Aikaisemmat raskaudet

[Tuulia]

Tuolla muissa ketjuissa on tullutkin tätä jo käsiteltyä, mutta loin nyt uuden ketjun, koska kuulisin mieluusti teidän aikaimminkin raskaana olleiden kokemuksia lisää.

Miten raskaus sujui? Tuliko jotain ongelmia matkan varrella? Miten ne hoidettiin? Saitteko tarpeeksi tukea ja vastauksia kysymyksiinne esim. neuvolasta? Miten synnytys sujui? Entä ensimmäiset päivät uuden tulokkaan kanssa? Jäikö raskaudesta/ synnytyksestä positiivinen mieli vai olisitteko tehneet jotain toisin?

 

[Tirri_]

Mää odotan ny esikoista aikaisempi meni tosiaan kesken. Sillon oli kyllä alusta asti olo ettei kaikki ole hyvin, oli niin epämääräisiä kipuja ja ihmeellisissä paikoissa ja sit alkokin rusehtava vuoto ja lääkäri ku ultras ni sano heti että on pahoillaan kun löydös ei vastaa viikkoja ja lähetti hcg:n mittaukseen ja viikon päähän uusi ultra. Viikon oli sitten diagnoosina uhkaava keskenmeno ja ennen uutta ultraa alkoi pientä tiputtelua ja sit todettiinki jo viikon päästä että epätäydellinen keskemeno komplikaatioineen ja jouduttiin lääkkeillä tyhjentämään ja sen jälkee oli vie kahdet labrat jotta saatiin varmennus että kaikki on tullut pois.
Nyt vaan toivon että tää tulis menemään hyvin ilman mitään ihmeellisyyksiä ja varsinkin et pysyis sisällä hengissä

 

[hellu94]

Mulla eka raskaus meni hyvin. :) Ei mitään suuria ongelmia. Alkupahoinvointi oli yllättävän kaamee mut ei kestäny kuitenkaan kamalan kauan. Puoli välissä alko iskiaskivut pahenee, mutta ne on mulla muutenki nykyään arkipäivää ihan ilman raskauttakin ni ei ollu mitenkään masentavaa. Synnytys 1/2016, viikot 41+3 ja oli ihan järkyttävä. Siitä en jaksa avautua, kun en haluais sitä muistella. Mut sen perusteella jos päättäsin ni en ottais yhtään lasta... Onneks vaakakupissa painaa muut syyt ottaa seuraavakin lapsi vastaan. :)

 

[OutoMamma]

Täällä kolmatta odottava. En malttaisi odottaa ekaa ultraa, että selviää onko raskaus alkanut normaalisti. Viikko sitten plussasin.

Aikaisemmat raskaudet olivat ihanaa aikaa vaikkakin monilla vaivoilla höystettynä. Molemmista raskaus pahoinvointi oli aivan järkyttävää ja kesti kuukausia. Molemmilla kerroilla jouduin käymään tiputuksessa nestettä tankkaamassa kun saattoi mennä päiviä ettei mikään pysynyt sisällä. (Kauhulla odotan että näinköhän taas sama)
Sitten oli toki kaikenmaailman kolotukset ja jomotukset ja näräsrykset loppuraskauksissa.

Molemmat synnytykset sujui ihan hyvin. Istukka ei irronnut kummallakaan kertaa, vaan synnytyksen jälkeen minut nukutettiin ja Istukka irrotettiin käsin.
Se oli toki ihan kamalaa, kun joutuu eroon vastasyntyneestään tunneiksi. Toisella kertaa menetin runsaasti verta ja sain 3litraa korvaavaa takaisin. Hui. Jälkeenpäin ajateltuna, aika hurjaa. Olisi voinut käydä huonostikin. Tämäkin toki askarruttaa, että kun hyvin todennäköistä on, että sama kaava toistuu kolmannenkin kohdalla.

Arki vastasyntyneen kanssa (etenkin esikoisen) oli ihan käsittämättömän hurjaa ja jopa pelottavaa alkuun. No okei, se pelko hävisi kun kotiin pääsi, mutta kyllä sieltä synnäriltä autolle kävellessä ja matkalla ehti miettiä että mitenkä ne hoitajat uskalsi tämän lapsen minun matkaan antaa, nyt me ollaan sit ihan omillaan :D
Hyvin selvittiin ja selvitään edelleen. huoli lapsia kohtaan ei häviä koskaan, aina sitä saa olla murehtimassa että mitä vois sattua ja miten saisi heitä kaikelta pahalta suojeltua.

Tämän kolmosen kanssa murehtiminen on jo alkanut, entä jos tulee keskenmeno, entä jos synnytyksessä sattuu jotain, entä jos onkin vaikeasti vammainen yms..

