M
miimali
Vieras
Itsellä ikää jo 43v. Mutta haave olisi vielä vai pitääkö jo lopettaa haaveilu?
Nepeta Cataria
Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinämammat 2016
Elomammat 2018
Eloäidit 2020
Helmikuiset 2022
Toukokuiset 2024
Riippuu niin monesta asiasta. Minä tulin vielä 42v raskaaksi ja sain nuorimaiseni 43v, mutta minulla oli hyvä "putki auki" eli ikäero sisarukseen ei ollut kovin iso. Tähän vaikuttaa iän lisäksi niin paljon muitakin juttuja, yleiskunto, painoindeksi, kertyneet sairaudet, ... jotain pystyy vielä tekemään vitamiineilla ja lisäravinteilla, ja kunnon kohotuksella, mutta ei mahdottomia. Keinovalikoimaa tietysti lisää vielä hedelmöityshoidot, mutta tässä kypsässä iässä pitää löytyä jo omaa rahaa siihen. Yhteiskunta ei auta enää.
octoberries
Oman äänensä löytänyt
Olen 41-vuotias ja esikoinen nyt 5-vuotias. Toista alettiin yrittää tässä kierrossa ja tänään (dpo 8) testiin tuli päiväpissasta haalea haamuviiva. Toivotaan, että viiva vahvistuu 
Eli yrittäisin kyllä, jos haave on 
Eli yrittäisin kyllä, jos haave on 
Olen saman ikäinen. Odotin huhtikuista vauvaa, mutta raskaus päättyi viikolla 12+4.
Nyt on sellaiset ajatukset, että kohtu haluaa vauvan takaisin. Mieli kaipaa vauvaa.
Mutta ei taida olla enää onnistumisen mahdollisuuksia paljoakaan tässä iässä..?
Rytökärppä
Jostain jotain jo tietävä
Täällä 42-v. Toisen yritystä tulee just vuosi täyteen, kaksi keskenmenoa ja yksi kemiallinen on ollut tänä aikana. Menen pian gynelle tarkastuttamaan löytyykö mitään häikkää ja laajat verikokeet otatin jo (d-vit., ferritiini, kilpparit, sokerit).
Mutta tunnen kolme 43-vuotiaana luomusti lapsen saanutta, kahdelle oli esikoinen. Tiedän vuosien yrityksen olleen takana yhdellä ja toisella meni vuosi ilman plussia, kunnes luopui jo toivosta ja raskautui. Että on se mahdollista, mutta kesken saattaa mennä jo puolet alkaneista raskauksista. Ajattelisin, että jos se on suuri haave, niin yrittämättä jättäminen alkaa kaduttaan myöhemmin.
Mutta tunnen kolme 43-vuotiaana luomusti lapsen saanutta, kahdelle oli esikoinen. Tiedän vuosien yrityksen olleen takana yhdellä ja toisella meni vuosi ilman plussia, kunnes luopui jo toivosta ja raskautui. Että on se mahdollista, mutta kesken saattaa mennä jo puolet alkaneista raskauksista. Ajattelisin, että jos se on suuri haave, niin yrittämättä jättäminen alkaa kaduttaan myöhemmin.
Moi, täytän pian 41 ja toinen lapsukainen on haaveissa. Kyllä tässä aika paljon jännittää, mitä tuleman pitää, mutta en halua myöhemmin katua, ettei edes yritetty. Tsemppiä ja onneakin tässä tarvitaan tällä iällä, eli sitä toivotan kaikille 
Menikö sulla raskaus hyvin?
Tilannepäivitystä osaltani, eli sain tikutettua ovulaation 9.10. ja nyt alkaa jännitys ja odotus. Viikon päästä aikaisintaan voisi testailla. Mittailen nyt myös aamulämpöjä
StarStrike
Jostain jotain jo tietävä
Täällä myös seurailee tätä ketjua päälle nelikymppinen kuumeilija. Vielä en ole valmis luopumaan haaveesta toisesta lapsesta.
Enemmän olen aktiivisena tuolla toisessa ketjussa (yli 35 kuumeilevat), mutta kiva jos tämäkin ketju pysyisi aktiivisena.
