Aiemmat synnytykset

[Supe]

Aloitan tällaisen ketjun aiemmista synnytyksistä (myös siksi, että viestimäärät lisääntyisi salaiseen ryhmään).
Itellä siis 4 synnytystä takana, ensimmäinen epiduraalilla, muut kolme luomuna ilman kivunlievitystä ja kaikki alkaneet supistuksilla.
Ekan synnytyksen kesto supistusten alkamisesta 7h, ponnistusvaihe 7min ja 3 ponnistusta. Tokan kesto 7h, ponnistusvaihe 6min ja 3 ponnistusta. Kolmannen kesto 3h, ponnistusvaihe 4min ja 3 ponnistusta. Neljännen kesto 1,5h, ponnistusvaihe 30sek ja 1 ponnistus.

Tokan jälkeen neuvolasta sain ohjeen soittaa kolmannesta ambulanssin kun supistukset alkaa, no ei soitettu vaan mentiin omalla autolla. Nyt neljännen kohdalla sanoi, että jos joskus ikinä vielä teen lapsia, niin seuraava syntyy varmuudella kotiin. Mulla ei ole oikein ollenkaan kipukynnystä, en siis tiedä milloin on synnytyssupistuksia milloin ei.. nyt neljännen kohdalla supistukset alkoin yllättäen heti 4min välein ja lähettiin samantien sairaalalle ja sanoin tyksissä moneen otteeseen, että tää tulee nyt, ja kun saliin päästiin ni kätilö ehti just ja just ottaa vauvan kiinni.
Mites muilla on menny?

 

[rrro]

Mä synnytin esikoisen aikalailla lääkkeettömästi ammeseen. Olin saanut kaks panadolia yöllä supistuksiin, mutta eipä niistä oikein mitään apua ollut ja ilokaasua en osannut hengittää oikein.

Mulla alkoi synnytys lapsivesien menolla just sillai kunnolla lorahtaen ja siitä alkoi supistukset. Vedet meni yöllä 1.20 ja esikoinen syntyi 13.40 eli noin 12h vesien menosta ja säännöllisistä supistuksista laskien synnytyksen kesto oli jotain 5.30h, ponnistusvaihe 40min.

Lääkkeetön synnytys ei ollut suunnitelmissa, olisin halunnut enemmän kivunlievityksiä. Veikkaan että matka käy pelkopolille jossain kohtaa.

 

[Viherkasvi]

Kaikki alkoi 5 päivän käynnistyksellä, joka oli jo itsessään rankkaa. Synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 13,5h ja ponnistusvaiheen kestoksi 1h 50min. Ponnistusvaiheessa leikattiin episiotomia ja käytettiin imukuppia useasti. Nuokaan toimenpiteet ei auttaneet, joten lähdettiin leikkaussaliin kiireelliseen sektioon. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin, mulle jäi traumat. Uskoisin, että tuo kokemus ja fiilikset siitä nostaa vielä jossain vaiheessa päätään ja täytyy päästä käsittelemään.

 

[Utuinen]

Mulla synnytyksistä yksi alkanut vesienmenolla ja 3 pitänyt käynnistää. Todennäköisesti tämäkin tullaan käynnistymään, kun yli mennyt noista käynnistetyistäkin 2 ja 1 oli muutoin erityinen synnytyskokemus josta ehkä myöhemmin lisää, ja en usko että pää tulee kestämään paljon yli lasketunajan raskautta. Kivunlievityksenä oon kokeillut varmaan kaikkea paitsi ammeessa oloa. Se on useamman kerran ollut toiveissa mutta en oo vaan saliin pääsyn jälkeen pystynyt sinne enää kivuissani menemään.

 

[Laurenski]

Kaikki alkoi 5 päivän käynnistyksellä, joka oli jo itsessään rankkaa. Synnytyksen kokonaiskestoksi on merkitty 13,5h ja ponnistusvaiheen kestoksi 1h 50min. Ponnistusvaiheessa leikattiin episiotomia ja käytettiin imukuppia useasti. Nuokaan toimenpiteet ei auttaneet, joten lähdettiin leikkaussaliin kiireelliseen sektioon. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin, mulle jäi traumat. Uskoisin, että tuo kokemus ja fiilikset siitä nostaa vielä jossain vaiheessa päätään ja täytyy päästä käsittelemään.