Tähän on totuttava, peukut pystyyn meille kaikille :)

 

[Mytty_]

Oi onnea plussasta! :) muistan itekki ku lähdin kotiin esikoisen kanssa ja mietin koko matkan että hulluja nuo on ky näin pienen kanssa kotiin päästää :D täälä on kans vähä toi synnytys mietinnässä oon teininä murtanu lantion eikä oikeen kuntoutunu niinku piti jonka takia ei sais vauvan paino ylittää 3500g tai joudutaan sektioon toki kakkonen oli 3555g ja ei käyny kuinkaan :D mulla meni esikoisesta vedet ja supistukset loppui siihen eli lääke käynnistettiin kakkosessa repes kalvo osittain ja ne puhkastiin kunnolla mutta supistuksia odoteltiin sen jälkeen aika pitkään.. Saa nähä mites nyt käy :)

 

[Angii]

Mulla oli eka raskaus semmonen.. en nyt tiiä voiko sanoa vaikea mutta vaivalloinen
Pahoinvointi ja oksentelu vkot 6-17.
En onneks joutunut mihinkään tiputukseen mutta haastavaa oli ja oksensin välillä töissäkin
Söin vain kylmiä ruokia pari kuukautta.
Kun pahoinvointi hellitti, jouduin joskus 20 vkolla supistusten takia päivystykseen. Oli siis yksi yö kun jatkuvasti oli tukala olo ja mahakipuja enkä nukkunut koko yönä. Aamulla soitin ja pyysivät näytille. Onneksi kaikki oli hyvin mutta siitä tais tulla noin viikon sairasloma ja sit lopullisesti jouduin jäädä sairaslomalle joskus 25 viikon tienoilla kun liitoskivut meni niin pahoiksi ja mulla on suht fyysinen työ. Liitoskivut alkoivat ihan yhtäkkiä yhtenä päivänä kun olin ajanut nurmikon

Loppuraskaus olikn sitten liitoskipujen kaa lyllertämistä, supistelua ja aika pitkälle ketutusta. Mulla oli tosi varhain tunne ettei laskettuun aikaan asti päästä. 35 viikolla oli yksi supisteluyö millon luulin et lähtö tulee mut sit aamulla supistukset loppuivat.

38 viikolla alkoi verenpaineet nousta ja tuli hirveet turvotukset. Kävin päivystyksessämutta seurantalinjalla jatkettiin. Kuitenkin irrotteli siellä kalvoja ja kohdunsuu oli jo pari senttiä auki.
Sit alko liikkuminen olla niin tuskadta et menin seuraavana päivänä kokeilemaan osteopaattia.
Illalla ihan näin silmissä kun mun vinossa ollut maha lähti suoristumaan, ja seuraavana yönä meni vedet. Limatulppaa oli tullut tuosta päivystyskäynnistä alkaen.

Synnytys lyhyesti sepustettuna:
Pitkä vedenmeno, infektio ja kuumeilu, supistukset alkoi itsestään vuorokausi vedenmenosta. Reilu 6 h jakohdunsuu oli täysin auki mutta vauva laskeutui hitaasti. Aina välillä sydänäänet romahtelivat. Lopulta imukuppiyritys ja siitä kiireellinen sektio. ( onneksi äänet parantui kupin aikana joten ei tarvittu hätäsektiota).

Sektion jälkeen mulla alkoi ne verenpaineet nousta ja jouduin alottaa verenpainelääkityksen jota viel jouduttiin nostaa viikon kuluttua synnytyksestä. Infektiota hoidettiin mutta kotiuduin suht korkeella tulehdusarvolla ilman kotona otettavaa antibioottia. Nuo kaksi asiaa vaikutti omaan oloon paljon ja toipuminen oli aika hidasta.
Verenpainelääkkeestä pääsin eroon pari kuukautta synnytyksen jälkeen.
Vauva oli pariin otteeseen valohoidossa alussa.