Enemmän olen aktiivisena tuolla toisessa ketjussa (yli 35 kuumeilevat), mutta kiva jos tämäkin ketju pysyisi aktiivisena.
@StarStrike Kiva kun tulit tännekin
Heippa kaikille! Täällä yksi joulukuussa 41v täyttävä. Esikoinen on nyt 3v 9kk ja itsellä vahvasti kytenyt orastava vauvakuume jo muutaman kuukauden.. Olen seurannut +35-ketjua, mutta en ole vielä rohkaistunut kirjoittelemaan, kun ei edes vielä ole yritys päälläkään. Tässä ketjussa sen verran vähemmän "sakkia", että ehkäpä myös helpompi päästä mukaan. 
Pitäisi ihan tosissaan ottaa miehen kanssa puheeksi tämä asia, että pitäiskö vain antaa luonnon päättää ja antaa toiselle lapselle mahdollisuus, jos on tullakseen.. Meillä on melko vähissä turvaverkot, joten olemme olleet vähän epäileväisiä omien voimavarojen suhteen, vaikka toisen mahdollisuudesta olemme aina välillä esikoisen syntymän jälkeen kyllä puhuneet. Nyt vaan alkaa ikä sen verran kolkutella ja toisaalta monessa asiassa jo pääsee helpommalla esikoisen kanssa. Itse olen alkanut ajatella, että helpottaisiko jopa sitten jossain vaiheessa elämää, kun lapsilla olisi seuraa toisistaan..
Tällaista ajatusten virtaa tähän kohtaan.. Kovasti plussatuulia kaikille!
Toivottavasti keskustelua syntyisi tässäkin ketjussa, mukava lueskella. 
Pitäisi ihan tosissaan ottaa miehen kanssa puheeksi tämä asia, että pitäiskö vain antaa luonnon päättää ja antaa toiselle lapselle mahdollisuus, jos on tullakseen.. Meillä on melko vähissä turvaverkot, joten olemme olleet vähän epäileväisiä omien voimavarojen suhteen, vaikka toisen mahdollisuudesta olemme aina välillä esikoisen syntymän jälkeen kyllä puhuneet. Nyt vaan alkaa ikä sen verran kolkutella ja toisaalta monessa asiassa jo pääsee helpommalla esikoisen kanssa. Itse olen alkanut ajatella, että helpottaisiko jopa sitten jossain vaiheessa elämää, kun lapsilla olisi seuraa toisistaan..
Tällaista ajatusten virtaa tähän kohtaan.. Kovasti plussatuulia kaikille!
Toivottavasti keskustelua syntyisi tässäkin ketjussa, mukava lueskella.
StarStrike
Jostain jotain jo tietävä
Rohkeasti vain keskustelemaan. Itse ajattelen voimavaroista, että kyllä sitä löytää keinot siinä tilanteessa, jos/kun on väsynyt. Toki, semmoisissa ääritilanteissa apua pitää sitten hoksata hakea/pyytää hyvissä ajoin, eikä uskotella itselleen, että pitää pärjätä itsekseen. Toki, tilanteita on ihmisillä erilaisia. Varmasti lapsista on toisille seuraakin.Heippa kaikille! Täällä yksi joulukuussa 41v täyttävä. Esikoinen on nyt 3v 9kk ja itsellä vahvasti kytenyt orastava vauvakuume jo muutaman kuukauden.. Olen seurannut +35-ketjua, mutta en ole vielä rohkaistunut kirjoittelemaan, kun ei edes vielä ole yritys päälläkään. Tässä ketjussa sen verran vähemmän "sakkia", että ehkäpä myös helpompi päästä mukaan.
