Aiemmat synnytykset

[Supe]

Aloitan tällaisen ketjun aiemmista synnytyksistä (myös siksi, että viestimäärät lisääntyisi salaiseen ryhmään).
Itellä siis 4 synnytystä takana, ensimmäinen epiduraalilla, muut kolme luomuna ilman kivunlievitystä ja kaikki alkaneet supistuksilla.
Ekan synnytyksen kesto supistusten alkamisesta 7h, ponnistusvaihe 7min ja 3 ponnistusta. Tokan kesto 7h, ponnistusvaihe 6min ja 3 ponnistusta. Kolmannen kesto 3h, ponnistusvaihe 4min ja 3 ponnistusta. Neljännen kesto 1,5h, ponnistusvaihe 30sek ja 1 ponnistus.

Tokan jälkeen neuvolasta sain ohjeen soittaa kolmannesta ambulanssin kun supistukset alkaa, no ei soitettu vaan mentiin omalla autolla. Nyt neljännen kohdalla sanoi, että jos joskus ikinä vielä teen lapsia, niin seuraava syntyy varmuudella kotiin. Mulla ei ole oikein ollenkaan kipukynnystä, en siis tiedä milloin on synnytyssupistuksia milloin ei.. nyt neljännen kohdalla supistukset alkoin yllättäen heti 4min välein ja lähettiin samantien sairaalalle ja sanoin tyksissä moneen otteeseen, että tää tulee nyt, ja kun saliin päästiin ni kätilö ehti just ja just ottaa vauvan kiinni.
Mites muilla on menny?

 

[rrro]

Mä synnytin esikoisen aikalailla lääkkeettömästi ammeseen. Olin saanut kaks panadolia yöllä supistuksiin, mutta eipä niistä oikein mitään apua ollut ja ilokaasua en osannut hengittää oikein.

Mulla alkoi synnytys lapsivesien menolla just sillai kunnolla lorahtaen ja siitä alkoi supistukset. Vedet meni yöllä 1.20 ja esikoinen syntyi 13.40 eli noin 12h vesien menosta ja säännöllisistä supistuksista laskien synnytyksen kesto oli jotain 5.30h, ponnistusvaihe 40min.

Lääkkeetön synnytys ei ollut suunnitelmissa, olisin halunnut enemmän kivunlievityksiä. Veikkaan että matka käy pelkopolille jossain kohtaa.

 

[Viherkasvi]

Kaikki alkoi 5 päivän käynnistyksellä, joka oli jo itsessään rankkaa. Synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 13,5h ja ponnistusvaiheen kestoksi 1h 50min. Ponnistusvaiheessa leikattiin episiotomia ja käytettiin imukuppia useasti. Nuokaan toimenpiteet ei auttaneet, joten lähdettiin leikkaussaliin kiireelliseen sektioon. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin, mulle jäi traumat. Uskoisin, että tuo kokemus ja fiilikset siitä nostaa vielä jossain vaiheessa päätään ja täytyy päästä käsittelemään.

 

[Utuinen]

Mulla synnytyksistä yksi alkanut vesienmenolla ja 3 pitänyt käynnistää. Todennäköisesti tämäkin tullaan käynnistymään, kun yli mennyt noista käynnistetyistäkin 2 ja 1 oli muutoin erityinen synnytyskokemus josta ehkä myöhemmin lisää, ja en usko että pää tulee kestämään paljon yli lasketunajan raskautta. Kivunlievityksenä oon kokeillut varmaan kaikkea paitsi ammeessa oloa. Se on useamman kerran ollut toiveissa mutta en oo vaan saliin pääsyn jälkeen pystynyt sinne enää kivuissani menemään.

 

[Laurenski]

Kaikki alkoi 5 päivän käynnistyksellä, joka oli jo itsessään rankkaa. Synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 13,5h ja ponnistusvaiheen kestoksi 1h 50min. Ponnistusvaiheessa leikattiin episiotomia ja käytettiin imukuppia useasti. Nuokaan toimenpiteet ei auttaneet, joten lähdettiin leikkaussaliin kiireelliseen sektioon. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin, mulle jäi traumat. Uskoisin, että tuo kokemus ja fiilikset siitä nostaa vielä jossain vaiheessa päätään ja täytyy päästä käsittelemään.

Niin isot sympatiat ja empatiat synnytystraumasta Toivottavasti hoidetaan pelkopolilla (tai edes jossain) hyvin nyt ja saat käsiteltyä

 

[Laurenski]

Mulla on kaksi hyvin erilaista synnytyskokemusta. esikoisen synnytys oli myös ÄÄRETTÖMÄN traumaattinen kaikin puolin ja kuopus syntyi syöksyllä perätilassa kotivessaan.