Ois ihanaa jos seuraavalla kerralla onnistuis alatiesynnytys, se jää nähtäväksi

 

[Mytty_]

No ei angii mikää ihanteellisin synnytys toivotaa et nyt menis paremmin :)
Mulla oli kakkosen kans rv24+? tarkastukses kohdunkaula pois ja auki jonku verran oisko rv 30-32 oltii jo nii paljo auki että pisti lepoon neiti päätti syntyä 39+2 :D ekasta kuitenki kaks viikkoo enne synnytystä ei ollu kohdunkaulalle tapahtunu mitään ja tuliki 38+2.. Kolmas tulee iha varmaa 40+2 :D

 

[Aada]

Eka raskaus meni helposti, ei vaivoja juurikaan (normaaleja kummempia loppuraskauden nukkumisongelmia). 38+jotain syntyi. 16h meni ja korjaukseen leikkaussalin kautta. Eka yö oli hirveä, jalat ei juuri liikkuneet leikkauspuudutuksen jäljiltä, mutta tuntui että olin yövuorolaiselle hoitajalle vain vaivaa. Vauva kuitenkin nukkui tyytyväisenä paitani sisällä. Eipä siinä sitten liikuttu. Tuijotin vain kelloa läpi yön, milloin mies saa tulla takaisin osastolle. Koska vauvahan MENEE rikki! Ainkin niissä hormonipöllyissä. No, aamulla jo helpotti.

Toinen raskaus oli aivan erilainen kuin ensimmäinen. Vatsassa aika paljon kipuiluja reippaasti kävellessä. Omituinen olo, ettei kaikki kertakaikkiaan vain ole hyvin. Olon takia menin varhausultraan 7. viikolla. Sydän sykki, mutta koko vastasi reilua viikkoa pienempää. Kätilön mielestä kuitenkin ihan mahdollinen. Reilun viikon päästä sitten tuli se odotettu keskenmeno. Spontaani ja täydellinen. Ei lääkkeitä eikä juuri jälkivuotoa. Tässä asiassa Kättärin henkilökunta oli hyvin sympaattista ja tukevaa.
Jossain määrin km helpotti oloa. Intuitiolla tiesin ettei alkiolla ollut kaikki kunnossa.

 

[Heppunen]

Raskaus sujui hyvin! Ei ollut mitään oireita, vaivoja tms. Olin kuin aina ennenkin. :) Raskaudesta jäi tosi hyvät muistot.

Neuvolasta sain riittävästi tukea, tosin en kokenut sellaista hirveästi tarvitsevani. Lisäksi huomasin sen, että neuvolan taso riippuu todella paljon terkasta joka sinulle sattuu osumaan.

Synnytys sujui hyvin, oli elämäni hienoin kokemus. Käynnistyi vesien menolla, jonka jälkeen supistukset tuli heti 2min välein ja olivat kestoltaan 1,5-2,5min. Kokonaisuudessaan synnytys kesti 3h ja 3varttia ja vauva syntyi viikoilla 39+6. Aina ei siis ensisynnyttäjälläkään kestä pitkään! Kivut oli siedettäviä ja kivunlievityksenä mulla ehti olemaan ilokaasu 15min ennen ponnistusvaihetta. Pärjäsin silti hyvin eikä missään vaiheessa alkanut hirvittämään. Se hetki kun sain lapsen rinnalle ei unohdu koskaan. Totesin heti synnytyksen jälkeen, että kyllä mä tän uudestaan tekisin. Jäi siis hyvät muistot!

Ensimmäiset päivät vastasyntyneen kanssa meni paljon vaan tuijotellessa ja sylitellessä pientä ja imetystä opetellessa. Sairaalassa saamani imetysohjaus ei kovin kummoista ollut, mutta onneksi olin itse ottanut selvää siitä etukäteen ja luotin itseeni. Kyllä se sujui alusta asti, mutta varmuutta siihen hommaan kehittyi ehkä muutamassa viikossa. :)

 

[Mytty_]

Oi heppunen ihanaa tekstiä toivotaan että sama toistuu :) mä oon jo kaks kertaa vanonnu että en enää ikinä synnytä mutta niin vaan pääsi taas unohtumaan se lupaus kyllä sitä vaan kärvistelee 9kk ja kestää yhet kamalat kivut kun sen nyytin saa syliin!

 

[Jonsson]

Vau, kun saisikin tuollaisen kokemuksen, kuin Heppusella. :)