Pitäisi ihan tosissaan ottaa miehen kanssa puheeksi tämä asia, että pitäiskö vain antaa luonnon päättää ja antaa toiselle lapselle mahdollisuus, jos on tullakseen.. Meillä on melko vähissä turvaverkot, joten olemme olleet vähän epäileväisiä omien voimavarojen suhteen, vaikka toisen mahdollisuudesta olemme aina välillä esikoisen syntymän jälkeen kyllä puhuneet. Nyt vaan alkaa ikä sen verran kolkutella ja toisaalta monessa asiassa jo pääsee helpommalla esikoisen kanssa. Itse olen alkanut ajatella, että helpottaisiko jopa sitten jossain vaiheessa elämää, kun lapsilla olisi seuraa toisistaan..
Tällaista ajatusten virtaa tähän kohtaan.. Kovasti plussatuulia kaikille!
Meillä on myös aika suppea verkosto, mutta kuten kirjoitinkin, uskon kyllä asioiden järjestyvän aina, jos lapsen saisimme ja olisihan vauvalla maailman paras vanhempi sisarus.Itsellä ikä sai hakeutumaan tutkimuksiin. Tulokset ei tosiaan ollut hyvät, joten siitä sai kyllä itselle melkoisen stressin aikaiseksi.
Mutta tässä hetkessä ei voi muuta kuin toivoa ja odottaa. Luultavasti vuoden loppupuolella/ensi vuoden alussa saan taas jonkun kunnon buustin yrittää edistää tätä vauvahaavetta hoitojen suuntaan. Mies ei niin innostunut ole niistä ollut, mutta haluan vielä niistä keskustella. Nyt on oikeastaan ollut pakkokin parantaa rautavarastoa, odotella aikaa naistenpolille, että mukana kulkevien sairaudet huomioidaan tässä yrittämisessä ja mahdollisissa hoidoissa. Miehelle olen myös halunnut antaa tilaa ja rauhaa tässä. Samalla kai yrittänyt vähän tyynnytellä itseänikin.
Kiitos näistä ajatuksista, olen kyllä itsekin taipunut ajattelemaan juuri noin, että kyllä ne asiat siitä järjestyy. Ehkä vähän sama kuin sinulla siinä mielessä, että arkailen ottaa asiaa puheeksi tosissaan, kun pelkään että vastaukseksi saan jotain tyyliin "ollaan jo liian vanhoja" tms. (mies täytti juuri 45) Mutta pitäisihän se ottaa, koska ei me tästä nuorruta. Esikoista yritettiin muutama kuukausi, sitten kun oikeastaan vähän luovutettiinkin yrityksen suhteen, niin tulinkin raskaaksi. Oli mulla siinä kolmatta kiertoa Terolut-tuki mukana, siitä oli varmaan kans apua. Kroppa tuntuu nyt aika samalta kuin silloinkin, että vielä elättelen toiveita hedelmällisyyden suhteen..Rohkeasti vain keskustelemaan. Itse ajattelen voimavaroista, että kyllä sitä löytää keinot siinä tilanteessa, jos/kun on väsynyt. Toki, semmoisissa ääritilanteissa apua pitää sitten hoksata hakea/pyytää hyvissä ajoin, eikä uskotella itselleen, että pitää pärjätä itsekseen. Toki, tilanteita on ihmisillä erilaisia. Varmasti lapsista on toisille seuraakin.
Itsellä ikä sai hakeutumaan tutkimuksiin. Tulokset ei tosiaan ollut hyvät, joten siitä sai kyllä itselle melkoisen stressin aikaiseksi.
Mutta tässä hetkessä ei voi muuta kuin toivoa ja odottaa. Luultavasti vuoden loppupuolella/ensi vuoden alussa saan taas jonkun kunnon buustin yrittää edistää tätä vauvahaavetta hoitojen suuntaan. Mies ei niin innostunut ole niistä ollut, mutta haluan vielä niistä keskustella. Nyt on oikeastaan ollut pakkokin parantaa rautavarastoa, odotella aikaa naistenpolille, että mukana kulkevien sairaudet huomioidaan tässä yrittämisessä ja mahdollisissa hoidoissa. Miehelle olen myös halunnut antaa tilaa ja rauhaa tässä. Samalla kai yrittänyt vähän tyynnytellä itseänikin.
