40+ kuumeilevat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja miimali
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
@Henskuu Koko siellä flunssa on hellittänyt?

@Yrittäjä83 Onpas siellä erikoisia tilanteita. Onko uusi ovis tulossa vai mikähän..?

@Evea Pidetään peukkuja, että nippailut olisi merkki jostain! 🙏

@Sandra84 Kiva juttu tuo jumppajäsenyys! 👍 Itsestä huolehtiminen kannattaa aina! Tsemppiä odotteluun edelleen ja myös töihin paluuseen. Olisitko siis halunnut siirtyä uusiin tehtäviin, mutta perehdyttäjää ei löytynyt?

@Indigo Voihan se siitä vielä plussaksi muuttua, kun aikaa menee vähän eteenpäin. ☺️ Odottaminen voi toki olla vaikeaa.

@Pinkkigreippi Mielenkiintoinen havainto tuo runsas vuoto. Olisipa se raskausoire! 🙏

Täällä on ollut tunteiden vuoristorataa, miehen isä joutui viime viikonloppuna sairaalaan ja jouduimme hänet hyvästelemään. 💔 Onneksi sai sen verran jatkoaikaa, että ehdimme. Nyt on dpo5 ja poikkeavasti on ollut rinnat enemmän arat ovulaation jälkeen kuin viime kierroissa. Ei niin hirveästi ole nyt muuten kiinnittänyt huomiota aiheeseen, olen täällä kyllä käynyt lukemassa. Ehkä hormonitasot sitten korkeammalla tai jotain.. 🤔 Mies sai isälleen kerrottua vielä viimeisenä aamuna salaisuutena, että yritämme toista lasta. ♥️ Olisihan se ihanaa, jos sellainen tuotaisiin tuomaan uutta iloa ja valoa tähän uudenlaiseen elämään.. 🥹 Elämä on arvaamatonta, jotenkin muuttuu kyllä suhtautuminen moneen asiaan, kun menetyksen kohtaa.
 
@Puolikuu Osanotto ja paljon voimia sinne 💔😢 Meillä kuoli miehen isä yllättäen kun olin viimeksi raskaana, olin rv 11 ja mies just oli kysynyt et saako kertoa isälleen. En antanut lupaa ja harmitti kun kuoli sit ennen kuin sai tietää 😔 Olispa ihanaa jos saatte vauvan nyt tästä kierrosta ❤️

Mulla vihdoin vähän parempi olo ja jaksoin eilen ekaa kertaa 1,5vko tauon jälkeen kövellä kunnon lenkin mut tänäön taas tosi kipee olo 😔 Harkitsen et käynkö varoiksi katsoo poskiontelot huomenna lääkärissä.

@Indigo mä oon käyttänyt niitä samoja rfsu mitä sulla on ja sit pregcheck ja myöhemmin clearblue digi. Rfsu normi liuskatesti ja onestep on oman kokemuksen mukaan tosi surkeita, muihin saa tummat viivat kun niihin tulee niin haaleat et tuskin näkee 😅
 
Täällä menee nyt 2-3 viikkoa hiljaiseloa provera kuurin vuoksi.. huomenna lähdetään kylpylä lomalle 🥰 tulee kyllä tän kaiken stressin keskellä tarpeeseen.

@Indigo apteekin testit on brutaalin hyviä olleet, liekö onestepin valmistavia... Ainakaan mulle ei näy ikään turhia haamuja...
 
Totuuden hetki lähestyy 😉 Kp26/26-34. Oikeestaan eilen alkoi alaselkä hälyttää ja yöllä alkoi jotenkin sattua nivuseen tai johonkin tohon oikealle alamahaan, ja se tuntuu säteilevän selkään. Ihan perus menkkaoire voi olla tai sitten se toinen vaihtoehto. Mulla on melkolailla selkä reagoinut aina ensimmäisten oireiden joukossa. 😉 Eli kyllä tämä kierto pian kertoo kantansa asiaan. Huh! Pääsee siitäkin piinasta sitten. Kaikille muillekin malttia peliin ja positiivisia ajatuksia ❤️
 
@Puolikuu osanotot 💔💔

Omaa napaa, tuhrua alko tulemaan eilen illalla eli veikkaan et mökkireissulla alkaa kunnon vuoto 🙄 saa nähdä miten ensi kierto kun tää oli jo ihan outo. Tosin luulen et kipulääkkeet ja iso määrä kortisonia sotki tän loppu kierron. Heräsin aamulla vähän kurkku kipeänä, just miun tuuria ku pitkään odottanut tätä irtiottoa niin oon kipee ja alapää vuotaa 😬
 
Lämmin osanottoni @Puolikuu.