Mulla alkoi viimeksi supistukset illalla, mutta ajattelin pärjätä kotona niin pitkään kuin mahdollista. En saanut nukuttua koko yönä ja aamulla kuudelta lähdettiin sairaalaan. En ollut kuitenkaan vielä auki ja odoteltiin siellä pitkä tovi, ja mulla meni kivut jo siihen pisteeseen, että itkin hysteerisenä joka supistuksen kohdalla. Ja oikeasti olin etukäteen ajatellut, että mulla on korkea kipukynnys. Suihkut sun muut ei auttaneet yhtään, ja sain lopulta ilokaasua. Se auttoi ehkä hetken, mutta lopulta sattui taas niin paljon, etten pystynyt hengittämään supistuksen aikana. Joskus 10-12 maissa olin vihdoin valmis epiduraalille ja se oli älytön helpotus. Meni yksi epiduraali, ja toinen. Olin saanut oksitosiinia jo jonkun aikaa, ja kalvot oli puhkaistu, mutta tuntui että mikään ei edennyt. Mulla oli älytön limatulppavuoto ja vihreä lapsivesi, ja makasin siinä lammikossa. Vauvan tilanteesta oltiin huolissaan, kun sen sydänkäyrä jatkoi nousemista ja välillä sydänäänet heikkeni. Olin pitkään 9,5cm auki, mutta mitään ei silti tapahtunut. Oksitosiinia oli jo maksimiannos ja viimeisin epiduraali alkoi hälvenemään ja kivut palaamaan. Koin tarvetta ponnistaa, mutta vauva ei ollut laskeutunut edelleenkään. Siinä sitten pidättelin ja vauvan sydänkäyrä näytti huolestuttavalta, joten lääkäri ilmoitti että mennään leikkuriin. Kello oli vajaa kahdeksan illalla.

Tähän väliin sanon, että mulla on ollut lapsesta asti haava- ja verikammo, enkä ollut vielä koskaan aiemmin leikkauksessa. Olin etukäteen puhunut kaikille, että tulen saamaan paniikkikohtauksen, jos joudun leikkaukseen. Ja niin sainkin. Itkin siis hysteerisenä, kun mua siirrettiin pöydältä toiselle ja kärrättiin saliin. Hoitajat nyppi siinä tohinassa koko ajan katetrista ja huusin kun se sattui, ja joku hoitaja kyseli muilta että 'siis sattuuko tätä, vai mitä tää huutaa?'. Samalla ne yritti rauhoittaa mua kertomalla että pitäis hengittää normaalisti, kun ei lapsi saa happea. Seuraavaksi mulle räyhättiin, kun olin niin jäykkänä, etten oikein saanut taivuttua siihen oikeaan asentoon epiduraalia varten. Yritin kyllä. Anestesialääkäri yritti rauhoittaa vertaamalla sitä hammaslääkärissä käyntiin ja luovutti turhautuneena, kun ilmoitin että sain edellisen kerran hammaslääkärissä paniikkikohtauksen. :D
Joten hyperventiloin koko leikkauksen ajan ja sain hetkeksi tytön näytille. En vain osannut oikein keskittyä siihen, kun tiedostin vain koko ajan olevani auki vatsasta.
Sitten sainkin rauhoittavaa ja muistan pari hassua pätkää heräämöstä sen jälkeen. Tyttö oli sillä välin isin paidan alla.

Olin pitkään sitä mieltä, ettei koskaan enää. Mutta nyt aion kuitenkin yrittää uudelleen alatiesynnytystä. Toivottavasti tästä kerrasta jää hyvät muistot ja tervehtyminen jälkeenpäin olisi helpompaa. :)

 

[Mangolia90]

Mun synnytys.

Mulla oli keskiviikkona sovittu synnärille käynnistyskontrolli, viikot ois sillon ollu 41+5. Jos ois ollut tilaa niin silloin ois jääty käynnistelemään, mut jos synnärillä ois ollu ruuhkaa, niin mut ois laitettu takas kotiin ja mietitty sitä käynnistystä toiste. Jännitti! Edeltävänä päivänä tiistaina aamu alkoi menkkajomoilla, joihin Panadol ei auttanut. Menin lepäämään ja supisteli hiukan satunnaisesti. En kuitenkaan voinut nukkua, kun aattelin, että en varmaan saa seuraava yönä muutenkaan nukuttua, kun jännitän sitä käynnistyskontrollia niin paljon. Et päiväunet vaikeuttaisi vielä lisää nukahtamista.

Klo 14 kellotin sitten jo alle 10 minuutin välein supistuksia, olo oli vielä kuitenkin ihan hyvä. Tunnit kului ja supistukset jatkui. Joskus seittemän aikoihin pyysin miestä syömään ja sanoin, että jos nyt kohta lähdetään ajelee synnärille päin. Jos tuntuu että nää menee ohi ni tullaan sit kotiin, mut käydään ajelulla. Autossa istuen supistukset olikin sit ihan perkeleestä ja niitä tuli 2-3 min välein koko tunnin ajomatkan. Sairaalaan menin ysin jälkeen illalla, silloin auki 3cm. Naamasta ei kuulemma näkynyt et synnytys ois käynnissä, sen perusteella ois kätilö laittanu kotii :D

00-01 vietin kuumassa suihkussa, se auttoi vähän. Mut sit siellä tuli paha olo. 03 sain ekan epiduraalin kun en enää kestänyt. Ehkä 3,5 cm auki. Kätilö käski nukkumaan ja levätä et jaksan sitten. Yritin mut en saanut unta. Vuoronvaihto ja kätilö vaihtui. Uusi kätilö haukkui että mitä mä oon vaan maannut, ei se synnytys sillon etene. Ajattelin jo et ei vittu tällänen kätilö tästä viel puuttuu.. Kyyläsi mua vaan kun kävelin sitten salia ees taas. Onneksi kemiat kuitenkin kohtasivat sit myöhemmin.

