42v. esikoista yritetään

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tähti ★
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hei Rosann! Kyllä mä olisin yhteydesdä lääkäriin ja vatmistaisin juuri tuon asian että antaako lyhentynyt kierto mahdollisuuksia? Ja sitten voisit saada hormonaalista tukea siihen. Jostain tieteellisestä julkaisusta koskien yli 40 v yrittäjiä muistan lukeneeni, että lyhyt kierto ei ole riittävä että limikset ja munasolut ehtisi kypsyä. Kandee kysäistä. Tosin eihän tuossa ole kuin 2-5 pv normaalia lyhyempi kierto.
 
Hei, kiitos vinkistä L82day! Kävin omalla gynellä eilen ja vaikka me ei nyt tiedetä et mistä kierron lyheneminen johtuu, johtuuko iästä vai keskenmenosta vai molemmista (mulla oli syksyllä vain yhdet luomumenkat, sitä ennen hormonikierukka 13v ja sinä aikana kuukautisia ei tullut enkä oikeastaan tiedä minkä pituinen kierto olisi normaalisti) Mutta hänenkin mielestä kierto vaikuttaa turhan lyhyeltä, joten sain nyt jo tähän kiertoon Terolut- keltarauhashormonia, jonka käytön aloitan kierron 15.päivä ja lopetan joko 24.tai 26.päivä. Silloin kierron pitäisi pitkittyä ja raskauden olla mahdollinen. Toivotaan että se tepsii! Ja hän vielä sanoi, että siitä ei ole haittaa vaikka sitä söisi kun on raskaana..mikä rivien välistä tarkoittaa että jos plussaan digitestillä aikaisessa vaiheessa voin jatkaa pari viikkoa keltsujen syömistä ja se taas voi antaa tukea alkavalle raskaudelle.
 
Hieno homma! Hyvä kun sait keltarauhashormonitukea, toivottavasti auttaa. Noissa tieteellusissä julkaisuissa on ollut kierron pituudesta sitä, että ensin kierto lyhenee, sitten pitenee ennen kuin loppuu kkset kokonaan. Ovulaatiota ei välttämättä tapahdu kummassakaa. Mutta minä haluan uskoa, että olemme vielä hyvässä vedossa ja se ihme tapahtuu vielä lähiaikoina. On ollut lohduttavaa lukea tarinoita km jälkeen raskautuneista. Gyne selitti aikoinaan kesk km jälkeen että naisen elimistö yrittää korjata km siten että se alkaakin tuottamaan enemmän munasoluja ja yrittää varmistaa että tilanne jatkuisi kropan haluamalla tavalla. Toivotaan niin. Mulla loppui eilen vuoto kokonaan, joten aika vähällä pääsin jos vain 3 pv vuotoa. Ultra vasta ensi vkolla. Ans kattoo milliin uskaltaa alkaa yrittää uudestaan.
 
Toivon sulle parasta! Ja eikö se ole jo todella pieni prosentti jolle keskenmeno tulee kolmatta kertaa peräkkäin… joten toivotaan nyt parasta, että pääsette pian yrittämään ja saatte alkuun raskauden joka kestää.
 
Moikka! Mitenkäs Roseannin keltsut on tehonnu? Mulla oli tänään se ultra ja kaikki paikat kondiksessa. Kohtu oli tyhjentynyt nätisti siinä 3 ssa pöivässä mikä oli ilo kuulla. Lisäksi limakalvot oli taas paksuuntuneet ja munasolujakin oli ainakin 7 kehittymässä. Lääkäri loi toivoa ja sanoi että näyttää ihan hyvältä nelikymppiselle, ja ettei homma ole vielä hiipumassa.:-) tosin neuvoi pitämään varuiksi yhdrn välikierron. Ei millään malttaisi odottaa.kun oviksen aikakin olisi tällä viikolla. mitäs teille muille kuuluu?
 
