4. luukku

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Maalisäidit 2020
4. luukku

iStock-1281467391.jpg

•••••☆•••••​

Hilda Hiiri mietti aamulla pitäisikö hänen viedä Oravien luo pikkujouluihin jotain. Olisihan se kohteliaampaa kuin tyhjin käsin meneminen. Lopulta Hilda päätti leipoa jouluisia hiirikeksejä. Olkoot vaikka pikkujoululahja Oraville, jos niitä ei pikkujouluissa syötäisi. Ja sitä paitsi, Hilda järkeili, jos Oilin mielestä pikkujoulut ei olisikaan hyvä ajatus, hänellä olisi ainakin jotain hyvää syötäväksi lasten kanssa pikkujouluissa. Sillä jos kutsu peruuntuisi, hän pitäisi pikkujoulut lasten kanssa kotona.

Tuumasta toimeen. Hilda kutsui kaikki seitsemän lastansa auttamaan leipomisessa. Hän tajusi ettei ollut pitkään aikaan leiponut lastensa kanssa yhdessä ja heidän kanssa leipominen oli hauskaa. Vaikka hieman Hilda joutui puremaan hammasta kun jauhot pöllysi ympäri keittiötä ja melkein kaikkea holahti taikinaan liikaa. Lopulta Hilda lisäsi itse taikinaan vettä, jotta siitä pystyi muotoilemaan keksejä. Taikinaa tuli melkein kaksinkertainen määrä, mutta onneksi pikkuhiirillä riitti leipomisintoa eikä Hildan tarvinnut kuin auttaa vähän pienimpiä ja paistaa keksit. Mitähän me tehdään kaikilla näillä kekseillä, jos kutsu onkin peruttu, Hilda mietti.

Juuri silloin oveen koputettiin. Hilda meni avaamaan oven ja hämmästyi. Oven takana ei ollut ketään. Pilailiko joku? Hilda katsoi oikealle ja vasemmalle ja ylös ja lopulta alas. Maassa hänen ovensa edessä makasi kirje. Hilda raapi päätään ja poimi kirjeen hämmentyneenä. Oliko Tuija Talitiainen kiireinen tänään? Yleensä Tuija toimitti postin suoraan käteen ja ehti hieman jutellakin, eikä vain jättänyt postia oven taakse. Hilda avasi kirjeen ja tajusi ettei se tainnutkaan tulla postissa. Oravat taisivat itse käydä heittämässä sen ovelle. Kuoressa oli sievä kutsu pikkujouluihin. Kutsussa kehotettiin saapumaan Oravien kotikuusen juurelle iltaruskon aikaan.

Hilda muistutti poikasiaan käytöstavoista heidän kipittäessä kuusen juurelle. Päästyään perille Hilda nosti katseensa ylös. Miten hän ikinä pääsisi keksikorin kanssa ylös Oravien pesälle. Tosin kutsussa kehotettiinkin tulemaan kuusen juurelle. Pidettiinkö pikkujoulut ulkona? Eikö nyt ollut turhan kylmää sille? Pian Otto Orava ilmestyi paikalle ja lähti johdattamaan heitä eteenpäin. Vähän aikaa kuljettuaan Hilda alkoi kuulla iloisia ääniä ja vielä hetken päästä hän näki missä pikkujoulut pidettäisiin.

Hilda ei voinut olla yllättymättä. Kuusen matalalla kasvavien oksien alla ei ollut juuri lainkaan lunta. Niiden luoman katoksen alla oli paljon enemmän väkeä kuin Hilda oli osannut odottaa. Siellä oli Oravien lisäksi Talitiaiset, Varpuset, Peipot, Peltomyyrät, Myyrät ja jopa vanha rouva Rotta. Hiiren poikaset kipittivät jo sekaan eikä Hilda voinut kuin seurata.

Ne oli kaikkien aikojen hauskimmat pikkujoulut. Oli monenlaista herkkua ja silti Hildan ja poikasten hiirikeksit tekivät kauppansa. Kaikki lauloivat joululauluja ja leikkivät tonttuleikkejä yhdessä. Eikä kenelläkään tullut kylmä kun kuusen oksien alla oli niin monta henkeä lämmittämässä ja saattoi siinä joulun henki ja vanhan rouva Rotan tuoma glögikin lämmittää. Hildalla ja poikasilla oli todella hauskaa yhdessä heidän ystävien kanssa eikä Hilda halunnut lähteä kotiin ennen kun pienin poikanen nukahti Pinja Peltomyyrän syliin. Peltomyyrät päättivät yksissä tuumin lähteä heidän kanssa yhdessä kotiin. Pinja Peltomyyrä kantoi syliinsä nukahtaneen poikasen vuoteeseen Pekka Peltomyyrän kantaessa toista hiirikaksosista ja Hildan toista. Kaksosetkin nimittäin olivat jo ihan väsyksissä.