09 toinen epiduraali. 09:30 puhkastiin kalvot. 10:00 pistettiin oksitosiinitippa. Sydänäänissä nyt jo välillä laskuja, vauvalle pinni päähän. 12:00 kolmas epi, olin joku 9 cm auki. Vauva tosi ylhäällä, ei laskeutunut. Tästä joku 1,5 tuntia myöhemmin vauva syntyi. Ponnistusvaihe 16 min, noin minuutin jälkeen saliin hyökkäsi tuhat kätilöä ja lääkäri imukupin kanssa kun sydänäänet laski liikaa. Tavallaan musta tuntui että se ponnistusvaihe kesti minuutin, tavallaan että ikuisuuden. Koko synnytys kesti siis melkein 24 tuntia ja siltä se tuntuikin.

Tämän jälkeen pääsin osastolle vauvan kanssa ja huonekaverina oli joku €&#5& harakka jonka mies oli iltaan asti mölisemässä siellä. Olin niin tuhannen poikki, mutten saanut unta. Sitten yöllä tää huonekaverin vauva itki enkä saanut unta. Olin kuusi päivää sairaalassa ja se oli mulle pahempi juttu kuin toi synnytys. Se ettei saa nukuttua on niin suurta kidutusta. Seuraavana päivänä sen mies taas tuli sinne koko päiväksi mölisemään, enkä saanut nukuttua. Seuravaana yönä taas sen vauva vaan itki ja itki. Sit vaihtui huonekaveri, mutta senkin vauva vaan itki ja itki. En sit tajunnut pyytää korvatulppia vasta kun tokavikana päivänä, silloin taisin nukkua 3h päikkärit. Viimeinen yö oli ihana - kolmannen huonekaverin vauva ei itkenyt. Nukuin. Heräsin kuitenkin jo aamuyöllä, koska olin niin intona häämöttävästä kotiinpalusta. Oli pakko alkaa pakata jo kamoja. Olin kotona kuitenkin vasta viideltä iltapäivällä. Sit olinkin jo niin totaalisen yliväsyneessä tilassa, etten yksinkertaisesti saanut kotonakaan nukuttua. Tätä jatkui viikkoja.

Ensi kerralla mä en suostu sinne noin pitkäksi aikaa jäämään, ellei ole ihan pakko. Nytkin olen täysin sitä mieltä, että mut ois kuulunut päästää jo aiemmin kotiin, kun niin pyysin. Jouduin jäämään vaan vuoroon sattuneen hoitajan takia. Neuvolan th ois ollut sitä mieltä, että kun tulee kotiin punnitsemaan maanantaina vauvan, vois mut päästää pe tai la jo kotiin. Painonlasku ei kuitenkaan kovin suurta ollut. Viimeisen yön hoitaja myös ihmetteli et mitä mä siellä vielä teen, hän ois kyllä mut kotiin jo päästänyt. Mutta se osastolla olo oli mulle kyllä niin rankkaa ettei tosikaan..

 

[Mangolia90]

Sanoin jo heti kotiin päästyäni et synnyttää voisin koska vaan uudestaan, vaikkei sekään mikään helpoin mahdollinen ollut, mutta osastolle mä en suostu noin kauaksi aikaa jäämään.

 

[Mytty_]

Täälä kans noi osastopäivät kamalia esikon kan olin 4vuorokautta koska en käynyt vessassa kakkostarpeella koska yhdellä hoitajalla oli tähän joku päähänpinttymä niin kotiutusta ei luvattu ennenkun on todiste asiasta siinä vähä lääkkeitä naamaa että varmasti tuli kaikki se oli vähän ahdistavaa kakkosen kanssa ei onneks ollu sen kummempia mutta 3 vuorokautta osastolla tällä kertaa en aio jäädä ennenku perustelee miksi ainut selitys mitä olen saanu molempien kohdalla että minulla on o- veri ja lapsella a veri olen usein kysynyt että mitä haittaa siitä on mutta vielä 4vuoden jälkeen mulle ei oo kukaan asiaa kertonu..