@Indigo Täällä sama meininki eli totuuden hetki lähestyy, kp26/24-28. Edellinen kierto oli lyhyin mitä ollut synnytyksen jälkeen eli 24 päivää. Meinaan odottaa vielä neljä päivää alkaako menkat vai ei. Imetyksen päättymisestä on nyt 6 viikkoa. Päätin odottaa myös AMH-testin kanssa vielä.
 
@Puolikuu lämmin osanotto! Niin surullista :red-heart::crying-face:

@Henskuu tosi tympeää kun joutuu sairastelemaan. Milloinhan itselle iskee perinteinen syysflunssa, yleensä alkusyksystä on tullu joku angiina tms ihmejuttu ja oon aivan puolikuolleena kuumeessa. Nyt on toistaiseksi terveenä pysytty.

@Yrittäjä83 Niinpä tietysti pahimmoilleenhan ne alkaa just sillon kun ei pitäisi :Grimacing Face:

Mulla on menossa kp 23 ja dpo9. Mieliala on laskenut siihen malliin, että menkkoja enteilee. 😁 En testaa ollenkaan, koska on erittäin varma fiilis siitä että kp1 sieltä on tuloillaan. Mut miten nää menkkajomotukset voikin jo nyt alkaa. Ja tiputteluvuoto ilmeisesti alkoi tänään. 🤨
 
IMG_7096.jpeg

Testattu aamupäivällä. Ei tämän enempää nega voi kai olla. Harmi. Kp26/26-34. Oletamme että jotain jo näkyisi.
 
@Sandra84 Kiva juttu tuo jumppajäsenyys! 👍 Itsestä huolehtiminen kannattaa aina! Tsemppiä odotteluun edelleen ja myös töihin paluuseen. Olisitko siis halunnut siirtyä uusiin tehtäviin, mutta perehdyttäjää ei löytynyt?
Sit ku vielä pääsis jumpalle 🤭 tänään alko sit kierto ja olo sen mukainen. Sattuu mahaan. Ehkä sit sunnuntaina jumpalle…
Esihenkilön kuulemma piti perehdyttää (tai varmaan tarkoitti että hankkia perehdyttäjä ja aikatauluttaa), mutta eipä hän sitä tehnyt. Hän on ilmeisesti tällainen negatiivinen esihenkilö, tänään taas kuulin juttuja… Oi voi mihin soppaan mut on siirretty (sisäisiä siirtoja tuli monelle)…. 😭
Mut enää 2vk siihen pgt-a tulokseen. Riippuu saako sen pe vai ma 😀🤭 Jes 🤞🏻 mut pitää alkaa tekeen jo plan b:tä…

…Niin ja osanottoni! ❤️ Ihanaa, että saitte kerrottua yrittämisestä. ❤️
 
Kiitos kaikille yhteisesti osanotoista. ♥️

@Henskuu Voi, kuinka ikävä tapahtuma teillä, inhottavaa kun jää harmittamaan. Ehkä hän sen silti on voinut aistia, ainakin tuntui että miehen isä aavisti ihmeellisiä asioita vielä loppuhetkinään. ♥️ Toivottavasti tuo pitkä tauti siitä nyt lähtisi helpottamaan.

@Kesäheinä85 Toivottavasti on ihana ja rentouttava miniloma! 🥰

@Yrittäjä83 Voi eii, kuinka huono tuuri!! 😔 Toivottavasti ensi kierto on sitten parempi, kun sait lääkkeisiin päivitystä. 🙏

@Vapaalaskija Pidetään peukkuja sinne päin, kun h-hetket lähellä! 🙏

@Evea Onko sulla yleensä minkä pituinen luteaali? Onko tiputtelu jatkunut? Voihan menkkajomot liittyä myös alkuraskauteen.. 🙏

@Indigo Pahoittelut negoista. Tiedän, miten se syö.. Siksi en oikein usein testaile.

@Sandra84 Hyvä, että kierto alkoi, mut toivottavasti olot helpottaa pian. Tylsän kuuloinen tuo työkuvio. 🫤 Aika kuluu varmasti hitaasti odotellessa. Ja tosiaan viikonloppuun siihen osuu, että pahimmassa tapauksessa vielä sen yli odotettava. Tsemppiä! 🤗

Täällä vähän poikkeava kierto, dpo7 ja rintojen arkuus on jatkunut ja ollut voimakkaampaa koko alkuluteaalin. Yleensä loppunut dpo6/7. Yöllä oli kanssa jännä hetkellinen polttava tunne kohdun seudulla vasemmalla puolella, mitä en ole ennemmin tuntenut. Lämmöt pomppasi reilummin ylös päin. Että vähän jännitys nousi..🥹
 