Niin isot sympatiat ja empatiat synnytystraumasta Toivottavasti hoidetaan pelkopolilla (tai edes jossain) hyvin nyt ja saat käsiteltyä

 

[Laurenski]

Mulla on kaksi hyvin erilaista synnytyskokemusta. esikoisen synnytys oli myös ÄÄRETTÖMÄN traumaattinen kaikin puolin ja kuopus syntyi syöksyllä perätilassa kotivessaan.

Esikoisen synnytys on tosi pitkä tarina, mutta niiin moni asia meni pieleen ja koin puhdasta kauhua silloin.. kaikki maailman toimenpiteet kävin läpi sektiota lukuunottamatta Traumatisoiduin pahasti. Eppari ja imukuppi olivat hirveitä kokemuksia, kun minulle vain tehtiin asioita ja samalla sanottiin, että hienosti menee ei mitään hätää. Köytetään jalkoja kiinni telineisiin ja sivulauseessa ”nyt leikkaan”, ”imukuppi”.. huhuh. Sainpa vielä epiduraalista haitan selkäytimeen / hermostoon, mistä kesti aika pitkään toipua. Synnytyksestä seuraavana päivänä aloin vuotamaan holtittomasti verta ja jouduin kaavintaan, mikä muuttui 6h kestäneeksi anestesiaksi minkä aikana oli kuolema lähellä.. menetin 3,5 litraa verta ja sain lisäverta. Lopulta lääkärit sai verenvuodon tyrehtymään ja toimenpide voitiin lopettaa. Hemoglobiini tämän jälkeen joku 67 .. ehkä joskus parempi tarinankerronta tästä, mutta pääpiirteittäin näin. Kesto yhteensä 36h, ponnistus 2h.

Kuopuksen synnytys kun alkoi, niin en yhtään ajatellut että olisi kiire mihinkään. ”Mä vähän pelailen jos sopii”, sanoi mies, kun kokemusta molemmilla vain äärimmäisen pitkästä ja työläästä synnytyksestä. Vaan toisinpa kävi. Siinä vaiheessa kun tajusin miten nopeasti synnytys etenee, oli jo ihan liian myöhäistä lähteä mihinkään. Vauva oli tulossa. Perätilassa. Vain minun ja miehen läsnäollessa. Tässä vaiheessa soitettiin ambulanssia, josta vaadittiin saada puhua minun kanssani, kun huusin ja kiroilin ja karjuin tuskissani ”VAUVA TULEE NYYYYYYT”!, häketyyppi lukee jostain listasta kysymyksiä tyyliin ”tuleeko supistuksia tiheämmin kuin kahdeksan minuutin välein?” ”Joo, sen pylly tuntuu jo täällä!!” Lopulta tuskaisen tuntuisen puhelun päätteeksi huusin vielä että vauva syntyy nyt, en pysty puhumaan ja löin luurit..
No, keho se ulkoisti vauvan lopulta muutamalla supistuksella, mies otti kopin. Minä kieputtelin napanuoraa pois tämän ympäriltä ja imaisin rohisevat sieraimet ihan vaan suullani tyhjäksi. syntymästä ehkä 5-10min päästä ambulanssi tuli paikalle ja lähdettiin näytille sairaalaan. Olin ihan shokissa enkä tajunnut mistään mitään. synnytys kehti yhteensä alle 2h, josta ”ponnistus”vaihe (lue: kehon itsestään ulkoistamisvaihe) ehkä noin 5min.
Olin niin traumatisoitunut esikoisen sairaalasynnytyksestä, että olin sanonut ääneen miehelle aiemmin ”syntyisipä se niin nopeasti ettei ehditä sairaalaan”. Pitää näköjään varoa mitä toivoo
Mutta silti, synnyttäisin koska tahansa mielummin uudestaan kuopuksen kuin esikoisen..