Olet varmasti ollut henkisesti kovassa paikassa nyt, kun on asioita, joita ei voi jouduttaa.. Mutta hyvin olet saanut ajatuksiasi jäsenneltyä ja viisasta varmasti myös antaa miehen vähän sulatella ajatuksia, meillä ainakin tuntuu että tarvii aina aikaa vähän enemmän prosessointiin.. Ehkäpä ja varmaan me naiset näitä pohditaan etukäteenkin jo paljon enemmän. Ja omaakin mieltä voi helpottaa antaa sellaisen pienen "tauon".. Onhan näitä tarinoita aika paljon, että juuri silloin, kun ns. luovuttaa yrityksen suhteen, niin tärppääkin. Kyllä siinä jotain perää täytyy olla, stressihormoneistako sitten on kyse..(?)
@Puolikuu Tervetuloa mukaan. Ollaan saman ikäisiä ja meillä myös niukat turvaverkot. Kun esikoinen oli pieni ja itsellä unet vähissä, pyysin suoraan neuvolasta apuja. Sain kaksi kertaa 3kk perheavustajan, joka kävi kerran viikossa. Ja otin myös yhteyttä MLL:n kummitoimintaan sekä sen loputtua Helsinki Mission kummitoimintaan. Sain molemmilla kerroilla sieltä kummin. Toki ne kesti vain vuoden, mutta olipahan jotain juttuseuraa ja sai myös kaverin mukaan esim. kirjastoon/uimahalliin/lasten tapahtumiin.
Kannattaa rohkeasti pyytää apua, toki jos asuu kaukana palveluista, niin näiden saaminen on hankalampaa.
Kannattaa rohkeasti pyytää apua, toki jos asuu kaukana palveluista, niin näiden saaminen on hankalampaa.
Kiitos, myös vinkeistä!
Avun pyytäminen ei ole kyllä kieltämättä koskaan ollut helppoa.. Mutta kyllähän sitä pitäisi pyytää, jos vaikea tilanne tulisi. Jotain varmaan tekisi toisin, kun ymmärtäisi enemmän esim. vauvan nukkumiseen liittyvistä asioista (näitä kyllä opiskeltiin kantapään kautta ja kaikkea mahdollista tietoa ammentaen, lopulta neuvolan uniohjaajalta saatiin käänteentekevää apua). Ja toisaalta esikoinen on jo nytkin sen ikäinen, että ymmärtääkin asioita. Myöskin olen tulkinnut, että voisi olla innoissaan pikkusisaruksesta, tykkää pienistä ja suhtautuu vauvoihin ihaillen esim. kirjoissa. Joskus kun näkee leikkiviä sisaruksia jossain, niin katsoo kaihoisasti. Myös hänen puolestaan toivoisin, että voisi vielä sisaruksen saada, myöskin myöhempää elämää ajatellen. 
Meillä on isompi perhe, eikä nykyisellä paikkakunnalla lainkaan tukiverkostoa. Tähän on jo niin tottunut, eikä osaa ajatella muunlaista elämää. Univaje ja väsymys kuuluu vauva-aikaan, ja edelleen aikaan vaikka lapset jo isompia, silloin kun sattuu esim. sairastelujaksoja. Työn ja perheen yhteensovittamisen koen kuitenkin raskaammaksi.
Mutta se on elämää. Sitä elämää mitä on toivonut.
Mutta se on elämää. Sitä elämää mitä on toivonut.
Ainakin FB:n ryhmässä nelikymppiset äidit (en nyt tarkkaa nimeä just muista) on useampia sinun ikäisiä vielä raskautunut. Ei kannata suorilta haaveilua lopettaa, mutta toimia asian suhteen.
No joo, niinhän se realiteetti tässä iässä on, että välttämättä ei niitä tukiverkkoja kauheasti ole.. Kyllähän kaikkeen tottuu. Työn ja lapsen sairastelun yhteensovittaminen on kyllä hankalaa ja raskasta jo yhden kanssa.. Mutta sellaistahan se on. Täydellistä elämää ei varmaan ole tarjolla kenellekään, ja toivottujen asioiden mukana tulee myös jotain vähemmän mieluisaa.