 

[Kärhö]

Mulla takana kaksi onnistunutta raskautta. Ekassa kärsin aika voimakkaasta pahoinvoinnista ekan kolmanneksen ajan, onneksi olin sellaisessa työtilanteessa, että saatoin työskennellä kotona. Mikään ei oikein maistunut ja oksensin joka päivä useasti. Toisella kolmanneksella helpotti ja teki kauheasti mieli makeaa, joten äkkiä tuli takaisin ekan kolmanneksen aikana lähteneet kilot. Loppuajasta alkoi sitten närästää TODELLA pahasti, siis pelkkä veden juonti närästi. Närästyslääkkeistä ei ollut mitään apua. Mua pelotti tosi paljon ja näin jälkeenpäin ajateltuna kärsin varmaan jostain raskauden aikaisesta ahdistuksesta/masennuksesta, mitä ei neuvolassa tunnistettu. Raskaus meni viikolla yli LAn, synnytys oli muuten ensisynnytykseksi helppo, mutta vauva tuli vähän väärässä asennossa, joten ponnistusvaihe pitkittyi. Pääsiin synnytyksen jälkeen miehen ja vauvan kanssa perhehuoneeseen.

Toisessa raskaudessa en voinut ollenkaan niin pahoin, en tainnut oksentaa kuin muutaman kerran. Sen sijaan alkuraskauden väsymys oli ihan tappavaa, onneksi oli esikoisen kanssa hoitovapaalla, koska en olisi pärjännyt mitenkään töissä. Toisen kolmanneksen lopussa loukkasin selkäni ja kärsinkin sitten aivan hirveistä SI-kivuista raskauden loppuun (ja pitkään sen jälkeenkin). Siis välillä konttasin vessaan, kun en pystynyt nousemaan ylös. Närästys oli myös aivan kamalaa, mutta sain lääkärin reseptillä lääkkeet, jotka vähän helpotti. Synnytys käynnistyi pari päivää yli LAn ja oli sen verran nopea, että hyvä että sairaalaan ehdittiin. :D Tällä kertaa ponnistusvaihe oli nopea ja loppu meni muutenkin sellaisessa rytinällä, että multa meinasi taju lähteä. Eri sairaala, mutta taas kävi tuuri ja päästiin perhehuoneeseen.

Kaksi ihanaa, tervettä lasta olen saanut ja sen verran on edellisistä raskauksista/synnytyksistä aikaa, että aika on kullannut muistot ja uskallettiin lähteä haaveilemaan vielä kolmannesta. Mulla on siis raskaudet sujuneet sillä tavalla tosi hyvin, ettei ole ollut mitään riskejä tai ongelmia muuta kuin nuo todella epämukavat olot välillä.

 

[Mamatson]

Mun eka raskaus meni oikeastaan aika mallikkaasti, jos yhtä sairaalajaksoa ei lasketa mukaan. Esikko syntyi siis 8/15 ja kesäkuussa mies tuli reissusta kotiin ja valitti et on vähän huono olo. Siitä vajaan viikon päästä mä lähdin töistä kotiin ajoissa kun oksensin lounaan kaaressa ulos ja lisää junan lattialle kotimatkalla. Illalla en paljoa syönyt eikä nesteetkään pysyneet sisällä, ja kaiken kukkuraksi supistukset alkoi siitä yökkäillessä. Noh illalla lähdettiin sairaalaan päivystykseen ja olinkin sielä sit tiputuksessa kolme päivää nestehukan ja niiden supistusten takia. Mutta parasta siinä reissussa oli kyllä se, että sairaalasta löyty osastolta Suomalainen sairaanhoitaja, joka vastas mun hoidosta :)

Sen jälkeen olinkin enemmän tai vähemmä saikulla synnytykseen asti, ja onnistuin eksyyn meidän lähi kukkulalle ja metsään 8kk raskaana kun oli lähes +38 hellettä. Olin kato sielä kerran kävelly sen yhen reitin ja meinasin et kyllähän mä sen osaan niinkuin omat taskuni. Onneks olin ottanu sentään vähä juotavaa mukaan. Pikku lenkistä tuli sit 3h reissu.

