Taavetti tutkiskeli kalenteria sen mitÀ lattialta nÀki. Oli joulukuu ja sunnuntai. HÀn silitti partaansa ja kurtisti kulmiaan. Joulukuun sunnuntai toi jotain hÀnen mieleensÀ, mutta mitÀ. HÀn tarkisti ettei ketÀÀn ollut tulossa ja kiipesi sitten pöydÀlle nÀhdÀkseen kalenterin paremmin. 1. adventtisunnuntai. Niin tietenkin, adventti! Taavetin mieleen tulvahti muistoja adventtikynttilöistÀ, joita poltetaan - tai ainakin ennen poltettiin neljÀnÀ sunnuntaina ennen joulua. Taavetti aprikoi, noudattiko hÀnen nykyinen perheensÀ tÀtÀ perinnettÀ.
Taavetti ei ollut kovinkaan toiveikas seuraillessaan perheen touhuja. Kukaan ei maininnut adventtia sanallakaan. IltapÀivÀllÀ hÀn uskalsi hieman toivoa, kun perheen isÀ haki kaapista laatikon. Olisiko siinÀ adventtikynttilÀt ja asiaan kuuluva kynttilÀnjalka? Tai voisihan jokainen adventtikynttilÀ olla omassa jalassaankin. Taavetista vain hÀnen vanhan kodin nelihaarainen adventtikynttilöiden kynttilÀnjalka oli ollut erityisen hieno. Mutta ei, laatikosta kaivettiin muutama hyvin pitkÀ ja solmussa oleva musta naru sekÀ ei neli, vaan yhdeksÀnhaarainen kynttilÀnjalka, jossa oli kynttilÀt valmiina. Ja hyvin erikoisia kynttilöitÀ ne Taavetista olikin, niissÀ oli jotain lÀpikuultavaa siinÀ kohtaa, missÀ liekin kuuluisi palaa.
"Voidaanko laittaa kynttelikkö mun huoneeseen?" Elias kysyi.
"Laitetaan kynttelikkö keittiöön", Àiti vastasi.
"EikÀ! Haluan kynttelikön!" Elias kÀrtti.
"Laitetaan teidÀn kummankin huoneeseen jouluvalot", isÀ sanoi, "ei teidÀn huoneissa ole tilaa kynttelikölle."
Taavetti seuraili kuinka perhe laittoi monihaaraisen kynttilÀn jalan - siis ilmeisesti kynttelikön keittöön ja jouluvaloiksi kutsumiaan naruja vÀhÀn joka huoneeseen. Lapset kinasivat hieman siitÀ, mitkÀ narut kummankin huoneeseen laitetaan, mutta lopulta sopu löytyi. Taavetti ei ymmÀrtÀnyt lainkaan, mistÀ oli kyse. HÀnestÀ narut nÀyttivÀt ihan samanlaisilta keskenÀÀn. YllÀtys olikin melkoinen, kun Àiti työnsi ensimmÀisen narun pÀÀn seinÀssÀ olevaan reikÀÀn ja naruun syttyi monta valoa. KeittiössÀ taas kynttelikön liekit herÀsi eloon, kun narun pÀÀ työnnettiin seinÀÀn. Taavetti katseli valoja hÀmmÀstyneenÀ. Lopulta hÀn myönsi itselleen, ettÀ ne valaisivat kauniisti, vaikka eivÀt yhtÀ tunnelmallisia kuin kynttilÀt olleetkaan.