Onneksi olin kontrollifriikkinä perehtynyt perin pohjin perätilasynnytykseen, joten tiesimme mitä merkkejä tarkkailla ja miten toimia ylipäätään ja tilanteissa x, y, z.. huhhuh

 

[Kurpitsansiemen]

Aivan mielettömän hurjat synnytystarinat @Laurenski ! Huh huh, varsinkin näin ei-koskaan-synnyttäneenä hurjaa luettavaa. Onneksi molemmat tarinat päättyivät hyvin ja sait terveet lapset syliin. Toivottavasti tällä kertaa menisi helpommin.

 

[Viherkasvi]

Niin isot sympatiat ja empatiat synnytystraumasta Toivottavasti hoidetaan pelkopolilla (tai edes jossain) hyvin nyt ja saat käsiteltyä

Kiitos ja niimpä! Mulle tarjottiin kyllä tosi paljon silloin keskusteluapua heti synnytyksen jälkeen ja jälkitarkastuksenkin hoiti leikannut lääkäri jotta sain vielä siellä jutella tästä, eli siinä mielessä kaikki hoidettiin tosi ihanasti. Sanoin silloin vaan moneen otteeseen, etten osaa ehkä käsitellä tätä nyt tuoreeltaan kun kaikki energia siirtyi suoraan vauvaan ja uuden opetteluun, mutta että varmaan myöhemmin nousee kaikki pintaan. Sitä odotellessa!

Ja sulla oli ihan tosi hurjat tarinat, hui! Oot kyllä aikamoinen nainen, kun käynyt läpi kaksi noin erilaista ja rankkaa kokemusta. Kolmas menee ihan leikiten.

 

[Laurenski]

Kiitos ja niimpä! Mulle tarjottiin kyllä tosi paljon silloin keskusteluapua heti synnytyksen jälkeen ja jälkitarkastuksenkin hoiti leikannut lääkäri jotta sain vielä siellä jutella tästä, eli siinä mielessä kaikki hoidettiin tosi ihanasti. Sanoin silloin vaan moneen otteeseen, etten osaa ehkä käsitellä tätä nyt tuoreeltaan kun kaikki energia siirtyi suoraan vauvaan ja uuden opetteluun, mutta että varmaan myöhemmin nousee kaikki pintaan. Sitä odotellessa!

Ja sulla oli ihan tosi hurjat tarinat, hui! Oot kyllä aikamoinen nainen, kun käynyt läpi kaksi noin erilaista ja rankkaa kokemusta. Kolmas menee ihan leikiten.

Hyvä että on tarjottu apua kuitenkin Itsellä oli ihan sama fiilis tuon esikoisen synnytyksen jälkeen, etten ollut yhtään valmis tai kykenevä vielä purkamaan sitä niin pian synnytyksen jälkeen.. Joskus kuopuksen raskaudessa sitten kävin aika monta kertaa pelkopolilla ja se helpotti hiukan. Toki kun tiesi että on tulossa perätilasynnytys ja tiesi, että niihin puututaan kaikin puolin tosi herkästi, niin se ahdisti.. mulla trauma siis koskee nimenomaan sairaalaa ja toimenpiteitä, oman kontrollin/itsemääräämisoikeuden menettämistä, ei niinkään itsessään synnytystä. Toivottavasti sullakin tulee nyt tilaisuuksia vielä puida asiaa ja tästä kerrasta tulisi korjaava ja hyvä kokemus

Heh, toivottavasti menee leikiten, eikä löydy vielä jokin kolmas älytön tapa synnyttää Siis oon suht vakavissani nyt miettinyt kotisynnytystä. Koin kuitenkin, että synnytys, minä, mies, keho ja vauva osaa kaikki toimia, niin ei hullumpi vaihtoehto itselleni