•••••☆•••••​

Vietättekö te pikkujoulua töissä, ystävien kanssa tai vain kotona perheen kesken? Entä onko sinulla hauskoja pikkujoulumuistoja?
 
Tykkään eniten viettää pikkujoulua lasten kanssa. Aikuisten pikkujoulukäsitys ei ole minua varten.
 
Ollaan perheen sisarusten kesken vietetty usein pikkujoulua. Kokoonnuttu jonkun kotiin, vietetty siellä yhdessä viikonloppu marraskuussa. Tehdään yhdessä jouluisia ruokia, jouluherkkuja, pelataan ja soitetaan yhdessä sekä kuunneltu joululauluja. Muisteltu vanhoja jouluja. Viime vuonna koronan vuoksi ei järjestetty, mutta tänä vuonna kokoonnuttiin jälleen. Pikkujoulua sisarusporukalla vietetty sen vuoksi ennen joulua, kun aina kaikki eivät ole päässeet joulun viettoon vanhempiemme luokse maatilalle.
 
Vietetään yleensä perhepikkujoulua (oma perhe, mun vanhemmat ja sisarukset puolisoineen) ensimmäisen adventin tienoilla.
 
Työpaikan pikkujouluissa olen pyörähtänyt muutamana vuotena, mutta en ole kovin kauaa viihtynyt ja lähtenyt mielummin aikaisin kotiin.
Oman perheen/lähisuvun kesken ei varsinaisesti pikkujouluja olla vietetty, mutta ollaan itsenäisyyspäivänä ja/tai meidän joulukuisen syntymäpäivänä kokonnuttu ja jo jouluruokia syöty
 
Ei ole tänä vuonna pikkujouluja suunnitteilla. Ehkä kotona voisi lasten kanssa pikkujoulut järjestää, tavallaanhan tää koko kuukausi on yhtä pikkujoulua kun jouluisia puuhia tehdään yhdessä.
 
Ei pikkujouluja. Töissä on joululounas. Opiskeluaikoina oli pikkujoulut ja ne oli mukavat.
 
Meillä alkaa synttärisuma tässä ennen joulua, ei ole ollut tarvetta pikkujouluille enää.
Työpaikkojen pikkujoulut olleet mulla aina mukavia, ei mitään örvellystilaisuuksia.
 
Työkavereiden kanssa olen tykännyt viettää pikkujouluja. Yksi kaverini myös järjestää lähimmille ystävilleen pikkujoulut (toki nämä eivät ole nyt toteutuneet).

Mutta parhaat pikkujoulut vietetään kyllä lasten kanssa! Se lasten riemu on niin aitoa ja vilpitöntä. Lapsilla on myös mummulassa omat pikkujoulut tonttupajan merkeissä. :red-heart: Itselläni on ollut tapana myös ostaa pikkujoululahja taloon, joka on joka vuosi ollut uusi piparkakkumuotti. Tänä vuonna ostin Muumien Mörön. :smiling-eyes:
 
Töiden pikkujouluissa olen yleensä ollut, mutta koronan vuoksi skippaan tänä vuonna. Samoin harrastusryhmissä on usein vietetty pikkujouluja, mutta skippaan nyt nekin.
 
Jouluaattoa vietetään siskon perheen kanssa tänä vuonna. Omat joulurutiinit ovat oikeastaan vasta muodostumassa. Ystävien ja työkavereiden kesken vietetään aina myös pikkujouluja hyvän ruoan ja kuohuvan kera.
 
En ole oikein koskaan tykännyt viettää pikkujouluja. Työpaikalla oli tänä vuonna jotain illanistujaista, mutta en mennyt paikalle.
 
Töissä pienet "varjo"-pikkujoulut tilanteen takia. Kotona leivotaan lapsen kanssa pipareita ja nutella-torttuja :smiling face with heart-eyes:
 
Tänä vuonna ei taida pikkujouluja tulla. Töissä ei ole ja ei ole ollut tapana perheen tai ystävien keskenkään pitää mitenkään säännöllisesti.
 
Töissä on ollut pikkujoulut illallisen merkeissä. Se on ihan kiva ollut. Toisaalta vähän vaivaannuttavaa kun toiset pukeutuu asiaankuuluvasti ja toiset pömähtää suoraan ylitöistä paikalle vähän toimistonukkavieruina.
 
Ei vietetä pikkujouluja, eikä oikeastaan ole sen kummempia muistojakaan. Perheen kesken viihdytään. :red-heart:
 
Takaisin
Top