Esikoisen synnytys on tosi pitkä tarina, mutta niiin moni asia meni pieleen ja koin puhdasta kauhua silloin.. kaikki maailman toimenpiteet kävin läpi sektiota lukuunottamatta Traumatisoiduin pahasti. Eppari ja imukuppi olivat hirveitä kokemuksia, kun minulle vain tehtiin asioita ja samalla sanottiin, että hienosti menee ei mitään hätää. Köytetään jalkoja kiinni telineisiin ja sivulauseessa ”nyt leikkaan”, ”imukuppi”.. huhuh. Sainpa vielä epiduraalista haitan selkäytimeen / hermostoon, mistä kesti aika pitkään toipua. Synnytyksestä seuraavana päivänä aloin vuotamaan holtittomasti verta ja jouduin kaavintaan, mikä muuttui 6h kestäneeksi anestesiaksi minkä aikana oli kuolema lähellä.. menetin 3,5 litraa verta ja sain lisäverta. Lopulta lääkärit sai verenvuodon tyrehtymään ja toimenpide voitiin lopettaa. Hemoglobiini tämän jälkeen joku 67 .. ehkä joskus parempi tarinankerronta tästä, mutta pääpiirteittäin näin. Kesto yhteensä 36h, ponnistus 2h.

Kuopuksen synnytys kun alkoi, niin en yhtään ajatellut että olisi kiire mihinkään. ”Mä vähän pelailen jos sopii”, sanoi mies, kun kokemusta molemmilla vain äärimmäisen pitkästä ja työläästä synnytyksestä. Vaan toisinpa kävi. Siinä vaiheessa kun tajusin miten nopeasti synnytys etenee, oli jo ihan liian myöhäistä lähteä mihinkään. Vauva oli tulossa. Perätilassa. Vain minun ja miehen läsnäollessa. Tässä vaiheessa soitettiin ambulanssia, josta vaadittiin saada puhua minun kanssani, kun huusin ja kiroilin ja karjuin tuskissani ”VAUVA TULEE NYYYYYYT”!, häketyyppi lukee jostain listasta kysymyksiä tyyliin ”tuleeko supistuksia tiheämmin kuin kahdeksan minuutin välein?” ”Joo, sen pylly tuntuu jo täällä!!” Lopulta tuskaisen tuntuisen puhelun päätteeksi huusin vielä että vauva syntyy nyt, en pysty puhumaan ja löin luurit..
No, keho se ulkoisti vauvan lopulta muutamalla supistuksella, mies otti kopin. Minä kieputtelin napanuoraa pois tämän ympäriltä ja imaisin rohisevat sieraimet ihan vaan suullani tyhjäksi. syntymästä ehkä 5-10min päästä ambulanssi tuli paikalle ja lähdettiin näytille sairaalaan. Olin ihan shokissa enkä tajunnut mistään mitään. synnytys kehti yhteensä alle 2h, josta ”ponnistus”vaihe (lue: kehon itsestään ulkoistamisvaihe) ehkä noin 5min.
Olin niin traumatisoitunut esikoisen sairaalasynnytyksestä, että olin sanonut ääneen miehelle aiemmin ”syntyisipä se niin nopeasti ettei ehditä sairaalaan”. Pitää näköjään varoa mitä toivoo
Mutta silti, synnyttäisin koska tahansa mielummin uudestaan kuopuksen kuin esikoisen..

Onneksi olin kontrollifriikkinä perehtynyt perin pohjin perätilasynnytykseen, joten tiesimme mitä merkkejä tarkkailla ja miten toimia ylipäätään ja tilanteissa x, y, z.. huhhuh

 

[Kurpitsansiemen]

Aivan mielettömän hurjat synnytystarinat @Laurenski ! Huh huh, varsinkin näin ei-koskaan-synnyttäneenä hurjaa luettavaa. Onneksi molemmat tarinat päättyivät hyvin ja sait terveet lapset syliin. Toivottavasti tällä kertaa menisi helpommin.

 

[Viherkasvi]

Niin isot sympatiat ja empatiat synnytystraumasta Toivottavasti hoidetaan pelkopolilla (tai edes jossain) hyvin nyt ja saat käsiteltyä

Kiitos ja niimpä! Mulle tarjottiin kyllä tosi paljon silloin keskusteluapua heti synnytyksen jälkeen ja jälkitarkastuksenkin hoiti leikannut lääkäri jotta sain vielä siellä jutella tästä, eli siinä mielessä kaikki hoidettiin tosi ihanasti. Sanoin silloin vaan moneen otteeseen, etten osaa ehkä käsitellä tätä nyt tuoreeltaan kun kaikki energia siirtyi suoraan vauvaan ja uuden opetteluun, mutta että varmaan myöhemmin nousee kaikki pintaan. Sitä odotellessa!