@Kurpitsansiemen toivottavasti et säikähtänyt, nämä on aika äärimmäisiä skenaarioita ja huonoa tuuria Suurin osa synnytyksistä mahtuu kuitenkin normaaliin välimaastoon Itse koen myös tuon kuopuksen synnytyksen tosi voimaannuttavana! Hieno kokemus, vaikka alkuun olikin aika shokki kävi kyllä tosi kipeää ne intensiiviset nopeasti avaavat supistukset, mutta heti kun vauva alkoi tulla ulos, kipu helpotti. Toivuin ihan mielettömän nopeasti tuosta synnytyksestä, siis parissa päivässä! Kun taas esikoisen synnytyksen jälkeen meni useampi kuukausi sängyn pohjalla.

 

[Supe]

Itelle jäi kolmannen synnytyksestä kans trauma, kun hän siis syntyi pussin sisällä ja kun pää oli ulkona, kätilö sanoi "älä ponnista älä missään nimessä ponnista". Pojalla oli napanuora pahasti kaulan ympärillä ja kätilön piti äkkiä pussi puhkaista, jotta saa napanuoran otettua pois. Vaikka se ei sinänsä kipeää tehnyt, mutta se tunne kun en saa ponnistaa, se oli kauheaa ton neljännen kohdalla pelkäsin synnytystä tosi paljon ja mitä lähemmäs alkoi laskettu tulee, sitä enemmän pelko kasvoi. Sitku supistukset alkoi klo 13.40 heti 4min välein niin se pelko unohtui heti kun keskityin niihin supistuksiin. Ja kun päästiin tyksiin, sanoin hoitajalle, että mulla on sellainen olo et tarttee ponnistaa ni se saakeli tarjos pääsyä ammeeseen sanoin, et en mee ku mä ponnistan nyt ja päästiin saliin. Salin ovella oveen nojaten sanoin etten uskalla ottaa enää askelia kun vauva tulee nyt mut ihmeellisesti pääsin miehen avulla sänkyyn ja samantien ku pääsin sänkyyn sanoin, että nyt tulee. Kätilö ehti just ja just kääntyy ja ottaa vauvan kiinni ku hän syntyi ekalla ponnistuksella 30sek päästä.. eli kaikinpuolin korjaava kokemus kolmanteen ja ton neljännen myötä pelko hälveni. Ainoa pelko on nyt se, etten ehdi synnärille, koska toi neljäs meni noin

 

[Mustikkaxxx]

Mulla on molempien poikien synnytykset mennyt ihan kivasti.
Esikoisen synnytys kesti vähän reilu 8h. Siinä synnytyksessä kun sain epiduraalin niin en enää tuntenutkaan koska pitää ponnistaa, mutta onneksi siitä monitorista näki niin sain pojan ponnistettua ulos

Toisen pojan synnytys kesti n.7h joista kolme tuntia olin sairaalassa ennen kuin syntyi. Hänen kohdallaan sain myös epiduraalin, mutta oli kiva kun tunsi ponnistuksen tarpeen
Tässä synnytyksessä mulla vaan katkesi joku verisuoni ja menetin 1.1l verta. Huone oli aika nopeasti täynnä porukkaa ja mieskin joutui mennä makaamaan lattialle kun oli kuulemma se veren määrä mikä valui sängyltä ollut hänelle järkytys. Nopeasti kuitenkin saatiin tilanne hallintaan ja minulla oli vaan huoli miten vauva voi.
Olo oli vähän heikko enkä uskaltanut koko päivänä kantaa vauvaa kun pelkäsin että en pysy pystyssä. Mies sanoi sillon synnytyksen jälkeen, että ei enää lisää lapsia, että ei halua menettää mua. Oli hieman järkyttynyt sillon. No tässä sitä nyt ollaan kuitenkin ja odotan innolla jos kaikki menee hyvin loppuun asti, että pääsee vielä kokemaan synnytyksen

 

[SansaQ]