Hei Mahtavaa L82! Että sulla oli limakalvotkin noin hyvässä kunnossa. Mulla oli ihan onnettoman ohut limis jälkitarkastuksessa eikä gyne maininnut mitään munarakkuloita. Mä toivon, että mulla olisi siellä nyt tällä hetkellä ainakin yksi valmistumassa, kun nyt on kp 12, vielä ei ovulaatiotesti näyttänyt mulle hymynaamaa vaikka olo ihan sen mukainen että olisi pian tulossa. Määrättiinkö sulle keltsuja kun kerran sulla ollut kaksi keskenmenoa? Mä aloitan keltsut kp 15 eli sunnuntaina. Olen tosin saanut ristiriitaista tietoa… Eli jos mun ovis nyt myöhästyy ja tulee vaikka kp 14 niin pitäisi olla 2 päivää väliä ennekuin aloittaa keltsut. No kai mun pitää uskoa lääkäriä, se kun sanoi, ettei ovulaatiota tarvitse testata edes. Ollaan nyt kuitenkin talletettu joka päivä, mies on ihan vakuuttunut siitä että aikoo nyt siittää meille sen vauvan… Noi miehet jaksaa aina olla niin toiveikkaita.

Jos sulla on limis noin hyvässä kunnossa, en näkis mitään estettä miksi ette voisi hyödyntää jo tätä kiertoa? Kun siellä ne 7 jo odottaa…
 
Moikka rosann! Juu, tuli kyllä ihan toiveikas olo meille molemmille ja nyt arvotaan että uskaltaisko testata lääkärin oppien vastaisesti. Musta siinä olipaei 14mm rakkulaa ja loput pienempiä. Mutta ovistikku ei ole vielä näyttänyt positiivista. Ei antanut keltsuja eikä muutakaan tukea, paitsiuuden reseptin foolihappoa. Mutta valoa kohti:-)
 
Täällä tuli aamuyöstä ovistestiin hymynaama! Eikun heti hyödyntämään. Ihan hirveet kivut ollu tänään. Varsinkin autolla ajaminen tuntuu tosi inhottavalle. Mä syön Femibion valmistetta, jossa foolihappo on kuulemma sellasessa koostumuksessa, että se imeytyy parhaiten. On kyllä tosi kallista. Pidetään toisillemme peukkuja!
 
Mitä kuuluu ketjulaiset? Tähti-73, Onni, Susamama ja L82day? Ois kiva pitää yllä tätäkin ketjua, itse kyllä kirjoittelen pariin muuhunkin. Meillä on kuitenkin tuo ikä, joka yhdistää… ja tekee meistä mahtavia äitejä kun elämänkokemusta jo löytyy.

Täällä kp 18 ja keltsuja oon syöny neljättä päivää. vähän oon sivuoireita huomannu, mutta kyllä ne kestää. Toivon, että tässä kuussa jo tärppäis, noudatettiin kyllä sitä vinkkiä niihin ovistesteihin liittyen.
 
Sotkempa minäkin lusikkani tänne. Olen vm 74 ja tuossa tuhisee reilu 2 viikon ikäinen pieni. Me yritettiin reilu puoli vuotta luomuna ja tuloksena yksi km viikolla 6. Sitten hakeuduttiin Väestöliittoon asiakkaiksi. Siellä tehtiin hoitosuunnitelma kaksi inseminaatiota ja mikäli ei raskautta niin sitten rankemmat hoidot. Sanoi lääkäri että pidempään ei kannata mun iän takia odottaa. Hoidot alkoi heti seuraavasta kierrosta kun kaikki kokeet oli otettu ja aukiolotutkimus tehty. Meillä oli onni myötä ja tulin raskaaksi ensimmäisestä inseminaatiosta ja tuossa tuo pieni nyt vieressä on.

Kannustan kyllä kaikkia hakemaan apuja jos vähänkään siltä tuntuu ja luovuttaa ei kannata. Tiedän sen toivottomuuden ja pettymysten tunteen kun ikä kolkuttelee. Tsemppiä kaikille.
 
