistuksilla ja kolmas tyttäremme näki ensimmäisen valon kajon aamulla klo 9, synnytys kesti 6h. Mitat oli 2.6kg/48cm
#4 riesana oli taas diabetes joka taas saatiin pidettyä kurissa ruokavaliolla. Viimeiset 2-3 viikkoa meni mukavasti supistuksien ja liitos kipujen kanssa. Olin kyl jo niin loppu kun sitten Maria Hintikka show'n aikaan tuli lima tulppa ja hetken päästä siitä alko supistella. Neljäs tyttäremme syntyi klo 4, mitat pikkusella oli 3.3kg/47cm . Synnytys kesti 5-6h.
Matkan varrelle on mahtunut muutama keskenmeno ja 1 keskitys rv 13, lapsen vakavien rakennepoikkeavuuksien takia:sad001
Jännä nähdä minkälainen raskaus tästä kehkeytyy:)
Toivottasti joku jakso lukea tarinan... Oli pitkä juu:p
 
Ensimmäinen raskaus oli sillä periaatteella että tulee jos tulee kun molemmat sitä kovasti haluttiin. Oli hyvin oireeton raskaus ihan ensimmäisistä päivistä. Ainoa oire taisi olla arat rinnat ja vahva tunne raskaudesta. Ainoastaan sitten lapsen isän suuri tarve ottaa elämästä kaikki irti rasitti hirmuisesti kun elin muutenkin jatkuvassa tunnemyrskyssä. Olin niin kotin aggressiivinen että yli satakiloiset äijät sai kyytiä jos tarpeeksi ärsytti.

Synnytys käynnistettiin kun ei pikkunen millään halunnut tulla ulos. Kesti kokonaisuudessaan kuusi tuntia ja ponnistusvaihe vajaa puolituntia. Helppo nakki muuten, mutta kun ne kivut tuli siinä meinas seota. Hyvin pärjäsin, pitkään luomuna sitten pyysin helpotusta ja sain epiduraalin, jota kadun. Repesin pahasti mutta ei ole muistikuvaa siitä sen pahemmin. Leikkaussalista vaan. Ja ihan.järkyttävän kivut oli alapäässä toipumisen ajan, pahempaa kun synnytys ikinä ja tuli monesti itkettyä vessanpöntöllä. Seuraavaa innolla odotellessa.
 
Ehkä mä uskallan avautua kun on lukenu teidän muidenkin tarinoita... Alkuun kyllä ajattelin että en enää tätä muistele. Mulla siis raskaus sujui erittäin hyvin ilman isompia juttuja. Pieniä en jaksa edes luetella. Poika tykkäs olla mahassa, kunnes 41+2 olin niin kipeä että oli pakko lähteä synnärille näyttäytyy. Illalla päästiin saliin ja sain oxanestia pariin otteeseen ilman mitään vaikutusta. Avautuminen kesti hullun kauan. Olin aivan turkasen kipeä kunnes sain epiduraalin joka vei kyllä kivun selästä ja mahasta hetkellisesti mutta lonkat oli koko ajan niin kipeät että en pystyny olla. Viimein kun aloin ponnistella, ja ponnistusvaihe pitkitty, kesti kokonaisuudessaan 1h10min. Vauvalla hävis koko ajan sydänäänet ja pelko oli ihan järkyttävä. Viimein lapsi autettiin ulos imukupilla, repesin maailman pahiten + kaiken lisäks tosi iso eppari piti tehä. Lapsi synty hengittämättömänä napanuora kaulan ympärillä ja vietiin samantien pois salista. Isä lähti pojan mukaan ja mää jäin järkyttävän pelon vallassa odottamaan että mitä tapahtuu. N.10 min odottelun jälkeen sain kuulla että lapsi parkas ja alkoi hengittää omillaan. Koko synnytys kesti 16h30min, poika paino 3860g ja pituutta 52cm. Menetin litran verta, enkä saanut yhtään lisäverta osastolla. Olin monta viikkoa tosi kipeä, enkä päässy kunnolla kävelemään. Söin särkylääkkeitä pitkään ja vessassa käynti oli tuskaa. Kaiken tän jälkeen poika on kyllä ollu ihana ja kunnossa, mutta äiti kärsii edelleen armottomista yhdyntäkivuista ja synnytyksen aiheuttamista traumoista. Toivon että tää toinen lapsi syntyis sektiolla, koska en halua synnyttää alakautta enää koskaan.
 
Mun eka raskaus oli riskiraskaus, jota seurattiin Naistenklinikalla heti ensiviikoista lähtien. Varsinainen riski ei vaikuttanut vauvaan, joka kehittyi normaalisti (loppuraskauden aikaan toki painoarvio nousi +1käyrällä) ja oli superaktiivinen (kääntyili vielä viikolla 36 miten tahtoi) ja antoi sairaalan mielestä täydellisiä (sydän)käyriä.