Meidän esikoinen syntyi 6 viikkoa etukäteen.
Olin just nukahtanut kun lapsivedet meni spontaanisti kuin elokuvissa. Jotenkin ei oltu yhtään miehen kanssa osattu yhtään odottaa että lapsi syntyisi noin paljon etuajassa, joten napattiin vaan mulle puhelimenlaturi mukaan jos joudun jäämään yöksi tarkkailuun.
Supistukset alkoivat matkalla sairaalaan ja sairaalassa aloitettiin heti lääkitys synnytyksen pysäyttämiseksi.
Minua oltiin viemässä osastolle nukkumaan kun vanhempi kätilö joka oli tehnyt sisääntulotarkastuksen totesi nuorelle lääkärille, että mitä jos otettaisiin tuonne synnytyssalinpuolella kuitenkin kun on niin hiljaistakin vielä (jälkikäteen miettinyt, että tiesiköhän kätilö enemmänkin mitä tulevan piti).
4 tuntia yritettiin lääkkeillä supistuksia saada loppumaan, mutta aamuvuoron tullessa meille todettiin, että lääkityksestä ei ole riittävästi hyötyä joten teillä taitaa olla syntymäpäivä tänään luvassa.
Sitten kaikki tapahtuikin niin rytinällä ettei itsellä juuri muistikuvia ole ja lääkkeiden lopetuksesta 2,5 tunnin avautumisvaiheen ja 15 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen oli meidän esikoinen maailmassa niin hyvä vointisena että sain hänet 5 minuutiksi rinnalle ennen kuin vastasyntyneiden tehon henkilökunta otti pienokaisen hoiviinsa. Kaikki onneksi oli hyvin jo alusta asti ja vaikka vastasyntyneiden teholla jouduttiinkin melkein kolme viikkoa olemaan ei meillä ollut mitään suurempia huolia.
Kokonaisuudessaan synnytys siis kesti noin 7,5 tuntia josta puolet yritettiin saada synnytys pysäyttää.

Tuon ennenaikaisen synnytyksen takia kuulun nyt riskisynnyttäjiin ja isolla todennäköisyydellä myös tämä pikkukakkonen syntyy ennen aikaisesti. Lisäksi tuo nopea synnytys jännittää sillä edellisessä synnytyksessä mukana ollut kätilö sanoi, että seuraavalla kerralla kannattaa sitten tulla heti kun yhtään tuntuu siltä, että synnytys voisi olla käynnissä jos haluaa sairaalaan keretä. Saa nähdä millaisen vainoharhan tässä tulevina kuukausina saa kehiteltyä...

 

[elmi]

Isot sympatiat täältäkin kaikille synnytyksessä rajuja kokeneille

Meillä esikoisen synnytys kesti reilu 7 tuntia, sitä edelsi parin päivän latenssivaihe: välillä supisteli, sitten ne taas loppui. Lapsivedet meni sitten aamuyöllä ja aamusta sairaalaan. Sain epiduraalit ja ilokaasua ja eppari tehtiin, mutta homma meni ihan mukavasti. Vauva oli synnyttyään hieman huonosti hengittävä, niin kävi pienen hetken ottamassa happea, mutta sen jälkeen kaikki ok. Hän syntyi 10 päivää yli lasketun ajan.

No tämä toinen sitten taas: pe tuli vajaan parin tunnin ajan supistuksia, jotka sitten loppui. Lauantaina ei mitään, sunnuntaina sitten alkoi säännölliset supistukset harvakseltaan. Lopulta sitten kuopus tuli vauhdikkaasti, synnytyksen kesto alle 2 tuntia. Sairaalaan ehdittiin, mutta mitään lääkitystä en ehtinyt saamaan. Ehdittiin olemaan synnytyssalissa 17 min ja hän myös syntyi siinä sikiöpussissa. Olin aika järkyttynyt siitä miten nopeasti kaikki kävi, mutta palauduin toisesta kyllä huomattavasti nopeammin ja kotiuduttiin 6h sairaalassaolon jälkeen, vs ekan kanssa taidettiin pari yötä olla. Hän syntyi sitten taas 10 päivää ennen laskettua aikaa.