Päivää ennen synnytystä käytiin jo kerran sairaalassa supistusten takia, mutta pistivät sit vielä kotiin kun ne laantu itekseen. Samana iltana n.klo.20 alko supistukset uudestaan ja yöllä kahen aikaan lähdettiin sairaalaan, kun en kestänyt kipuja enää itekseni. Sairaalaan kun päästiin ja mut oli kytketty kaikkiin vimpaimiin, tuli maailman pisin supistus ja huone täytty salamana henkilökunnasta, kun vauvan syke laski. Siitäkin selvittiin ja yön ja aamun aikana sain pari kertaa kipulääkettä suoraan suoneen. Mulla on todella matala kipukynnys, joten otin kaiken mitä ne vaan tarjos. Siinä sitten nukuttiin joku hetki lääkkeiden ansiosta ja aamupäivällä mies meinas pyörtyä matalan verensokerin ansiosta. Se passitettiin sit hakeen itelleen syötävää. Varmaan puolenpäivän aikoihin sain epiduraalin, joka toimi lopulta vaan toispuoleisesti, mutta siinä kohtaa sekin oli toooooooosi kiva juttu. Ponnistus vaihe kesti noin 30min ja sen aikana oli taas huoneessa pari lääkäriä ja kolme kätilöä. Tyttö ei siihen mennessä ollut laskeutunut oikein kunnolla, niin olivat valmiudessa imukuppia käyttään. Noh, mä päätin et tulee ilman ja paikathan repes kun väkisin runttaa. Mutta tyttö syntyi terveenä ja siinä kohtaa kun se laskettiin rinnalle niin kaikki kivut hävis ja lääkäri ompeli paikatkin ilman puudutusta, kun adrenaliinia ja endorfiinia oli niin paljon kierrossa.

Mutta mulla meni varmaan se ekat 6kk et käsittelin sen kivun ja aloin sen jälkeen pikkuhiljaa unohtaan kuinka paljon se oikeasti sattu. Totesin sillon jo heti etten tee tätä samaan ainakaan vuonna 2016 uudelleen. Mutta 2017 voisin tehdäkin :) En mä nytkään odota innolla synnytystä, ja luulet et edellisen muistot tupsahtaa joskus keväällä enemmänkin mieleen.

 

[heinukka]

Mulla menneet aiemmat raskaudet ihan suht hyvin. Radi (raskausdiabetes) oli molemmissa, mutta arvot pysyivät koko ajan kurissa vaikken muuttanut ruokavaliotani mitenkään. Lisäksi toisessa raskaudessa söin verenpainelääkettä ihan lopussa. Mutta en koe silti näiden asioiden vaikeuttaneen raskauksia.

Eka synnytys käynnistettiin 41+1 ja kahden ja puolen vuorokauden päästä siitä poika viimein syntyi rv 41+3 imukupilla avustettuna. Toinen synnytys oli rauhallisempi. Lähti käyntiin spontaanisti illalla 40+3 ja toinen poikamme syntyi hieman puolen päivän jälkeen 40+4. Toisesta synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis eikä synnytys jännitä ollenkaan :)

 

[lunastar]

Ensimmäinen raskaus meni todella hyvin. Ei oikeastaan ollut ongelmia - ainoastaan harmillista oli, etten kunnolla tuntenut potkuja johtuen siitä, että istukka oli edessä (ja mahdollisesti koska kohtu on alhaalla ja syvällä lantiossa?).

Synnytys käynnistyi ilman varoittelua (olin vielä edellisellä viikolla käynyt salilla normaalisti yms.) viikolla 34+1. Yhtäkkiä kesken työpäivän meni lapsivesi. Ei supisteluita, ei mitään. Ja vielä edellisenä päivänä olin työkaverille naureskellu, että ei ennen laskettua synnyt, että yli menee! Olin sit hieman väärässä

Noin klo 11 meni vedet ja vasta n. klo 14 alkoi supistelut. Siitä sitten saliin ja 18:47 eli poika syntynyt. Poika vietiin tietysti teholle suoraan (nopeasti vain näyttivät että terve poika ja sitten vietiin pois) ja pääsin sitten illemmalla poikaa katsomaan sinne. Keskoskaapissa siis tietysti saamassa nasaalilla happea (ilmaa siis työnnettiin keuhkoihin, että keuhkot aukeaa paremmin, ei varsinaista lisähappea kuitenkaan). Itse olin osastolla kolme päivää ja hiippailin sit ainakin parina yönä sinne teholle poikaa katsomaan, kun ei saanut nukuttua.

Poika oli 3vkoa sairaalassa ja juhannuslauantaina tuli sitten aamulla soitto, että "tää kotiutuis tänään, milloin tuutte hakeen?". Siinä sitten vähän h-moilasena, kun ei uskaltanut oottaa et milloin pääsee kotiin :)

Synnytys ja palautuminen synnytyksestä sujui todella hyvin eikä mitään kammoja yms. jäänyt. Ainoastaan epiduraalia en halua (saa nähdä muuttuuko mieli, kun on tosi kyseessä ), koska synnytystilanteessa lääkäriltä meni 45min (!) ennen kuin se sai kanyylin kiinni selkään. Ja tietty komento oli olla paikallaan - siinä oli tekemistä kun kivuliaat supistukset tulee ja yrittää olla paikallaa. Ja epiduraali sitten aiheutti, etten tullut tarvetta ponnistaa, mut sen nyt vaan päätti et nyt ponnistan - onneksi poika oli pieni (1970g ja 44cm) niin oli "helppo" synnyttää. Ja normaali alatiesynnytys siis kyseessä.