Heippa! Kiva kun Myyh tulit nostattamaan toivoa ja onnittelut omasta pikku nyytistä. Meidän luomuilu päättyi ensin kkm ja sitten nyt tuorein km. Seuraavaksi ivf:ää kokeillaan, kaikki tutkimukset on jo tehty eikä muuta syytä ole kuin ikä ja munisten heikentynyt laatu iän myötä. Nyt on nyt luomuilukielto, koska 41 helisee pian rikki.. Toivottavasti olisi yhtä hyvä onni:-) Tässä iässä kun tsäänssit saada omua lapsia on niin pienet, mutta minkäs voit kun elämän mies on astunut kuvioihin vasta myöhemmällä iällä. Mutta luovuttaa en vielä aio. Olen samaa mieltä rosann että on hyvä saada keskustella ikätovereiden kanssa:-) Jatketaan vaan ajatusten vaihtoa!
 
Meillä on se tilanne, emme mitä todennäköisemmin lähde rankempiin hoitoihin kuin mitä nää hormonivalmisteet nyt mitä syön. Mä toivon silti et raskaus voisi onnistua luomusti. Tulin ekalla yrityksellä raskaaksi syksyllä, alkio näytti kuulemma ultrassa hyvältä mutta istukka ei ollut lähtenyt sitten muodostumaan, kesken meni 7+1 ( todettiin vasta 12+ viikolla). Sitten tässä on menny kuukausia "hukkaan" keskenmenon takia, nyt kuitenkin mulla epämääräinen tunne että saattoipa jopa tärpätä tästä kierrosta. Mut olen itse asettanut takarajan kesän loppuun, eli siihen saakka yritetään ja jos tulee vielä toinen keskenmeno ( ainakin jos joudun kaavintaan tai lääkkeelliseen tyhjennykseen) niin sit luovutetaan. Mutta teillä jotka esikoista yritätte, niin älkää ihmeessä luovuttako! Kyllä se on vaivan arvoista. Hienoa Myyh että tulit jakamaan onnistumisesi! Ja mietinkin L82day että hienoa et hakeuduitte hoitoihin.
 
Last edited by a moderator:
Moikka Rosann, kiva kuulla vähän enemmän jakiitos tsempistä. Mulla kävi melkrin samat, paitsi et ekas ultrassa huomattiin vkolla 11 ettei ole sykettä, mutta alkio oli kiinnittynyt täydelliseen kohtaan ja istukkakin oli kunnossa. Toisella kerralla ei ehtinyt ultraankaan asti. Me ei olla vielä käsitelty sitä, mihin asti yritetään, mutta nyt ainakin 1 ivf. Sitten maksaakin jo enemmän enkä tiedä miten pitkälle mennään - varsinkin jos tulee epäonnistumisia. Meilläkin on mennyt monetkierrot hukkaan joko km takia tai etteiole hyödynnetty tilanteita maksimaalisesti tai ajoitusosunut oikein.
 
Hei vaan kaikki!
Vieläkö tällä palstalla on jutuskelua? voisin kanssa liittyä tänne, olen kanssa vuosimallia -73 ja minulla oli keskenmeno tammikuussa jonka seurauksena lääkkellinen tyhjennys ja siitä sitten seurasi pitkä vuotojakso jossa pisin vuodoton väli oli 5päivää, nyt sitten olen ollut kaksviikkoa niin sanotusti kuivana ja tuntuu että alkaa elimistö palautua, sit oon tässä miettinyt pitkään haluunko vielä yrittää uutta raskautta vai hakisinko apteekista kierukan ja laitattaisin se, aaahhhh.... on tää vaikeeta kun sydän haluaisi vielä uuden vauvan mutta järki olisi kierukan kannalla, no kuitenkin olen varmaan ikuinen vauvakuumeilija vaikka en enää raskautuisikaan :Heartred no onneksi minulla on jo viisi ihanaa lasta ennestään, Tsemppiä kaikille tänne ja tosiaan toivottavasti kaikki jotka sitä ihanaa ekaa kääröä kuumeileva niin älkää lannistuko vaan toivottavasti jaksatte yrittää vastoinkäymisistä huolimatta :Heartpink
 
Hei Äiti vaan! Täällä yhä ollaan, vaikkakin työkiireistä johtuen olenkin ollut hetken poissa. Eikun hanaa vaan iltatähden yritykseen:-) teillä on hyvä tilanne, tulee jos on tullakseen. Meikäläisillä on nyt menossa se välikierto ja seuraavasta sitten hoitoon.. toivo korkealla. Toivoisin niin että nyt menis maaliin!
 