Mikäli nyt tämän kolmannen kanssa synnytykseen asti päästään, niin haluan kyllä, että jonnekin kirjoitetaan isolla edellisen synnytyksen olleen nopea ja lähden sairaalaan tosi varhaisessa vaiheessa. En haluaisi synnyttää minnekään matkan varrelle, jos suinkin mahdollista

 

[sonssu]

Täällä esikoisesta meni lapsivedet just kun olin lähdössä yliaikaiskontrolliin neuvolaan (41+0) Käytiin sairaalassa varmistamassa lapsivesien meno illalla ja kotiuduttiin odottamaan supistuksia, mutta synnytys ei käynnistynyt. Seuraavana aamuna sitten takaisin sairaalaan ja otettiin osastolle käynnistykseen. Avautumisvaihe oli tosi hidas ja kivulias, oksitosiinilla käyrät meni huonoiks kun alko tapahtumaan liian vauhdilla ja sen jälkeen avauduinkin nopeasti. Ponnistusvaiheen kestoa en muista, mutta lopulta luonnollinen alatiesynnytys 49h meni vesien menosta, eli lapsi oli infektioseurannassa. Synty sit lopulta 41+2

 

[Emmy…]

Minä myös olen menossa pelkopolille, mutta mun traumat liittyy enemmän kätilöiden toimintaan ja tukihenkilön nöyryyttävään käytökseen kuin itse synnytykseen.

Esikoisen isä siis käyttäytyi todella välinpitämättömästi oikeastaan jo loppuraskaudessa (myöhemmin selvisi, että petti mua mun parhaan kaverin kanssa).

Synnytys käynnistyi 35 viikolla vesien menolla. Heräsin aamu kuuden aikaan siihen, että pissasin sänkyyn. No, lapsivettä se oli mutta en sitä heti tajunnut. Soitin heti aamusta sairaalaan ja kysyin mitä tehdään, kun viikkoja niin vähän. Lähdettiin näytille, enkä ottanut mitään tavaroita vielä mukaan, koska puhelimessa sanottiin, että käydään vaan näytillä. No, en enää päässytkään sieltä lähtemään koska supistuksia alkoi tulla ja vauvan sykettä haluttiin seurata. Mulle nousi myös korkea kuume jota lääkittiin. Olin vielä omissa vaatteissa jonkin aikaa kunnes sitten loputkin lapsivedet holahti housuihin, pyysin esikoisen isää hakemaan mulle hoitajalta sairaala vaatteet mutta hän halusi nukkua. Lähdin sitten itse niissä läpimärissä harmaissa verkkareissa etsimään hoitajaa se käyrälaite itsessäni kiinni. Hoitaja marmatti, etten saisi nyt liikkua jos sillä saataisiin vähän jarruteltua synnytystä.
Ex mies kun heräsi, pyysin että hakisi kotoa mun sairaalakassin kun en ollut edes puhelimen laturia ottanut mukaan. No, ei hakenut.
Hän käyttäytyi muutenkin todella välinpitämättömästi, esim. kun nojailin supistusten takia sängyn päätyyn hän sanoi ”väistätkö vähän, olet kuin lehmä ajotiellä! Mä meen tupakalle”
Synnytyssaliin siirryttiin kun en enää kestänyt kipujen kanssa, eli joskus 12 h sairaalaan tulon jälkeen. Lapsen isä oli oikeastaan nukkunut koko tämän ajan. Salissa sain ilokaasua ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset olivat käytössä mutta kipu ei vaan helpottanut. Jossain vaiheessa vauvan sykkeet hävisi ja huone täyttyi ihmisillä. Ne kiepautti mut polvilleen eikä kukaan kertonut mulle mitään vaikka kyselin koko ajan. Tilanteen jälkeen ei myöskään kerrottu mitä tapahtui.

Kaikista nöyryyttävintä oli kun kätilö kysyi ennen ponnistusvaihetta , haluaisinko soittaa jonkun toisen tukihenkilöksi kun oli siinä lapsen isän touhua katsellut. Mua hävetti niin paljon ja mietin vaan sitä, mitä ihmiset ajattelee kun olen tuollaisen kanssa lapsen tehnyt.