 

[Tuulia]

Näitä on ihanaa lukea Kiitos, kun jaatte kokemuksianne :) Kummasti sitä vaan tulee varmempi ja levollisempi mieli, kun tietää, että kaikki voi mennä hyvin loppuun asti, vaikka vaikeuksia olisikin.

 

[emmiliaa:_]

Mulla siis eka synnytys -12. Raskaus oli uuduttava oksentelun takia, mutta loppua kohden sitten alkoivat verenpaineet nousta, ja lopulta käynnistettiin 38+2, raskausmyrkytysoireiden takia. Synnytystä käynnisteltiin tableteilla sunnuntai aamusta lähtien,silloin paikat eivät olleet edes auki, ja lääkäri meinasi että voi jonkun aikaa mennä ennenkuin alkaa tapahtumaan.
. Supistuksia oli kokoajan, illalla sitten ne alkoivat säännöllisiksi, mutta pojan sykkeet romahtelivat, joten mut vietiin kiireesti saliin, puhkaistiin kalvot ja pojalle pinni päähän. Sain epiduraalin, koska olin niin voimaton, ja sain hetkellisesti nukahdettua, aamulla n. 8 maissa aloiteltiin ponnistamaan, ja ponnistus kesti n.23 minuuttia, kunnes poika komeasti rääkäisi, ja pissasi kätilön päälle 8,23. Synnytys sujui hienosti, kesto oli n. 14h, ja ponnistus 23min. en tarvinnut tikkejä eikä mitään, ensi-imetys onnistui hieman haparoiden, kaikki oli niin uutta. poika syntyi 38+3 ja mitat 2650g , 46cm.

Toisesta sitten sama juttu, oksentelu vei voimat, verenpaineet alkoivat nousta. Käynnistellä aloitettiin 38+1. mutta syynä oli unettomuus. kärsin tosi pahasta unettomuudesta, johon lääkkeet eivät auttaneet. kätilöt kävivät kattomassa mua ja kyselivät että "säkö oot se äiti joka ei nuku ollenkaan". oon kärsinyt jo nuoruusvuotena tosi pahoista uniongelmista, eikä lääkkeistä saatu apua. no kuitenkin. reilu kaksi pitkää päivää käynnisteltiin lähes tuloksetta, vaikka paikat olivat jo auenneet. Lauantaina iltapäivästä minut vietiin saliin, ja kalvot puhkaistiin, kun paikat olivat sen verran jo auki. Sain epiduraalin, koska olin väsynyt monen päivän käynnistyksestä ja supistukset alkoivat heti kalvon puhkaisujen jälkeen tulemaan 2 min välein. sain torkuttua. puolelta öin kätilö tuli kyselemään, että joko tapahtuu, mutta vastailin että ei. hän lähti pois, ja samassa tunsin tarvetta ponnistaa, ja mies äkkiä soittamaan kelloa. loppupeleissä ponnistusvaihde kesti 5min, ja toinen poika syntyi. synnytyksen kesto oli 6h, ja ponnistus sen 5min. ensi imetys sujui rintakumin kanssa. mulla on niin matalat nänninpäät, ettei otetta muuten saa, joten varasin jo mukaan rintakumit. tässäkin synnytys meni hyvin, eikä tikkejä tai muutakaan tarvittu. poika syntyi 38+4 mitoilla 3300g ja 48cm.

olen ollut tosi tyytyväinen synnytyksiini. minulla jälkivuotokaan ei ole kestänyt kahta viikkoa kauempaa, ja olo ollut hyvä. maitoa on tullut enenmmän kuin tarvisi, ja lypsin sitä monta litraa pakkaseen. olen ajatellut luovuttavani maitoa, jos sitä nytkin nousee hyvin. Imetys sujui muuten hyvin, mutta koska vauvat eivät saaneet otetta tissistä, jouduin käyttämään rintakumia. aluksi se tuntui kamalata sähläämiseltä, mutta sittenkun siihen tottui, niin homma sujui näpsäkästi.

ja sanottakoon vielä se, että olen tosi tyytyväinen epiduraaliin, minulta se ei poistanut ponnistustunnetta. jos mahdollista, aion sen ottaa myös tässäkin synnytyksessä. ehkä eniten toivon sitä, että saisin kokea "luomu synnytyksen alkamisen", kun kaksi käynnistystä takana,