Raskauden aikana taisi olla 11 kertaa ultrassa, loppua kohden painottuen, lapsivesipunktio tehtiin ekan kerran viikolla 34 ja uudestaan 37+3 jolloin keuhkot olivat kypsät. Sain ekasta punktiosta kohtutulehduksen ja olin suonen sisäisillä antibiooteilla viikon, jonka jälkeen vielä viikon kotona ja sitten raskausmyrkytys pakotti takaisin sairaalaan.

Synnytys käynnistettiin lääkkeillä 37+4 ja neljä päivää myöhemmin lapsi syntyi normaalisti muttei hengittänyt. Vauva intuboitiin ja oli vuorokauden seurannassa, jonka aikana mua hoidettiin sydämen vajaatoiminnan (raskausmyrkytys aiheuttama) ja keuhkoihin kertyneen nesteen takia osastolla. Lopulta vauva oltaisiin voitu kotiuttaa 4 päivän iässä, mutta mun voinnin takia oltiin 9 päivää osastolla.

Ei sitä koskaan itse oikein ole tajunnut, miten pahasti olisi voinut käydä, kaiken otti vain luonnollisena osana riskiraskautta. Sen verran ehkä pelotti, etten antanut avata äitiyspakkausta ennen kuin vauva oli kotona. Mies oli sitten meidän sairaalassaoloajan pessyt ja viikannut sisältöä kaappeihin :)
 
Minulla meni myös suurin osa ensimmäisestä raskaudesta helposti ja hyvin. Pahoinvointia oli aika vähän eikä muitakaan mälsiä oireita kummemmin. Loppuraskaudesta verenpaineet lähti kuitenkin nousuun ja lopulta valkuaista löytyi virtasasta. Vaikeaksi kehittyneen raskausmyrkytyksen vuoksi synnytys käynnistettiin rv 39+5 ja neiti syntyi seuraavana päivänä. Synnytys meni hyvin, ja kivunlievityksenä vain yksi kipupiikki ja tens-laite. Varsinainen synnytys kesti n. 8h ja ponnistusvaihe 17min. Pieni nirhauma vaati pari tikkiä ja parani nopeasti. Tyttö oli syntyessään 2,9kg ja 47cm. Imetys lähti heti hyvin käyntiin (joskin käytin rintakumia ensimmäiset 4kk) ja jatkuu edelleen. Pääsin siis tosi helpolla ja olen siitä kiitollinen. Toivon että raskausmyrkytys ei uusi, etenkään aikaisemmin. Olisi kiva kokea täysin luomusynnytys.
 
1 raskaus oli helppo, loppua kohden aloin sitten pksentelemaan öisin, aina klo 3.30. Supistukset alkoi 39+6, mutta ei ollut säännöllisiä, joten olin kotona seuraavaan iltaan asti klo 23. Silloin oli pakko lähteä, kun mun äiti hyppi pitkin seiniä. Supistukset koveni synnärillä, avautuminen tyssäsi 6 senttiin ja pojan sydän ei enää kestänyt supistuksia, joten kiireellinen sektio tuli ja hyvä niin. Napanuora oli kiertynyt oikean olkapään ympäri ja siitä vielä ranteen ympäri kolmesti. Täydellinen pikkuinen poika syntyi, 2875g ja 46cm.

2 raskaus oli helppo, pahoinvointia oli, mutta en oksennellut. 28 viikolla alkoi supistukset ja olin osastolla levossa. Siellä huomattiin, että vauva oli perätilassa. Yritettiin käännöstä, joka sitten jäi tekemättä, kun lääkäri huomasi, että napanuora on kaulan ympäri. Magneettikuvaus lantiosta, ei mahdu tulemaan. 39+3 syntyi tyttö suunnitellulla sektiolla, 2975g ja 46cm.

3 raskaus. Pahoinvointia viikoilta 6 viikkoon 39. Veristä vuotoa viikolta 7 viikkoon 15 joka päivä. Supistusherkkä kohtu, olin levossa melkein koko raskaus ajan, välillä kävin osastolla tiputuksessa oksentelun takia. Atooppinen iho paheni rv17, kortisonivoiteita. Ultrassa kahden viikon välein, kun napanuorassa oli jotain häikkää ja vauva ei kasvanut kunnolla. Sektio 39+0 ja pikkuruinen tyttö syntyi, 2500g ja 45cm. Verinen vuoto johtui hematoomasta, minkä sisällä oli surkastunut alkio. :sad001

Sitten elämässäni on ollut 9 keskenmenoa, joista neljä viimeisintä 3/15, 4/15, 8/15 ja 2/16.
 
Ei oo Viipsukalla ollut kaikkein helpoin tie, mutta ihanaa, että oot saanu kuitenkin kolme lasta :) Ja neljäs kovaa vauhtia tulossa :)
 
heinukka, niinpä. Olin lehtihaastattelussa viime syksynä, jutun julkistamisesta tulee muuten vuosi nyt. Keskenmeno on tänä päivänäkin tabu ja minä ja muut kohtalotoverit halutaan, että siitä keskustellaan enemmän. Nyt ollaan onnellisia, että saadaan miehen kanssa toinen yhteinen. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top