Sitten en tuntenut supistuksia enää ja ihmettelin kun kätilö sanoi että pitäisi alkaa ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 1h45min ja sinä aikana pissasin kätilön päälle ja tuli ne toisetkin tavarat siihen pöydälle. Itse en olisi asiasta edes tiennyt jos lapsen isä ei olisi niitä ääneen nauranut. Mulle täytyi tehdä eppari jota sitten suurennettiin kolmesti, koska vauva ei vain olisi mahtunut tulemaan. Synnytyksen jälkeen haava ommeltiin puudutuksen jo hävittyä, enkä saanut lisäpuudutetta vaikka pyysin.

Poika syntyi 14.30 päivällä ja kaikki oli viikkoihin nähden todella hyvin. Mitoiltaan ihan täysiaikaisen vauvan oloinen.

Kätilöt kerkesivät vaihtumaan kolme kertaa tuona aikana ja aina vaihdettaessa he sanoivat toisilleen että mulla on todella huono tukihenkilö et tää kaatuu nyt heidän niskaan yms. Koin siitä syyllisyyttä ja yritin olla valittamatta. Synnytyksen jälkeen kun piti lähteä suihkuun pyysin lapsen isää avuksi, koska olo oli todella heikko ja hutera. Hän ei edes vastannut. Pyysin voisiko kätilö tulla varmistamaan, etten pyörry sinne ja hän vastasi, että tukihenkilön pitää tulla. No - menin sitten suihkuun yksin ja roikuin kaiteessa ja itkin sitä, miten yksin koko siinä tilanteessa olin.

Sairaalakassin sain seuraavana päivänä, kun omat vanhempani tulivat vauvaa katsomaan ja pyysin heitä hakemaan sen kassin meiltä kotoa. Lapsen isää ei pahemmin sairaalassa näkynyt vierailuaikana. Olin yksityishuoneessa vauvan ennenaikaisuudesta johtuen niin ei ollut oikein juttukaveria ja taas koin yksinäisyyttä. Kotiin päästiin, kun oltiin oltu sairaalassa kolme päivää. Oma vointi oli todella huono synnytyksen jälkeen enkä päässyt vessaankaan ilman hoitajan avustusta. He sanoivat vaan että pitää jo päästä, mutta jalat olivat ihan veltot ja puutuneet pari päivää. Asiaa ei otettu vakavasti, vaan mut jotenkin leimattiin ”hankalaksi”. Yritin kysellä synnytyksen tapahtumista, mutta asiaa vähäteltiin ja sanottiin ”näitä välillä tapahtuu”.

Kun vihdoin pääsimme kotiin, sain alkaa siivoamaan lapsen isän pitkäksi venyneiden varpajaisten sotkua. Joka paikassa oli tölkkejä ja sotkua, sängyssä odotti edelleen ne lapsivedestä litimärät lakanat.
Maito alkoi nousta ja tissit olivat todella kipeät jonka takia olin kotona paljon ilman paitaa. Lapsen isä otti niistä kuvia ja nauroi. Myöhemmin näytti niitä myös kaverilleen kuka tuli meille vauvaa katsomaan. ”Katso ne räjähtää ihan kohta”
Lapsen isä lähti kun poika oli 5kk. Sitten vasta osasin alkaa nauttia vauva arjesta.

 

[Kurpitsansiemen]

Apua @Emmy… kuulostaa kaikinpuolin ihan kamalalta kokemukselta. Mua pelottaa synnytys jo valmiiksi kamalasti ja en osaa edes kuvitella miten pelottavaa sen on täytynyt olla tuollaisen "tukihenkilön" kanssa. Ja hoitohenkilökunnan myös. Mitä ihmettä tuo esim. on, ettei kukaan auttanut suihkuun? Eihän kaikilla välttämättä ole tukihenkilöä ollenkaan. Olen tosi pahoillani, että sun kokemus oli tuollainen. Toivottavasti nyt tällä kertaa kaikki menee paremmin.