Muokattu viimeksi:
@Puolikuu kyllä se on jatkunut, ja hyvin pienesti tulee. Veikkaan että määrä lisäntyy siihen asti kun alkaa kp1 (joka pitäisi olla vasta ~5 päivän kuluttua). Ei oo tavallista ollut näin monen päivän tiputteluvuoto, yleensä sitä on 1-2 päivää ennen varsinaista vuotoa. Sekoittiko se muutaman kuukauden ollut hormonikierukka sitte kroppaa, muuta selitystä en keksi. Tai joku muutos on tapahtunut omassa hormonitoiminnassa. Jomotukset on sitä luokkaa että vois olettaa menkkojen alkavan jo huomenna. Muistin kaapissa olevat testit ja negatiivista näytti kyllä😊
 
Olin myös hätähousu, testasin äsken pregchekillä puhtaan negan😂

En valitettavasti näe @Indigo sun testissä väriä☹️

@Evea pahoittelut sun negasta. Onko sulla muita oireita kuin menkkajomot?

Dpo9-10 siis menossa ja ei vieläkään mitään erikoista. Repäisykipuja on molemmin puolin, samoin väsymystä, makeanhimoa ja palelua mutta nämähän on tuttuja luteaalivaiheen oireita. Rinnat vähän vain kipeät, vatsa tuntuu suht tavalliselta. Joten käännyn tässä hiljalleen taas odottelee menkkoja…😒 kp24.
 
@Pinkkigreippi eipä siinä mitään pahoiteltavaa, en muuta odottanutkaan.😁 Ensi viikon puolivälin paikkeilla testiä jos ei menkkoja kuulu, mutta näillä tuntemuksilla tosiaankin tuntuu että alkais jo näillä hetkillä. Sellaset jomotukset on päällä. No muita oireita on myös nuo eilisen "masennusfiilikset" (Tänään niitä ei kyllä ole ollut) ja sitte tissit tuli tänään vähän kipeäksi.
 
Mikähän ihme hormonihäikkä tämä on? Kävin aamulla suihkussa ja sen jälkeen itseäni rasvaillessa tunsin jotain valahtavan alkkareihin😳 Hulahti tosi paljon vetistä kirkasta vv niin että pikkarit meni vaihtoon. Tällaista ei ole tapahtunut edes ovulaation aikaan vaikka silloinkin on hyvin kosteat oltavat koko ajan. Ja tässä vaiheessa kiertoa vv on aina ollut ”kuivakkaa” ja vaaleaa, tiedätte varmaan. Ja siis menkkoja odotan keskiviikolle. Aamulämmöt vielä koholla 37,0 mutta eipä juuri mitään oireita.
 
Täällä kp3. Ihmeen runsaat ekat päivät. Noiden hoitojen jälkeen aina… Tän kierron ainakin ehtii kokeileen luomustikin, vaikka luotto ei ole kova. Vielä kaksi viikkoa kun biopsian tulos selviää… Sit kun viel jaksaa hommailla… Oon ollu niin poikki. Pitää vaan mennä makkariin ajoissa ja katsoa telkkaria sit viikonloppuna enemmän 🙊🤣 Just löysin hyvän sarjan visplaylta (Chicago Meds. Nykyajan teho-osasto )
 
@Pinkkigreippi ehkä se vv on hyvä merkki! 😊

@Puolikuu miten siellä menee, ilmeisesti dpo 9 tänään? 🌈

@Sandra84 Kannattaa se tietysti luomuna myös kokeilla.🤗 Kiitti sarjavinkistä😄

@Vapaalaskija onko siellä merkkejä että uus kierto lähestyy, vai olisko tärpännyt..? ✨

Mulla niukka tiputteluvuoto jatkuu, ja välillä on alavatsajomotuksia. Olo on kääntynyt tosi apeaksi ja unet on ollu vähäisiä. Ruokahalua ei ole. Tuntuu että voiko tästä edes mieliala nousta, mut kyllä se tietysti helpottaa kun kp1 alkaa. Mulla on vähän ikävä kierukkaa, se kyllä tasasi näitä PMS-oireita, jotka ainakin tällä kertaa on oikeen kunnolla päällä. No, työviikko starttaa ja siellä ei onneksi ehdi mielialoja paljo miettiä. 😅
 
@Evea En malttanut odottaa ja teinkin testin jo tänään. Se oli nega ja myös Ouran lämmöt +-0, lämmöt tosin saattavat olla vääristyneet, kun nukuin vähän ja huonosti.

Lämmin halaus sinne. Täällä on kans aika apeat mielialat, todennäköisyys että testi muuttuisi plussaksi on kai olemattoman pieni. Nyt siis kp29/24-28 eli jos menkat alkavat tänään, kierto on ollut 28 päivää.
 
Takaisin
Top