Hei äiti viiden, tsemppiä täältä myös. Mulla lääkkellisen tyhjennyksen jälkeen kierto ollut lyhyt ja ei näytä terolutkaan oikein tepsivän. Seuraavaksi soittoaika lääkärille. Olisi kiva jos tärppäisi mut luteaalivaihe on tätä nykyä liian lyhyt. Me ei mihinkään hoitoihin lähetä. Onneksi on kuitenkin pari lasta jo tehtynä, ei tää maailmanloppu ole, jos ei raskaaksi tule. Toivotaan parasta teille!
 
Hei! Ihan, että tänne on tullut teitä näinkin paljon mukaan :)

Olen ollut hetken tauolla, ( tosin avasin uuden ketjun onnistumisen parantamiseen 40+ ).

Tilanne siis tämä, että viime kierrosta sain haamuplussan, IIIKK :D Mutta menkat alkoi ja viikon taas masensi.

Nyt uutta putkeen, huomenna kp 13 ja ovis varmaan pian lähellä. Odottavan aika on todella pitkä ja samalla ikää tulee lisää.

Liittyen tuohon aloitus tekstiin, kävin silloin gynellä, eikä mitään selitystä asialle löytynyt. Sittemmin kierto tasaantui normiksi ja vaihdoin gyneä, jonkan pitäisi olla "arvostettu" alan tekiä Dextralla.

Eikun tseppiä tänne iäkkäiden ketjuun!
Aika nuoria me ollaan kuitenki...hehh :)
 
Moikka Tähti-73! Kiva nähdä sua täällä pitkästä aikaa. Kiva kuulla, että sulla on asenne kohillaan ja vielä yritys päällä. Täällä sama homma - dpo12 kp 25/29 meneillään... oviskin ultran mukaan tapahtui, joten ans kattoo muuttuko positiiviseksi tämä kierto. Tsemppiä kaikille yrityksiin ja tulkaahan laittaa kuulumisianne! Ja jos joku sellainen lukee, joka on saanut jo esikoisen, niin please luokaa meihin toivoa ihanilla tarinoillanne :-)
 
Hei! L82day <3 ,Tähti-73, Rossan ja kaikki muutkin täällä :hello

Vieläkö täällä jutskailette? ja mikä teillä on tilanne nyt?
Täällä on nyt kuukautiset tasaantuneet kiertoväli on 28-30 päivää, enkä ole vielä sitä kierukkaa käynyt laittamassa mutta en myös ole raskautunutkaan, nyt ois menossa kp 10 ja ovulaatiokin saattaa osua tuohon 20.6-24.6 :joyful: eli jos vielä katsottaisiin tapahtuisiko juhannustaikoja :love017

IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE JA KOVASTI KAIKILLE NIITÄ +++++++ MYÖS :love7


 
Hei Äiti viiden ja muut,

täällä ollaan myös vielä ja yritetään edelleen. Kiertohäiriö saatiin vihdoin lugejen avulla korjattua, viime kierto oli ensimmäinen pitkä (29 pvää) ja nyt toinen pitkä tulossa. ( dpo 10 tällä hetkellä, ei saatu hyödynnettyä tätä kiertoa optimaalisesti joten en usko plussaan) Ensi kiertoon lääkäri määräsi vielä clomit, joilla saadaan munasolua kasvatettua, kun ovulaatio tulee liian aikaisin. Että sillain on positiiviset fiilikset tämän kesän suhteen. Syksyllä ajattelin kyllä laittaa pillit pussiin, mikäli ei kaikilla näillä lievemmillä hoidoila lähde raskaus uusiksi käyntiin. Mutta lippu korkeella toistaiseksi!
 
Takaisin
Top