Ja sulla oli ihan tosi hurjat tarinat, hui! Oot kyllä aikamoinen nainen, kun käynyt läpi kaksi noin erilaista ja rankkaa kokemusta. Kolmas menee ihan leikiten.

 

[Laurenski]

Kiitos ja niimpä! Mulle tarjottiin kyllä tosi paljon silloin keskusteluapua heti synnytyksen jälkeen ja jälkitarkastuksenkin hoiti leikannut lääkäri jotta sain vielä siellä jutella tästä, eli siinä mielessä kaikki hoidettiin tosi ihanasti. Sanoin silloin vaan moneen otteeseen, etten osaa ehkä käsitellä tätä nyt tuoreeltaan kun kaikki energia siirtyi suoraan vauvaan ja uuden opetteluun, mutta että varmaan myöhemmin nousee kaikki pintaan. Sitä odotellessa!

Ja sulla oli ihan tosi hurjat tarinat, hui! Oot kyllä aikamoinen nainen, kun käynyt läpi kaksi noin erilaista ja rankkaa kokemusta. Kolmas menee ihan leikiten.

Hyvä että on tarjottu apua kuitenkin Itsellä oli ihan sama fiilis tuon esikoisen synnytyksen jälkeen, etten ollut yhtään valmis tai kykenevä vielä purkamaan sitä niin pian synnytyksen jälkeen.. Joskus kuopuksen raskaudessa sitten kävin aika monta kertaa pelkopolilla ja se helpotti hiukan. Toki kun tiesi että on tulossa perätilasynnytys ja tiesi, että niihin puututaan kaikin puolin tosi herkästi, niin se ahdisti.. mulla trauma siis koskee nimenomaan sairaalaa ja toimenpiteitä, oman kontrollin/itsemääräämisoikeuden menettämistä, ei niinkään itsessään synnytystä. Toivottavasti sullakin tulee nyt tilaisuuksia vielä puida asiaa ja tästä kerrasta tulisi korjaava ja hyvä kokemus

Heh, toivottavasti menee leikiten, eikä löydy vielä jokin kolmas älytön tapa synnyttää Siis oon suht vakavissani nyt miettinyt kotisynnytystä. Koin kuitenkin, että synnytys, minä, mies, keho ja vauva osaa kaikki toimia, niin ei hullumpi vaihtoehto itselleni


@Kurpitsansiemen toivottavasti et säikähtänyt, nämä on aika äärimmäisiä skenaarioita ja huonoa tuuria Suurin osa synnytyksistä mahtuu kuitenkin normaaliin välimaastoon Itse koen myös tuon kuopuksen synnytyksen tosi voimaannuttavana! Hieno kokemus, vaikka alkuun olikin aika shokki kävi kyllä tosi kipeää ne intensiiviset nopeasti avaavat supistukset, mutta heti kun vauva alkoi tulla ulos, kipu helpotti. Toivuin ihan mielettömän nopeasti tuosta synnytyksestä, siis parissa päivässä! Kun taas esikoisen synnytyksen jälkeen meni useampi kuukausi sängyn pohjalla.

 

[Supe]

Itelle jäi kolmannen synnytyksestä kans trauma, kun hän siis syntyi pussin sisällä ja kun pää oli ulkona, kätilö sanoi "älä ponnista älä missään nimessä ponnista". Pojalla oli napanuora pahasti kaulan ympärillä ja kätilön piti äkkiä pussi puhkaista, jotta saa napanuoran otettua pois. Vaikka se ei sinänsä kipeää tehnyt, mutta se tunne kun en saa ponnistaa, se oli kauheaa ton neljännen kohdalla pelkäsin synnytystä tosi paljon ja mitä lähemmäs alkoi laskettu tulee, sitä enemmän pelko kasvoi. Sitku supistukset alkoi klo 13.40 heti 4min välein niin se pelko unohtui heti kun keskityin niihin supistuksiin. Ja kun päästiin tyksiin, sanoin hoitajalle, että mulla on sellainen olo et tarttee ponnistaa ni se saakeli tarjos pääsyä ammeeseen sanoin, et en mee ku mä ponnistan nyt ja päästiin saliin. Salin ovella oveen nojaten sanoin etten uskalla ottaa enää askelia kun vauva tulee nyt mut ihmeellisesti pääsin miehen avulla sänkyyn ja samantien ku pääsin sänkyyn sanoin, että nyt tulee. Kätilö ehti just ja just kääntyy ja ottaa vauvan kiinni ku hän syntyi ekalla ponnistuksella 30sek päästä.. eli kaikinpuolin korjaava kokemus kolmanteen ja ton neljännen myötä pelko hälveni. Ainoa pelko on nyt se, etten ehdi synnärille, koska toi neljäs meni noin