 

[Emmy…]

Apua @Emmy… kuulostaa kaikinpuolin ihan kamalalta kokemukselta. Mua pelottaa synnytys jo valmiiksi kamalasti ja en osaa edes kuvitella miten pelottavaa sen on täytynyt olla tuollaisen "tukihenkilön" kanssa. Ja hoitohenkilökunnan myös. Mitä ihmettä tuo esim. on, ettei kukaan auttanut suihkuun? Eihän kaikilla välttämättä ole tukihenkilöä ollenkaan. Olen tosi pahoillani, että sun kokemus oli tuollainen. Toivottavasti nyt tällä kertaa kaikki menee paremmin.

Jep, kyseessä oli esikoinen niin pelotti hirveästi, kun en tiennyt osaako mun kroppa toimia ja kaikki oli uutta. Koko tilanne mentiin tavallaan muiden varassa kun itsellä ei ollut hajuakaan miten tuo tilanne etenee yms. Ja sitten sitä tukea ei saanut.
En tiedä oliko se suihkuun meno tilanne sellainen, että kätilö yritti isää herätellä tilanteeseen mutta olisin kyllä toivonut heiltä enemmän tukea, koska jäin tilanteessa ihan yksin.

Nyt mulla on ihana mies kuka varmasti tukee, mutta silti takaraivossa jyskyttää pelko jos käy samanlailla uudestaan ja mies jotenkin ”lamaantuu”. Olen ajatellut doulaa, mutta en tiedä onko se miestä kohtaan loukkaavaa jos en luota hänen tukeensa. Paljon ollaan tästä aiheesta jo puhuttu ja olen kertonut mitä tarvitsen ja haluan kun sairaalaan lähtö tulee. Pelkopolille pääsen juttelemaan kätilön kanssa ja käymään läpi aiempaa kokemusta ja siellä varmasti sitten huomioidaan tilanne, että en koe itseäni ulkopuoliseksi omassa synnytyksessäni.

En ehkä myöskään itse ollut tarpeeksi valmistautunut ensimmäisellä kerralla siihen, millainen tilanne on myös henkisesti. Tällä kerralla on helpompi mennä synnyttämään, kun jo tietää mitä siellä tapahtuu ja tietää miten itse reagoi mihinkin. Ja luulen, että tällä kertaa juuri sen takia pystyn vähentämään synnytyksen jälkeisen masennuksen puhkeamisen mahdollisuutta , kun valmistaudun paremmin

 

[Emmy…]

Tuntuu tosi ristiriitaiselta puhua näistä kokemuksista, kun en halua ketään pelotella. Suurimmalla osalla kuitenkin synnytys on ihana ja voimaannuttava kokemus.

 

[Viherkasvi]

Kiitos @Emmy… kun jaoit. Älä yhtään pode mitään ristiriitaisia fiiliksiä, tää on just se paikka missä näitä voi purkaa. Salaisella puolella on vielä ketjuja erikseen, jos haluaa purkaa yksityiskohtaisemmin.
Kuulostaa todella traumaattiselta kokemukselta. Tukihenkilöllä on valtava merkitys, ainakin itse koin esikoisen synnytyksessä niin. Tuli ihan paha olo, kun luin miten sun ex kohteli sua. Ethän silti kanna hänen käytöstään sun harteilla, et oo siitä mitenkään vastuussa. Seuraava synnytys menee varmasti paremmin, onneks on pelkopolit missä purkaa.

 

[Mamiii]

Toi on kyllä kamalaa @Emmy…

Todella väärin, että olet joutunut moista kokemaan. Ei oikein riitä sanat. Hyvä että pääsit exästä eroon.

Myös täysin ala-arvoista toimintaa sairaalan henkilökunnalta, aivan käsittämätöntä.

Kovasti voimia sulle toivon ja aivan varmasti nyt kaikki menee joka tavalla paremmin.